torstai 2. kesäkuuta 2016

Kevätmatka Turkuun.


Matkalla ihastelimme viljeltyjä voikukkapeltoja. Mitähän näille kukille tehdään? Syötetäänkö eläimille vai valmistetaanko jotain ihmisille?

Sota-aikana mamma keräsi ja kuivasi voikukanjuuria kahvin korvikkeeksi. Ulla Lehtonen on kehitellyt monenlaisia ruokia voikukista, sen kaikista osista, TÄÄLLÄ muutamia esimerkkejä.


                                                                                  *


Luostarin puutarhassa kukkivat orvokit ja tulppaanit. Toista kertaa jo yövyimme Birgittasisarten vieraskodissa ja olemme tyytyväisiä.   Sisarten kotisivut täällä

Vaatimaton, siisti ja rauhallinen paikka. Parkkipaikkakin on aina löytynyt tuolta pihalta, noustaan oikealla näkyvää ramppia pitkin ylös.


Olen ihastunut tuohon pikkuruiseen söpöön pöytäliinaan luostarin aamiaishuoneen pöydällä.

                                                                             *


Ekotori oli muuttanut uuteen paikkaan, valtava halli.  En ehtinyt tutkia mitä nuo kymmenet kukkivat puut kadun varrella ovat, kauniilta näyttivät. Emme löytäneet mitään ostettavaa, vanhasta tottumuksesta kuitenkin uusi paikka oli etsittävä.


                                                                                        *


Vielä iltakävelylle satamaan. Takana näkyy Turun linna. Vanhoja autoja sai täälläkin ihastella. Ensi kesänä näkyy taas suuret purjealukset tulevan Turkuun, pääsisipä silloin mukaan ihmettelemään.



Vanhat autot kiehtovat, upeita ilmestyksiä. Kuluttavat varmaankin paljon polttoainetta. Borella yövyimme viime syksynä.

                                                                                  *


Viherlassilassa on myös poikettava. Portilla hymyilee kukkien keskellä tällainen pappa.



*                      
                                      

Cafe-Kakola,  tänne halusimme ehdottomasti kuultuamme kahvilan avautuneen yleisölle.

Saavuimme paikalle ikäänkuin takaovesta. Minä vanha konna olen tuntenut ja kolunnut nuo tienoot jo mukulana. Emme tietenkään vankilan alueelle silloin päässeet, mutta ympäristö on tuttua. Ajelimme Puutarhakatua ja käännyimme kohti Pakkarin koulua. Ai, ai, siinä vasemmalla on kenttä, jossa talvella luistelimme. Aukihan se Kakolan portti oli ja me hurautimme sisään. Otimme alueesta vähän kuviakin ja päädyimme kirkon eteen. Kas vaan parkkipaikka löytyi ja siinä suunnassa josta tulimme oli ajoneuvoilla ajo kielletty.  Ei tunnettu syyllisyyttä koska reitin toisessa päässä ajokieltoa ei ollut.


Turun parhaimmalla paikalla tuo Kakolanmäki sijaitsee. Tähän suuntaan kun katsoo niin näkyy Mikaelin kirkon torni. Vankilan ikkunoista on näkymää kauas Airistolle.


Täällä taas tien päässä kaukana häämöttää Turun tuomiokirkko.


Tässä on parkkipaikka, kirkon edessä

Kakolan alueen kuuluisin ja kuvista tunnetuin harmaa graniittinen linnarakennus  on myyty ja remontit ovat alkaneet. Entiset kalteri-ikkunat ammottavat nyt mustaa tyhjyyttä. Niinpä, linnalta se vanha rakennus näyttää vieläkin. Siitä varmaan on peräisin se sanonta, että " joutui linnaan", kun joku konna vankilaan tuomittiin. Täällä jotain lisätietoa rakennuksesta.

Kurkistetaanpa nyt sisälle kahvilaan, entiseen Kakolanmäen päällä olevaan vankilanjohtajan taloon.
.

Kahvia tässä jo mieli tekeekin, kun kaikkea höpinää on tullut larputettua ruudun täydeltä.


Kahvin voi nauttia myös vankilanjohtajien tyyliin posliinikupista, me valitsimme vankien käyttämän peltimukin.
Peltimuki-idea on mielestäni aika hauska, luovaa suunnittelua kahvilan pitäjiltä.


No tähän leivokseen sitten on isketty fiila. Leivos on suunniteltu erityisesti tätä kahvilaa varten. On kuulemma hyvin suosittu. Valitettavasti en voinut maistaa, oli tyydyttävä tuollaiseen tavalliseen päärynäkakkaraan. 
 

Ei ostettu kakkoa, ties vaikka sinne sisään olisi leivottu viila.


Kuvat kahvilan seinällä kertovat vankien elämäntarinoita.


Mathilda Wrede oli aikanaan tunnettu vankien ystävä. En huomannut kysyä henkilökunnalta esittääkö kuva häntä, uskoisin kuitenkin niin.








Vielä yksi kuva ajan henkeen sisustetusta kahvilahuoneesta.

                                                                       *

Syntymäkaupunkini on minulle rakas. Keväisin ja syksyisin yritän päästä käymään hautausmaakierroksella.

Kaupungista löytyy aina jotain uutta ja jännittävää. Minun Turkuni on kuitenkin erilainen, vanha. Olen jämähtänyt viisikymmenluvulle. Tunnen olevani vanha kalkkis, kun kaipaan vanhoja torinvarren taloja, raitiovaunuja ja telakan ääniä Varvitorin laidalla.

Ei minua kuitenkaan haittaa kaupungin muuttuminen, se kuuluu elämään. Onneksi minun ei enää tarvitse ryntäillä virran mukana, ottaa kantaa puolesta tai vastaan. On uusi Turku ja uudet turkulaiset. Osaavatkohan he enää kaupungin kieltäkään, eivät ainakaan yhtä hyvin kuin Tammisen mamma Pakalla. Ennen minäkin muutin murteelle saapuessani Uudenmaan tullista kotikaupunkiin, nykyään tulenkin Hämeen härkätietä, eikä suju enää murre entiseen malliin. Kielen sointi kuitenkin säilyy varmasti hautaan asti, uskoisin.

Onnellista elämää vaan nykyisille Turun asukkaille.

8 kommenttia:

  1. Turku on upea kaupunki, mutta todella harvoin siellä tulee käytyä. Puolison mummo oli Turusta, Hirvensalosta kotoisin. Aikamoinen muutos elämässä, kun saariston tyttö muutti aikoinaan keskelle Järvi-Suomea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirvensalo on tuttua seutua, kummitätini asui siinä naapurissa Pikisaaressa.
      Koululaisena kävimme koko luokka opettajan johdolla Hirvensalossa linturetkellä, tapasimme sillankulmalla aamulla viideltä. Ne olivat niitä elämän keväitä.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen retki teillä Unelma.Enkä tiennyt että voikukkaa viljelläänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ehdimme kahdessa päivässä. En minäkään ollut kuullut, että Suomessakin viljellään voikukkaa. Upean näköiset pellot.

      Poista
  3. Oli mukavaa kulkea Turussa kuviesi myötä. Kaunista kuvausta ja kerrontaa. Ihastun Turkuun uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku aina yllättää, löytyy jotain uutta mukavaa.

      Poista
  4. Äärimmäisen mielenkiintoista. Kukat, kahvilat, rakennukset, voikukkapellot ja varsinkin vankilamiljöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vankilan kahvila ympäristöineen olikin ihan kiinnostava.

      Poista