maanantai 18. kesäkuuta 2018

" Kaskisavuun laaksot verhouu"


Runoili Eino Leino.

Täällä on tänään poltettu Suomen 100-vuotis juhlakaski, viime kesän sateet siirsivät tapahtuman tälle kesälle. Metsä onkin nyt ihan rutikuiva.


Me vähän myöhästyimme kun kaskenpoltto Vesijaolla olikin edennyt ennakoitua nopeammin tähän viertämisvaiheeseen. Uusi sanakin opittiin "viertäminen".


Lämmintä hommaa, vettä tarvitaan.


Paljon vettä tällä kelillä.


Näin hienosti vaativa homma pysyy hallinnassa.



Kaskenpolttajan perinnejalkineet lötöt. Jalkaan ensin kastellut villasukat ja pohjaksi tuohiset löttöset pauloilla kiinni.


Tämä kaskenpoltto on  Metsähallituksen tutkimustyö.


Juhannuksen jälkeen kaskimaan tuhkaan sylkäistään kaskinauriin siemenet ja syksyllä kylvetään ruis. Olisi mukava päästä katsomaan näitäkin tapahtumia.

Mahtava kaskisavun tuoksu viipyilee vielä paidassa. Nuuhkaisen onnellisena, että sain vielä tämänkin kokea.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Annoin sukututkimukselle pikkusormeni ja kuinkas sitten kävikään.





Hetken ne kestivät, upeina loistivat ja sitten helle uuvutti.







Ystävälle kasasin torkkupeiton isoäidin neliöistä, näitähän virkkasin Fb-kaverien kanssa lapun päivässä. Sitten väliin tuli Mandalat ja Suomi 100 Kalevalapeitot, pikkulaput jäivät odottamaan. Olisi vieläkin lappuja yhteen peittoon. Odotan inspiraatiota niiden yhdistämiseen.

*

Nyt pääsen varsinaiseen asiaani. Helteisinä päivinä ei ulkona jaksanut mitään tehdä ja nyt on taas liian kylmä. Onneksi on netti. En olisi uskonut, että vielä minäkin istun nenä kiinni ruudussa tavailemassa kaikkia mahdollisia tiedostoja, joita ikinä onkaan keksitty digitalisoida. "Ennenvanhoja" tilastoja syntymistä, kuolemista ja avioonvihkimisistä.

Kaikki alkoi siitä kun me teetimme Family Tree dna-testit, tästä olenkin jo maininnut aikaisemmin. Jutun piti olla sillä selvä, mutta nyt on tullut sähköpostiin kirjeitä. Moni muukin on Suomessa teettänyt ko. testin ja saanut pitkän listan nimiä henkilöistä joilla on samaa geeniperimää.

Nyt rouva keskisestä Suomesta haluaisi löytää biologisen isänsä sukulaisia, no geeniperimän mukaan minä olen hänen sukulaisensa. Rouvan asiaa hoitava henkilö on pyytänyt minultakin apua näiden sukuselvitysten avaamisessa.

Olen selvitellyt isäni sukuhistoriaa, ei ole ihan helppoa kun isäni perhe hajosi vanhempien kuoltua, ja silloin lapset joutuivat eroon toisistaan. Yhteyttä ei juurikaan ole pidetty, nyt kaikki sen sukupolven henkilöt ovat jo kuolleet. Tiedän että minulla on kolme serkkua, isäni veljen lapsia, joita en ole aikuisena koskaan tavannut.

Viime päivinä olen  tutustunut sukuni tarinaan koneen ja paperisten muistioiden välityksellä.

Tällä hetkellä vanhin tiedossaoleva on Jöran Tuomaanpoika ja hänen vaimonsa Margetha, syntymäikaa en löytänyt, mutta heidän pojastaan Jaakob Jöraninpojasta s. 1660  kaikki alkaa.



Suonpään torpantytär Iita Sofia Juhontytär ja Löyttymäen torpanpojan Erland Nehemiaanpojan  vihkimisestä on tässä merkintä, vihkipappina oli J. Hammarin. Vihitty 30.12.1877
Isoäitini vanhemmat, he saivat 13 lasta, joista Lahja Elisabeth eli vain 17 päivää.


Tätä lukiessani tunsin jotain liikutusta sydänalassani. Tässä kerrotaan isäni äidin syntymästä. Kummeina olivat Kaarlo ja Eeva-Stina.

En koskaan päässyt tuntemaan isoäitiäni, hän kuoli jo isäni ollessa pieni poika. Toinen isoäitini, äitini äiti tunsi Amandan ja kertoi hänen olleen ahkera ja lempeä ihminen. Ikävää, että hänen kuusi lastaan menettivät äitinsä liian varhain.



Huhtikuun seitsemäntenä vuonna 1816 syntyi tytär Anna Justina rusthollari Carl Christerinpoika Isoperheelle ja hänen vaimolleen Margaretha Andersintyttärelle.

Anna Justiina oli Iida Sofian isoäiti, Annalla oli yksitoista lasta.

Kun olen selannut monta päivää näitä syntymä- ja rippikirjoja, niin olen huomannut että paljon on syntynyt oägta eli äpärälapsia. Näiden lasten sukupuusta ei ilman dna-tutkimusta ota kukaan selvää. Kirjoja on vaikea lukea kun käsialoja on monia ja usein vanhalla ruotsinkielellä kirjoitettuja.  Suomenkieliset kirjurit vaihtoivat d:n t-kirjaimeksi, g:n j-kirjaimeksi.

Mukavaa on lukea lapsen syntymisestä, usein kuitenkin kerrottiin vauvan tai äidin kuolemasta samassa ilmoituksessa, surullista. Lapset kuolivat punarokkoon ja hinkuyskään. Olisikohan tuo punarokko ollut tulirokkoa? Keuhkotauti oli myös tuolloin ankara. Mammani kaksi nuorta veljeäkin kuolivat rintatautiin, löysin ilmoituksen heidän syntymistään, mutta kuolinpäivää en löytänyt, toistaiseksi on uskottava mamman kertomukseen.


.
Tätä ihanuutta saa taas odotella kokonaisen vuoden. Onneksi on kuvat.






lauantai 26. toukokuuta 2018

Pihan valkoiset puut ja pensaat.


Luumu


Tuomi


Kirsikka


Orapihlaja


Sireeni


Omena


Norjanangervo


torstai 17. toukokuuta 2018

Ei ole todellista tämä


Toukokuussa hellepäiviä näin pitkään. Luonto on räjähtänyt kukkaan täällä ison järven rannallakin.







Luumupuun kukka.



Tämäkin on luumupuu, ikää kaksi kesää.


Samoin tällä toisella luumupuulla, hedelmiä odotellessa nautitaan kauniista kukista.

torstai 10. toukokuuta 2018

Keväisiä päiviä.


Katsellaan nyt ensin näitä pihamme kukkia ja lopussa sitten lätisen mitä lätisen, jos nyt jotain mieleen juolahtaa. Jospa kirjaimet sormenpäistä hyvinkin  haluavat ruudulle lennähtää.

Tänään jo kuulin käen kukkuvan kesää, niin riemullisesti kukkui, että luvunlaskukin unohtui. 


Hän pörräsi ympärilläni, olkapäälle istahti. V S kuvasi.



Tämän orvokinalun pyysin Sipoossa naapurilta lähtiessäni kohti uusia kokemuksia jokivarressa. Luulin kukan jo menehtyneen, mutta pieni alku oli onneksi jäänyt elämään kasvimaan reunalle.






Täällä meidän pitäjässä valkovuokkoa ei juurikaan metsässä näe, joissakin pihapiireissä näkee etelästä tuotuja . Etelästä mekin omamme toimme ja hyvin ovat viihtyneet.


Aurinko on jo kadonnut Kullasvuoren taakse, päivällä on satamassa toimintaa kun veneitä lasketaan vesille.


Pussukoiden ompelu on jäänyt kun pihatyöt ovat tärkeämpiä näinä kauniina poutapäivinä.

On tässä ollut vähän pientä irtiottoakin arkirutiineista. Viime viikonloppuna miehellä oli Santahaminassa kurssihommia, hän lähti jo perjantaina ajelemaan pääkaupunkia kohti, jäin kotimieheksi, ei kun nykyään täytyykin sanoa kotihenkilöksi. Lähdin sitten suurten jahkailujen jälkeen sunnuntaiaamuna Helsinkiin linja-autolla.

Tuntui hassulta, että olin matkustanut viimeksi maantien ässällä neljä vuotta sitten Sipoosta Helsinkiin. Kaikki on muuttunut linja-automatkailussa sitten pienten rahastajatyttöjen eli bussiemäntien aikojen. Niin ja, minähän muistan ne häkäpönttölinjuritkin, joita ylämäessä matkustajat joutuivat työntämään ylös.

Nykyään vaan avataan kotona netissä matkahuollon sivut ja tarkistetaan aikataulut ja maksetaan tiketti. Matkan hinta vaihtelee saman päivän aikanakin, sitäkään en ole ennen  tietänyt. Onnekseni päivän halvin taksa sinä päivänä oli juuri minun valitsemani lähtöaika. Seuraava vuoro oli jo kahdeksan €uroa kalliimpi.
 Kätevää, matka on jo maksettu ja mummeli on vielä kotona.

Matkan arveluttavin osuus olikin se kävely ison tien varteen. En ole koko talvena kävellyt niin pitkää matkaa kaupunkivermeissä ja vielä ilman kävelysauvoja. Varasin runsaasti aikaa patikoimiseen, että voisin välillä istahtaa hengähtämään jos tarvetta ilmenee. Hyvin selvisin pysäkille, tosin ensimmäisen satametrisen jälkeen olin jo melko kypsä soittamaan mittariauton hakemaan. Tarvittiin vaan lisää askeleita, siinä kulkiessa "ruostuneet" nivelet norjistuivat. Ei huimannut eikä uhannut flimmeri, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Olin iloinen, että rohkaistuin lähtemään yksin matkaan, tytär oli Kampissa vastassa.

Matkanteko bussissa oli kivaa, vessakin takaosassa ja turvavyöt kaikille. Kuljettajan ei paljoa tarvinnut rahaa käsitellä, ihmiset vaan tullessaan sanoivat nimensä ja listalta selvisi maksu kuitatuksi. Yhteys matkahuoltoon pelasi.
Maanantaina sitten köröttelimme omalla autolla takaisin kotiin.


Meni vähän pitkäksi tuo matkakertomus, joten niistä pihatöistä ei nyt sitten enempää tähän juttuun. Sanonpa vaan sen verran, että mikä lafka keksisi myydä oikean käden puutarhakäsineitä, meillä on tuolla varastossa vaan vasemman käden hanskoja. Mihin ne oikean käden hanskat aina häviävät?

perjantai 4. toukokuuta 2018

Jäät lähtivät


Kävimme satamassa seuraamassa jäiden lähtöä 27.04.2018.



Vappuaattona Päijänne oli peilityyni, jäät olivat lähteneet.


Poijut odottamassa veneitä.


Kukkapenkissä heräillään talviunesta.



On ollut niin kylmiä säitä, että ei ole vielä otettu rasvamöykkyä jasmiinipensaasta, syökööt pussukan tyhjäksi.



 Tikka pitää kuvajaa tarkasti silmällä.

Linnunpoikasten kehitykselle olisi parempi jos emot löytäisivät syötäväkseen proteiinipitoisia hyönteisiä luonnosta, hiljaista kuitenkin näyttää olevan ötökkämaailmassa kylmien ja sateisten ilmojen takia.


Jasmiinipensaassa ei vielä ole silmuja ja loppuunkalutun kauralyhteen päällä tupsukorvan on mukava mutustella einespalaa.

Nyt on jo myöhä, ei kannattanut mennä ajoissa nukkumaan. Kävi taas niin kuin minulle usein, että puolentunnin nokoset ovatkin venyneet kolmen tunnin sikiuneen. No, jos huomenna on pouta niin pihalla on mukavaa touhuamista, pitäisi istuttaa kukkasipuleita maahan.

Nyt on hyvä kun huimaus ei ole kiusaamassa, uskaltaa kumartua eteenpäin, eikä tarvitse pelätä  tupsahtavansa siitä nenulleen.

Uskon, että huomenna on taas hyvä päivä.