sunnuntai 30. elokuuta 2026

Luonnos kesäkuulta.

 

Tämä luonnos on roikkunut blogin listalla koko kesän. On ehkä syytä kuitenkin laittaa postaus bittitaivaalle, mukava katsoa miten tämä laistalla näkyy seuraavaksi.

Pääsin käymään saaressa, keräsin kuusenkerkkiä pakastimeen. En keitä siirappia, vaan lisään aamun marjasmuthieen kaksi- kolme tai yhden isomman kerkän.


Kesäkuun alussa näitäkin aurinkoja kasvaa pihassa.
Aurinko paistoi niin tuon öttiäisen selkään, että tarkennus meni pieleen.

Saksankirveli " Myrrhis odorata maistuu ja tuoksuu lakritsille ja anikselle. Viehättävät kukat on muistettava poistaa ennen siementen kypsymistä, muutoin koko kasvimaa muuttuu kirvelipelloksi.

Lainaan tähän Ulla Lehtosen kirvelikeiton reseptin. 

Tanskalainen kirvelikeitto

4 kookasta nippua kirveliä
2 rkl voita
5 dl lihalientä
3 munankeltuaista
3 dl vispikermaa, suolaa, valkopippuria

Voi sulatetaan mutta se ei saa ruskistua. Kirvelit leikataan silpuksi ja sekoitetaan voihin hautumaan pariksi minuutiksi. Kiehuva liemi kaadetaan joukkoon, keitetään 5 minuuttia. Munankeltuaiset sekoitetaan huolella kerman joukkoon ja seos kaadetaan keittokattilaan kokoajan sekoittaen. Keitto ei saa enää kiehua. Keitto maustetaan lopuksi suolalla ja pippurilla ja tarjotaan paahtoleivän kera.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.

 

Tässä on minun hieno kulkupelini, olen saanut sen lainaksi ystäviltä. Aivan verraton kauppakaveri. Nyt olen hankkinut ihan oman kaupparollan, sain sen eilen. Kuva sitten myöhemmin.

Nyt on kesä mennyt, oli ihan mukava katsella alkukesän valokuvia ja ihmetellä miten nopeasti kesät nykyään vilahtavat ohi. Iän myötä aikakäsitys muuttuu, lapsuuden kesät olivat pitkiä ja aina paistoi aurinko ja jos ei paistanut, niin ainakin sade oli pehmeää ja lämmintä. Oli ihanaa paljain jaloin läiskytellä vettä nurmikolla. Voi, "variksen saappaat".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.