Öttiäisiä

Seurailin öttiäisen puuhia.

Hieno kukka ruohosipulilla, kannattaa niitä aina kuvata.

Tämän kuvan piti olla esillä ensimmäisenä, en kuitenkaan jaksanut korjailla. Meni miten meni.

 Niinhän isokirjakin sanoo: "Ensimmäiset tulevat viimeisinä ja viimeiset ensimmäisinä".
 

Kukahan tämä luonnonihme mahtaakaan olla?

En saanut esittelyä, selkänsä käänsi uteliaalle.

No, suostui kuitenkin kasvokuvaan.

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Vielä yksi kuva. Onkohan tuossa voikukanlehdellä punkkeja? Tuli vaan mieleen, en niitä kuvatessani huomannut. Onneksi oli saappaat jalassa.

Kukkien ahmijat.

Liljakukko on komeasta ulkonäöstään huolimatta harmillinen ilmestys liljapenkissä. Kun tällaisen punatakin näkee liljan lehdellä on oltava ovela ja nopea. Kukko pudottautuu salamana maahan ja  sieltä sitä on vaikea enää löytää. Meillä lähdetään liljakukkoja jahtaamaan vesikipon kanssa. Kippo asetetaan kukon alapuolelle ja sitten vähän kopautetaan lehteä. Hupsista vaan ja punanuttu sukeltaa veteen. koskaan ei ole käynyt niin, että kukko olisikin käyttänyt siipiään ja lehahdellut maisemaan.

Täällä toinen harmitus. Tänään olen käynyt jo kolme kertaa ratsaamassa lehtokotiloita. Sateiset päivät laittavat kotilot liikkeelle. Onkohan mitään sellaista kukkaa tai marjaa olemassa, joka ei maistuisi lehtokotilolle?  Luulin karhunvattujen ja vadelmien olevan sellaisia, mutta eipä vaan ole, vatut maistuvat kotiloillekin.

Iloitsen nyt tästä näkymästä ja unohdan lehtiluteet, kotilot, ketut ja peurat.
 

Kuvia tilanteen mukaan.

 

Kaunista jäkälää.

Aurinkoinen aamupäivä, kettu loikoili nurmella pienillä unosilla. Harakat tulivat härnäämään.

Kettu hermostuu ja yrittää häätää harakoita sivummalle.

Kiipeää veneen päälle uhoamaan. Harakat jättivät sen rauhaan. Kuvat lasin takaa.

Pihan viimeisiä kukkia tältä kesältä.

Pellolla pyörii tällainen naama. Näillä naamapalloilla pelotellaan oraansyöjiä, peuroja ja hanhia. Luulisin.

Kylätielle levitettiin uutta soraa.

 Pyjamalude tykkäsi persiljan siemenistä.

Metsälammella.

Tuoksuu suolle, syksylle, suopursulle ja surumielisyydelle. Päivä oli harmaa, vähän koleakin, mutta tuuli oli tyyntynyt. Vahva kaipaus erämaahan ja pitkospuille elää minussa siitäkin huolimatta, että jalka ei enää nouse rivakasti, eikä tasapainossakaan ole entistä varmuutta. 

Kiitos kuitenkin metsäautoteille. Ilman niitä en enää pääsisi nauttimaan metsäluonnon ihanuudesta.

Köröttelimme Tarukselle, siellä kuului ammuntaa, olisikohan hirviporukkaa liikkeellä. Ei mennäkään siihen suuntaan.

Ajelimme hiljalleen ja katselimme mahdollisia sienipaikkoja. Muutamia autoja oli pysäköityinä pitkin tien varsia, retkeilijöitä, sienestäjiä ja marjastajia. Tuntuu mukavalta huomata ihmisten kiinnostuneen metsässä liikkumiseen.

Meillä oli mielessä tietopaikka, jossa kävimme viime syksynä. Eksyimme, emme enää tietäneet missä olimme, ehkä jo Hämeenlinnan alueella. Ei me oikeasti eksytty, meillähän on puhelimet mukana ja virtaa riittää, kartta vaan esille. Täällä korvessa tosin voisi eksyä oikein kunnolla jos tuonne metsään menisi ja polulta poikkeaisi. Varsinkin minä, jos vähänkään pöpelikössä pyörin ja sieniä etsin, niin heti on suunta kateissa.

Laavulle pääsee nyt kulkemaan turvallisesti ja kuivin jaloin uusittuja pitkospuita tallustellen. Onneksi elämä on antanut rinnalle sellaisen matkakumppanin jonka perässäkin on hyvä kulkea.

Tuttu karpalopaikka oli jo tarkoin tallottu ja putsattu, mutta yllätys odotti jo seuraavassa paikassa. Pienellä alueella oli ihan koskematon läntti suon laidassa, karpaloita, punaisia pullukoita.

Unohdettiin sienet ja kerättiin karpaloita. Onneksi selkä vielä nöyrtyy marjojen edessä. Olen harjoitellut. Ensin vähän huimasi, mutta sitten vanha pää tottui ja ongelmia ei tullut. Alue oli sopivan kokoinen, saimme nopeasti herkut talteen.

Marjastajan onni.

Kukahan tämä kaunotar on? Somasti kietoutunut karpalon varteen.

Sitten kotiin, vielä pitäisi jaksaa köpötellä autolle. Kaatunut kelo suorastaan kutsuu luokseen. Siinä rungolla on hyvä hetken hengähtää ja vetäistä keuhkot täyteen suon raikasta happea.

Nyt on uusi päivä ja olo on kuin puusta pudonneella kävyllä. Tämä oli tässä. 

Iltaan mennessä takajalat ja selkä ovat taas kunnossa. Nyt voisi jo suunnitella uutta retkeä, sitä sieni sellaista. 

Ps. Punnitsin saaliin 1 kilo ja kolmesataa grammaa.
 

Leppäkerttuja

Lisää leppäkerttuja. Tästä voisi varomaton tipahtaa järveen.

Luonnon rikkautta ja kauneutta ihastelemme.

Saaressa on nyt leppäkerttukesä. Näitä on valokuvattu yksinään ja ryhmissä. Veteen pudonneita on yritetty nostella takaisin ruohonkorrelle Johannan ja lasten toimesta. Emme muista ennen nähneemme näin suurta kerttuparvea.

Uimaan, uimaan, vaatii nuutunut olemus.
 

Helteistä heinäkuuta.

Tämä nuppu ei ollutkaan täydellinen, voiko mikään olla?

Täällä huumaavat metsän tuoksut.

Lammikossa asuu näkki. Mesiangervo levittää makeaa tuoksua ympärilleen. Mökkeröisen pihapiirissä.

Palavarakkaus viihtyy meillä, voi hyvin ja leviää omatoimisesti.

Keskiviikkona lämmin tuuli toi leppäkerttuja lähes joka oksalle, kirvoille saattaa nyt tulla tukalat paikat. Onko tämä ollenkaan leppäkerttu? Väri näyttää enemmän ruskealta. Oli miten oli, leppäkerttu on kuitenkin kuvattava joka kesä

Upeat värit öttiäisellä. Perhosia kaipaisimme lisää, ehkä sitten loppukesällä.

Tarhajuoru on lehtokotiloiden erityisessä suosiossa. Kotiloratsia on pidettävä aina kun ohi kävellään.

Yritin laskea kuinka monta erilaista väri- ja kuvioyhdistelmää tässä kukkatertussa on. Kaunis ja ihana.

Ensimmäinen kukkaterttu Robusta-ruusussa.

Seitsemän vuotta tätä kukkaketoa on vaalittu. Ensimmäisenä keväällä tulevat skillat, seuraavana bellikset ja sipulikukkia, nykyään kevätesikkoakin. Voikukkakin yrittää, mutta meillä sen kukat joutuvat pakastimeen tai hillopurkkiin. Heinäkuussa kukkivat päivänkakkarat ja kellokukat. Näiden kukkien jälkeen tuleekin sitten niittomies paikalle. 

Täällä pikkuruisella pihaniityllä viihtyvät monenlaiset pörriäiset. Joskus surettaa kun en enää kuule sirkkojen soittoa. Onneksi muistan sen vielä ja voin lisätä ne äänet mielen kuviin.

Vielä muutama bonuskuva. Ketulla on kaksi pentua, hyvin ovat kasvaneet kun säätkin suosivat. Ehkä vielä onnistutaan nekin kuvaamaan, vikkeliä ovat ja leikkisiä.

Maailma on muuttunut kun arat metsän asukkaatkin uskaltavat tulla tänne "ihmisten ilmoille".

On niin ihanaa ottaa pienet päivälevot pehmeällä ruohomatolla. Paarmat häiritsevät.

Silmä meinaa väkisin mennä kiinni, unettaa niin.

Kyllä minä huomaan, että siellä kameran kanssa heilutaan.

Ehkä jo huomasittekin, että kettua on kuvannut Veijo. Veijolla ei ole omaa blogia, siksi otan  joskus hänen napsimiaan kuvia tänne mammanmaailmaan. Olisi vahinko jos kukaan ei näitä näkisi ja Veijohan kuuluu myös tänne mammanmaailmaan.
 

Sadepäivän ratoksi.

Päijänteen valkoinen heinäsorsa elelee puolisonsa kanssa edelleenkin sataman maisemissa.

Pariskunta sattaa olla sataman kuvatuin luonnonilmiö. Aloitetaan nyt tästä heinäkuun kuvien pikakelaus.

Tarhajuoru (virginiankolmiokukka), Tradescantia virgiana

Joka kesä tätä juorua olen kuvannut, mutta ensimmäisen kerran terälehtiä onkin nyt neljä.

Tykkään tästä kasvista tosi paljon, myös lehtokotilot suorastaan rakastavat sitä. Jatkuvasti on pidettävä kotiloratsioita pihassa.

Oli vain yksi "neliöjuorun kukka", kaikki muut ovat kolmioita.

Ensimmäinen auennut jorinin kukka on myös vakio kuvauksen aihe.

Yksi lämmin jakso säässä ja sateet päälle, kaikki rehottaa villinä mökkerön tontilla.

Yllärikin löytyi, luulimme sormustinkukan jo tontilta kadonneen, mutta väärässä olimme.

Mikä kello, kaikki kukat ainakin alussa ovat kukan latvassa.

Ihanasti vekattu reuna.

Kuka "Mörrimöykky asuu täällä?"

Yritin napata kuvaa kimalaisesta. Pörräsivät vikkelästi matkoihinsa.

Sitten tuli tämä "linssilude" suostui pysyttelemään aina hetken paikoillaan.

Tuo kukka on mäkimeirami, öttiäisen nimi on vielä hakusessa.

Mutakakkua ja vadelmia.

Yrttien kuivausta mausteeksi ja viherjauheeksi.

Parhaat palat lopuksi.  Veden lämpötila 27.06.2020 25,6. Ei kun uimaan.

Sillä aikaa kun mummeli räpiköi vedessä valmentaja tarttui kameraan. 

Olen aina tykännyt sinisistä silmistä. :)

Eikä ruskeissakaan mitään vikaa ole.

Varhaisin suosikkini, jo mammani pihassa ihailin palavaarakkautta.  Hassu juttu muuten, vasta nyt tajusin, että heteet ja emikukat ovat tertussa eri kukissa. En ole ennen näin tarkkaan katsonut. Aina oppii jotain uutta.