Pellon laidalla ja muuta mukavaa.

Sateisen päivän kuvia pellon pientareelta.

Vesisadetta saaressa.

En enää kuule sirkkojen siritystä, onneksi muistan vielä.

Huopaohdakkeita oli niin paljon, innostuin niityn kauneudesta. En osannut valita minkä kuvan laittaisin blogiin, laitoin melkein koko päivän näpsyt. Teknistä tasoa en ehtinyt ajatella, kunhan vaan kuvasin.

Metsässä mustikka-aikaan on tämä kukka tullut tutuksi. Tämä on joku maitikka, olisikohan kangasmaitikka?

Iki-ihana vanamo on joka kesä kuvattava. Tänä vuonna oli jo entistä vaikeampi laskeutua vanamon tasolle tai vielä vaikeampi sieltä nousta jaloilleen.

Sateesta huolimatta kimalaiset pörräsivät apilankukissa. Luulin kuvaavani ahkeraa medenkerääjää, mutta en taaskaan ollut tarpeeksi nopea. Ei löytynyt öttiäistä kuvasta, mutta sainpahan hyvät naurut. "Se parhaiten nauraa, joka itselleen nauraa".

Äkkilähtö, minua et kyllä kuvaa.

Perheidylliä, ei sadekaan  haittaa.

Elbatar, olisikohan huoltotauko?

*
Tänään se sitten tapahtui, laitoin ensimmäistä kertaa tukisukat jalkaan. Miten tuo nyt meneekään "sukat jalkaan", tuntuisi hassulta laittaa sukat jalkoihin. Siinä ne nyt kuitenkin ovat, kummassakin jalassa tukisukka. 😊

Kauhea ähellys siinä aamulla olikin. Tukisukan laitto ensimmäistä kertaa ei olekaan mikään läpihuutojuttu. Luulin jo saaneeni liian pienet sukat  postista. Terveyskeskuksessa fysioterapeutti on ottanut mitat, on vaan yritettävä ankarasti. Ohjetta luettiin, ei meiltä löytynyt tiskihanskoja, joita suositeltiin käytettävän. Enhän minä koskaan tiskaa hanskat kädessä, en. Mies keksi, että varastosta löytyy nippu uusia näpylähanskoja pihatöihin, no kokeillaan niitä.

Oli se taas aamujen aamu, näitäkö loppuikä? Onko näitä kiskottava jalkaan joka päivä? Montako tuntia päivässä pidetään? Entä jos käy välillä uimassa? Voi hyvät hyssykät, vanhuus ei tule yksin. Mitähän seuraavaksi, vaipat? Voi, kääk.

Nyt on mentävä googlettamaan tukisukkaohjeita.  Elämä on, elämää on ollut.

Marjatilalla käynti

Unohdimme ostaa mansikoita Sysmän torilta. Onneksi, niin voisi sanoa, koska nyt osuimme kotimatkalla erikoisen hienolle tilalle. Kyltti tien varressa sai meidät poikkeamaan sivutielle.

Tulimme Vilppulan tilalle Asikkalassa. Vadelmatkin jo kypsyvät, ihan epätodellisen hienoja ja kauniita marjoja.

Vadelmat kasvavat tunneleissa sateelta ja tuulelta suojassa. Pölytyksen suorittavat ensin kimalaiset ja senjälkeen tulevat mehiläiset. Vadelmahunajaa onkin ehkä jo ensi viikolla tilalla myynnissä, uusi retki Asikkalaan siis melko pian.

Tilamyymälän piha on suunniteltu viihtyisäksi, tästä saa napata maistiaisia suoraan pensaasta.

Pihan vanha aitta oli vähän sivummalla, valitettavasti tsuumaus vähän epäonnistui. Aitta on kuitenkin hieno.

Ostokset olivat mitä makeimmat ja talonväki mukavaa ja ystävällistä, jaksoivat minullekin vastailla hölmöihin kysymyksiini. Olin niin innoissani näkemästäni, en ole koskaan osannut edes kuvitella näkeväni näin hienoa vadelmatarhaa.

Aurinko ja mansikat tekevät kesästä täydellisen. Tänään maistelimme ostoksiamme omalla pihalla.

Vielä hetki pientareella.

Sylkikaskas piilottelee siellä peurankellon lehden alla.

Ensimmäinen mansikka kypsänä oman kasvihuoneen ruukussa. Mansikkamätäs ( otettu pois ruukusta ) säilyi talven yli kasvimaalla lavassa kuusenoksilla peitettynä, lumikin olisi ollut hyvä suoja, mutta sitähän ei viime talvena paljoa täällä meillä nähty.

Yhden pyhäpäivän aikana näimme taas niin paljon kaikkea kaunista, eipä täältä kauaksi tarvitse matkustaa kun elämyksiä löytyy läheltä ja naapurista.
Marjakausi alkaa, ihanaa.

Voihan se olla niinkin...

Vielä yksi pöllökuva, tähän kantoon on siis veistetty kolme pöllöä.

Kannoista ja veistämisistä tuli mieleeni klapipinot, niitä täällä maalla on melkein jokaisen talon seinustalla. Uutisten mukaan isännät rikkovat lakia, voihan kääk! Minulla on sellainen käsitys, että aina on kautta maailman sivun klapit pinottu torpan seinustalle kuivumaan, varsinkin saunan taakse
tai liiterin seinälle.  Täällä opastetaan suomalaisia klapin pinoamisen saloihin. Koskahan viskaalit ovat tuommosenkin lakipykälän keksineet ja missä vaiheessa alkavat sakkolappuja kirjoitella? En silti väitä lainlaatijan olleen väärässä. Tehdään vaan pinot kahdeksan metrin päähän talosta, täällä keskustassa saattaapi kuitenkin tulla tontin raja vastaan ennen sitä.




Kävimme tänään Lahdessa ostamassa uuden puhelimen. Kotimatkalla Vääksyssä köröttelimme vaalean pakettiauton perässä ja sitten pöntössä räpsähti. Nappasi meistä perhekuvan. Aika näyttää paljonko potretti maksaa ja tuo samalla  lisähintaa kännylle. Isosti ei hurjasteltu auton mittari näytti noin 5 km/h ylinopeutta.

 Toivoa sopii että tuo vempain nyt tulee käyttökuntoon kun sen hankinnallekin oli jotenkin miesmäinen syy. Oli hankittava uusi puhelin kun kameraan on tullut jokin vika. ☺ No, onhan tuo vanha Nokia jo antiikkinen eikä siinä kameraa ole ollutkaan.

Vanha minunkin Nokiani on, mutta se on niin kaunis, en millään hennoisi siitä luopua. Pienikin se on näihin uusiin tietohirmuihin verrattuna. Onneksi nyt on tilaisuus kokeilla tuota uutta täällä kotona. Osaanko ollenkaan hiplata noita ohjelmia esille ja onnistunko soittamaan ihan tavallista puhelua tuollaisella?  Haasteita riittää, aina jotain uutta pitäisi osata. En kuitenkaan kaipaile niitä aikoja kun seinäpuhelimesta veivattiin sentraalisantraa valitsemaan haluttua numeroa. "Haloo, haloo, yhdistän".

Lumi tuli, lumi meni.

Lunta satoi noin kymmenen cm:n kerroksen, viipyi maassa muutaman päivän.

Olenko jo muuttunut näkymättömäksi?

Tätä mietin viikatessani paitaani pesun jäljeltä. Matkustimme omalla autolla kaupunkiin, mies oli kurssilla ja minulla koko  ilta aikaa katsella kaupungin kauppakeskuksen hyörinää.

Huomasin tutun vaatemerkin myymälässä. Gerry Weberin paitapuserot olivat vuosia sitten suosikkejani, olin silloin vielä työelämässä. Asiakaspalvelussa yritin olla siistin ja asiallisen näköinen, kannatin satsausta laatuun.

Kuljin liikkeen ohi illanmittaan parikin kertaa, yhtään asiakasta ei näkynyt. Olen harkinnut uusien housujen hankintaa, aina ei jaksa farkuissakaan kulkea.

Astuin sisään puotiin punaisessa fleesetakissa ja mustissa pitkiksissä. En ollut yhtään tyylikäs sen myönnän, mutta tuo takki nyt vaan on niin kätevä automatkalla ja turvalliset vetoketjut jokaisessa taskussa. Parasta on vasempaan hihaan ommeltu kännykkätasku, se on niin lähellä paremmin kuulevaa korvaani, että taustahälinästä huolimatta kuulen sen hälyytyksen.

Tervehdin iloisesti ja positiivisen mielentilani ansiosta melkein näin myyjättären nyökkäävän. Korkealla seinävitriinissä huomasin kivan puseron. Kysyin jo vähän lannistuneena, että onko kyseistä vaatetta L tai XL kokoa. En saanut vastausta. Olin liikkeen ainoa asiakas, saatoin olla koko sen illan ainoa.

Kävelin vaatetankojen luo ja yritin itse selvittää kokomerkintöjä. Miksi ihmeessä se hinta-, koko-, hoito-ohjelappunivaska piilotetaan jonnekin vaatteen kainaloon, niskalenkkiin tai napinläpeen? Täpötäysissä rekeissä niitä on tuskallista etsiä. Ajatuksissa siunaan niitä vaatepuita joiden koukkuun on pieneen mollukkaan merkitty se tärkeä kokoa ilmaiseva kirjain- tai numerokoodi, vaatetta ei turhaan tarvitse repiä esille tangosta.

Yritin vielä kysyä jotain, mutta myyjätär vaan viikkaili jotain hyvin keskittyneenä hommaansa. Olin pelkkää ilmaa. Arvostan toki sitäkin, että saa rauhassa tutustua valikoimiin, mutta kun kysyin.

Olisiko ostokseni sujunut paremmin jos olisin huojunut sisään liikkeeseen kymmenensentin korkokengillä, levittänyt ympärilleni kalliin hajuveden tuoksua ja kantanut huolettomasti olallani Vuittonin tyyristä laukkua? Ne Vuittonit ovat muuten helkkarin rumia kaikki, eikä tämä mielipide johdu siitä "happamia ovat pihlajanmarjat" syndroomasta. Jos minulla rahaa olisi rutkasti niin ostaisin varmaankin Hermesin tai Pradan  veskan. 

En sitten katsellut housuja enkä paitapuseroita. Huomasin tämän kauniin puseron, se on hyvää laatua ja huolellista työtä. Kaula-aukon niskaosassa on venymätön nauha, joka estää lörähtämisen ja pitää puseron kuosissa. Tässä on minulle puseroa moneksi vuodeksi. Henkilökuntaankin tuli  eloa kun ilmaisin ostohalukkuuteni kassakoneen luona.

Olen tyytyväinen hankintaani. Niin, mistäpä myyjätär olisi tietänyt että tämä vanha pikkumummo ei turhaan astu kaupan ovesta sisään. Aina ostan jos tarvitsemani tavara löytyy.

Olisin tietenkin voinut käydä pyytämässä apua, mutta halusin katsoa jutun loppuun asti. Onneksi nykyään usein tullaankin asiakkaalta kysymään, että voinko auttaa. Nyt olisi voinut.

Oli se taas niin "pal kauhiaa".

Keskiviikko oli vuoden masentavin päivä ja jatkoa seurasi illalla sappikohtauksen muodossa. Koko yö oli kaamea, kumpikaan meistä ei voinut nukkua.

Vieläkin on niin auterinen olo, ei ole voimia mihinkään. Yritän pitää ajatuksia pois vatsan murinoista ja puuhata jotain verstaallani.  Tuolit saavat nyt uudet päälliset.

Lampunvalossa otetut kuvat ovat vähän, no, en viitsi sanoa mistä ovat kotoisin. Siis, ei mistään.

Täällä oli jonain päivänä luntakin.

Mainoskatko

Olen tehnyt hankintoja Positiivareiden puodista. Tilaus kävi kätevästi netin kautta. Nyt sujuu paitojen viikkaus kuin tipulin tanssi.  Paita vaan viikkarin päälle ja kolme taittoa, siisti homma. Hain kaapin kätköistä epämääräisen kokoisia paitakasoja. Kaikki ovat nyt nätisti ojennuksessa. Tuli paljon tilaakin hyllyihin.

Tehdessäni tilauksen ennen  ystävänpäivää, sain kaupantekijäisiksi myös pikkuviikkarin samaan hintaan. 

Tilasin myös nätin päivyrin ja ystävän vihkosia.  Päivyriin on mukava kirjata tärkeitä tapahtumia tai ihan muuten vaan hauskoja juttuja.

En oikein uskonut tuohon viikkarin mainokseen, mutta nyt olen iloinen, että tuo hankinta tuli tehtyä. Suosittelen Viikkaria, se on oikea hyvänmielen viikari.

Lisäys eiliseen tekstiin.   Viikattuani ison pinon paitoja huomasin, että olin asetellut paidat viikkariin väärin.  Olisi pitänyt asetella kaula-aukko viikkariin päin, selkäpuoli ylös. Siis päinvastoin kuin  kuvassa. Eihän tuo kaapissa mitään haittaa, mutta nyt ei näe kaula-aukon mallia ilman kulman nostoa. Olin niin innoissani tuosta kätevästä systeemistä, että järjenkäyttö unohtui.

Tästä se alkaa helmikuu.  Positiivarien puoti löytyy täältä.

Sitten asiasta kolmanteen.  Siirrytäänpä keittiön puolelle.

Pentti Oskari Kankaan perjantaireseptejä on nyt kerätty kansien väliin. Oskarin hauskoja juttuja on mukava lueskella vaikka ei kokkaus kiinnostasikaan.  Ruokaohjeet ovat helppoja ja terveellisiä, mitään krumeluureja Oskari ei harrasta. Lähes kaikki kirjan reseptit olen kokeillut ja mies on testannut makuja, itse en voi viljaa sisältäviä ruokia syödä. Minulle on jäänyt sitten kuvaaminen.

Pentti Oskarin kirjaa voi tilata täältä  Huomasin juuri linkkiä hakiessani, että tammikuun aikana tehdyt keittokirjatilaukset toimitetaan 0-postimaksulla. Kannattaa myös tutustua Herrankukkaron perjantaireseptiin täällä.