Sekaisin ovat nuo maailmankirjat.

Helmikuussa sataa  vettä, lumesta ei ole tietoakaan. Kukat kukkivat pihalla ja tintit visertelevät kevään riemua.

Sinivuokot pitäkää nyt vaan nuput supussa, pörriäiset nukkuvat vielä.

Aikaisemmin selitettiin, että vuoden keskilämpötila on lähes vakio, noin yhden asteen tarkkuudella. Siis kylmän talven jälkeen saatiin lämmin kesä tai päinvastoin. Sateisia ja pimeitä marraskuita on vuodessa ollut vain yksi, tänä vuonna niitä on ollut jo neljä. Onneksi valo jo voittaa ja päivä pitenee.

Nämä tässä ovat lahjaksi saatuja pannulappuja eli patalappuja. Eivätpä ole enää, EU:n mukaan näitä ei saa kutsua ikiaikaisella nimellään, vaan ovat nyt "käsin tehtyjä koriste-esineitä", varsinkin jos ovat menossa joulumyyjäisiin myyntiin.  Sanonko mitä  xxxxxx, no enhän  minä, yleensä koskaan mitään.

Patalappuhan on perinteisesti ollut se elämän ensimmäinen virkkaustyö. Niin se oli minullakin, ihmettelin mihin ne silmukat katosivat kun lopputulos oli kolmion muotoinen, olisi pitänyt yrittää väkertää pyöreää.

Turhaan minäkin olen ollut huolissani maailman tilasta, kun on nuo koronat, sodat, pakolaiset, vanhusten märät vaipat, tulvat ja metsäpalot. Jos EU:n kallispalkkaisilla virkamiehillä on aikaa näperrellä tuollaisten patalappujen ja käyrien kurkkujen parissa, niin isompia murheita ei näyttäisi olevankaan. Muuten, - nyt niitä kiellettyjä käyriä kurkkuja saa taas syödä direktiivin luvalla.

Päijänteellä on viimeviikolla troolattu muikkuja avovedellä, sellaista ei kukaan muista ennen tapahtuneen helmikuussa.

Kaikkea mahdollista ja mahdotonta tapahtuu. Ehkä minunkin olisi taas aika herätä talviunestani kun valoakin tuntuu jo olevan pitkälle iltaan. Korkeasaaren karhuillekin riitti normaalia lyhyemmät unet tänä vuonna.

Yöllä oli satanut lunta. Päivän se kesti, sitten suli vesisateessa pois.

Vanha vaahtera oli tullut tiensä päähän. Osa oksista oli jo kuollut ja sisus tummunut.

Istutetaan uusi puu jonnekin muualle.

Annoin sukututkimukselle pikkusormeni ja kuinkas sitten kävikään.

Hetken ne kestivät, upeina loistivat ja sitten helle uuvutti.

Ystävälle kasasin torkkupeiton isoäidin neliöistä, näitähän virkkasin Fb-kaverien kanssa lapun päivässä. Sitten väliin tuli Mandalat ja Suomi 100 Kalevalapeitot, pikkulaput jäivät odottamaan. Olisi vieläkin lappuja yhteen peittoon. Odotan inspiraatiota niiden yhdistämiseen.

*

Nyt pääsen varsinaiseen asiaani. Helteisinä päivinä ei ulkona jaksanut mitään tehdä ja nyt on taas liian kylmä. Onneksi on netti. En olisi uskonut, että vielä minäkin istun nenä kiinni ruudussa tavailemassa kaikkia mahdollisia tiedostoja, joita ikinä onkaan keksitty digitalisoida. "Ennenvanhoja" tilastoja syntymistä, kuolemista ja avioonvihkimisistä.

Kaikki alkoi siitä kun me teetimme Family Tree dna-testit, tästä olenkin jo maininnut aikaisemmin. Jutun piti olla sillä selvä, mutta nyt on tullut sähköpostiin kirjeitä. Moni muukin on Suomessa teettänyt ko. testin ja saanut pitkän listan nimiä henkilöistä joilla on samaa geeniperimää.

Nyt rouva keskisestä Suomesta haluaisi löytää biologisen isänsä sukulaisia, no geeniperimän mukaan minä olen hänen sukulaisensa. Rouvan asiaa hoitava henkilö on pyytänyt minultakin apua näiden sukuselvitysten avaamisessa.

Olen selvitellyt isäni sukuhistoriaa, ei ole ihan helppoa kun isäni perhe hajosi vanhempien kuoltua, ja silloin lapset joutuivat eroon toisistaan. Yhteyttä ei juurikaan ole pidetty, nyt kaikki sen sukupolven henkilöt ovat jo kuolleet. Tiedän että minulla on kolme serkkua, isäni veljen lapsia, joita en ole aikuisena koskaan tavannut.

Viime päivinä olen  tutustunut sukuni tarinaan koneen ja paperisten muistioiden välityksellä.

Tällä hetkellä vanhin tiedossaoleva on Jöran Tuomaanpoika ja hänen vaimonsa Margetha, syntymäikaa en löytänyt, mutta heidän pojastaan Jaakob Jöraninpojasta s. 1660  kaikki alkaa.

Suonpään torpantytär Iita Sofia Juhontytär ja Löyttymäen torpanpojan Erland Nehemiaanpojan  vihkimisestä on tässä merkintä, vihkipappina oli J. Hammarin. Vihitty 30.12.1877
Isoäitini vanhemmat, he saivat 13 lasta, joista Lahja Elisabeth eli vain 17 päivää.

Tätä lukiessani tunsin jotain liikutusta sydänalassani. Tässä kerrotaan isäni äidin syntymästä. Kummeina olivat Kaarlo ja Eeva-Stina.

En koskaan päässyt tuntemaan isoäitiäni, hän kuoli jo isäni ollessa pieni poika. Toinen isoäitini, äitini äiti tunsi Amandan ja kertoi hänen olleen ahkera ja lempeä ihminen. Ikävää, että hänen kuusi lastaan menettivät äitinsä liian varhain.



Huhtikuun seitsemäntenä vuonna 1816 syntyi tytär Anna Justina rusthollari Carl Christerinpoika Isoperheelle ja hänen vaimolleen Margaretha Andersintyttärelle.

Anna Justiina oli Iida Sofian isoäiti, Annalla oli yksitoista lasta.

Kun olen selannut monta päivää näitä syntymä- ja rippikirjoja, niin olen huomannut että paljon on syntynyt oägta eli äpärälapsia. Näiden lasten sukupuusta ei ilman dna-tutkimusta ota kukaan selvää. Kirjoja on vaikea lukea kun käsialoja on monia ja usein vanhalla ruotsinkielellä kirjoitettuja.  Suomenkieliset kirjurit vaihtoivat d:n t-kirjaimeksi, g:n j-kirjaimeksi.

Mukavaa on lukea lapsen syntymisestä, usein kuitenkin kerrottiin vauvan tai äidin kuolemasta samassa ilmoituksessa, surullista. Lapset kuolivat punarokkoon ja hinkuyskään. Olisikohan tuo punarokko ollut tulirokkoa? Keuhkotauti oli myös tuolloin ankara. Mammani kaksi nuorta veljeäkin kuolivat rintatautiin, löysin ilmoituksen heidän syntymistään, mutta kuolinpäivää en löytänyt, toistaiseksi on uskottava mamman kertomukseen.


.
Tätä ihanuutta saa taas odotella kokonaisen vuoden. Onneksi on kuvat.

Sinistä hämärää.

Moneen päivään ei aurinko ole näyttäytynyt.

Lunta on tänä talvena enemmän kuin meidän aikaisempina talvinamme täällä. Onneksi jäisiä liukkaita päiviä on ollut vähemmän.

Olympialaisetkin ovat menossa kaukana tuulisessa Koreassa. Aika on tehnyt tehtävänsä, minua ei enää kauheasti kiinnosta. Mukavahan tuossa television ääressä on  istua virkkailemassa, hyvin selostavat, katsoo sitten kun äänekkäämmin huutavat.

Toki sentään olen iloinnut tyttöjen pronssimitaleista ja surrut Kaisan epäonnea. Kultaa jos tulisi niin innostuisinkohan siinä vaiheessa ja muistelisin kuinka hienoa oli kun Veikko Hakulinen Holmenkollenilla  hiihti 50 km aikaan 3.33.33 ja Pekka Tiilikainen selosti. Hienoja hetkiä silloin radioiden äärellä ja sukkaakin kudottiin.

Uusi pipokin taas valmistui, näitä on niin kiva tehdä ja samalla saa lankakerien loppuja pois pussukoista. Lankojen väri ei nyt ihan täsmää näin lampun valossa.

Tilasin netistä tuollaisen "tupsukoneen", kiva vempain. Olisi pitänyt valita tähän pipoon tuo isompi rinkula. Lankaa näihin tupsuihin menee melkoisesti, mutta menköön.

Tupsun teko tuolla härpäkkeellä sujuu kätevästi, ihan vaan uteliaisuuttani tuon tilasin. Onhan ne tupsut valmistuneet kahden pahviläpyskän avulla aikaisemminkin ihan hyvin. Hassulta tuntuu, että nyt seitsemänkymmenen tupsuvuoden jälkeen mummelilla on oikein ostovälineet tupsuiluun.

Samassa tupsupaketissa minulle tuli toinenkin uusi tuttavuus, maltan tuskin odottaa päästäkseni  sitä testaamaan.

Jokohan saisin blogissakin uuden vuoden alkamaan?

Tätä se nyt on ollut alku vuosi. Monta päivää vietetty  sisällä flunssan kourissa. Ikkunan takana näkyvää vilskettä seurattu aamusta iltaan.

Marraskuun lopulla tilasimme Houstonista Teksasista Family Tree firmalta tarvikkeet DNA-testiin. Joulukuun alussa sain Teksasista postia, kuoressa oli kaksi näyteputkiloa, testitikut, asiakasnumeron ja palautuskuoren. Seuraavana aamuna ennen hampaiden pesua ja ruokailua pyöräytin näytteet posken sisäpinnasta ja laitoin tikun putkiloon. Tosi helppo homma eikä hintakaan ollut paha, alle satasella koko potti. Otimme serkkutestin koska siinä oli vielä hintatarjouskin voimassa.

Nyt 18.01.2018 sähköpostiini tuli ilmoitus tuloksien saapumisesta.  Jännitys oli huipussaan kun näpyttelin koneelle numeroni ja salasanan. Siellä ne nyt ovat jonossa kaikki serkut pikkuserkuista viidensiin serkkuihin yli kaksi tuhatta nimeä, suurin osa nimistä oli maailman eri laidoilta. Ensimmäisiä serkkuja listalla ei ollut, heistä kukaan ei ole DNA-testiä tuossa firmassa teettänyt.  Suomalaisia sukututkijoita tuolla Houstonissa on testattu toistakymmentätuhatta.

Tuntui ihan erityiseltä kirjata Family TRee:n sukupuuhun omia esiäitejä ja -isiä 1660-luvulta omaan nimeeni asti. Selvisi sellainenkin juttu, että vanhempani olivat keskenään viidensiä serkkuja, jota he itsekkään eivät eläessään tulleet koskaan tietämään.

Kiinnostavaa tämä sukupuun teko on. Olen jo saanut postiakin pikkuserkkuni pojalta, hän myös opasti käytännön asioissa, pääsin mukavasti alkuun.

Surullista on myös se, kun sukututkimusta harrastanut serkkuni ei enää ole keskuudessamme, hän olisi varmasti innostunut näistä DNA-testeistä.

Jos DNA-sukututkimus kiinnostaa niin täältä Finland DNA saa apua suomalaisilta harrastajilta.

Urpiaisia on tänä talvena näkynyt runsaasti.

Onneksi ovat nämä kotibambit.  Aina yhtä viehättävää katseltavaa.

Kokeilin netistä löytämääni Apache Tears virkkausta, kun noita jämälankoja mandaloiden jälkeen on korissa monia pikkuisia kerän loppuja. Pipo ja lapaset, ehkä vielä joskus löytyy näille käyttäjäki.
 

Äänestämässä on jo käyty. Saamme taas sellaisen presidentin jonka olemme ansainneet. Kuvauslupa on kysytty.

ps. 26.01.2018 lisätty linkki Finland DNA.

Joulukuun kuvia.

Tämä se on meillä parasta. Ikkunasta voi seurata luonnon elämää.

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet meillä kotona sujuivat entiseen malliin. Aamulla lippu salkoon, nyt olisi saanut liputuksen aloittaa jo aattona, mutta meillä ei ole  valaistua lipputankoa, siksi vasta aamulla.

Veimme kynttilän sankarihaudalle. Täällä ei ollut nuoria jokaisen paaden luona vartiossa, ainoastaan muistomerkin luona oli kunniavartio ja kaikki sankarivainajat olivat saaneet haudalleen havuseppeleet.

Linnan juhlia seurasin kuten aina ennenkin televisiosta, miestä ei kauheasti kiinnostanut kättelyä katsella. Hän ei innostu rouvien ja herrojen juhlapuvuista ja kampauksista. Isäntäpari oli tyylikäs ja Minttu Räikkönen oli kaunis ja suosittu.

Päivä oli tyyni ja rauhallinen. Itsenäisyyspäivä on aina herättänyt monenlaisia tunteita. Soitin aikaisemmin veteraani-isälleni kiitokset hänen osuudestaan itsenäisyyden turvaamisesta, nyt hän on jo pois luotamme.

Meillä on kaunis kotimaa ja hieno lippu.

No, mitäpä näistä nyt enää jälkikäteen kun  juhlan aikaan blogini oli lomalla.

Jasmiinipensas on niin tiheä, että siellä on turvallista ottaa pienet nokoset.

Tänä vuonna onkin näkynyt paljon punatulkkuja. Satumaisen kaunis lintu.

Ikkunan takaa kolmen lasin läpi ei oikein tarkkoja kuvia saa, mutta ainahan kannattaa yrittää.

Tänään on vuoden lyhyin päivä, maisema näyttää sumuiselta ja ankealta. Lunta on melko vähän ja sivuteillä on sohjoa.

Päätien varrella paloi ulkotuli ja mainoksessa kerrottiin joulupuodista. Ajoimme jo ohi, mutta sain miehenkin innostumaan tilapuodista ja palaamaan takaisin. Pieni matka sivutietä ja sieltä löytyikin Kuusamon marjatilan viehättävä puoti, kannatti koukata isolta tieltä. Ostoksiakin teimme ja sain luvan valokuvata komeaa pukkia, näin hienoa en ole ennen nähnytkään. Taitavaa käsityötä Huittisista.

Tämä kaunis kranssi koristaa ovea Keinuhongan tilalla Auttoisilla.

Näitä kuvia olisi paljon lisää, mutta säästän teidät nyt vuoden lopulla kuvatulvaltani ja kaikilta krempoiltani. Tänään on ollut hyvä päivä, huomisesta en tiedä ja eilinen oli jo. 

Tuosta allaolevasta kolaasista selviää osittainen syy blogilomaan. Olen tykästynyt istumaan kotona virkkaamassa. Samalla on mukava kuunnella kirjojen luentaa, viimeksi kuuntelin Leena Parkkisen tekstiä ja pohdiskelin että onkohan Leena luokkatoverini veljen tytär. Tämän kirjan tarina liittyy  Turkuun ja Turun saaristoon, siksi niin ajattelin turkulainen kun olen sydämessäni vieläkin.

Tonttulakki matkasi Kokkolaan ja muut käsityöt myyjäisiin.

Kohta hiljennymme joulun viettoon. Monissa kodeissa joulua vietetään  tänäkin vuonna sydämet täynnä surua, rakkaat ovat nukkuneet pois. Eilen sain kuulla ystäviltä suru-uutisia, nyt ajatukseni viipyilevät heidän kodeissaan. Toivoisin, että osaisin kirjoittaa oikeat sanat, kun ystävää ei voi edes halata.

Mukavaa joulun odotusta kaikille.

Valmis

Siihen sen heitin vasta sataneelle lumelle kuistin lattialle. Olipa mukava matka, elokuun lopulta tähän aamuun. Koskaan aikaisemmin en ole näin paljon joutunut virkkauksiani purkamaan ja pähkäilemään. Onkohan jo tullut luetun ymmärtämisen ongelmia tai olinko vain muutoin liian innokas. Oli mukava odottaa perjantai- ja maanantaiaamuja satojen muiden (virkkuu)koukussaolevien kanssa uuden lapun ohjetta. Kiitos suunnittelijoille, Kalevala CAL ryhmään.

Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, loppuviimeistely eli kostutus ja pingoitus vielä tekemättä.

Tämä meidän peittoprojektimme voitti Ylen Puoli seitsemän ohjelman äänestyksen hauskimmasta Suomi 100 tuotteesta.

Muuttomatkalla

Aikaisemmin kuvasin tätä maissipeltoa ja lupasin kertoa miten sadolle on käynyt. Eivät ehtineet tähkät kypsyä. Pellon reunasta oli koneella ajettu kokeeksi yksi varvi, eipä ole taitanut satoa löytyä kun suurin osa on jäänyt peltoon paleltuneena törröttämään.

Kanadanhanhia ja laulujoutsenia iltapäivän auringossa.

Tämä perhe pysytteli vähän muista erillään. Voisikohan tällä äidillä olla neljä poikasta tai sitten hän on ottanut hoiviinsa jonkun toisen perheen poikasia. Luin uutisista, että tänä kesänä joutsenille on tullut melko vähän poikasia. Onneksi tässä parvessa nuoria lintujakin on matkalle lähtemässä.

Tänne ovat pysähtyneet levähtämään ja ruokailemaan, toivottavasti jyviä vielä lötyy.

Evolla oli vähän enemmän lunta ja pienet järvet olivat jo saaneet jääkannen. Hiljaista ja rauhallista oli, viiva taivaalla näyttää, että muutakin elämää maailmassa on, joku lentää korkealla.

Suuret valkoiset linnut, upeita ovat.

Kovin näyttävät poikaset vielä nuorilta, toivottavasti jaksavat lentää lämpimään.

Kaksi perhettä.

Hanhi yrittää saada porukkaan vähän äksöniä.

Joutsenen poikanen etsii tähkiä lumiselta pellolta.

Seuraava metsäretki Evolle taitaa tulla vasta ensi keväänä, monet laavut olivat jo nyt lumisten teiden takana. Pitäisi olla sukset tai lumikengät, ei onnistu enää minulta lumessa tarpominen.

Näin saatiin eilen marraskuu alkamaan pikku pakkasessa ja iloittiin auringosta.

*

Olen ostanut "sikaa säkissä" eli tilasin jonain syksynä netin kautta kymmenen kilon erän trikoosta leikattua matonkudetta.  Innostuin silloin virkkaamaan mattoa ja koreja. Olin kauhean pettynyt hankintaani ja se lankalaatikko haudattiin varaston perälle vähin äänin.

Nyt syyslomalla täällä käyneet tytöt innostivat kaivelemaan korivirkkuut esille. Eipä noiden mattolankojen värit varastossa ole kirkastuneet, eikä kuteen epätasaisuus mihinkään kadonnut, mutta nyt olen saanut puhtia tehdä jotain tuolle sekalaiselle vyyhtikasalle.   Teen koreja ja katson mihin ne kelpaavat.

Valmiita koreja on jo viisi, somistuksia vailla vielä. Laitan kuvia kunhan saan valmiiksi.

 Kalevala peitosta puuttuu vielä kolme palaa tai neljä, tein bonuspalan myös.

Kun nyt nettiostoksista tuli kirjoitettua niin jatketaanpa vielä. Tilasin Karnalukista pimeitä talvi-iltoja ajatellen valopäiset puikot ja virkkuukoukun. Listalla oli myös kaksikoukkuinen virkkuukoukku, vänkyrä siis molemmissa päissä. Olisi kiva kokeilla tunisialaista virkkuuta, en ole koskaan edes yrittänyt kun ei ole ollut tuota työvälinettä rasiassa. Nyt on niin monta "rautaa tulessa" , eli koukkua kerällä, että koskahan ehdin tähän uuteen juttuun syventymään. Ettei vaan kävisi niinkuin sille entiselle viuluviikarille, joka vihdoinkin sai oman viulun ja parkaisi sitten; voi kun osais soittaa. Saattaapi lähipäivinä lentää kaksipäinen väkänen meilläkin roskiin kera ison lankasyttyrän.  Nettivideoiden avulla kuitenkin on helppoa kokeilla kaikkea uutta, tähän luotan.

Tilaaminen Karnalukista oli helppoa ja tilaus tuli perille nopeasti, tuo nimen kirjoittaminen vaan on hankalaa kun en löydä pisteellistä uuta mistään 😊. 

Välityönä valmistuivat kämmekät ja yksi pipo.

Mukavaa marraskuuta kaikille, lupaavasti alkaa aurinkoisessa säässä.