Päivien parantajat

Kurjenmiekka kukkii satama-altaan reunustalla.  Vesi on kylmää ja kirkasta.

Tästä lasketaan veneitä vesille.

Kurjenpolvi

Vuorikaunokki

Kotipihan kukkakimppu.

Muutaman päivän yksi kukkakimppu loistaa iloa ja valoa, päätyy lopuksi kompostiin. 

On kesä, huomenna kerätään uusia kukkia.
 

Aarteen etsintää.

Katselimme joskus täällä kotona ikkunasta, kun mies kulki pellolla joen toisella puolella  edes ja takaisin "miinaharavan" kanssa. Kiinnostus heräsi.

Pojalta saatiin lainaksi metallinpaljastin. Veijo sai maanomistajalta luvan rantanurmikon haravoimiseen.

Kokenut muinaisesineiden etsijä kävi antamassa ohjeita.

Ensimmäisellä kerralla löytyi vain nauloja ja pullonkorkkeja. Toisella kerralla Veijo löysi hopeakolikon.

Ruotsi 1/24 riksdaler 1779 Hopea Gustav III silver coin.

Vanhan kolikon löydöstä tehtiin ilmoitus Museovirastolle. Lähetettiin kuva ja kerrottiin löytöpaikka. Museovirasto ilmoitti, että löytö on muinaismuisto ja  tiedot on  kirjattu. Löytäjä saa pitää kolikon, sen arvo on pieni. 

Olisi mukavaa, jos tuollainen 1700-luvun raha pystyisi kertomaan tarinansa. Kenen taskusta raha on jokirantaan tippunut?

Ensimmäisen kaivauskeikan jälkeisenä aamuna meillä oli hauskaa katsottavaa. 

Ketunpoikaset kaivoivat ylös Veijon peittämät kuopat. Pitivät tätä mukavana leikkinä tai luulivat sieltä löytyvän jotain jännää heillekin.

Oli käytävä uudestaan kuopat peittelemässä. Varsinaiset veijarit nuo ketut, ovat hauskuuttaneet meitä koko kesän.

Sitten saareen. Nyt tai ei koskaan, ajattelin mummin vihkisormuksen löytyvän. Se on ollut mansikkamaalla tai järven pohjassa jo yli 50 vuotta.

Piippaus tuli, mutta mitään ei löytynyt.

Mummin sormusta ei löydetty järvestä eikä mansikkamaalta. Ehkä sen on järvessä hauki nielaissut tai mansikkamaalta harakka vienyt asumustaan koristamaan. Toivotaan, että joku löytää kadonneen  kahdensadanvuoden päästä, niinkuin Veijo hopeaisen kolikon tänä kesänä.

Leppäkerttuja

Lisää leppäkerttuja. Tästä voisi varomaton tipahtaa järveen.

Luonnon rikkautta ja kauneutta ihastelemme.

Saaressa on nyt leppäkerttukesä. Näitä on valokuvattu yksinään ja ryhmissä. Veteen pudonneita on yritetty nostella takaisin ruohonkorrelle Johannan ja lasten toimesta. Emme muista ennen nähneemme näin suurta kerttuparvea.

Uimaan, uimaan, vaatii nuutunut olemus.
 

Sadepäivän ratoksi.

Päijänteen valkoinen heinäsorsa elelee puolisonsa kanssa edelleenkin sataman maisemissa.

Pariskunta sattaa olla sataman kuvatuin luonnonilmiö. Aloitetaan nyt tästä heinäkuun kuvien pikakelaus.

Tarhajuoru (virginiankolmiokukka), Tradescantia virgiana

Joka kesä tätä juorua olen kuvannut, mutta ensimmäisen kerran terälehtiä onkin nyt neljä.

Tykkään tästä kasvista tosi paljon, myös lehtokotilot suorastaan rakastavat sitä. Jatkuvasti on pidettävä kotiloratsioita pihassa.

Oli vain yksi "neliöjuorun kukka", kaikki muut ovat kolmioita.

Ensimmäinen auennut jorinin kukka on myös vakio kuvauksen aihe.

Yksi lämmin jakso säässä ja sateet päälle, kaikki rehottaa villinä mökkerön tontilla.

Yllärikin löytyi, luulimme sormustinkukan jo tontilta kadonneen, mutta väärässä olimme.

Mikä kello, kaikki kukat ainakin alussa ovat kukan latvassa.

Ihanasti vekattu reuna.

Kuka "Mörrimöykky asuu täällä?"

Yritin napata kuvaa kimalaisesta. Pörräsivät vikkelästi matkoihinsa.

Sitten tuli tämä "linssilude" suostui pysyttelemään aina hetken paikoillaan.

Tuo kukka on mäkimeirami, öttiäisen nimi on vielä hakusessa.

Mutakakkua ja vadelmia.

Yrttien kuivausta mausteeksi ja viherjauheeksi.

Parhaat palat lopuksi.  Veden lämpötila 27.06.2020 25,6. Ei kun uimaan.

Sillä aikaa kun mummeli räpiköi vedessä valmentaja tarttui kameraan. 

Olen aina tykännyt sinisistä silmistä. :)

Eikä ruskeissakaan mitään vikaa ole.

Varhaisin suosikkini, jo mammani pihassa ihailin palavaarakkautta.  Hassu juttu muuten, vasta nyt tajusin, että heteet ja emikukat ovat tertussa eri kukissa. En ole ennen näin tarkkaan katsonut. Aina oppii jotain uutta.

Retki saareen.

Jäät ovat lähteneet

melkein.

 Tehin puoleisella rannalla näkyi pieniä lauttoja ihan rannassa.

Koskelot olivat jo tulleet.

Sulat on saatava ojennukseen kun kuvataan.

Kalliolla kaikkea jännittävää. Kuinkahan monta jäkälälajia tässäkin kuvassa on?

Onkohan tämä sulkasammal, olisi pitänyt nykäistä yksi sulka mukaan kotona tunnistettavaksi.

Olen usein ihmetellyt tämän  kivilaatan valtavaa kokoa. Jääkausikohan sen on rantakalliolle heittänyt, on siinä rytinässä palakin lohjennut. Miesvoimin  näitä lohkareita ei siirrellä.
 

Uusien omenapuiden leikkaaminen olikin retkemme varsinainen syy. Uimapaikalla kellui vielä jäälautta.