Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkatut tähdet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkatut tähdet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. marraskuuta 2015

Mieluisaa tekemistä.


Tässä vähän selitystä missä mamma on luuhannut. Surffaamassa netissä kera koukun ja kerän.


Lumihiutaleita ei  ole näkynyt, on tehtävä niitä itse. Näin pääsee hiljalleen eläytymään joulun tunnelmaan. Lumikiteissä on kuusi sakaraa, näin on minunkin virkkaamissani. Netistä löytämistäni tähdistä muokkasin sakaroiden lukumäärän oikeaksi, useimmissa lukumäärä olikin kuusi sakaraa.


On niin pimeä päivä, että kuvia otin myös pihalla vesisateessa.



Kaikkiin joulukoristeisiini on idea ja pohja joltakin nettisivulta, kaikki ovat olleet ilmaisia malleja, ainakin niin luulen. Kuvien perusteella olen virkkaillut, en ymmärrä ulkomaankielisiä ohjeita ja lyhennyksiä. Uskomaton määrä lumikiteitä on postattu netin sivuille, varmaankin kaikki kommervenkit on jo kertaalleen käytetty. Vaikeaa olisi keksiä ihan tuliteriä uusia malleja.

Hauskaa on ollut.   Jännittävää kokeilla uutta ideaa.


Tähän löysin idean Dropsilta, omia versioita sitten mielialan mukaan.




Pieniä kuusia, viimeistelyt vielä vaiheessa. Harkitsen vielä virkkausteni tärkkäystä, ehkä jätän tällaiseen luonnontilaan.


Sydämiä, sydämiä, sydämiä olla pitää.


Tämä on lempparini. Taisin sen jo kuvata aiemminkin.


Silloin kun olin nuori, käytettiin kankaisia nenäliinoja. Innokkaana virkkaajana väkersin näitä aikamoisen pinon. En ole raskinnut poiskaan heittää. Keksin näille uutta käyttöä kuivattujen yrtti ja sieni lasipurkkien "kansina". Liinan alla pysyvät kuivina ja rapeina.

Pihapuu 10.11.2015
Lisää kuvateksti

Vanha keittiövaaka on jo tullut täysin palvelleena eläkeikään, on aika uuden ja tehokkaan. On vaan taas sellainen kommervenkki, että ohjekirjan kanssa tähän on tutustuttava. Voihan juukeli, ensin taarataan kippo ja sitten ainekset kukin vuorollaan, grammoina näyttää puntari, tarvittaessa myös unsseina ja paunoina. Vaaka ilmoittaa myös litroina, jos ilmoitat punnitsevasi vettä. Nyt jo epäilen suuresti, että kestäneekö tuo tietovehjepuntari yhtä monta vuosikymmentä kuin tuo vanha palvelija.

Näppituntuma on kuitenkin se nopein ja varmin mittari, johon olen tottunut luottamaan.  :-)

  Enkelimuki täältä. saa nyt olla mittavertailussa tämän uuden vaa´ an kokoa ihmetelleelle.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Lokakuun käsitöitä.


Sukkahommat on hyvä aloittaa varovaisesti junasukilla.
Laitan vielä ohjeen linkin tähän.


Ihastuin tähän sukkamalliin ja päätin kokeilla. Onneksi en aloittanut mallin mukaista polvisukkaa,päädyin nilkka sellaiseen.  Huomasin, että tämä ei ole minun juttuni. Yksi lanka riittää, onnistuin sotkemaan näillä kahdella kutileeni moneen kertaan. Tuo raidallinen pohja on kiva.  Värit suloisen herkulliset.
Ohje täältä. 



Reeta on pieni 12-vuotias tyttö, joka on sairastanut jo viisi vuotta leukemiaa. Ystävät haluavat nyt tehdä jotain.  Alla on linkki, käy lukemassa lisää.
Reetan pöllöt 


Pöllöt ovat "omasta päästä",  iloisemmat jämälangat ehdin jo virkata peittoihin.



Pöllöjä voi toimittaa Nuorisotalo Sputnik,Virastokatu 6B,84100 Ylivieska -osoitteeseen.
2. 11.2015 on isompi tapahtuma, sinne nämä pöllöt nyt lentävät. Sydämmellisesti toivon Reetalle paranemista ja onnellista elämää.
 


Eilinen ilta vierähti kokonaisuudessaan kirjaimellisesti netissä. Löysin kerän pumpulilankaa ja päätin kokeilla lumikiteiden virkkausta. Yksi kun tuli valmiiksi, niin seuraava kiva kuva löytyi. Sen tässä opin, että kunnollista lankaa kannattaa ostaa ja reilun pitkät lenkit kuuseen ripustamiseen. Tähtiäni ei ole mitenkään tärkätty, ainoastaan vähän silitelty. Surffasin niin monella tähtisivulla, että enää en muista mistä kukin tähti on peräisin.





Kuvan pipot lähtivät jo viimeviikolla Lahteen.
Lahdessa näitä sytopipoja Päijät Hämeen Keskussairaalalle välittää  https://www.facebook.com/PitsiPalmikko