Mamma Myöhäisen korttihötäkkä.

Yhtään pääsiäiskorttia en taaskaan saanut aikaiseksi lähettää. Olen minä kans yksi nyhverö.

Onneksi on kamera ja netti.

Tästä löytyy ainekset pääsiäistervehdykseen. Hopi, hopi, hommiin mummeli.

Olisiko tämä kulma hyvä?

Ehkä sittenkin koko kimppu, kun se on niin kauniskin.

Meiltä molemmilta terveiset, ota namu, ole hyvä.

Vielä yksi yritys.

Pääsiäisenä on kuitenkin oltava myös yksi narsissi.

Viettäkää ystävät mukavia ja virkistäviä lomapäiviä.
 

Joulu 2021.

 Joulukortti ja -merkkirahat lähetin tänäkin vuonna Kirkon Ulkomaanapuun. Pienen kasvimaan hoitaminen on varmaan ilo itse kullekin. Sain sieltä kortin sähköpostiin, otin kuvan tähän.

Syysretkellä.

Meillä on ollut monena syksynä ystävätapaaminen Hartolan markkinoilla. Nyt markkinat ovat koronan takia peruuntuneet jo kahtena syksynä. Viime syksynä emme antaneet pandemian estää tapaamista ja näin tapahtui tänäkin vuonna. Kohtasimme Anjan ja Juhanin naamarit kasvoilla Jari Pekan pihalla. Simo-koiruli odotteli autossa, kävimme vähän rapsuttelemassa korvan takaa.

Vaihdoimme kuulumisia, paljon olisikin päivitettävää ollut, mutta tärkeintä oli tapaaminen. Yhteisiä muistoja on paljon vuosien saatossa muisteluvakkaan kertynytkin. Nyt ei enää jakseta tukka putkella rientää keräilymatkoille. Niitä muistoja onkin kertynyt koti- ja ulkomaalaisilta kirppareilta. Kuusi maata, Englanti, Espanja, Saksa, Ruotsi, Viro ja tietenkin Suomi. Voi meitä, hassut mummelit.😊

Nyt keräillään vain muistoja, kipot ja kupit ovat katoavaisia, mutta muistot ovat meille lahja elämältä.

Anja-ystäväni on kirjoittanut elämänsä muistot talteen kirjaksi. Hieno saavutus, arvostan ja onnittelen.

Minulla oli eilen oikein jouluinen tunnelma kun sain lahjaksi ystäväni kirjoittaman kirjan. Olen niin iloinen ja kiitollinen. Kiitos, Anja.
 

Syksy on jo meillä, kesävieraamme ovat lähdössä suurin äänekkäin parvin kohti lämpöä ja aurinkoa.

Hyvää matkaa ja tervetuloa taas keväällä!

Minulle oli postia,

 laatikossa eilen. Voi, mikä mahtava tunne, saada kirje ystävältä. Uskomatonta, joku ajattelee sinua. Taittaa paperin kauniiseen kuoreen ja liimaa postimerkin. Iloitsenhan minä sähköpostista ja puheluistakin ilman muuta, mutta kirje. Vau.  Lämpimästi kiitän ystävääni sanoista. 

Ps. Persiljat voivat hyvin, olisin voinut laittaa siemeniä rohkeammin ruukuihin.

*****

Risusavottaa jokivarressa.

 

Talvella täällä joella ei juurikaan tapahdu mitään kun veneet ja kanootit ovat talviteloilla. Nyt kuitenkin vastarannalle ilmestyi tuollainen hirmu vekotin.

Se on tehnyt selvää jälkeä puista ja puskista. 

Saattaapi siinä joutsenpariskunta kotiin palattuaan hämmästyä kun tuttu jokiranta on autiona ja paljaana. Mistä nyt turvaa löytävät sirkkuset, kerttuset, kuovit ja kurjet?

Siinä nyt on risukasat, kerput ja vitsakset siisteissä riveissä.

Pellon poikki kulkivat peurat.

Tässä kohdassa jo toivoin, että jokunen isompi koivu olisi säästynyt.

Olipa hetken ihanaa kun yksi kaunis koivu jäi kasvamaan.

 Lyhyeksi jäi sekin ilo, metsuri palasi ja palasiksi laittoi kauniin koivun.

Toki minäkin ymmärrän, että hoitotoimenpiteet ovat jokivarressa tarpeellisia, mutta tuollainen totaalinen jyräys hämmastyttää. Olen kuvitellut, että tuo pöpelikkö suojaa jokea ja Päijännettä pellolta valuvilta lannoiteaineilta. Kiinnostaa nähdä mitä tuolla rannalla seuraavaksi tapahtuu. No, pajut kasvavat nopeasti entistä ehommiksi.

Minulle tuo joki on ollut ilon ja onnen tuoja kaikkine luonnon ihmeineen. Eipä täällä varsinkaan viimeisen vuoden aikana ole mitään tapahtunutkaan. Jutun aiheetkin ovat supistuneet suunnilleen sellaisiksi, että eilen kettu juoksi kirkolle päin ja tänään Saksalan suuntaan. Voihan itku.

Muuten, tänään se jolkkasi taas kirkolle päin.😊

Jatkuu huomenna.

Ystävyys.

 Kesää odotellessa v. 2021.  Terveisin, Unelma

Tammikuu-Helmikuu

Eilen pakkasimme päiväkahvitarvikkeet koriin ja kävelimme rantaan nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Mikähän siinä onkaan taikana, kun kupponen  kofeiinijuomaa maistuu ulkona luonnon läheisyydessä paljon paremmalta.  Tuntuu kuin alkaisi taas heräillä talvihorroksesta kun aurinko paistaa.

Mitähän siitä aamuruskosta sanottiinkaan ennen muinoin?

Kuistilla katoksen suojassa kanervat ja tuijanoksat säilyvät hyvinä kevääseen asti.

22.01.2020 otettu kuva satamasta.

Tammikuussa postilaatikosta löytyi kirje ystävältä. Olen oikein iloinen ja ylpeä tästä muotokuvasta. Silmät katsovat suoraan kohti, hyvin Minni on onnistunut. Kiitos ihana ystäväni. :-) Facebookista taisit mallin löytää?

Nyt seurataan uutisista koronaviruksen etenemistä. Tautia on jo löytynyt monista maista ja kuolonuhrejakin on useita satoja. Viranomaiset ovat antaneet aika niukasti suojautumisohjeita. Riittäneekö  se hihaan yskiminen ja käsien peseminen tosipaikan tullen? Tuolla suuressa maailmassa näkyy ihmisillä kasvosuojuksia, toivottavasti niistä on tarpeeksi suojaa. Lähiviikot näyttävät kuinka tästäkin vitsauksesta ihmiset selviytyvät?

Täällä kotona kökötellessä ei suojavarusteita tarvita, kunhan vaan pysyy tolpillaan eikä kompastu mattoihin.

Kalevalanpäivän terveisiä kaikille.

"Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan, saa´ani sanelemahan.
sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan." ( Kalevala )

Sukututkimus meillä nyt on koko talven ollut tärkeimpänä harrastuksena, se juttu on niin koukuttavaa.

Sirokolle lämmöllä.

Viime viikolla sain suruviestin ystävältä, hän kertoi yhteisen blogiystävämme menehtymisestä. Olen ollut surullinen ja samalla kiitollinen siitä, että niin hienon blogiystävän tekstejä olen saanut lukea. Ajatuksia on tullut paljon elämän rajallisuudesta, pysähdyttäviä.

Tämä blogien maailma on hämmästyttävä, ystävystymme meille ensin vieraiden ihmisten kanssa. Elämme kukin omaa elämäämme, olemme eri ikäisiä ja elämäntilanteemme ovat moninaisia. Meillä on kuitenkin langaton yhteys, huolestumme jos uusia postauksia ei ilmesty kaverin blogiin. Ilahdumme hyvistä uutisista tai kauniista valokuvista.

Sirokko oli minulle tärkeä, miksi en useammin sitä hänelle kertonut. Kävin lukemassa, mutta kommentti jäi monta kertaa laittamatta.

En koskaan tavannut Sirokkoa tässä elämässä, en tiedä edes hänen nimeään. Olen vaan ihastellut hänen tekstejään, ne valloittivat. Sirokon tarinoita  on ollut hauska lukea, hänen huumorinsa on älykästä ja nokkelaa, ei koskaan pahansuopaista. Hän on kertonut niin kunnioittavasti iäkkäästä anopistaan, " mösjööstä" ja komeista vahtikoirista, unohtamatta persikkapuuta. Sirokolla oli myös taito kuvata kaunista syntymämaataan kesäisillä lomamatkoillaan, hän löysi aina jotain kiinnostavaa.

Sirokko on rikastuttanut tarinoillaan elämääni. Ilman hänen blogiaan tietäisin Algeriasta tuskin mitään. Olen saanut nauttia lahjakkaan ihmisen kirjoituksista. Hän jätti bittimaailmaan miellyttävän jäljen.

Kiitollisena jätän jäähyväiset Sirokolle ja osanottoni suruun hänen omaisilleen.

Ystävällisin terveisin.

    " Ystävä hyvä,

  vedä henkäys syvä,

itseäs halaa ja hymyile vähän,

     ole tyytyväinen hetkeen

                           tähän."

Padasjoen  Luonnonystävät ry:n jäsenet ovat  viimevuotiseen tapaan  ripustaneet Saksalan kujalle ystävyydestä kertovia kortteja. Tempauksella halutaan kannustaa ihmisiä lenkille lähimaastoon ja muistamaan ystäviä.

Kortteja ovat tehneet luonnonystävien lisäksi koululaiset, päiväkotilaiset ja kevanmäkeläiset.  Kortit kerätään pois puista  ensi sunnuntaina.

Nyt kannattaa päivän kuntolenkille varata vähän enemmän aikaa, kivoja kortteja on mukava lukea.

Valitettavasti kaikkia yli seitsemääkymmentä korttia en saanut kuvattua kun sormia  tuuli ja pyry jo kangisti.


Tästä tulikin mukava idea seuraavaan käsityöhön, pilkkijän lapaset.

Onko helppo arvata mikä näistä korteista on meidän ripustamamme?

Saanko tulla seuraasi pitkospuille, pikkuhetkeksi vain?

Eilen tämä ihanuus saapui, runokirja  blogiystävä "aimariilta" .

Tälle sumuisella aamullekin löytyi sopiva runo, jonka tähän lainaan.

                                                    Raskas
                                          aamusumu leijuu
                                              jokivarren yllä.
                                       Paksu harmaus pilkkaa
                                                   aurinkoa
                                           siepaten vangikseen
                                              jokaisen säteen.
                                                Yön kyyneleet
                                                     viipyilevät
                                            asteisessa heinikossa.

                                                                  Aino Riihiaho

Ajattelin lukea säästellen, oikein hitaasti ja kunnolla syventyen. En malttanut lopettaa, vielä yksi runo ja vielä yksi. Runot tempasivat mukaansa.

Oli jo puoliyön hetki käsillä, mutta en voinut lopettaa vieläkään. Astuin runoon, elin ja hengitin sitä. Samaa suopursun tuoksua ja nokipannukahvin, aah. Suon ja erämaan kauneuden ylistys herkisti mielen, vai oliko se nuotiosta nouseva savukiehkura joka sai silmän kostumaan. Erämaassa elämä ja kuolema saavat uudet mittasuhteet, aimarii on sen kokenut ja hänellä on taito asetella sanoja herkästi ja aidosti tunteita tulkitsemaan.

Kiitos runoista, aimarii. On mukava kulkea kanssasi pitkospuilla runojen kautta. Kirjasi ei jää hyllyyn pölyttymään, vaan siinä on kohta lehdet koirankorvilla ja siloinen kansi täynnä sormenjälkiä. On ihana heittäytyä tunnelman vietäväksi, ei elämä ole pelkkää puurtamista. Se on myös täynnä kauneutta, hiljaisuutta ja elämäniloa.

Onneksi on vielä monta runoa lukematta ja monta haltioitumisen hetkeä kokematta.

 Vielä on hetki aikaa nauttia syksyn värikkyydestä ennen pakkasten tuloa.

Nykyaikaa

 

 Muistatteko vielä kun ennen vanhaan lähdettiin lomamatkalle, niin osoitekirja pakattiin ehdottomasti  matkalaukkuun, kortteja saivat ystävät, työkaverit, kotiväki, mummit ja kummit. Kirjoitin joskus myös jo kotona koneella osoitteet valmiiksi tarralappuihin, nopeutti postitusurakkaa.  Siitä oli sekin hyöty, että postin oli helpompi lukea konetekstiä, kortit tulivat varmemmin perille.

Nyt on toisin, lomalaiset voivat lähetellä omalla puhelimellaan "suorana lähetyksenä" sellaisia kuvia joista ajattelee kuvien vastaanottajan tykkäävän. Täällä räntäsateessa pihaa rapsuttavan mamman sydäntä lämmittivät pojan lähettämät hehkuvat tulppaanit. Kiitos poikani 💝

 Olen saanut tänä talvena oikeita paperikuviakin ystäviltäni. Toinen kortti on Kanarialta ja toinen Kuubasta. Kiitos teille kun ilahdutitte meitä. On kiva ajatella, että juuri silloin kun korttia on kirjoitettu, meitä on muistettu.  Kiitos rakkaat ystävät.

 Postikortit ovat blogiin skannattuja.

Kaukana menneisyydessä ovat sellaiset ajat kun posti kannettiin kotiin kaksi kertaa päivässä aamu- ja iltapäiväkantona, lauantainakin Kusti polki. Nyt  lupaillaan kirjepostin kantoa vain kahtena päivänä  viikossa. Jäähän siinä sitten postille aikaa käydä haravoimassa pihoja, tehdä lumitöitä ja vaihtaa mummoille vaippoja. Mitähän muuta vielä keksivätkään. Huh huijaa, ihan hengästyttää tämä nykymaailman meno kaikkine muutoksineen, kestääkö mummeli vielä rattailla. 

Laitan vielä nämä kaksi kuvaa Hollannista, en malttanut jättää pois.

Klikatkaa kuvia isommiksi ja kuvitelkaa kulkevanne Hollannissa Keukenhofin puistossa.

Täällä hyasintit tuoksuvat, kasvattavat siellä meille joulukukkien sipuleita.

Kiitos kukkakuvista ja turvallista kotimatkaa.

Jutunjuurta etsimässä.

Siinä minä taas istuin tuvan ovensuussa penkillä ja muistelin istuneeni siinä ensimmäisen kerran jo kuusikymmentä vuotta sitten. Siinä penkillä oli istunut kirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmikin monta kertaa, tästä hän kertoo kirjassaan "Venematka". Käsittääkseni kirjoittaja kuvaa siinä omaa alter egoaan lisäämällä persoonalle yhden Y-kromosomin ja sekoittamalla faktaa ja fiktiota sopivassa määrin. Täällä hän on soutanut meidän joellamme kauppareissuilla ja noussut metsäpolkua pitkin taloon. Kauniisti hän kuvailee talon sinisilmäistä lempeää emäntää ja istahtaa ovensuuhun penkille.

Ystävät ja omaiset kutsuivat Kerttu - Kaarinaa Kaisuksi, sillä nimellä mekin hänet tunsimme. Vietimme samassa pihapiirissä kesälomaa viisi- ja kuusikymmenlukujen taitteessa. Kaisu oli hyvä uimari, helposti hän kauhoi salmen yli toiseen saareen, istahti siellä hetken rantakivellä ja palasi toisten mökkiläisten helpotukseksi reippaana takaisin. Kaisu oli hyvä kertomaan tarinoita, minustahan ei silloin ollut tasavertaiseksi keskustelijaksi, olin sellainen ujo pelästynyt aropupu. Olin hyvä kuuntelija, ne yhteiset soutumatkat sieni- ja mustikkaretkille olivat minulle kesän kohokohtia.

Vuonna 1961 saimme kuulla, että Linnasaaresta oli myyty suuria osia puunjalostustehtaiden työntekijöiden virkistysalueeksi. Pitkällä hiekalla oli viimeinen kesäleiri Lahden nuorille. Meitäkin kutsuttiin vierailulle leirille. Alueen keskustaan oli rakennettu kivistä vuosiluku, se oli aika mukava, kun sitä voi lukea molemmilta puolilta.

Syksyllä päätimme Kaisun kanssa käydä vielä kerran Linnasaaressa sieniretkellä. Meillä oli isot pärekorit mukana. Oli hyvä sienivuosi, korimme täyttyivät hetkessä. Kaisu riisui ison keltaisen kalastajamallisen sadetakkinsa, levitti sen maahan, jatkoimme keräilyä takin päälle. Valtava nyytti siitä tulikin. Raahasimme saalimme veneeseen ja Kaisu souti tottuneesti meidät kotiin. Mitä niille sienille sitten tapahtui onkin jo toinen juttu.

Vuosia kului, Kaisu muutti perheineen pois Lahdesta ja jatkoi tarinoiden kertomista. Sinä vuonna Kaisu oli valittu ehdokkaaksi Runebergin palkinnon saajaksi kun poikani lähetettiin kirjailijaa haastattelemaan Uusimaa-lehteen. Olin ikionnellinen kun kolmen vuosikymmenen jälkeen sain Kaisulta omistuskirjoituksen kauniiden muistojen kera syntymäpäivälahjaani.

"Onnea, valoa, ystävyyttä, toivoa ja iloa!"

ps. Minulla ei ollut kirjahyllyssäni kaikkia Kaisun kirjoittamia teoksia. Yhdessä kirppisystäväni Anjan kanssa niitä etsimme. Nyt minulla on ne kaikki.

Kiitos Öja

Olette järjestäneet meille ikimuistoisen joulun. Pyhät olivat meille yhtä juhlaa, kuudessa kodissa ehdimme käydä joulutervehdyksellä. Tapasimme aattona myös joulupukin Pauliinan ja Johanin kodissa. Pia ja Jan-Anders luopuivat kolmeksi yöksi mukavista vuoteistaan, kiitos heille.

Aattona lähdimme aamuhämärissä kotoa, lunta ja räntää satoi koko matkan ajan. Tietä ei vielä oltu aurattu, hiljalleen köröttelimme, onneksi liikenne Hirvaskankaan jälkeen oli jo rauhallisempaa.

Lumiauratkin tulivat vastaan, tämä kuva onkin jo Kokkolasta.

Elisabethin hautausmaan rauhaa.

Pukkikin kävi. Kiitos lahjoista.

Tunnelmallista joulua.

Suomen kaunein talli jouluasuisena.

Mukavaa oli nähdä Maja-Liisa kukko vielä näin virkeässä kunnossa.

Jouluyönä piha oli muuttunut kauniin valkoisen lumen peittämäksi. Ines on kiivennyt vartiopaikalleen tähystämään. Paavo siellä kiertelee muinakuttuina kuvaajasta välittämättä.

Ponit ja aasi. Pian blogissa on paljon kuvia pihapiirin eläimistä.

Onnellista Uutta Vuotta tälle kodille ja sen asukkaille! 
 

Isännän akvaario on huikea, kalat satumaisia.  Eikös vaan tämäkin kala katsoo suoraan silmiin.

Kalojen tarkkaileminen on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Niillä ei ole minnekään kiire, keskittyvät vaan olemaan täydellisen kauniita.

Kalojen väri muuttuu valon suunnan ja asentojen mukaan. Mitähän miettii tämä kaunotar, asettui siihen ihan lähelle kuvattavaksi.

Näitä kultakalojen kuvia on niin paljon, että tein kollaasin.

Tätä postausta en nyt pysty jatkamaan kun aurinko paistaa niin kirkkaana suoraan silmiin. Jatkan huomenna Kokkolakuvien ja paluumatkan merkeissä.