Vuosi vaihtuu

Vielä vähän aikaa voi nauttia näistä ihanista joulun kukista.

Vanha saharakennus on siivottu ja tyhjennetty, joulun ajaksi saha on koristettu joulun valoilla.

Ymmärtääkseni tämä rakennus on suojelukohde, ei saa purkaa. Toivomuksena olisi, että kunta ja yhteisöt järjestäisivät täällä kesäisin jotain toimintaa.

Vielä nyt viikonloppuna ja loppiaisena voi käydä ihailemassa sahan valoja. Kaunista.

Lämpimästi kiitän kaikkia ystäviä joulukorteista ja tervehdyksistä, olette ihania.

                Iloa ja onnea vuodelle 2022, koronasta huolimatta.

Marian ilmestyspäivänä 2020

Tästä päivästä yhdeksän kuukauden kuluttua vietetäänkin taas joulua. No, nyt on kevät ja valoa tulvillaan koko talo, puissa ei vielä ole lehtiä varjostamassa .

Tammikuusta asti olen pantannut yhtä juttua, josta olen ajatellut kertoa, mutta en vaan ole löytänyt sen kuuluisan punaisen langan alkupäätä mistään. Ajatuksia ja elämyksiäkin olisi monenkin postauksen verran. Yritän tiivistää. 

Sain pojalta syntymäpäivälahjaksi kirjan. Heti en ehtinyt kirjaa avata kun oli lukupiirin kirjakin vielä kesken tai melkein alkuvaiheessa. Aikaisempien radion kuuntelukokemusteni perusteella arvelin, että tästä kirjasta ei selvitäkään yhdellä istumalla.

Nyt tarvitaan syventymistä, rauhoittumista ja antautumista tarinan vietäväksi. Radioääni Risto Nordell on ennestään tuttu ( Riston Valinta ), se helpottaa ja rohkaiseekin avaamaan tämän kirjan lukijan omien musiikillisten ansioitten puuttumisesta huolimatta.

Kuvittelin ensin hotkaisevani kirjan samantien, mutta ei se niin mennyt. Kirjassa esitellään luterilaisen kirkkovuoden musiikkiakin kalenterin mukaan, niin päädyin lukemaan aina kuluvan kuukauden osuuden kerrallaan ja perehtymään tarkemmin ajankohdan aiheisiin. Meikäläiselle amatöörille kuukauden annoskin on melko haastava. Kaikkea en pysty omaksumaan, mutta jotain uutta kuitenkin haluan oppia ymmärtämään. Kerron nyt maaliskuun antia. Maaliskuussa valo voittaa pimeyden.

Olen varannut avukseni raamatun ja tietokoneen. Haluan lukea sen psalmin jonka teksti aikoinaan on säveltäjää innoittanut. Internetistä löydän kaikki kirjassa mainitut sävellykset. Vaikeammatkin teokset avautuvat kuuntelijalle paljon paremmin, jos on saanut vähän taustatietoja säveltäjistä, aikakausista ja esiintyjistä jo ennakkoon kerrottuna.

 Maaliskuun suosikkini ovat  Gregorio Allegrin Miserere ( psalmi 51 ) ja Claudio Monteverdin Maria-vesper. Hataraan päähäni ei enää jää teosten tai säveltäjien nimet muistiin, on laitettava ne tänne tulevaa kuuntelukertaa helpottamaan. Täältä sitten näen mikä sävellys on joskus ilahduttanut ja mieltä liikuttanut.  Olisipa luoja minullekin suonut absoluuttisen sävelkorvan ja laulun lahjat, vaan kun ei ole. Onneksi kuitenkin kuulevan korvan ja kaikelle kauniille avoimen mielen .

Unelman raamattu näyttää olevan 62 vuotta vanha.  Riston Valintaan on painettu myös joka kuukaudelle klassisen taideaarteiston ajankohtaan kuuluva teos.




Aukeaman maalauksen "Neitsyt Marian ilmestys" on valokuvannut Marco Peretto. Riston Valinnasta löytyy myös mukavia tarinoita  arkisista tapahtumista ja ajankohtaisista vapaa-ajan puuhista huumorilla höystettyinä.

Kun  kuvan tässä kohdassa kääntää kirjan sivua niin takaa saa lukea Liisa Väisäsen FT (symbolitutkija )  kirjoittaman esittelyn taideteoksesta, hän onkin monille TV:stä tuttu. Tietää varmaankin kaiken symboleista, niistä joita taiteilijat kautta aikojen ovat piilottaneet teoksiinsa. Ainakin tämän Maria-taulun symbolit aion tutkia tarkoin Liisa Väisäsen opastuksella.

Olenhan itsekin viesteihini lisäillyt näitä nykymaailman symboleja, hymiöitä, ainakin sydämiä ja raamatun välistä löytyi neljälehtinen apila. Nyt  tiedän, että pyhä-sydän on tyypillinen Jeesus-tunnus ja kristinuskossa nelilehden apila tulkittiin sekä ristinä että 4 evankeliumina. Maalauksessa sydämet koristavat punaista mattoa. Tämä teos on suorastaan kokoelma symboleja, kiinnostavaa.

Kun hengenravintoa on nautittu yllin kyllin, niin hiukopalaksi voisi onkia kevätsiian ja valmistaisi sen ruoaksi Riston ohjeen mukaisesti. Miltähän kuulostaa "Limemarinoidut siikafileet"?

Seuraavalla Lissabonin matkallanne käykää täällä. Museu Nacional de Arte Antiga, Lissabon, Portugali. Tutustukaa symboleihin "Neitsyt Marian ilmestys" teoksessa.

Oikein jännittää mitä huhtikuu tuo mukanaan. Toivottavasti säilymme terveinä.

Ne ihanat helteiset päivät Turussa.

Kävelysillalla  rakastavaiset ovat vannoneet ikuista rakkautta ja siitä merkiksi lukko siltakaiteeseen.

Täällähän on kuin Pariisissa, ravintolat ovat muuttaneet vesille.

Jakke-jokilautta seilaa Auran aalloilla ja pysähtyy välillä ottamaan lisää matkustajia tai päästämään jo janonsa sammuttaneet laiturille.

Vanhat ikäkulut paatit on hinattu jokirantaan turkulaisten ja turistien lepo- ja ruokapaikoiksi. Täällä maistuvat paistetut silakat ja muusi.

Hotellin aulasta olisi voinut vuokrata muksubussin. Kiva idea.

Potkulaudatkin kulkevat nykyään sähköllä. Näitä hirmuja joutui oikein varomaan, sujahtivat hiljaisina yllättäen ohi melkoisella vauhdilla. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän missä kiidetään, ajotiellä autojen seassa, jalkakäytävillä mummoja pelottamassa vai pyöräteillä hämmentämässä  jalkaratasta vanhaan tyyliin veivaavia kulkijoita.

Puhelimella tuollaisen rakkineen sai käyttöönsä maksettua ja saldon loputtua ajopelin voi jättää niille sijoilleen seuraavan huruttelijan käytettäväksi.

Voi hyväntähden sentään, on minun Turkuni muuttunut. Kaukana vuosikymmenten takana ovat ne kauniit kesäiset päivät kun itse olen polkenut näitä silloisia mukulakivikatuja kellohameenhelmat tuulessa liehuen.

Jotain pysyvääkin sentään, nyt ei tiebitumi tuoksu. Tämä on Tuomiokirkon sivuovi. Kauniisti ja taitavasti on ratkaistu vasemmalla näkyvä invakaista pyörätuoleille.

Syy miksi käytimme sivuovea kirkossa vierailuumme oli minun flimmerini, en olisi jaksanut kävellä pääoven portaita ylös kun sääkin oli niin tukalan lämmin.

Näin se minulla nykyään menee, aamulla hotellissa heräsin flimmeriin. Ai, ai äkkiä lisää lääkettä. Olimme sopineet, Teksasista lomalle tulleen veljeni ja hänen vaimonsa kanssa, yhteisestä Turku- nostalgiakierroksesta.

Melkoisen hullulta tuntuu lähteä turistihommiin vuoden kuumimpana viikkona flimmeri riesana. No., hullu mikä hullu, en halunnut hotelliinkaan jäädä ja sähköllä minua ei enää uskalleta  tahtiin yrittää. Ei siis kannata lähteä sairaalaankaan. - Näillä mennään, pysytään suunnitelmassa, ei auta itku markkinoilla.

Nyt tätä kirjoittaessani hoksasin sellaisenkin seikan, että olisi ollut komiaa jos mummeli olisi Tuomiokirkossa vetäissyt viimeisen henkäisyn. Ehkä sitten esiäitini kirkon lattian alta olisivat johdattaneet minut sille tielle josta paluuta ei ole.

Sain oppaalta kartan kirkon lattian alla viimeisen leposijan saaneista henkilöistä.

Turun Tuomiokirkon urut ja lasimaalauksia.

Kaarina Maununtytär lapsineen.

Luterilaiset pyhäköt ovat koruttomia jos vertaamme koristeellisiin katollisiin kirkkorakennuksiin.

                                                                                   *

Kauppatorin Kauppiaskadun puoleisella reunalla on Wicklundin tavaratalo. "Wicke" on nyt laajentunut ylöspäin. Yhdeksäs, eli ylin kerros näyttää lasiterassilta, sieltä on hyvät näkymät yli kaupungin. Hissillä pääsee ylös, kannattaa käydä jos Turussa liikkuu.

Kuvassa on heijastumia, nappasin sen ikkunan läpi.

Kun näitä kulkupelejä tässä olen kuvaillut, niin menköön vielä tämäkin.

Torikauppiaat ovat ahtautuneet pieneen nurkkaan entisen yliopiston eteen Aurakadun kulmaukseen. Aamulla aikaisin maalaisten paikat vielä odottivat tuotteidensa myyjiä.

Koskaan en ole tässä kirkossa sisällä käynyt. Nyt  torikauppiaat ovat tulleet jo ihan liki kun toriparkin rakennustöiden takia Yliopistonkatu on suljettu liikenteeltä.

                                                                                  *

Kukkaloistoa Paraisilla. Pieni koukkaus ulos kaupungista.

Näin kauniissa maisemissa lounas Kaarinassa.

Herkullisen näköinen kalalautanen saa veden nousemaan kielelle.

Turun linnassa on 08.03.2019 - 08.03.2020 esillä näyttely, joka kertoo turkulasista naisista. Minulle tämä olisi ollut mieluisa kohde, mutta sattuneesta syystä käynti näyttelyssä ei toteutunut. En olisi pystynyt kiipeämään jyrkkiä portaita. Linnan turistimyymälästä kuitenkin ostin esittelylehden ja Veli Pekka Toropaisen kirjoittaman kirjan.

Yksi sivunäkymä Veli Pekka Toropaisen kirjasta. En ole vielä kirjaa ehtinyt lukea, mutta se tieto on netistä saatu, että Karin Hakola on esiäitini ja haudattu Turun Tuomiokirkkoon. Palaan aiheeseen luettuani kirjan.

Omat sukututkijankykyni eivät riitä kovinkaan pitkälle, on turvauduttava ammatti-ihmisten tutkimuksiin ja julkaisuihin.


                                                                                   *

Saippuakukkana olen tämän oppinut tuntemaan. Virallinen nimi rohtosuopayrtti Saponaria officinalis.

Tilasin muutama vuosi sitten nettikaupasta vaaleanpunaisia liljan mukuloita. Ensimmäisenä kesänä ne olivatkin tilatun värisiä, mutta muuttuivat talven aikana valkoisiksi. Hyvin lähtivät kasvamaan, eikä värinmuutoskaan haittaa. Ehkä jonain kesänä ovat taas muuttuneet vaaleanpunaisiksi. Mikähän värinmuutoksen on aiheuttanut?

Siitä flimmeristä vielä senverran, että sydän löysi oman tahtinsa Turun hautausmaalla kun kävimme etsimässä setäni muistokiveä. Hauta löytyikin hyvien koordinaattien ansiosta.

Turkuun pitäisi päästä pyörimään vähintään viikoksi, eikä silloinkaan ehtisi kaikkea kiinnostavaa tutkia. Siispä, älkää lentäkö etelään, matkustakaa Turkuun jos haluatte kokea elämyksiä.

Tästä se taas alkaa, uusi vuosi.

                                                                           
                                                                  Kotiseutumuseo

Ensimmäinen kirja tänä vuonna on nyt luettu, olikin mukavaa luettavaa. Hauska ja nokkelasti  oivallettua satiiria kuningattaren lukuinnostuksen heräämisestä. Ilmestynyt jo kymmenkunta vuotta sitten. Meillä lukupiirissä ei mitään uutuuskirjoja käsitelläkään, koska niitä on vaikea saada  isommalle joukolle. Lähiseudun kirjastoista virkailijat tilaavat meille valitun kuukauden kirjan ja kännykkään tulee ilmoitus kirjan saapumisesta. Hienoa palvelua, kiitos siitä.

Tuosta kirjasta on aikoinaan jo kirjoitettu blogeissa arviointeja runsain määrin, en yritä enää lisää hurmostella omilla mielipiteilläni. Yksi huomio minulle kuitenkin jäi tekstistä mieleeni sen henkilökohtaisen ajankohtaisuuden takia. Kirjassa Elisabeth täyttää pyöreitä vuosia, yhtä monta kuin minä ensi viikolla. Tekeepä mieleni referoida kirjailijan  pieni ajatuksen pätkä  tähän. "Paljon muuta siitä (syntymäpäivästä ) ei kai voi sanoa kuin että silloin ainakin on saavuttanut iän, jolloin voi kuolla niin etteivät ihmiset järkyty".

Tottahan tuo on, viimeaikoinakin olemme ihan valtakunnan tasolla seuranneet järkytyksellä nuorten parhaassa iässä olevien nuorten miesten äkkikuolemia liikunnallisiin harrastusksiinsa liittyen. Lumivyöry vei laskettelijat ja lentoturma metsästäjät, heillä olisi ollut vielä paljon annettavaa isänmaalle. Myötätuntoa nuorten omaisille.

Siirrytäänpä sitten vähän vaarattomampien harrastusten pariin.

Tässä minun viimeaikojen puuhastelussa nyt ovat koetuksella vain istumalihakset ja joskus meinaa palaa pinna kun ei millään saa selvää menneen maailman kirjureiden harakanvarpaista. Vuosikymmenien saatossa kaunokirjoitustyylitkin ovat vaihtuneet moneen kertaan. Nykyään nuorisolle ei enää kaunoa opeteta, kaikki vaan tekstaavat. Eipä kohta enää paperille mitään präntätäkään kun ovat nuo tietokoneet, älypuhelimet ynnä muut härpäkkeet.

Jotain olen sentään saanut selville näistä kriipustuksista ja kraapustuksista, olen tallentanut äitilinjaani kaksitoista sukupolvea. Aloitan nuorimmasta: T-H ( Tipi ), Johanna, Unelma, Saara, Wendla, Eva K, Eva M, Beata, Anna, Walborg, Kaisa ja Anna. Vanhin Anna on syntynyt  v. 1674.

Muistan kuinka mammani niin inhosi Wendla ( suomennettuna Venla ) nimeään. Onneksi toinen nimi oli Josefina, siitä hän otti käyttöön loppuosan, Fiina.  Äitikään ei ollut tyytyväinen Saara nimeensä. Hän kertoi, että usein nuorena kun joku mukava nuorimies kysyi hänen nimeään, niin vastauksen kuultuaan kertoi oman nimensä olevan Aabraham tai vielä kamalampaa oli jos kavaljeeri vastasi kysymyksellä "miksi Saara nauroi?" No, nykypäivän Saarat eivät varmaankaan saa tuollaisia vastauksia, eihän monikaan nuori tunne Raamatun kertomuksia.

Näin on Vappu ja Kaarlo kuulutettu avioliittoon. Kirjoihin on myös viety ( suluissa ) sekin tieto, että ylkä ja morsio olivat itse läsnä kuulutuksia kuulemassa.

Käsialanäyte 1699 luvulta.

Kenen häät? Olen saanut kuvan lainaksi sukulaiseni kokoelmista, kukaan vaan ei muista  onnellisen vihkiparin nimeä. Isäni äidistä  en ole koskaan nähnyt yhtään valokuvaa, siksi aina toivonkin hänen seisovan jossakin tuollaisessa ryhmäkuvassa.

Tarkoitukseni oli kertoa Serafiasta, mutta juttu rönsyili taas omia latujaan liian pitkäksi. Serafialla ei ole enää mitään kiireitä, jätetään tarinansa tuonnemmaksi.




.

Perinnepäivä Asikkalassa.

Päätimme osallistua perinnepäivän tapahtumiin Tupalan talomuseolla  Asikkalan Äinäällä.

Aloitimme savupirtistä, tila on ollut saman suvun hallussa 1500-luvulta asti.

Suloinen savun haju tuntui pirtissä. Voi vain kuvitella kuinka siellä talvella on silmiä kirvellyt kun tulta on pidetty kovalla pakkasella.

Museossa on tallella talon asukkaiden esineitä eri vuosisadoilta.

Suljettu pihapiiri on suojellut ihmisiä ja eläimiä petoeläimiltä.

Kaunis pärekatto. Tuolla pihapiirissä onkin  pärevalkean aikoina pitänyt tarkoin seurata tulipesää. Mitään vahinkoa ei ilmeisesti ole sattunut koska rakennukset ovat vieläkin pystyssä.

Seinällä nauloissa riippuvat miesväen liivit.

Näitä kuvia on paljon, mutta kaikkia en voi tähän laittaa. Suosittelen tätä kotimuseota kaikille maaseudun historiasta kiinnostuneille.

Lankojen värjäystä kasveilla ja sienillä.

Saimme ihastella valmiita lankoja.

Padasjoen Auttoisilla elelee "lentojätkä" Reino Halin, hän on taitava mies, vanhojen työtapojen  taitaja. Mies on tuttu perinnepäivillä kävijöille, täällä meidän kylällä hän valmisti perinneaitaa ( risuaitaa ) museon pihaan.

Tänään hän näyttää miten kuusennäreistä valmistettiin tukinuitossa välttämättömiä  närelenkkejä, joilla sidottiin puomeja yhteen.

En edes yritä selostaa tuota työtapaa, mutta olen laittanut tähän postaukseen muutamia linkkejä, joista voi itse katsella ja kuunnella Halin´n  mukavaa verkkaista hämäläistä jutustelua.

Tästä alkaa pettuleipäjauhon valmistus.

 

 Reino Halin´in videoita on mukava katsella. Hän näyttää tämän linkin videolla pettuleivän tekoa.

Päijät-Hämäläistä perunavelliä tarjottiin ruisleipäpalojen kanssa ja maistui se velli minulle ilman leipääkin. Samettisen pehmeää ja hyvää velli oli.

Sain ystävälliseltä emännältä vinkkejä vellin valmistukseen ja olenkin suunnitellut laittavani reseptin viljattomaan blogiini, kunhan löydän sopivia jauhoisia perunoita kaupasta.

Kiitos Tupalan talomuseon isäntäväelle mukavasta retkestä menneeseen aikaan.

*

Seinustallamme kasvaa yksi karhunvatukkataimi, nähtäväksi jää ehtivätkö marjat kypsyä ennen pakkasten tuloa.