Viehkosti versoo.

 

Vihreä maistuu aina.

Ihan vaan uteliaisuuttani tilasin tällaisen vesiviljelyruukun versojen kasvatukseen. Onhan tuo muotoilukin linjakas ja soma, eikä valloita paljoa tilaa pöydällä.  Versot nousivat tässä ensimmäisessä kokeilussa pintaan kukin omaan tahtiinsa.  Hyvä niin, tästä vaan salaattiin  tai leivän päälle kiireisimmät piipat. Puhtaita taimia ja taatusti tuoreita.

 Tilasin täältä.

Tuo vesiviljely ideana on varmaankin hyvä, mutta eipä tuosta tötteröstä olisi paljoa iloa isossa perheessä.  Meitäkin on vain kaksi ja versoja riittää vain koristeeksi. Onneksi ruokakaupoissa myydään matalakasvuisia salaatteja ruukkuineen päivineen. Ne ovat hyviä pimeinä talvikuukausina kun luonnosta ei tuoretta vihreyttä löydy.

Näitä salaattiruukkuja on myös kahdelle salaatille tai yrtille.

Seuraava erä on valmiina ja herneversotkin venyvät mukavasti, eivät ujostele vaatimattomassa kierrätysrasiassaan.

Syötävän hyvää.

Ihaillaan nyt vielä näitä, pian tuleekin jo runsaudenpulaa kun vuohenputket lykkäävät vartta sopivissa ja sopimattomissa paikoissa. Näitä miettien ja toivoen, pysykää terveinä.

Jotain tässä lätisen.

Eilinen postaus tuli lähetettyä eetteriin eli nykykielellä bittiavaruuteen niin nopeasti, että unohtui tuo alla oleva kuva. Ukonilma uhkasi, oli nykäistävä piuhat irti seinästä.

Ensimmäisessä kuvassa on marjatuomipihlaja, saskatoon.
 

Suomessa on kuulemani mukaan kaksi tofutehdasta ja toinen niistä on täällä Padasjoella.

Jos satutte ajelemaan Päijänteen läntistä rantatietä ( vanhaa nelosta ), niin poiketkaa ostoksille. Ostimme testattavaksi savutofua ja silkentofua, hyviä olivat.

Pieni on kaunista. Näin herttaisia ovat vihreän viinimarjan kukat.

Bellikset melkein hävisivät pihasta, mutta nyt ovat onneksi taas palailemassa.  Valkoisia.

Vaaleanpunaisia.

Mahonia, ( Mahonia aquifolium ), ystävän puutarhasta lahjaksi saatu.

Ketunleipiä.

Valkoiset tulppaanit pellon reunassa.

Lauantaina kävimme pienellä kotiseuturetkellä, kuva Vesijaolta.

Sumuisia päiviä ja kirkkaita ajatuksia.

Telkkäpariskunta siellä meloo vastavirtaan, kevättä on ilmassa.

Tutun lenkkipolun peittää sumu.

Vesi on laskenut joessa, jään reuna jäänyt tyhjän päälle. Kokonaan tämä joki ei jäätynyt kovilla pakkasillakaan.

Paju ei vielä ole kukassa, karvapallot valmiina odottavat.

 Ruudun takana kaunis ja värikäs tikka.  Tuosta tikan ruokailukuvasta saankin hyvän aasinsillan varsinaiseen asiaani. Ruoka on elämässäni ollut joskus tarpeettomankin isossa roolissa, joskus sitä ei ollut ja toisinaan taas liikaakin.

Sota-aikana elettiin niukkuudessa, ruokaa ei ollut kaupoissakaan. Kun kupongit oli kätetty, niin mitään ei kauppakassin herunut. Rahalla olisi voinut ostaa mustastapörssistä, mutta meillähän rahaa ei ollut. Illalla nälkä kurni pienessä masussa, äiti kehoitti juomaan vettä että saisi unen päästä kiinni.

Elämäni ensimmäiset vuodet kai sitten ovat opettaneet arvostamaan ruokaa, mitään ei saisi heittää pois ja lautanen aina tyhjäksi. Jos lapseni eivät jaksaneet lusikoida kaikkea eteen työnnettyä, niin äiti eli minä, olin se jätemylly johon kaikki upposi.

Elämä oli siihen aikaan kuitenkin niin hektistä, että kaikki energia paloi kotiasioiden pyörittämiseen, ylipaino-ongelmia ei vielä ollut.

Noiden ruuhkavuosien jälkeen sitten olenkin joutunut taistelemaan läskejä vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Painonvartijoiden pisteidenlaskeminen pudottikin elopainoa puolessa vuodessa tavoitelukuun ja sain muistoksi "mitalin".

Ajan kanssa ilo tavoitteen saavuttamisesta kuitenkin hiipui pois ja ylipaino tuplaantui entisestä. Nyt apuun tuli Kiloklubi, tässä systeemissä on salaisuuden avain, jospa vaan muistaisi noudattaa asiantuntijoiden ohjeita. Onnistuin taas ja opin hyväksymään sen ettei rippipukuun enää tarvitsekaan mahtua.

Tämä talvi on taas ollut turpoamisen aikaa, voi itku kun harmittaa, taas on paino noussut ja kipeät koivet huokailevat. Olen kehittänyt  hyviä selityksiä, huimaa, kovia pakkasia, liukkaat kelit ja mielikin on maassa. Kylmä totuus on, että liian suuret annokset lautasella. Makeanhimoa on myös ollut vaikea taltuttaa.  Omaa syytä kaikki, mikä on kun teot ja järki eivät kohtaa? Ravintotietoa jo  olisi  vaikka muille jakaa.

Tarvitsin taas kovemman kolauksen huomatakseni missä mennään. Olin kolme päivää sairaalassa, siellä tarjoiltiin ihanaa ruokaa säännöllisin väliajoin. Vertailin annoskokoja omiini ja vot, nyt selkis. Olen omaa lautastani täyttänyt pikkuhiljaa aina vaan rohkeammin, kulutukseeni nähden liian paljon apetta mummelille.

Ruokien laatuun ei tarvitse puuttua, terveellisesti ja kevyestikin on syöty, mutta liian paljon. Tutkimuksissa kaikki veriarvot olivat hyvät, ei liikaa sokeria, ei kolesteroolia. Hävetti vaan ihan kamalasti kun meikämummua jouduttiin nostelemaan tai vierittämään apulevyn avulla petiltä toiselle.
Nyt yritän toimia niin, ettei tarvitse hoitajilta  pyydellä omaa elopainoani anteeksi mahdollisella seuraavalla kerralla.

Tarkoin panin mieleeni sairaalassa syömieni annosten kokoja, vahinko ettei kamera ollut mukana.
Ruokailussa ajoitus on tärkeä, usein ja pieniä annoksia.

Näillä mennään, ruoka-ainekset tietenkin vaihtelevat.

Aamulla on lääkkeiden otto, huuhdellaan alas omenamehulla. Vaihdoin iltaruokana olleen viilin plus marjat aamulle. Lisäksi iso mukillinen vihreää teetä, viipale juustoa ja kalkkunaa, ne voi mainiosti kääriä salaatinlehteen. Sairaalassa tarjottiin lisäksi puolikas tomaattia.

Välipalaksi teen smoothien marjoista, omenalohkoista ja kolme taatelia makeuttaa juoman niin, että miehellekin kelpaa. Vielä kuppi kahvia ja se on siinä. Pala tummaa suklaatakin voisi maistua, mikä ettei.
 

Lounas n. klo 12.00  Kaalilaatikkoa, voissa paistettuja herkkusieniä, omena-puolukkahilloa ja salaattia. Olinpa hätäinen kuvan kanssa, tuosta puuttuu vielä kurkkuviipaleet ja kaksi kirsikkatomaattia. Jälkiruokana avokado. Vielä on vaihdettava tuo lautanen pienemmäksi, ei ole mukava jos kurkkuviipaleet toisilleen huutelevat, että täällä minä, missä sinä.

Päivällinen kasviskeittoa ja siemenleipää. Ruohosipulisilppua ja raejuustoa. Jälkiruokaakin haluan, otan pienen pallon jäätelöä, rahkaa tai kiisseliä.

Iltalääkkeen aikoihin vielä muki vihreää teetä pala siemenleipää, juustoa, kinkkua ja salaatinlehti.

Jaa, että miksi näitä tässä näin tarkoin selostan? Tämä blogi on minulle samalla muistikirja, täältä käyn tarkistamassa monia asioita, ruokareseptejäni ym.

Ainoa mikä tässä nyt muuttuu on annoskoko ja tarkempi ajastus. Näin ei tule ahmineeksi
 nälkäisenä kaksinkäsin vahingossa tarpeettomia kaloreita.

Kevätkin auttaa, ulkona ei ole pakkasta eikä liukkaita teitä.
 Kevään kohina elähdyttää vanhaa kääkkää.

Kaksi vuotta on kulunut siitä,

 kun katsoin tärkeän ohjelman televisiosta. Se muutti elämäni paljon paremmaksi. Tämän linkin takana on kertomukseni kahdeksan viljattoman kuukauden jälkeen. Sieltä löytyy myös linkki tuohon tärkeään ohjelmaan.

Luin äsken itsekin uudelleen tuon vanhan postaukseni ja voin edelleenkin seisoa silloisten ajatusteni takana.

Juurikaan mikään ei ole muuttunut, suklaan himo ei ole vieläkään kokonaan kadonnut, muita makeisia en kaipaa. Yleensä en makeaa syö päivittäin, mutta joskus repeän ostamaan levyn suklaata, sen sitten syönkin melkein samantien, mutta öklöttelyn jälkeen meneekin taas aikoja ettei mitään makeaa tee mieli suuhunsa pistää.

Paino ei ole pudonnut, eikä noussutkaan. Syksyllä otettiin sokeri- ja kolesterooliarvot, kaikki hyvin.



Silloin kaksi vuotta sitten minulta usein kyseltiin, että karppaanko, kun en leipää syönyt. En karppaa, enkä laihduta. Syön kaikkea muuta, paitsi viljaa . Nyt joku on luullut minun modernisti laihduttavan gluteenittomalla ravinnolla. En laihduta vieläkään. Tosin tarkistelen ravintoloissa kastikkeiden y.m. koostumusta, gluteeniton on yleensä viljatonta.

Tänä talvena kokeilin ottaa joskus keiton kanssa gluteenitonta leipää yhden palan muutamia kertoja.  Yksi pala ei vaikuttanut mitenkään, tai en siis huomannut. Pian kuitenkin palasivat kivut nivelrikkoisiin sormiini, sormet olivat aamuisin niin kipeät, että en saanut heti sormia suoristettua. Gluteeni ei siis ole minun ongelmani, vaan se jauho. Nyt kivut ovat jälleen hävinneet kun lopetin tyhmän kokeiluni. Olen täällä kaivannut siemensämpylöitäni, uunittomassa keittiössä en ole voinut niitä leipoa.
 

Olen pahoillani kun olen aiheuttanut sukulaisilleni ja ystävilleni ylimääräistä harmia tällä "rajoittuneisuudellani". Koskaan en kuitenkaan ole edellyttänyt mitään erityiskohtelua osalleni. Omat eväät kulkevat helposti laukussa.

Kiitos kuitenkin kaikille teille, jotka olette asiani tärkeyden ymmärtäneet.

Toivon hartaasti, että viljayliherkkyydestä pian saadaan lisää tietoa ja tutkimustuloksia. Olisi helpompi elää, jos olisi lääkärintodistus taskussa.  Minullakin on tämä ongelma ollut koko ikäni. Ensimmäinen gastroskopiakoe   tehtiin minulle jo alle kymmen vuotiaana. Keliakiaa ei todettu ja asia jäi siihen. Samoin kävi muutamia vuosia sitten, syöpää ei löytynyt ja taas tutkimukset loppuivat siihen. Kuinka monelta olisin säästynyt jos jo silloin lapsena olisi huomattu viljayliherkkyyteni. -Ei kun lisää leipää vaan ja ruokaympyrää.  Ennen Antti Heikkilän ohjelmaa en ollut edes kuullut tuollaisesta asiasta mitään.

Onneksi ystäväni Anjan tytär oli minulle kertonut aikaisemmin Antti Heikkilästä, muutoin tuskin olisin pysähtynyt kuuntelemaan tätä ohjelmaa, kun kanavalle sattumalta osuin. Nyt sanon, että se ei ollut sattuma, vaan johdatus.  Elämänlaatuni on radikaalisti muuttunut viljattomuuden myötä paremmaksi.
 

Lempiruokiani ovat nykyään kasviskeitot, joihin joskus lisään broileria ja miehen toivomuksesta gluteenitonta makkaraa.  :-)  Kaikenlaiset pavut ovat erikoissuosikkejani.
 

Tähän taisi nyt lipsahtaa taatan annos, mutta sopisi hyvin minullekin ilman kastiketta ja lisää ruusukaalia.
 

Kesäkurpitsapaistos saa veden kielelle. Täältä kun kotiudutaan, niin uuni on kuumana ensimmäisen viikon.
 

 

Paras viimeiseksi, suomalaiset marjat.

 Täällä on saatu syödä hedelmiä masun täydeltä, mutta mustikoita kaipaan. Oli meillä tullessamme vähän laukussa pakastettuja mustikoita ja puolukoita ja taata toi kotona käydessään vielä lisää.

Kahdeksan kuukautta on kulunut,

siitä kun katsoin tämän ohjelman, ja siihen liittyvät kysymykset vastauksineen. (Ohjelman latautuminen kestää jonkin aikaa, mutta kannattaa katsoa.)

Viljatonta elämääni.

Täällä kerroin tarinaani kahden viljattoman kokeilukuukauden jälkeen.

Nyt olen saanut sähköpostia ja kyselyitä viljattoman ruokavalion vaikutuksista tämän hetkiseen elämääni. Uskallan kertoa, koska olen saanut viralliset tulokset verikokeista.

Yritän kertoa parhaan kykyni mukaan.

Tämä kahdeksan kuukautta elämässäni ovat olleet parasta mitä pitkään aikaan olen saanut kokea. Ruokavaliosta ovat siis totaalisesti poistuneet vain neljä viljaa. Sokerin olen jättänyt myös pois melkein kokonaan koska makeanhimo on hävinnyt, eikä painokaan saisi nousta. Nyt voin ihan huoletta nauttia joskus viljattoman leivoksen, en sorru enää hillittömyyksiin makean kanssa. Tummaa suklaata otan joskus palasen, ja se riittää.

Koska pullat ja leivät ovat pois elämästäni, niin olen saanut tilalle voin, kerman ja kananmunat. Lihaakin syön, mutta hillitysti ja usein meren antimien muodossa.

Nyt seuraa pitkä lista ikävistä asioista, jotka minua aikaisemmin vaivasivat ja tekivät elämäni surkeaksi. Ne kaikki ovat nyt pois. Nykyään herään aamulla pirteänä ja reippaana, olen heti elämässä kiinni. Sydämen jokailtaiset rytmihäiriöt ovat kadonneet. Saan nukuttua oikein hyvin kun epämääräiset nivel ja lihaskivutkin ovat poissa. Palleanseudun turvotus on hävinnyt. Palleatyrää en muista minulla olevankaan, kun se ei enää aiheuta mitään oireita. Lääkärin kirjoittamia närästyslääkkeitä en ole edes lunastanut apteekista, en tarvitse niitä. Nitroa en ole tarvinnut enää ollenkaan, rintakipuja ei enää ole. Jalkojen turvotus on pois.

Lokakuussa kävin Mehiläisessä lääkärissä, pyysin ottamaan verikokeet, kolesterooli- ja sokeriarvot. Viime talvena minulle kirjoitettiin kolesteroolilääkitys, mutta en voinut niitä tabletteja syödä kun ne aiheuttivat lihasten krampaamista, kuusi tablettia olin ehtinyt syödä sitä myrkkyä, eivät sopineet minulle. Veren sokerit myös aiheuttivat huolta, kun kesällä nuorinkin veljeni jo sairastui aikuisiän diabetekseen. Kun lääkärini soitti tulokset ja sanoi kaiken olevan loistavasti, ei mitään hätää kolesteroolin ja sokerin kanssa, tiesin olevani oikealla tiellä.

Minulla on ollut ihana kesä ja syksy, viime talven terveysongelmat ovat muisto vaan. Jokainen uusi aamu on lahja elämältä. Kesällä uskalsin lähteä kauan haaveilemaani Ameriikan matkalle ja vielä syksyllä sain nauttia ihanasta ruskasta Pyhätunturilla.

En uskalla väittää, että viljaton ruoka olisi tämän kaiken hyvän saanut aikaan, mutta missään tapauksessa en enää halua iskeä hampaitani limpun syrjään. Hyvä olo on niin uskomaton asia.

Ruokablogissani olen syksyn mittaan esitellyt valmistamiani aterioita ja välipaloja. Syön paljon vihreitä kasviksia ja suomalaisia marjoja. Pääateriani vaikuttaa runsaalta, mutta muut neljä ruokailua ovatkin sitten kevyempiä.

Joskus ajattelen, että kunpa joku olisi minulle munuaissyöpäleikkauksen jälkeen sanonut, että kokeile kaksi kuukautta viljatonta ruokavaliota, niin olisin monelta säästynyt. Nuori kandi HYKS:ssä vaan totesi, että nyt elät taas ihan normaalisti. No, minä mässytin pullat ja leivät ja voin huonosti jatkuvasti.

Minua kyllä yritettiin auttaa terveyskeskuksessa, monia tutkimuksia tehtiin, mutta koskaan ei kyselty mitä ruokaa syön. Olinhan kertonut eläväni terveellisesti virallisen ruokaympyrän mukaisesti, vaan sepä ei sitten ole minulle sopinutkaan.

Olen lukenut Antti Heikkilän blogista hänelle lähetettyjä palautteita, niitä taitaa olla pari tuhatta ja kaikki kertovat samantapaisista asioista, joita nyt olen itse kokenut.

Ihmettelenkin, miksei tutkita viljaoireita tarkemmin. Nyt saadaan helposti selville keliakiat ja allergiat, mutta kenellekään ei ole tullut mieleen, että on muitakin syitä viljojen sopimattomuuteen. Itse aavistelin jo vuosi sitten syksyllä, että ongelmani saattavat johtua syömästäni ruoasta, silloin hain tietoa kiinalaisen lääketieteen asiantuntijalta. Hänen ohjeensa jo viittasivat siihen, että vilja ei minulle sovi, silloin muutettiin aamuinen kaurapuuro hirssipuuroksi. Se muutos ei kuitenkaan yksin riittänyt.

Ketään en kehoita jättämään viljoja pois ruokavaliostaan, jos mitään oireita ei ole, niin ei ole mitään syytäkään luopua leivästä. Hyvää ravintoa se on ja mikä onkaan ihanampaa kuin tuoreen leivän tuoksu (tosin minulla se ei enää saa sieraimia värisemään). Leivän tilalle teen siemensämpylöitä, nekin ovat hyviä. Kahden kuukauden kokeilu ei kuitenkaan olisi ns. terveelle ihmiselle vaikeaa, jos turvotus- ym. oireita ilmenee.

Mukavaa joulun odotusta kaikille! Ilman viljoja selvitään, onhan rosollit, laatikot, kinkut ja lipeäkalat. Joulupipareitakin jo harjoittelin leipomaan kastanjajauhoista. Pian sytytämme jouluvalot ja laulamme tip, tap, tip, tap, tipe,tipe.....

Elämää ilman neljää viljaa,

voiko sitä olla? Tähän kysymykseen halusin omakohtaisen vastauksen ja myös sain.

Kaikki lähti oikeastaan yhdestä Tv ohjelmasta, siinä Markku Veijalainen haastatteli Antti Heikkilää. Linkki

Olin jo syksyllä aloittanut ruokaremontin vähentämällä leivän, pullan ja sokerin syöntiä. Talvella sydänoireeni kuitenkin pahenivat ja pääsin tutkimuksiin, lääkkeetkin uusittiin, oloni koheni selvästi, mutta jotakin oli vieläkin pielessä. Tunsin aamuisin oloni ihmeen tokkuraiseksi, vasta iltapäivällä pääsin elämästä kiinni. Iltaisin mentyäni nukkumaan rytmihäiriöt olivat melkein joka iltaisia, pelkäsin nukahtamista. Lenkillä jaksoin taas käydä, mutta välillä oli pysähdyttävä vetämään henkeä ja laittamaan Nitroa kielen alle. Selvästi tunsin, että jotain puuttuu vieläkin tästä palapelistä tai jotakin on liikaa.

Kuuntelin Heikkilän esityksen ja samantien päätin aloittaa kokeilun. Leivästä luopuminen kirpaisi eniten, en minä niistä pastoista ja nuudeleista, mutta se ruisleipä, voi sentäs.

Päätin, että minusta täytyy senverran naista löytyä, että kaksi kuukautta viedään läpi vaikka sisulla. Ei tässä ole mitään sisua tarvittu. Ensimmäiset päivät olivat hankalimmat, kun vanhasta tottumuksesta menin krapistelemaan sitä leipälaatikkoa. Klaps vaan ja kansi kiinni,
enhän minä leipää..

Päivän aloitin smoothiella, jogurtilla, marjoilla tai kananmunalla. Näitä vaihdellen. En muuten olisi uskonut kuinka monta erilaista tapaa tulen keksimään munan syömiskuntoon saattamiseksi. Tällaisen aamiaisen jälkeen olen tuntenut itseni pirteäksi, herääminen on ollut helppoa.

Keittoa ja pataruokia olen suosinut. Joskus olen keiton kanssa ottanut styroxlevyn näköisen (ja makuisenkin) riisikakun, jos en ole ehtinyt leipoa sämpylöitä pähkinöistä ja manteleista jauhamastani jauheesta. Keitot olen suurustanut maissijauhoilla ja/tai sulatejuustolla. Tattikeitto on ollut suosikkimme, siihen sopii eri tavoin maustetut Koskenlaskijajuustot. Kollaasin ruokia olen esitellyt aikaisemmin blogissani.

Alkupaloja ja jälkiruokiakaan ei ole tarvinnut jättää pois menuusta. ;-)

Kaiken perustana ovat olleet marjat, hedelmät ja kasvikset. Juuri nyt tankoparsa on suosikkini. Nam.

Mitä nyt kahden kuukauden jälkeen tapahtuu? Tällä samalla linjalla haluan jatkaa. En enää halua niitä ihmeen tunkkaisia aamuja ja rytmihäiriöisiä iltoja takaisin. Lähdin hakemaan itselleni hyvää oloa ja sen olen saanut. Tarkoitus ei ollut vaipua ketoosiin eikä vähähiilariselle ruokavaliolle, myöskään laihdutus ei ollut tarkoitukseni. Tosin se olisi mukava bonus sydämen jaksamisen kannalta, ihan vaan sivulauseessa voin ilokseni todeta, että kaksi kiloa elopainoa on hävinnyt.

Olen aina luullut valmistaneeni meille terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, siinä on ollut yhtenä elementtinä vilja, jota ei niin paljoa olisi tarvinnut olla. Taata on syönyt hyvällä ruokahalulla samoja ruokia kanssani, mutta hänellä on leipää ja pullaa edelleenkin leipälaatikossa.

Kuukausi oli kulunut viljattomalla tämän kuvan ottamisen aikaan. Jaksoin mäiskiä sauvojeni kanssa jo pitkiä matkoja hengästymättä. Ensimmäisen lomapäivän jälkeen oli kuin tulppa olisi auennut keuhkoistani, oli niin helppo hengittää.

Jotkut ystäväni täällä ovat kyselleet, että mitä sinulle on tapahtunut, kun olet niin pirteän näköinen. Mitäpä tuohon nyt vastaisi? Ehkä tässä on monien asioiden summa vaikuttamassa, uudet lääkkeet tammikuulta, kevään tuomat lempeämmät säät ja viljojen jättäminen terveemmille ihmisille.

Tämän kaiken olen muistiin merkinnyt ihan omaa muistiani virkistämään. Tämän luen joskus, jos leivänhimo yllättää. Tosin se täällä hetkellä tuntuu epätodennäköiseltä, enää en leipälaatikon nurkilla palloile. Juttuni lääketieteellistä arvoa saa ihan vapaasti epäillä, minulla ei ole ravitsemusopista mitään todellista tietoa. On vain tämä yksi pieni elämä, joka on kuitenkin minun ainoani ja siksi tärkeä.

En siis kirjoita tähän loppuun, että tehkää perässä. Kukin "taaplaa tyylillään", sanoo vanhakansa.


ps. Tulin vielä lisäämään tänne pienen pätkän, joka tuossa postauksessa unohtui.

Toivoisin, että sellainen lukija, joka on elänyt viljattoman elämää kertoisi vähän kokemuksiaan. Kiinnostaisi kuulla, koska minun oli todella vaikeaa uskoa leivällä olevan noin suuri vaikutus hyvinvointiini. Minähän olen Markussedän kaurapuurosukupolvea ja tottunut sanontaan, "Leipä miehen tiellä pitää".

Nyt näyttää siltä, että viljat eivät kertakaikkiaan sovi kaikille.

En minäkään mene vannomaan, ettei koskaan enää leipää. Kaikessa rauhassa tässä nyt edetään päivä kerrallaan. Omien eväiden kanssa matkoillakin selviää.

Teetä yhdelle.

Viime syksynä sain kiinalaisen lääketieteen asiantuntijalta suosituksen vaihtaa tavallinen tee vihreään . Asiaa tarkemmin selvittelemättä vaihdoin teeni laatua. Nyt olen valintaani tyytyväinen.

Tämän teepannu-kuppi yhdistelmän olen saanut joskus USA:n tuliaisena "pikkusiskoltani". Nuo lainausmerkit johtuvat siitä, että minulla ei oikeastaan ole ollenkaan siskoa. Nuorin veljeni sitten aikanaan korjasi tämän puutteen ja nyt hänen vaimonsa on minulle pikkusisko. Tästä minun ei oikeastaan pitänyt kirjoittaa, vaan ihan toisesta asiasta.

Viikolla osuin kuuntelemaan televisiosta jotain ohjelmaa teetutkimuksista. Japanissa on paljon tutkittu juuri vihreää teetä ja todettu sen olevan erittäin monipuolisesti terveellistä.

Japanilaiset, jotka juovat paljon vihreää teetä sairastuvat harvemmin muihin kansoihin verrattuna syöpätauteihin, huolimatta heidän kiireisestä ja stressaavasta elintyylistään.

Laitan tähän nyt pari linkkiä, joista löysin monipuolista tietoa tutkimuksista. Noora, Ylen Uusi musta ohjelman toimittaja, on kerännyt hyvän koosteen tähän postaukseen. Jos teeasiat kiinnostavat, niin kannattaa klikata.

Kommenttisivulla löytyi yksi hyvä japanilainen teekauppakin (tämä on siis nettikauppa) vaativalle teen nautiskelijalle.

Mietin vaan, että löytyisiköhän Helsingistä pientä japanilaista teekauppaa? Jotkut markettien teet ovat osoittautuneet maultaan lähinnä "vihtavedeksi".

Vihreä tee virkistää ja on hyvää, jos onnistuu löytämään tuoretta laatuteetä. Teen hauduttaminen on sitten jo toinen asia, sekin on taitolaji.

ps. Lisään tämän Paulan antaman linkin tänne

Kukkakaalia riisin tilalle

Pilkoin kukkakaalin vihreine suojuslehtineen yleiskoneeseen ja jauhoin muruiksi.

Mukana silppusin myös yhden sipulin ja kolme kevätsipulia varsineen.

Tämä on normaali porkkanalaatikko muutoin, vain riisin tilalla on kukkakaalia ja siemeniä. Laitoin vuokaan leivinpaperin, koska inhoan raapia laatikonjämiä vuoan reunoilta. Tämän paperin avulla tätä ruokaa on myös helppo siirtää pakastinrasioihin seuraavaa käyttöä varten.

Syksyllä aloittamani ruokaremontti suositteli välttämään perunan, riisin ja pastan syömistä, ainakin toistaiseksi. Perunaa voisi syödä, ei kuitenkaan samalla aterialla lihan kanssa.

Valmis kasvilounas näyttää tältä. Salaattia, kurkkua, paprikaa, kirsikkatomaattia ja kastikkeena Lidlin partaäijää (kreikkalaistajogurttia 10 prosenttista), maustettu kevyesti sinapilla ja ruohosipulisilpulla. Porkkana-kukkakaalilaatikkoa ja paistettua tofua. Tofupaloja uittelin ensin marinadissa, jossa oli soijasoosia ja kotona kuivattuja yrttejä. Jos taata olisi ollut kotona, hän olisi saanut lisukkeeksi paistetun munan tai muutaman pekonisiivun.

Koska en voi ruokaani laittaa normaalia suolamäärää, niin kaipasin miedon makuiseen laatikkooni vähän enemmän ytyä. Seuraavalla kerralla sitten reilusti yrttejä lisää.

Nyt siellä jo tuikkivat joulun tähdet

No, antaa tuikkia valoa tähän pimeyteen. Aamulla vielä paistoi aurinko, nyt satelee jo lunta.

Meillä halkesi blenderin kannu isolle poreelle, nyt joutuu varomaan, ettei koko smoothie sieltä hölvähdä syliin.

Ajattelimme hankkia uuden masiinan, mutta tarjontaa oli niin paljon, että lisäselvitykset ovat tarpeen.

Hämmästyin, kun Itäkeskuksessa oli jo täysi jouluhäslinki päällä. Kännykän kameralla otin lasin takaa pari kuvaa.

Taatalle ostin Liiteristä joulustollenin, siitä riittää hänelle iltapäiväkahville nisua jouluun asti. Luulin, että minua kovin kirpaisee, kun taata itselleen ensimmäisen stollerinsiivun leikkaa, minullehan ostettiin vain päärynöitä. :( Ei sattunut yhtään. Alan jo tottua uuteen systeemiin. Huomaan, että minäkin pysyn ihan hyvin hengissä ilman nisua ja namia. Olo on edelleenkin hyvä, elämästä puuttuu se sokerin aiheuttama lässähtänyt tunne.

Valtuutan taatan tutkimaan blendereiden syvimpiä salaisuuksia ja ominaisuuksia netistä, etsintä siis jatkuu. Ei laiteta jäisiä marjoja pyörimään, jospa häkkyrä siten kestää vielä muutamat smoothiet surautella.