perjantai 3. huhtikuuta 2009

Apua, tämä on vaikeaa

Nyt on mammalla piuhat solmussa. Kaikki ylimääräisen aikani olen käyttänyt etsimiseen. Olen googlettanut ja kir.......vannut, mutta en ole löytänyt ohjetta mistä saisin blogiini asennettua sellaisen ohjelman, joka jakaisi juttuni eri kategorioihin. Haluaisin jakaa omiin pilttuisiinsa lomajutut, lemmikit, lapsuusmuistot y.m.

Lyönkö hanskat tiskiin ja jätän "plokkailut" nuoremmille. Olin jo niin ylpeä, kun itse sain asennettua omppulaskurin ja vieraskirjan. Niinpä, ylpeys käy lankeemuksen edellä, sanoo vanhakansa, nih. Taidanpa sittenkin vielä jatkaa yrittämistä, en ole tottunut antamaan periksi. Monta kertaa on meikämummo nuijittu lattian rakoon, mutta aina sieltä on noustu. Ajattelen nyt sitä, että minun ikätovereillani, suurimmalla osalla ei ole edes omaa sähköpostia. Olen onnellisessa asemassa, kun saan edes yrittää.

Miten ihmeessä nuo pienet piiperöt hallitsevat tätä bittimaailmaa niin kevyesti, kysyn vaan?

4 kommenttia:

  1. Kyllä nuot kategoriat taatusti löytyvät jostain sieltä blogspotin hallintopuolen syövereistä. Sehän tässä niin jännää välillä on, kun ei tajua, ei osaa, mutta sitten sitkeydellä vaan puskee eteenpäin - ja sitten yhtäkkiä löytääkin sen, mitä on hakenut. Kuinka kiva tunne siitä tuleekaan. Elä luovuta!

    VastaaPoista
  2. En minä ainakaan hallitse. Juuri ihailin omppulaskuria ja mietin, mistä sellaisen saa. =D ps. Ei tiedä Juusokaan.

    VastaaPoista
  3. Kun luot uuden tekstin, niin siinä alaoikealla on sellainen valkoinen laatikko: tämän blogitekstin tunnisteet, siihen kirjoitat tunnisteen, minkä kirjoituksellesi haluat. Jatkossa voit valita sen klikkaamalla näytä kaikki ja valitsemalla sieltä. Tsemppiä vaan, pikkuhiljaa näitä oppii!

    VastaaPoista
  4. Sen alanurkan jo keksin, mutta haluaisin ne alanurkan tekstit tuohon sivulle, niin ettei lukijan tarvitsisi etsiä niitä kategorioita sepustusteni perästä. Nyt en tiedä osasinko edes selvittää mitä etsin. Kiitos vastauksestasi, kaikki apu otetaan kiitollisuudella vastaan.

    VastaaPoista