Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kieku ja Kaiku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kieku ja Kaiku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Eilen kunnioitettiin sankarivainajien muistoa kynttilöin.


Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä. Kynttilät saivat palaa rauhassa. Täällä kirkonmäellä yleensä tuulee aina tai sataa vettä kaatamalla. Tämän kertoi monina vuosina kynttilöitä sytyttänyt mieshenkilö.


Aurinko on laskemassa ja kuukin paistaa juuri puiden yläpuolella, lippu lepää rauhallisena tankoa vasten.

Mietimme häntä, jonka haudalla kynttilämme sytytimme. Hän joutui jättämään kolmekymmentäneljä vuotiaana vaimonsa ja pienet lapsensa. Uhrin suuruutta on vaikea käsittää. Itsenäisyydellämme on kallis hinta.


Talo laskevan auringon. Terveyskeskus on ihan tässä kirkon lähellä, kauniilla paikalla järven rannalla. Vuodeosastoa uhkaa sulkeminen, kukaan ei tiedä mitään. Henkilökunta kyselee ihmeissään netissä, että  kuinka heidän käy.

*
Netissä on myös kyselty mahdollisuudesta antaa jouluiloa vähävaraisille kuntalaisille, haluttaisiin auttaa oman pitäjän  asukkaita.

Kuntalaan saa viedä paketteja 12.12. päivään mennessä, sosiaalivirkailija toimittaa paketit tarvitseville. Lahjan päälle on hyvä merkitä onko sisällä pojalle tai tytölle tarkoitettua tavaraa ja minkä ikäiselle. Ruokatarvikkeita voi myös laittaa pakettiin, ei kuitenkaan jääkaappitavaraa. Lahjan saaja ei tiedä lahjoittajaa, eikä paketin antaja kuka hänen pakettinsa saa. Hyvää Joulua!

Olen lähettänyt joka vuosi paljon joulukortteja, usein itse tehtyjä. Nyt on inspiraatio kadonnut, en keksi mitään erityistä. Korttirahat ovat  menossa joulupakettiin, olen saanut ohjeet sosiaalihoitajalta. Tuntuu oikein hyvältä.

Koska  olen jo ikäihminen ja monet ystäväni vuosien takaa ovat vain "joulukorttiystäviä" välimatkojen takana, niin laitan kaikille tietokonetta käyttäville nettikortin. Onhan mukava edes kerran vuodessa ilmoitella, että hengissä vielä ollaan. Edellyttäen tietenkin elossaolon kyseisenä aikana. :-)  Monet ikätoverini eivät koskaan ole tietokonetta käyttäneet, joten heille laitan jotain viestiä.  Tässä syy miksi kerron joulupaketista blogissa. Toinen on tietenkin se, että tässä on ideaa teillekin, jotka haluaisitte auttaa anonyyminä oman kunnan perhettä tai perheitä.

Muistatteko Kiekun ja Kaikun? Klik