Sinikellojen aikaan.

Luontopihani on nyt täynnä kukkia. Kellot ovat vallanneet mustaviinimarjapensaan. Tämäkin ikivanha pensas tuottaa tänä kesänä marjoja.

Varsinainen kukkapenkki on tuolla takana, siellä päivänliljat jo lopettelevat tämän kesän kukkimistaan.

Olen joskus muistanut näiden kellojen nimetkin, mutta nyt ne kaikki ovat vain kelloja. Ukonkellolla on hieno karvoitus kukan sisäpinnassa, nyt vasta huomasin tuon ötökän, Onkohan se punkki?

Tätä  isoa kelloa on pihassa myös valkoisena.
 

Kissankelloja kaipasin, mutta niitä ei nyt pihasta löytynyt. Piha on muuttunut ehkä liian reheväksi, kun en jaksa tuota ruohonleikkuria jatkuvasti työnnellä.

Huomaan nyt, että kuvani ovat vuosien myötä muuttuneet, en enää jaksa kyykistellä ruohonjuuritasolle lähikuvia napsimaan. " Auto" tulee valikosta helposti, niihin nyt on vaan tyydyttävä.

Marjojen kypsymistä odottelen. Onni on, kun aamulla voi smoothieen hakea pensaista tuoreita marjoja. Rastaat tosin ovat innokkaina pyrkimässä osingoille. 

Pakastettua aurinkoa.

Voikukan ihanan keltaiset kukat ovat säilyneet näin hyvin pakastimessa, tässä kuvassa viimeiset. Onneksi pian saadaan jo tuoreita aurinkoisia.

 Otan aamun marjasmoothien ( n. 6 dl kahdelle ) mausteeksi kaksi kukkaa, se ei häiritse marjojen makua mitenkään. Useammankin kukan voisi laittaa, mutta olen varovainen. Ihan vain siitä syystä, että se toinen henkilö, joka täällä myös asuu ja tykkää marjoista voisi pelästyä voikukan makua😊 Mikäpä estäisi jauhamasta näitä vaikkapa lihapullataikinaan tai kasvispihveihin.

 

Löysin tämän vihjeen villiyrttien keräilijöiltä viime kesänä. Helppo ja mukava tapa säilöä talveksi vitamiineja, hivenaineita, siitepölyä, mettä ja varsinkin hyvää mieltä. Näitä kukkia ei sitten poimita maantien varsilta, vaan kaukana kaikesta saasteesta. Omat kukat keräsin aurinkoisena päivänä ja kiikutin kiireesti pakastimeen.

Suosittelen.

Helteistä heinäkuuta.

Tämä nuppu ei ollutkaan täydellinen, voiko mikään olla?

Täällä huumaavat metsän tuoksut.

Lammikossa asuu näkki. Mesiangervo levittää makeaa tuoksua ympärilleen. Mökkeröisen pihapiirissä.

Palavarakkaus viihtyy meillä, voi hyvin ja leviää omatoimisesti.

Keskiviikkona lämmin tuuli toi leppäkerttuja lähes joka oksalle, kirvoille saattaa nyt tulla tukalat paikat. Onko tämä ollenkaan leppäkerttu? Väri näyttää enemmän ruskealta. Oli miten oli, leppäkerttu on kuitenkin kuvattava joka kesä

Upeat värit öttiäisellä. Perhosia kaipaisimme lisää, ehkä sitten loppukesällä.

Tarhajuoru on lehtokotiloiden erityisessä suosiossa. Kotiloratsia on pidettävä aina kun ohi kävellään.

Yritin laskea kuinka monta erilaista väri- ja kuvioyhdistelmää tässä kukkatertussa on. Kaunis ja ihana.

Ensimmäinen kukkaterttu Robusta-ruusussa.

Seitsemän vuotta tätä kukkaketoa on vaalittu. Ensimmäisenä keväällä tulevat skillat, seuraavana bellikset ja sipulikukkia, nykyään kevätesikkoakin. Voikukkakin yrittää, mutta meillä sen kukat joutuvat pakastimeen tai hillopurkkiin. Heinäkuussa kukkivat päivänkakkarat ja kellokukat. Näiden kukkien jälkeen tuleekin sitten niittomies paikalle. 

Täällä pikkuruisella pihaniityllä viihtyvät monenlaiset pörriäiset. Joskus surettaa kun en enää kuule sirkkojen soittoa. Onneksi muistan sen vielä ja voin lisätä ne äänet mielen kuviin.

Vielä muutama bonuskuva. Ketulla on kaksi pentua, hyvin ovat kasvaneet kun säätkin suosivat. Ehkä vielä onnistutaan nekin kuvaamaan, vikkeliä ovat ja leikkisiä.

Maailma on muuttunut kun arat metsän asukkaatkin uskaltavat tulla tänne "ihmisten ilmoille".

On niin ihanaa ottaa pienet päivälevot pehmeällä ruohomatolla. Paarmat häiritsevät.

Silmä meinaa väkisin mennä kiinni, unettaa niin.

Kyllä minä huomaan, että siellä kameran kanssa heilutaan.

Ehkä jo huomasittekin, että kettua on kuvannut Veijo. Veijolla ei ole omaa blogia, siksi otan  joskus hänen napsimiaan kuvia tänne mammanmaailmaan. Olisi vahinko jos kukaan ei näitä näkisi ja Veijohan kuuluu myös tänne mammanmaailmaan.
 

Hämäläinen maalaismaisema.

Nyt on kesä kukkeimmillaan, on ollut lämmintä ilmaa ja vettäkin on saatu.

Olisi ihanaa jos voisitte klikata näitä kuvia isommiksi. Olin niin ahne tälle kauneudelle, että halusin kaikki kuvaan, koko maiseman.

Pörriäisten pörinä vaan puuttuu näistä kuvista. On käytettävä mielikuvitusta, niinhän olen tehnyt heinäsirkkojen suhteen jo vuosikymmeniä. Eipä kuulu enää sirkkojen viulut mummelin korvaan.

Luonto suorastaan tuhlaa värejä tämän kaunokaisen kohdalla.

 Saunarannassa liihpitteli kaunis perhonen, se oli niin suuri ja kaunis. Huutelin Veijoa tuomaan kameraa rantaan. Vanhan pesuainepurkin kirkkaat värit kiinnostivat perhosta. Hauska kuva samasta ihanuudesta.

Minä vaan uin ja nautin kun kerrankin oli Päijänteen vesi yli 20 astetta.

 Juhannuskakku, eilinen marjapiirakka sai toimia pohjana vaniljakreemi/kermavaahdolle ja marjoille. On niin perusteellisesti tekijänsä näköinen, mutta hyvältä piirakka maistui.

Voikukkapäivät.

Koskaan aikaisemmin en ole valmistanut voikukista hilloa tai marmeladia, nyt tein.

Hyvää siitä tuli ja makeaa, yksi teelusikallinen riittää paahtoleivälle.

Talven varalle keräsin kukkia pakastimeen, rasioihin ja minigrippusseihin. Talvella sitten kaikkein pimeimpänä aikana pudotetaan yksi kukka aamulla smoothieen, otetaan siitepölyt ja hunajat talteen.

Valuutin valmiista hilloliemestä melkein kaikki kukkien terälehdet pois. Ne päätyivät keksitaikinaan. Keksin päällä on voikukkahilloa.

Viime hetkellä ennen tölkitystä lisäsin kuumaan hilloon tuoreita keltaisia terälehtiä, ihan vaan ulkonäköä antamaan. Hilloon siis, omaan näkööni ei enää pysty vaikuttamaan superhillollakaan.😊

Olisin niin mielelläni solminut näistä päähäni kranssin, niinkuin silloin lapsosena, mutta en kehdannut.

 Voikukka on kokonaan syötävää. Juuresta saa kuivattamalla hyvää teetä. Lehtiä olen lisäillyt viherjauheeseen.

Hopi, hopi, kori käteen ja niitylle.

Kameran kanssa pihalla.

Uudet luumupuut, Pietarin lahja ja Punainen parooni lupailevat ensimmäisiä maistiaisia. Toivottavasti raakileet pysyvät puissa.

Ehdottelin vanhojen valkoisten viinimarjapensaiden  hävittämistä, kun mitään marjoja ei niissä juurikaan ole näkynyt. Uhkaus tehosi, nyt on paljon marjoja tulossa.

Bellikset ovat niin ihania, aina tekee mieli ottaa uusia kuvia.

Tillipioni ehti tänä keväänä jo värjötellä lumivaipan allakin, onneksi selvisi kuitenkin.

Tänään olemme piilottaneet mullan alle herneitä ja papuja, toivottavasti maa on jo tarpeeksi lämmin. Jonain keväänä olemme kylväneet liian aikaisin, siemenet ovat paleltuneet.

Näiden kukkakuvien myötä toivon kaikille mukavaa ja lämmintä kesäkuuta.