Herrankukkaro ja Loistokari

Tämä on se toinen asia, joka toi meidät Turkuun 26.05.2017. Olimme kylmien säiden takia siirtäneet kevään hautausmaaretkeämme ja nyt tuli lisäksi tilaisuus päästä tutustumaan Herrankukkaroon ja Loistokariin. Perjantaireseptin lukijoille tarjottiin mukavaa merellistä laivamatkaa keväiselle Airistolle.

Herrankukkaron ainutlaatuisiin loma- ja virkistystiloihin on vaikeaa päästä tutustumaan yksityishenkilöiden, koska ryhmäkokojen pitäisi olla vähintään kymmenen henkilöä. Nyt tartuimme tilaisuuteen kun Turkuun oli matkasuunnitelma jo muutoinkin valmiina.

Tässä postauksessa on paljon kuvia, pienensin niitä vähän tilaa säästääkseni, mutta klikkaamalla kuvat suurenevat.

Astu laivaan, " Stig ombord".

Perjantaireseptin Pentti Oskari Kangas oli laiturilla saattamassa Ukkopekkaa vesille.

Aurajoen rannoilla on paljon nähtävää.

Rannoilla on vilkasta toimintaa, niin on aina ollut.

Kapean laivaväylän molemmin puolin näkymät ovat huikeita. Kateellisten sielujen on parasta pysytellä laivan salongissa juomia nauttien, ettei "ahistaisi" liikaa.

 Loistokari 

Ukkopekka Loistokarin laiturissa.

Kallioluodon kauniit orvokit ja ruohosipulit.

 Loistokarilla 
on myös pieni museo.

Matka jatkuu, saavumme Herrankukkaron laituriin.

Herrankukkaron isäntä on vastassa.

Täällä on käytetty mielikuvitusta ja vatupassi on ollut rakentajilta kielletty kapistus. Kaikki on kuitenkin paikan tyyliin sopivaa.

Jos täällä viikon viettäisin niin kuinkahan ryppyinen sitä olisikaan kun näissä erilaisissa paljuissa vanhoja luitaan liottelisi ja välissä vielä mereen pulahtaisi ja savusaunan lauteille asettelisi pyllynsä 123:n kanssasaunojan ahterin viereen. 😊

Kaksikerroksinen hyyskä, "Tårta på tårta" on mukavuuslaitoksen nimi. 😊

Näkötornikin on vähän piilossa, Herrankukkaron rakennukset eivät saa näkyä häiritsevästi merelle.

Jos tässä vaiheessa olette kaikesta näkemästänne jo aivan äimänkäkenä, niin varatkaa majapaikka tästä pöntöstä. Kukkkuuu.

Idyllinen kalastajatorppa. Vaativalle matkailijalle torpassa on nykyajan mukavuudet.

Suomen suurin savusauna, tai oliko tämä maailman suurin.

Kelohonkamaja.

Viikko täällä vierähtäisi mukavasti. Viettäisi jokaisen yön erilaisessa paikassa, nukkuisi yön pöntössä ja toisen laavussa tai perinnemajassa turvekaton alla. Olisi siinä elämyslomaa toden totta.

Tästä matka jatkuu takaisin Turkuun. Paluumatkalla meitä oli laivalla n. kahdeksan henkilöä. Suurin seurue oli varannut paluumatkan bussilla.

Tämä erikoinen rakennelma nähtiin Hirvensalon rannalla. Onkohan rantasauna?

Sieltä jo kaupunki häämöttää ja Tursaskin on lähtenyt merelle.

Onneksemme saimme nauttia myös kauniista poutapäivästä.

Niinkuin ennen.

Turussa torielämä kukoistaa ihan entiseen malliin. Suuret marketit kaupunkien laidoilla eivät pysty korvaamaan torien tunnelmaa.

Haudalle haettiin sinivalkoisia orvokkeja, kylmät yöt jatkuvat, sanoo säämies. Kesäkuussa on tiedossa toinenkin Turunmatka.

Tori ja kauppahalli ovat aina käyntien arvoisia. Tosin kauppahalli ei enää ole se halli, joka oli minun hallini. Siellä missä aikaisemmin Martta Rask myi siirtomaatavaratuotteita myydään nykyään bambunversoja ja kevätkääryleitä. Juusto- ja pullapuotien paikalla on junakahvila ja vihannestiskiltä löytyy siemeniä ja pähkinöitä.  Onneksi on  Reino Jokisen lihatiski vielä vanhalla paikallaan.

Luostarin puutarhassa kevät 2017.

Littoisten hiekkarannalla oli parkkipaikka täynnä autoja. Yhtään uimaria  vedessä ei näkynyt eikä auringonpalvojia rannan hietikolla. Ei tosin aurinkoakaan näkynyt. Olimme tulleet ihmettelemään muiden uteliaiden tavoin järven kemiallisesti kirkastettua vettä.

Pilvisenä päivänä vesi ei ollutkaan kauniin turkoosia. Kirkasta se tosin oli ja sellaisena kirkasvetisenä  järvi  minun muistoissani  onkin säilynyt.

Kolme tätiäni asuivat aikoinaan Littoisissa, verkatehdas heidät sinne alunperin oli houkutellut. Kesäsunnuntaisin me lapset usein kiipesimme linja-autoon ja köröttelimme tätejä ja serkkuja tapaamaan. Järvi veti puoleensa kuin magneetti, olen aina pitänyt vedestä. En silloin osannut edes uida, iloisena vaan polskuttelin käsipohjaa matalalla puolella.

Silloin sodan jälkeen uimahalleja ei vielä Turussa ollut eikä vanhemmmat lapsiaan mihinkään harrastuksiin kuljetelleet. Jos jotain halusi niin reppu vaan pykälään ja menoksi. Opittiin omatoimisiksi.

Tämä kuva pääsi blogiin ihan vaan huvittavuutensa ansiosta. Pupujussit loikkivat Ruissalossa. Kovin olivat kaukana, mutta kevään riemua oli hauska katsella.

Kaverit olivat vähän kaukana, mutta tämä suostui kuvattavaksi auton ikkunan läpi.

Kansanpuistosta löytyy nykyään tällaisia ruohonleikkaajia.

Täälläkin olen lapsena käynyt uimassa monet kerrat huolimatta matkan hankaluuksista. Tulimme Linnafältiltä Otkantin nokkaan raitiovaunulla jos sattui olemaan lippurahat. Yleensä ei ollut, silloin kävelimme. Kiipesimme moottoriveneeseen joka kuskasi meidät Ruissalon puolelle, venematka ei ollut pitkä. Jatkoimme apostolinkyydillä pitkin Yleistä käytävää uimarannalle, se matka jo tuntuikin pitkältä. Isonasiskona olin velvoitettu raahaamaan myös veljien varusteet ja eväät rannalle. Perillä kuitenkin kaikki matkan vaivat unohtuivat kun saimme pulikoida suolaisessa meressä.

Nyt vuosien jälkeen olen ihmetellyt kuinka paljon vastuuta minulle uskottiin, onneksi koskaan ei mitään pahaa tapahtunut. Olen ihmetellyt sitäkin mikä ihmeellinen vetovoima vedellä on minuun ollut, siitäkin huolimatta että uimaan pääseminen oli niin suuren vaivannäön takana. Ymmärtäisin jos vanhempanikin olisivat käyneet uimassa, mutta sitä ihmettä en koskaan nähnyt.

Vesiköhän minut on tänne nykyiselle asuinpaikallenikin vetänyt?  Hyvä näin.

Puut kukkivat Ruissalossa, kuusi ja tuomi.

Tästä postauksesta ei vielä selviä se toinen syy joka meidät toi pikavisiitille Turkuun. Siitä kerron seuraavassa postauksessa.

Kävin tuulettumassa.

Kirjaimellisesti. Kotoa lähdimme jo perjantaina, kiertelimme Sipoossakin katsomassa tuttuja paikkoja ja sellaisia jotka kolmen vuoden aikana ovat muuttuneet uusiksi asuinalueiksi.

Lauantaina tuo kaikesta kiinnostunut eläkeläismies lähti kurssille oikein petivaatteet mukanaan. Minä jäin Leo-koirulin kanssa odottelemaan tytärtä työkeikalta.

Iltapäivällä suuntasimme meren rannalle linturetkelle, Leo, tytär ja mamma.

Täällä on tilaa ja raikasta ilmaa hengittää. Hiekkarannan tuntumassa ihmiset viettivät aurinkoista iltapäivää perhekunnittain. Uimareita ei vielä näkynyt, eikä sinilevääkään.

Rantakivikkoon oli ajautunut merestä irronnutta rakkolevää, keräsin sitä muovikassillisen kukkapenkkien lannoitukseen, siistiä tuli.

Näimme siellä toisenkin "keräilijän".  Nuori mies ajoi polkupyörällä, johon oli kiinnitetty peräkärry. Kärryyn hän lastasi roskilla täytettyjä mustia jätesäkkejä. Mies tekee tuota siivoustyötä ihan omiin nimiinsä, aika hienoa. Toiset roskaavat surutta, eivät piittaa pätkääkään luonnon saastumisesta. Onneksi joku välittää.

Tykkään hulluna sushista, koskaan en ole niitä aikaisemmin persoonakohtaisesti valmistanut. Tytär lupasi opettaa, siispä thaikauppaan tekemään hankintoja. Sushimatot olivat kaupasta loppuneet ja tytär oli heittänyt omansa muutossa pois. Oli pärjättävä ilman.

Meillä oli savusiikaa, kurkkua, avokadoa ja kananmunaa täytteeksi. Oikeat sushikokit pyörtyisivät kauhusta jos saisivat nähdä ensimmäiset väkerrykseni. Idea on nyt kuitenkin selvä, tarvitaan runsaasti harjoittelua lisää. Ehkä nuo täyterivitkin pysyvät paremmin ojennuksessa sen bambumaton avulla.

Tärkeintä tässäkin ruoassa on maku, ei kaunis ulkonäkökään haitaksi olisi. Näillä kuitenkin mentiin ja kahdestaan tytön kanssa nuo tuhosimme lauantai-iltana. Reippaan linturetken jälkeen nälkä olikin hirmuinen. Seuraava nälkä tulikin vasta vuorokauden kuluttua. 😊

Niin se maailma muuttuu, olen minäkin joskus  jotain tytölleni opettanut, osat ovat vaihtuneet. Nyt opiskelen minä ja lapsi neuvoo. 

Sunnuntaina järjestimme kurssilta palaavan kunniaksi syntymäpäiväkahvit, siinä hoituivat samalla vanhimman lapsenlapseni synttärit ja äitienpäivä.

Tästä päivästä tuli erityinen siinäkin suhteessa, että näin kaikki lapseni ja lastenlapset yhdessä. Mammansydämeni oikein herkistyi. Harvoin enää kaikille sopii yhteiset tapaamiset, jokaisella on omat menonsa ja kiireensä.

Kotiin oli mukava palata. Ensimmäiseksi tarkistin kukkien tilanteen. Kevät ei ollut juurikaan edistynyt kahden yön jälkeen, kylmääkin on vielä.

Satamassa meloi haapanapari. En taaskaan päässyt ihan lähelle kuvaamaan. Tuli kuitenkin uusi lintu tunnistettujen listalle.

Eilen jo nähtiin tämä pariskunta rannassa, mutta kameraa ei ollut. onneksi olivat tänään suunnilleen samassa paikassa. Toivottavasti jäävät koko kesäksi, ehkä sitten lentävät tänne meidän joellekin.