Kissankelloja kaipasin, mutta niitä ei nyt pihasta löytynyt. Piha on muuttunut ehkä liian reheväksi, kun en jaksa tuota ruohonleikkuria jatkuvasti työnnellä.
Huomaan nyt, että kuvani ovat vuosien myötä muuttuneet, en enää jaksa kyykistellä ruohonjuuritasolle lähikuvia napsimaan. " Auto" tulee valikosta helposti, niihin nyt on vaan tyydyttävä.
Marjojen kypsymistä odottelen. Onni on, kun aamulla voi smoothieen hakea pensaista tuoreita marjoja. Rastaat tosin ovat innokkaina pyrkimässä osingoille.
Ensimmäinen kukka avautui.
Tänään sain yllätysvieraita, oli tosi mukavaa. Kiitos kun kävitte.
On niin pimeää, kun taivas on paksun harmaan sadepilven peittämä, tästä taas alkaakin päivät lyhenemään. Olen sydäntalven lapsi, siksi kai rakastankin kesäkuun valoisia öitä.
Kirjoitan niin väärin tähän blogiin, että jokaisen lauseen alla on punaista "risuaitaa". Ainoastaan muutama on -sana kelpaa Googlelle. Anteeksi Google, kohtahan saan avata tuonne aihelokerikkoon osion; "Noin yhdeksän kymmentä". En jaksa enää murehtia sanajärjestystä, yhdyssanoja tai pilkunpaikkaa, näpyttelen vaan ilokseni.
Melkoinen viidakko tämä minun pihani.
Niinhän isokirjakin sanoo: "Ensimmäiset tulevat viimeisinä ja viimeiset ensimmäisinä".
Onneksi tilanne ratkesi ilman palokuntaa. Pikkumissukka hiipi hiljaa alemmaksi, kolli torkkui silmät ummessa. Pikkuinen sai mukavan etumatkan ennen ahdistelijan heräämistä.
Täällä tuo kolli vaeltelee pihoilla ja rannalla. Harmittaa taas muuttolintujen puolesta, tuo eläin on niin pulska ja hyvin ravittu, siitä huolimatta jahtaa lintuja ruokintapaikoilla.
Siinäpä taas päivän urputus. En minä kissoja vihaa, en ollenkaan. Voisivatko kissojen omistajat tehdä asialle mitään?
Hyvin tuo tuntuu tietävän missä kohdassa eniten kasvaa lumpeita ja ulpukoita, siellä kaivelee itselleen ravintoa, pyrstö vaan näkyy pinnalla.
Tuota katsellessa tulee lohduton olo. Tänä keväänä on ollut paljon harmaita päiviä, aurinkoa jo kaipailen.
Kuvat napattu parvekkeelta ilman "putkia".
Istutin taimia kasvilavojen päihin ja vähän joka puolelle, luulin niiden karkottavan tuoksullaan lehtokotilot kauemmaksi. Ei tehonnut, lehtokotilot eivät syö samettikukkia, mutta naapurikasvit kelpaavat kyllä. Jätin lavaan muutaman pavun kasvattamaan siemeniä, nyt niiden lehdet ovat ihan pitsiä. Papujen palkoihin eivät ole koskeneet.
Kello herätti minut tänään aamulla varhain jalkeille. Olisi reipasta kävelyä ferraria työnnellen kohti uimahallia, reppu koriin ja menoksi. Voi, että, oli pimeää kuuden aikaan, kotimatkalla oli jo valoa enemmän. Vesijuoksu on niin mukavaa, ei minun juoksussani vauhti huimaa, mutta vedessä on mukava lillutella ihan muuten vaan. Järvessä tai altaassa ei tunne olevansa köyhä eikä kipeä. Vesi kantaa.
Torstaina sain saaresta sisarukset auttamaan omenien keruuseen, syysomena antonovka antoi valtavasti hillottavaa tänä vuonna. Omput olivat niin ylhäällä etten niitä yksin olisi alas saanut ja niistä riitti toisillekin jakaa.
Lopuksi lähdin sisälle keittelemään kahvit vieraille. Katoin pöydän totutusti kuudelle. Siinä sitten kahvia kuppeihin kaadellessa minulle varovaisesti huomautettiin, että siinä on yksi kuppi liikaa. Voihan nolo, no eihän se mitään. Sattuuhan sitä. Tuli vaan mieleeni vanha Malin veljesten laulama laulu, jossa emäntä käskee piikaa "kattamaan myös Paavolle".
Koskahan minäkin sen sisäistän, että "meitä" on vain yksi?
Kun kallionauhus kukkii, kamera on kaivettava esille.
Olen unohtanut miten linkki kopioidaan blogiin.😕 On aloitettava opiskelu alusta.
Hyvää viikonloppua!
