maanantai 6. huhtikuuta 2020

Aprikointia, aprikoida.



Täällä on hyvä ajatella, arvella, järkeillä, mietiskellä, miettiä, tuumailla, arvailla ja pohdiskella vaikka mitä. 

Joki tuo ja vie, koskaan ei tule uudelleen samanlaista päivää.


Aprillinpäivänä alkoivat Kirkkolammin jäät lipua joella kohti Päijännettä.


En saanut näitäkään kuvia samana päivänä postattua ja tarinakin jäi kertomatta.

Tarkoitukseni oli kertoa Turun Sanomien kautta aikojen paras aprillaus. Se julkaistiin joskus sodan jälkeen 1946 tai 1947, en silloin vielä itse sanomia lukenut, mutta äitini kertoi tarinan melkein jokaisen huhtikuun ensimmäisenä päivänä.

Näin sen kertomuksen muistan. Lehdessä kerrottiin, että Itäisellä Pitkälläkadulla myydään armeijan ylijäämävarastolta peräisin olevaa Karhuviinaa halvalla. Hakijalla pitäisi olla oma kannu mukana. Kansaa alkoi virrata kannuineen paikalle jo hyvissä ajoin. Harmitus oli valtava kun huomattiin, että siinä katunumerossa olikin vain jokin rakennustyömaa. Aprillia!

Siihen aikaan tavallisilla ihmisillä ei ollut omia autoja kuin harvoilla ja turkulaisethan tietävät kuinka pitkä tuo katu oikeasti on, varsinkin siinä vaiheessa kun lampsii kotiinpäin tyhjän kannun kanssa.

Tarina kertoo, että Turun Sanomat saivat maaseudulta vihaisia viestejä tilaajilta, kun saivat lehtensä vasta iltapäivällä, eivätkä ehtineet ajoissa paikalle lähteä. Rakennustyömaan työnjohtaja suuttui poliisille kun se ei tullut ajamaan pois tontilta kannun kanssa kulkevaisia. Jotkut todella mielensä pahoittaneet irtisanoivat lehtitilauksensa. Kaikkea se viina teettää.


Mitään valtavaa jään ryskettä täällä ei nähty, joki itsessään ei jäätynyt koko talvena.


Hieno deltajäälautta.


Hetkessä maisema tummeni kun musta pilvi peitti auringon. Pian ohut lumikerros peitti maan. Tämä on sitä "kevät keikkuen tulevi" säätä. Lumitähtien vaippa suli jo seuraavana päivänä.


Kevään ensimmäinen tulppaani kukkii kasvihuoneessa suojassa tuulelta.



Lintujen ruokintapaikalla on joka vuosi vieraillut sorsapari aterioimassa. Tulevat joelta räpyläpatikassa, eivät siis lennä. Mukava seurata niiden tuloa, hiippailevat muina sorsina varovasti pöheikönlaitaa taapertaen.


Harakat tulivat kateellisiksi ja yrittivät häätää sorsat pois.


Tämä pari ei vähästä hätkähdä, vielä pienet torkut ja sitten takaisin joelle, aina lentäen.

Maassa näkyvien ruskeiden möykkyjen paikalle kasvaa kesään mennessä kauniita saniaisia.


Näitä kukkia on viime viikolla koeteltu, öisin on ollut pakkasia ja päivisin kovaa tuulta ja lumikuuroja.



Tänään kuvasin lehmuksen rungolta kimalaisen. Poseeraaminen ei nyt kiinnostanut, kimaltelevat siivet pysyivät suostutteluistani huolimatta sievästi supussa.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Totta kai karanteenissa.


  

 Hassu sana tuo tottakai, onko se siis totta? Kai se on totta. Totta kai.  Hallituksen johtohenkilöt ovat olosuhteiden näin ollessa esiintyneet päivittäin Tv:ssä ja vakuuttaneet asioiden totta kai olevan niin tai näin.

Tietenkin minä olen karanteenissa, tottakai. Yhteen vain erikseen? Tottelen annettuja määräyksiä, totta, kailla tai ilman.

Tulkaa mukaan kuvakierrokselle ruudun taakse.


Kuka katala kanalja on napannut pyrstötiaisen pyrstön?


Kyllä voikin pikkuinen olla soma.  


 Yöllä vielä on ollut pakkasta, mutta aurinko lämmittää jo suloisesti.


Kuvat ovat vähän epätasaisia kun ikkunan takaa olen kuvia napsinut.


He ovat taas täällä.


Joki ei jäädy, ruokaa löytyy pohjalta.




Naapurin pihassa kaadettiin vanha koivu.  Silmut ovat makeita, ei tästä ole kiire minnekään. Pienet päivätorkut ovat aina paikallaan.




Kuviteltiin tuon verkon estävän isojen lintujen ruokailun pienille tarkoitetulla makkaralla. No, saahan sitä toivoa kaikenlaista. Nälkä se tikanpojan atrialle lennättää. Olen koko talven odotellut valkoselkätikkaa ikkunani alle. Eipä ole näkynyt.

Pikkutikka on käynyt, mutta käänsi minulle selkänsä.



Keräsin tähän kollaasiin tänään pihalla kuvaamiani kukkia ja jokirannan pajuja.