Ruska-aikaa koronan varjossa.

Lokakuussa tänä vuonna on ollut kaunista ruskaa ja se onkin viipyillyt, kun suuria myrskyjä ei ole ollut.

Terassilta on jo riisuttu kukat ja varjot. Nuo kalusteet ovat sellaisia keräilyeriä, joita on raahattu paikasta toiseen, maalattu ja fiksattu. Vanhoja ja lahoja ovat, kohta ei uskalla tuolille istua, saattaapi pyllähtää ketarat taivaalle.

Luontoretkellä syyskuun lopulla. Oli mukava nautiskella laavulla eväitä ystävien kanssa, tavallisesti me kuljemme täällä metsässä kahdestaan.
 

K-kaupan aiakkaat olivat toivoneet Covid-testipakkauksia myyntiin. 

Testi tehty, tulos negatiivinen.  18.11.2021. Pitäisi kai kohta harkita kolmatta rokotuspiikkiä.

Lukupiirin kirjan luin lokakuun alussa. Sen nimi "Mennä, meni, mennyt" jo järkytti, paksukin vielä ja pientä pränttiä. Kirjan on kirjoittanut Itä-Berliinissä syntynyt Jenny Erpenbeck, sinne kirjan tapahtumatkin sijoittuvat.  Aloitin lukemisen vaatimattomin toivein, mutta kiinnostuin ja ahmin koko opuksen saman tien. Ei pitäisi kirjaa nimen perusteella arvioida, hyvin se vastasi tekstin sisältöä kuitenkin.

Koronan takia lokakuun lukupiiri ei koskaan  kokoontunut. En saanut tietää mitä toiset piiriläiset kirjasta ajattelivat. Nyt on jo marraskuu, lukupiiri on edelleenkin pandemian takia "jäähyllä".

                                                                               *

Pimeää on, mutta kohta syttyvät joulun valot ja ennen kuin huomaammekaan on taas kevät.

Lahjakirjan huhtikuu.

Viime tippaan jäi tämäkin postaus, eikä nyt puhuta tippaleivistä ja simasta vaan "Riston Valinnan" huhtikuun annista.

Luin sivut jo alkukuussa ja kuuntelin musiikkia. Olisi pitänyt päivittää silloin heti tuoreeltaan tuntemukset, kun tämä huhtikuu on ollut ihan kummallinen. Pääsiäinenkin meni kuin huomaamatta, uutisista on seurattu koronan hillitöntä etenemistä maasta toiseen.

Jotain kuitenkin muistan.

Kuuntelin Buxtehuden Ad genua, joka perustuu Jesajankirjan tekstiin.  Luin oman versioni vanhasta käännöksestä ( kuvassa ).

Uusi käännös: "Katso, minä ohjaan Siioniin rauhan virran.
                          Kuin uomastaan tulvivan puron
                          minä käännän sen luo kansojen rikkaudet.
                          Sen imeväisiä kannetaan sylissä
                          ja keinutellaan polvien päällä."  Jes 66:12

Kun liitin postaukseeni kuvia, soi tämä Ad genua taas taustalla. Eipä olisi voinut sopivampaa musiikkia löytää tämän kansakuntia järkyttäneen ja hämmentäneen historiallisen huhtikuun päätteeksi.

Tämä valokuva on taulun yhdestä pienestä nurkkauksesta. Riston Valinta kirjasta.

Huhtikuun taideteos on Sevillan taidemuseon kokoelmasta "Pyhän Katariinan mystinen kihlautuminen". Teos on vuodelta 1615, Francisco Herrera vanhempi.

Tästäkin teoksesta Liisa Väisänen kertoo niin kiinnostavasti, että tekisi suorastaan mieli matkustaa Espanjaan katsomaan tuota taulua. Luettuani Liisan tekstin näkisin teoksen ihan uusin silmin. Ymmärtäisin enemmän.

Liisa Väisänen  kertoo: "Pyhän Katariina Aleksadrialaisen tunnistaminen onnistuu helposti hänelle kuuluvista tunnuksista, rikkinäisestä teilipyörästä ja miekasta."

 Kuvaa en tohdi tähän valokuvata kokonaisena, kun nuo tekijänoikeudet eivät ole minulla mitenkään hallinnassa. Toivottavasti Googlettamalla kuva voisi löytyä.



Pieni tiedonjyvänenkin tulkoon tänne kirjatuksi, ehkä muistan sen seuraavalla kerralla kun musiikin ammattilainen kuuluttaa ...basso continuo.. Tuttu sanapari, mutta koskaan en ole ajatellut mitä se tarkoittaa. Minähän vaan kuuntelen, en osaa eritellä yksityiskohtia. Yleensä minulle riittää jos yhtyeessä on viuluja, harppuja ja klarinettejä, suosikkejani.

Annan Riston selittää: " Basso continuoksi kutsutaan barokkimusiikissa sävellystekniikkaa, joka muodostaa kappaleen soinnullisen ja rytmisen pohjan. Soittimia, jotka soittavat basso continuota, kutsutaan continuo-ryhmäksi." Basso continuo ei ole soitin.

Vielä pieni tuokio barokkimusiikin parissa. Vappuaaton kunniaksi vähän kevyempi ote, kunhan viulu saadaan viritettyä, ihanat viulu ja harppu.
Heinrich Ignaz Franz Biberin Mysteerisonaateista huhtikuussa äänitetty esitys.

Toukokuussa saan lukea mm. viuluvirtuoosista Salzburgin hovissa, helatorstaista ja vielä lisää H.I.F Biberin Mysteerissonaatista. Pääsemme myös narraamaan silakoita, mikäli etukäteisselailuuni voi luottaa.

****
Munkkien paistaminen jääkin huomisaamuun kun taikina on ihan jäässä. Kyllä, pakastettuagluteenitonta pullataikinaa saa ostaa kaupasta.

Marian ilmestyspäivänä 2020

Tästä päivästä yhdeksän kuukauden kuluttua vietetäänkin taas joulua. No, nyt on kevät ja valoa tulvillaan koko talo, puissa ei vielä ole lehtiä varjostamassa .

Tammikuusta asti olen pantannut yhtä juttua, josta olen ajatellut kertoa, mutta en vaan ole löytänyt sen kuuluisan punaisen langan alkupäätä mistään. Ajatuksia ja elämyksiäkin olisi monenkin postauksen verran. Yritän tiivistää. 

Sain pojalta syntymäpäivälahjaksi kirjan. Heti en ehtinyt kirjaa avata kun oli lukupiirin kirjakin vielä kesken tai melkein alkuvaiheessa. Aikaisempien radion kuuntelukokemusteni perusteella arvelin, että tästä kirjasta ei selvitäkään yhdellä istumalla.

Nyt tarvitaan syventymistä, rauhoittumista ja antautumista tarinan vietäväksi. Radioääni Risto Nordell on ennestään tuttu ( Riston Valinta ), se helpottaa ja rohkaiseekin avaamaan tämän kirjan lukijan omien musiikillisten ansioitten puuttumisesta huolimatta.

Kuvittelin ensin hotkaisevani kirjan samantien, mutta ei se niin mennyt. Kirjassa esitellään luterilaisen kirkkovuoden musiikkiakin kalenterin mukaan, niin päädyin lukemaan aina kuluvan kuukauden osuuden kerrallaan ja perehtymään tarkemmin ajankohdan aiheisiin. Meikäläiselle amatöörille kuukauden annoskin on melko haastava. Kaikkea en pysty omaksumaan, mutta jotain uutta kuitenkin haluan oppia ymmärtämään. Kerron nyt maaliskuun antia. Maaliskuussa valo voittaa pimeyden.

Olen varannut avukseni raamatun ja tietokoneen. Haluan lukea sen psalmin jonka teksti aikoinaan on säveltäjää innoittanut. Internetistä löydän kaikki kirjassa mainitut sävellykset. Vaikeammatkin teokset avautuvat kuuntelijalle paljon paremmin, jos on saanut vähän taustatietoja säveltäjistä, aikakausista ja esiintyjistä jo ennakkoon kerrottuna.

 Maaliskuun suosikkini ovat  Gregorio Allegrin Miserere ( psalmi 51 ) ja Claudio Monteverdin Maria-vesper. Hataraan päähäni ei enää jää teosten tai säveltäjien nimet muistiin, on laitettava ne tänne tulevaa kuuntelukertaa helpottamaan. Täältä sitten näen mikä sävellys on joskus ilahduttanut ja mieltä liikuttanut.  Olisipa luoja minullekin suonut absoluuttisen sävelkorvan ja laulun lahjat, vaan kun ei ole. Onneksi kuitenkin kuulevan korvan ja kaikelle kauniille avoimen mielen .

Unelman raamattu näyttää olevan 62 vuotta vanha.  Riston Valintaan on painettu myös joka kuukaudelle klassisen taideaarteiston ajankohtaan kuuluva teos.




Aukeaman maalauksen "Neitsyt Marian ilmestys" on valokuvannut Marco Peretto. Riston Valinnasta löytyy myös mukavia tarinoita  arkisista tapahtumista ja ajankohtaisista vapaa-ajan puuhista huumorilla höystettyinä.

Kun  kuvan tässä kohdassa kääntää kirjan sivua niin takaa saa lukea Liisa Väisäsen FT (symbolitutkija )  kirjoittaman esittelyn taideteoksesta, hän onkin monille TV:stä tuttu. Tietää varmaankin kaiken symboleista, niistä joita taiteilijat kautta aikojen ovat piilottaneet teoksiinsa. Ainakin tämän Maria-taulun symbolit aion tutkia tarkoin Liisa Väisäsen opastuksella.

Olenhan itsekin viesteihini lisäillyt näitä nykymaailman symboleja, hymiöitä, ainakin sydämiä ja raamatun välistä löytyi neljälehtinen apila. Nyt  tiedän, että pyhä-sydän on tyypillinen Jeesus-tunnus ja kristinuskossa nelilehden apila tulkittiin sekä ristinä että 4 evankeliumina. Maalauksessa sydämet koristavat punaista mattoa. Tämä teos on suorastaan kokoelma symboleja, kiinnostavaa.

Kun hengenravintoa on nautittu yllin kyllin, niin hiukopalaksi voisi onkia kevätsiian ja valmistaisi sen ruoaksi Riston ohjeen mukaisesti. Miltähän kuulostaa "Limemarinoidut siikafileet"?

Seuraavalla Lissabonin matkallanne käykää täällä. Museu Nacional de Arte Antiga, Lissabon, Portugali. Tutustukaa symboleihin "Neitsyt Marian ilmestys" teoksessa.

Oikein jännittää mitä huhtikuu tuo mukanaan. Toivottavasti säilymme terveinä.

Ne ihanat helteiset päivät Turussa.

Kävelysillalla  rakastavaiset ovat vannoneet ikuista rakkautta ja siitä merkiksi lukko siltakaiteeseen.

Täällähän on kuin Pariisissa, ravintolat ovat muuttaneet vesille.

Jakke-jokilautta seilaa Auran aalloilla ja pysähtyy välillä ottamaan lisää matkustajia tai päästämään jo janonsa sammuttaneet laiturille.

Vanhat ikäkulut paatit on hinattu jokirantaan turkulaisten ja turistien lepo- ja ruokapaikoiksi. Täällä maistuvat paistetut silakat ja muusi.

Hotellin aulasta olisi voinut vuokrata muksubussin. Kiva idea.

Potkulaudatkin kulkevat nykyään sähköllä. Näitä hirmuja joutui oikein varomaan, sujahtivat hiljaisina yllättäen ohi melkoisella vauhdilla. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän missä kiidetään, ajotiellä autojen seassa, jalkakäytävillä mummoja pelottamassa vai pyöräteillä hämmentämässä  jalkaratasta vanhaan tyyliin veivaavia kulkijoita.

Puhelimella tuollaisen rakkineen sai käyttöönsä maksettua ja saldon loputtua ajopelin voi jättää niille sijoilleen seuraavan huruttelijan käytettäväksi.

Voi hyväntähden sentään, on minun Turkuni muuttunut. Kaukana vuosikymmenten takana ovat ne kauniit kesäiset päivät kun itse olen polkenut näitä silloisia mukulakivikatuja kellohameenhelmat tuulessa liehuen.

Jotain pysyvääkin sentään, nyt ei tiebitumi tuoksu. Tämä on Tuomiokirkon sivuovi. Kauniisti ja taitavasti on ratkaistu vasemmalla näkyvä invakaista pyörätuoleille.

Syy miksi käytimme sivuovea kirkossa vierailuumme oli minun flimmerini, en olisi jaksanut kävellä pääoven portaita ylös kun sääkin oli niin tukalan lämmin.

Näin se minulla nykyään menee, aamulla hotellissa heräsin flimmeriin. Ai, ai äkkiä lisää lääkettä. Olimme sopineet, Teksasista lomalle tulleen veljeni ja hänen vaimonsa kanssa, yhteisestä Turku- nostalgiakierroksesta.

Melkoisen hullulta tuntuu lähteä turistihommiin vuoden kuumimpana viikkona flimmeri riesana. No., hullu mikä hullu, en halunnut hotelliinkaan jäädä ja sähköllä minua ei enää uskalleta  tahtiin yrittää. Ei siis kannata lähteä sairaalaankaan. - Näillä mennään, pysytään suunnitelmassa, ei auta itku markkinoilla.

Nyt tätä kirjoittaessani hoksasin sellaisenkin seikan, että olisi ollut komiaa jos mummeli olisi Tuomiokirkossa vetäissyt viimeisen henkäisyn. Ehkä sitten esiäitini kirkon lattian alta olisivat johdattaneet minut sille tielle josta paluuta ei ole.

Sain oppaalta kartan kirkon lattian alla viimeisen leposijan saaneista henkilöistä.

Turun Tuomiokirkon urut ja lasimaalauksia.

Kaarina Maununtytär lapsineen.

Luterilaiset pyhäköt ovat koruttomia jos vertaamme koristeellisiin katollisiin kirkkorakennuksiin.

                                                                                   *

Kauppatorin Kauppiaskadun puoleisella reunalla on Wicklundin tavaratalo. "Wicke" on nyt laajentunut ylöspäin. Yhdeksäs, eli ylin kerros näyttää lasiterassilta, sieltä on hyvät näkymät yli kaupungin. Hissillä pääsee ylös, kannattaa käydä jos Turussa liikkuu.

Kuvassa on heijastumia, nappasin sen ikkunan läpi.

Kun näitä kulkupelejä tässä olen kuvaillut, niin menköön vielä tämäkin.

Torikauppiaat ovat ahtautuneet pieneen nurkkaan entisen yliopiston eteen Aurakadun kulmaukseen. Aamulla aikaisin maalaisten paikat vielä odottivat tuotteidensa myyjiä.

Koskaan en ole tässä kirkossa sisällä käynyt. Nyt  torikauppiaat ovat tulleet jo ihan liki kun toriparkin rakennustöiden takia Yliopistonkatu on suljettu liikenteeltä.

                                                                                  *

Kukkaloistoa Paraisilla. Pieni koukkaus ulos kaupungista.

Näin kauniissa maisemissa lounas Kaarinassa.

Herkullisen näköinen kalalautanen saa veden nousemaan kielelle.

Turun linnassa on 08.03.2019 - 08.03.2020 esillä näyttely, joka kertoo turkulasista naisista. Minulle tämä olisi ollut mieluisa kohde, mutta sattuneesta syystä käynti näyttelyssä ei toteutunut. En olisi pystynyt kiipeämään jyrkkiä portaita. Linnan turistimyymälästä kuitenkin ostin esittelylehden ja Veli Pekka Toropaisen kirjoittaman kirjan.

Yksi sivunäkymä Veli Pekka Toropaisen kirjasta. En ole vielä kirjaa ehtinyt lukea, mutta se tieto on netistä saatu, että Karin Hakola on esiäitini ja haudattu Turun Tuomiokirkkoon. Palaan aiheeseen luettuani kirjan.

Omat sukututkijankykyni eivät riitä kovinkaan pitkälle, on turvauduttava ammatti-ihmisten tutkimuksiin ja julkaisuihin.


                                                                                   *

Saippuakukkana olen tämän oppinut tuntemaan. Virallinen nimi rohtosuopayrtti Saponaria officinalis.

Tilasin muutama vuosi sitten nettikaupasta vaaleanpunaisia liljan mukuloita. Ensimmäisenä kesänä ne olivatkin tilatun värisiä, mutta muuttuivat talven aikana valkoisiksi. Hyvin lähtivät kasvamaan, eikä värinmuutoskaan haittaa. Ehkä jonain kesänä ovat taas muuttuneet vaaleanpunaisiksi. Mikähän värinmuutoksen on aiheuttanut?

Siitä flimmeristä vielä senverran, että sydän löysi oman tahtinsa Turun hautausmaalla kun kävimme etsimässä setäni muistokiveä. Hauta löytyikin hyvien koordinaattien ansiosta.

Turkuun pitäisi päästä pyörimään vähintään viikoksi, eikä silloinkaan ehtisi kaikkea kiinnostavaa tutkia. Siispä, älkää lentäkö etelään, matkustakaa Turkuun jos haluatte kokea elämyksiä.

Kirjakyläpäivät Sysmässä 05 - 07.07.2019

Sysmässä on tänäkin kesänä niin paljon tapahtumia, että on vaikea valita mihin osallistutaan.

Ajomatka pieniä sivuteitä käyttäen on jo elämys sinänsä ja varsinkin nyt kun kaikki pientareet loistavat kukkien runsaudesta.  On ilo käydä Sysmässä.

Turustakin oli tultu kirjakaupoille. Valitettavasti en onnistunut löytämään haluamaani opusta.

Paikalliselta kirjakauppiaalta sain luvan kuvan ottamiseen.

Huumorintajuista väkeä ja nokkelasti oli tartuttu suosittuun "brändiin". Ämpäreitähän Suomessa on jonoteltu jos jonkinmoisissa tapahtumissa, miksi siis ei myös kirjapäivillä. Tuosta ämpäririvin näkemisestä tuli suorastaan hyvälle tuulelle.

Hintakin oli kohtuullinen 5 €, ämpärillinen kirjoja.

Kesällä vierailija ei voi ohittaa rantakahvilaa.

Lokkien kokoontumisliidot.

Pikkuinen lokinpoikanen harjoitteli melomista.

Poikkesimme tilamyymälän pihassa ihastelemassa vanhoja rakennuksia.

Tuntuu niin sydänlämpöiseltä katsella noita käsin veistettyjä hirsirakennuksen nurkkia. Suomalaiset kirvesmiehet osasivat tehdä kaunista ja kestävää työtä.

Kaikenlaiset lentäväiset ovat suosikkejani.

On niin kutkuttavaa odottaa täydellistä hetkeä kuvan nappaamiseen, jokainen siiven suonikin saisi näkyä.

Täällä suositaan vihreää väriä, jossakin näimme mustiakin heinämollukoita. Jos minä saisin valita niin katselisin maisemassa mielelläni keltaisia ja oransseja palleroita. No, minultahan ei kysytä. Saattaa tuolla värillä olla jokin tarkoituskin. Oikein eilen pohdimme, että musta pallo saattaa auringossa kuumentua liikaa. Ammattiasioita, niitä ei mökin mummo ymmärrä.

Täytyihän minunkin tuo ämpäri saada, kun sitä kirjaakaan ei löytynyt. On niin trendikäs olo nyt kun on mukana ajan virrassa. Hip hip hurraa.

Seuraavassa postauksessa kerron mitä muuta matkalla näimme.