Kesämatka Naantaliin.

Ruusuorapihlaja Naantalin uimarannalla.

Sain talvella omaisiltani lahjaksi virkistysloman Naantalin kylpylään. Nyt lahjakortti on käytetty.

Puolipilvinen menopäivä, kesä kauneimmillaan.

Tiellä oli muitakin kulkijoita. En saanut kameraa esille laukusta tarpeeksi ajoissa, muistoksi kuitenkin muutama kuva.

Jossakin Forssan ja Liedon välimailla on suuria peltoja, tiekin on kuin kartalle viivottimella vedetty.

Vielä viimeinen poseeraus ja matka jatkuu.

Mänty kukkii.

Tästä pöllähtää siitepölyt tuulen mukana ilmoille.

Matkan varrella ihastelimme kukkivaa luontoa. Asutuskeskusten pihoilla kukkivat syreenit ja luonnossa pihlajat.

Huone oli tilava ja siisti.

Hedelmävati oli odottamassa.

Kuva parvekkeeltamme kylpykässä.

Kaivohuone ja kirkko.

Naantalin kirkko.

Satama.

Satamassa  oli tällaisia kukkia, ne ovat kuin pieniä lintuja.

Vanhaa Naantalia.

Kuisteja somistavat pitsiverhot ja isot punaiset rusetit.

"Paluuvettä" tankataan.

Olisin lähettänyt teille kortin.

Oli ihanaa käydä kesällä Naantalissa. Samalla matkalla saimme hoidettua mummin haudalle kesäkukat, ukin haudan olivat hoitaneet hänen kolmannen vaimonsa lapset.

Tänään teimme kotiseuturetken Auttoisille, siitä seuraavassa postauksessa.

Keväinen viikonloppu Turussa. I

 

Luostarin puutarhassa kukkivat taas uudet kukat. Luulisin, että meidät  siellä jo tunnetaan kun usein Turussa käydessämme Birgittasisarten vieraskodissa asustamme. Tosin en tiedä ovatko sisaret työkomennuksella Suomessa vai asuvatko täällä vakituisesti.  Minun on huonon kasvomuistini takia vaikea tunnistaa tai erottaa sisaria toisistaan, kun heillä on aina samat tummat kaavut päällään ja Väinämöisen lakkia muistuttavat päähineet lisänä huntu tietenkin, musta kangas ja valkoinen ristikko pään päällä. Yritän etsiä tähän linkin.  En ole rohjennut pyytää sisarilta kuvauslupaa.

Tällä kerralla vieraskodissa olikin paljon väkeä kun Turussa järjestettiin  messukeskuksessa suuret kädentaidon- ja antiikkimessut.  Kuvia laitan myöhemmin.

Perjantaina lähdimme kotoa vesi- ja räntäsateeseen. Liikenne oli yllättävän vilkasta, suuret vastaantulevat rekat kuoruttivat automme räntäsohjolla kurjan näköiseksi. Onneksi matka kuitenkin sujui hyvin ja Turussa meitä odotti kaunis keväinen sää.  Synnyinkaupunki otti tulijat hyvin vastaan.

Lauantaina mies  lähti luentojaan kuuntelemaan ja minä olin sopinut lapsuudenystäväni kanssa tapaamisesta.

 Läntisellä rantakadulla liikkui paljon väkeä. Kevät on todellakin nyt täällä.
Tänne minäkin suuntasin heti kyläreissuni jälkeen.

Ystäväni asunnolle on matkaa noin kuusi kilometriä. Edellisenä iltana jo soitin hänelle kysyäkseni bussivuoroista, lähtölaiturista, ja bussista jäämisestäni. Ystäväni selitti ja minä tarkensin ja kysyin taas, voi mikä vekslaus ja kohellus. ei hitsi en taida mitenkään sinne osata kun ei ole navigaattoria apuna. Onneksi järki taas alkoi raksuttaa ja muistin mittariautot.  😊 Miksi ihmeessä meillä pula-ajan lapsilla on niin korkea kynnys loikata pirssin kyytiin ja antaa ammatti-ihmisen viedä perille? Vitsi, että tuo säästäminen on niin juurtunut kalloon, että mitään helpotuksia arkiseen elämäänsä ei edes muista olevan olemassakaan.

Paluumatkan tietenkin tulin maantien ässällä, eihän tuo tuhlaaminen sentään ihan hulvattomaksi saa mennä. 

Auran rannat sykähdyttävät aina. Ravintolalaivoilla jo näkyi liikettä, pian avataan, niinkuin nuo kaksi tuolla ylempänä tuumasivat.

Näitä pieniä suloisia patsaita on rannan reunakiville piilotettuna, ihan pieniä ovat n. 10 - 12 cm korkeita. Olisi kiva tietää kuinka monta niitä on?

Lokit ovat jo saapuneet, pitäisi vielä lajikin määrittää, että voisi laittaa merkinnän  100 lintulajia listalle.

Tämä omituinen paatti hoitaa nyt förin virkaa, toivottavasti kesäksi tulee vanha kunnon lautta taas takaisin.

Kuvat ilta-auringon valossa.  Päivän toinen rantakävelyni. Päivä oli onnellinen ja väsyttävä, ei tarvinnut unta odotella, hetkessä sippasin. Jaloissa ja selässä tuntui kävelyt kun koko talvi on mennyt sisällä liukkaita kelejä pelkäämässä. 

Turun kauppahalli on uskomaton paikka. Olen kuullut hallien joissakin kaupungeissa näivettyvän ja kuolevan suurten markettien viedessä asiakkaat. Turussa on toisin. Väkeä oli lauantaina kahden jälkeen kuin pipoa, hyvä, että sekaan mahduin. Hallissa on tehty muutoksia vanhaa tyyliä kunnioittaen. Samoja tuttuja kauppoja on tosin entistä vähemmän, mutta on muitakin kuin Reino Jokisen lihakauppa. Lähteneiden tilalla on  tarjolla etnisiä ruokia katukeittiön tapaisesti, aitoa suomalaista ruokaa unohtamatta. Ruokailijoita oli niin paljon, että vapaata tuolia en löytänyt mistään. Oli turvauduttava sellaiseen pystybaarihommeliin. Onnistuin kuitenkin kiipeämään tuoliin ilman sen isompia kommelluksia, muistelin kuinka joskus Stokkalla putosin rymistelin sellaisen pitkäjalkaisille tarkoitetun rakennelman sylistä. 

Se minun lounaani on tuossa kuvattuna, oli tosi hyvää 7€, eikä tarvinnut jonottaa ja odotella. Suosittelen, tämä ruokailu on elämys. Harmi vaan, että mies ei päässyt mukaan tällä kerralla. Halli on sunnuntaina suljettu. Jos käytte Turussa niin älkää missatko kauppahallia.

Tästä viikonlopusta tulee ainakin kaksi juttua lisää. Nyt on lähdettävä uimaan ja senjälkeen tarkistamaan mustikkapensaiden suoja-aitoja. Bambi tuossa poukkoili, äsken huomasin tätä kirjoittaessani.  Kiva olla taas kotona.

Kevätmatka Turkuun.

Matkalla ihastelimme viljeltyjä voikukkapeltoja. Mitähän näille kukille tehdään? Syötetäänkö eläimille vai valmistetaanko jotain ihmisille?

Sota-aikana mamma keräsi ja kuivasi voikukanjuuria kahvin korvikkeeksi. Ulla Lehtonen on kehitellyt monenlaisia ruokia voikukista, sen kaikista osista, TÄÄLLÄ muutamia esimerkkejä.

                                                                                  *

Luostarin puutarhassa kukkivat orvokit ja tulppaanit. Toista kertaa jo yövyimme Birgittasisarten vieraskodissa ja olemme tyytyväisiä.   Sisarten kotisivut täällä

Vaatimaton, siisti ja rauhallinen paikka. Parkkipaikkakin on aina löytynyt tuolta pihalta, noustaan oikealla näkyvää ramppia pitkin ylös.

Olen ihastunut tuohon pikkuruiseen söpöön pöytäliinaan luostarin aamiaishuoneen pöydällä.

                                                                             *

Ekotori oli muuttanut uuteen paikkaan, valtava halli.  En ehtinyt tutkia mitä nuo kymmenet kukkivat puut kadun varrella ovat, kauniilta näyttivät. Emme löytäneet mitään ostettavaa, vanhasta tottumuksesta kuitenkin uusi paikka oli etsittävä.

                                                                                        *

Vielä iltakävelylle satamaan. Takana näkyy Turun linna. Vanhoja autoja sai täälläkin ihastella. Ensi kesänä näkyy taas suuret purjealukset tulevan Turkuun, pääsisipä silloin mukaan ihmettelemään.

Vanhat autot kiehtovat, upeita ilmestyksiä. Kuluttavat varmaankin paljon polttoainetta. Borella yövyimme viime syksynä.

                                                                                  *

Viherlassilassa on myös poikettava. Portilla hymyilee kukkien keskellä tällainen pappa.

*                      

                                      

Cafe-Kakola,  tänne halusimme ehdottomasti kuultuamme kahvilan avautuneen yleisölle.

Saavuimme paikalle ikäänkuin takaovesta. Minä vanha konna olen tuntenut ja kolunnut nuo tienoot jo mukulana. Emme tietenkään vankilan alueelle silloin päässeet, mutta ympäristö on tuttua. Ajelimme Puutarhakatua ja käännyimme kohti Pakkarin koulua. Ai, ai, siinä vasemmalla on kenttä, jossa talvella luistelimme. Aukihan se Kakolan portti oli ja me hurautimme sisään. Otimme alueesta vähän kuviakin ja päädyimme kirkon eteen. Kas vaan parkkipaikka löytyi ja siinä suunnassa josta tulimme oli ajoneuvoilla ajo kielletty.  Ei tunnettu syyllisyyttä koska reitin toisessa päässä ajokieltoa ei ollut.

Turun parhaimmalla paikalla tuo Kakolanmäki sijaitsee. Tähän suuntaan kun katsoo niin näkyy Mikaelin kirkon torni. Vankilan ikkunoista on näkymää kauas Airistolle.

Täällä taas tien päässä kaukana häämöttää Turun tuomiokirkko.

Tässä on parkkipaikka, kirkon edessä

Kakolan alueen kuuluisin ja kuvista tunnetuin harmaa graniittinen linnarakennus  on myyty ja remontit ovat alkaneet. Entiset kalteri-ikkunat ammottavat nyt mustaa tyhjyyttä. Niinpä, linnalta se vanha rakennus näyttää vieläkin. Siitä varmaan on peräisin se sanonta, että " joutui linnaan", kun joku konna vankilaan tuomittiin. Täällä jotain lisätietoa rakennuksesta.

Kurkistetaanpa nyt sisälle kahvilaan, entiseen Kakolanmäen päällä olevaan vankilanjohtajan taloon.
.

Kahvia tässä jo mieli tekeekin, kun kaikkea höpinää on tullut larputettua ruudun täydeltä.

Kahvin voi nauttia myös vankilanjohtajien tyyliin posliinikupista, me valitsimme vankien käyttämän peltimukin.
Peltimuki-idea on mielestäni aika hauska, luovaa suunnittelua kahvilan pitäjiltä.

No tähän leivokseen sitten on isketty fiila. Leivos on suunniteltu erityisesti tätä kahvilaa varten. On kuulemma hyvin suosittu. Valitettavasti en voinut maistaa, oli tyydyttävä tuollaiseen tavalliseen päärynäkakkaraan. 
 

Ei ostettu kakkoa, ties vaikka sinne sisään olisi leivottu viila.

Kuvat kahvilan seinällä kertovat vankien elämäntarinoita.

Mathilda Wrede oli aikanaan tunnettu vankien ystävä. En huomannut kysyä henkilökunnalta esittääkö kuva häntä, uskoisin kuitenkin niin.

Vielä yksi kuva ajan henkeen sisustetusta kahvilahuoneesta.

                                                                       *

Syntymäkaupunkini on minulle rakas. Keväisin ja syksyisin yritän päästä käymään hautausmaakierroksella.

Kaupungista löytyy aina jotain uutta ja jännittävää. Minun Turkuni on kuitenkin erilainen, vanha. Olen jämähtänyt viisikymmenluvulle. Tunnen olevani vanha kalkkis, kun kaipaan vanhoja torinvarren taloja, raitiovaunuja ja telakan ääniä Varvitorin laidalla.

Ei minua kuitenkaan haittaa kaupungin muuttuminen, se kuuluu elämään. Onneksi minun ei enää tarvitse ryntäillä virran mukana, ottaa kantaa puolesta tai vastaan. On uusi Turku ja uudet turkulaiset. Osaavatkohan he enää kaupungin kieltäkään, eivät ainakaan yhtä hyvin kuin Tammisen mamma Pakalla. Ennen minäkin muutin murteelle saapuessani Uudenmaan tullista kotikaupunkiin, nykyään tulenkin Hämeen härkätietä, eikä suju enää murre entiseen malliin. Kielen sointi kuitenkin säilyy varmasti hautaan asti, uskoisin.

Onnellista elämää vaan nykyisille Turun asukkaille.