torstai 25. toukokuuta 2017

Hämäläinen kiertoajelu


Innostuin taas liikaa tuolla pihahommissa ja rytmihän siinä sekosi. Eilinen siinä kuluikin huilatessa ja verenpainetta mittailessa. Aamu oli ihmeen kuulas ja aurinkoinen kävelin jo ennen kahdeksaa terveyskeskukselle labrakokeisiin, aika oli sovittu edellisellä viikolla kontrollikäynnille. kotona sitten huomasin, että taas se flimmeri alkaa. Toivoin rytmin palaavan normaaliksi, mutta eipä se palautunut vielä iltapäivälläkään.

Ei minulla oikeastaan ole mitään käsitystä kuinka kauan sitä kuuluisi kotona odotella rytmin tasaantumista vai pitäisikö heti lähteä akuuttiin. Mies sitten päätti, että nyt lähdetään. Pakkasin pieneen pussukkaan tarvittavat asiat ja pari välipalapatukkaa. En ollut syönyt koko päivänä mitään kun aamullakaan ei ennen labrakokeita saanut syödä kahteentoista tuntiin.

Oli niin kaunis tyyni ilta, ajelimme kaikessa rauhassa, sydän vaan oli melkoisessa vauhdissa. Olimme juuri lähestymässä Lahtea kun olo yks´äkkiä parani. Ensimmäisissä liikennevaloissa tunnustelin valtimoa ja pääsin jo laskuissa kahteenkymmeneen, ihan tasaisesti pompotteli pulssi, tai siis sydän.

Lähestyimme jo sairaalaa ja käskin taatan ajaa vaan eteenpäin, turhaan sinne sairaalaan menemme, kotiin kuitenkin lähettävät. Ajelimme Salpakankaalle päin ja odottelimme varmuuden vuoksi Lidlin parkkipaikalla tilanteen kehittymistä. Hyvinhän tässä tällä kerralla kävi, ei tarvittu sairaalaan tahdistusta. Palasimme kotiin toista reittiä, ihailimme keväistä maaseutua. Se siemenpatukkakin maistui ihanalta.

Tämä päivä onkin ollut lepopäivä, ainoastaan pihan kukkia kävin nyt illalla kuvaamassa.

Televisiosta seurasin presidentti Mauno Koiviston hautajaisia. Kauniit hautajaiset hän sai ja kaikista muistosanoista tuli esille vilpittömyys ja suuri arvostus entistä presidenttiämme kohtaan. Hän oli esimerkillinen valtiomies, olisipa hänen kaltaisiaan viisaita naisia ja miehiä enemmän. Osanottoni Mauno Koiviston omaisille.


Huomenna olisi tiedossa jotain kivaa, jospa vaan pysyisin rytmissä.

Onneksi maanantaille on jo lääkäriaikakin varattuna, katsotaan miltä labrakokeet näyttävät

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Toteutunut haave.


Koivut jo somasti hiirenkorvalla.


Olen pitkin kevättä haaveillut patikkaretkestä Evon korpeen. Lauantaina se toteutui kun Padasjoen Luonnonystävät ry järjesti opastetun retken Evon Hakojärven Papinkankaalle. Oppaina toimivat Jussi Miettinen ja Mauri Piltt.

Retkemme oli osa merkittyä Ilvesreittiä. Tassunkuvia näkyi matkan varrella, ilman opasta tai karttaa reitille ei kannata lähteä. Sitä karttaa siis pitäisi osata myös lukea.



Aarnimetsässä elää vielä katinliekoa. Oppaamme kertoi että katinliekoa kerättiin aikaisemmin tuvan rapun eteen jalkojen puhdistamista varten.


Täällä kerrottiin tarinaa Evajärven papista, joka vaimonsa ja kahden poikansa kanssa oli muuttanut erämaahan järven rannalle. Omavaraistaloudessa elänyt pappi oli polttanut kaskea peltomaaksi ja joutunut metsänomistajien kanssa riitoihin. Olivat polttaneet perheen savupirtin.

Sitkeä erämaan asukki ei siitä lannistunut vaan rakensi uuden tuvan ja aloitti varsinaisen maansiirtourakan, jonka jälkiä vieläkin on näkyvissä. Korveneläjä ryhtyi kaivamaan syvää kanavaa harjanteen poikki.  Uskomaton urakka äijälle sen ajan työkaluilla toteutettavaksi. Kun kanava valmistui vedet virtasivat Evajärvestä. Vesi järvessä alenikin 1,5 m ja veden peitossa ollutta maata paljastui pari hehtaaria. Siitä alueesta mies raivasi peltomaata itselleen.


Joku muukin on tarvinnut ahkeraa puurtamista elinympäristönsä parantamiseksi. Majava on tarvinnut tukevaa puuta padon rakentamiseen.


Pato valmiina tai onko sittenkään. Kuvaaminen metsän siimeksessä on vähän hankalaa aurinkoisena päivänä. Pato näkyy kuvan keskellä vaakatasossa ja vesiallas on  vajaan metrin korkeudessa puroa ylempänä.

En ole aikaisemmin nähnyt luonnossa majavan tekemää patoa.


Osaa reitistä oli melko vaikea kulkea, mutta hyvää liikuntaa kaiken kaikkiaan.



Mahtavat ikikuuset huojuttavat latvuksiaan yli neljänkymmenen metrin korkeudessa.


 

 Tämä taisi olla reitin vaikein kohta, jyrkkä pudotus alas ja vastarannalla pystysuoraan ylös. Kaikki pääsimme onnellisesti ylös, minäkin. Tosin melkein nelinkontin oli mentävä, varma pito tantereeseen oli oltava, lipsuminen olisi ollut kohtalokasta.




Kun virallinen retki oli päättynyt kävimme vielä katsomassa yhtä erämaan uimarantaa.


Otimme vähän selvää etukäteen retken järjestäjiltä reitistä kun nyt meikämamma on jo parhaan retki-ikänsä ohittanut. Vesipullo, tukevat jalkineet ja kävelysauvat auttoivat retken onnistumisessa ja tietenkin hienot matkakumppanit. Säätkin olivat suotuisat, karhua emme nähneet ja hyttysetkin lepäilivät vielä lammen pohjassa toukka-asteella.

Väsyneenä ja onnellisena totesin, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa erämaapatikointi.
Ei minusta enää rinkkamatkaajaa tule, mutta pieniä retkiä mitoitettuna oman kunnon mukaan. Siinä toive tulevaan.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Vihdoinkin kesä, + 26,5 astetta eilen.


Se nyt vaan on niin, että näitä samoja kukkia kuvataan vuodesta toiseen. Kevät on ollut kylmä, lunta ja räntää on satanut. Nyt kun aurinko vihdoinkin on voittanut kukat suorastaan räjähtivät loistamaan kaikki samaan aikaan.






Pelkäsin bellisten hävinneen tältä tontilta kokonaan kun viime keväänä kukintaa ei näkynyt. Onneksi taas saadaan nauttia näistä suloisista kevään kukkijoista.






Muutama orvokki on selvinnyt talven yli kukkapenkin reunassa. Yllättivät minut iloisesti.


Neitoperhokin jo on hereillä. Mökillä nähtiin eilen paljon perhosia. Kuvaamaan en ehtinyt kun oli paljon tekemistä kukkapenkkien kanssa.

Nostettiin ruohosipulit kaikki ylös ja perkasin mättäistä ylimääräiset rikkaruohot pois. Harmillisia löytöjäkin tein. Punatakkinen liljakukko oli viettänyt talvea tiheässä ruohosipulimättäässä. Komea oli punainen takki, mutta entinen on kukko nyt.

Täällä kotopihalla lehtokotilotkin ovat jo heränneet. Turhaan elättelin toivetta niiden nilviäisten talvellisesta tuhosta kun lunta oli vähän ja muutamia kovia pakkasiakin koettiin.  Onneksi pakkanen on jotain tuhoa kotilopopulaan saanut aikaiseksi kun tyhjiä kuoria löytyy normaalia enemmän.



Keltaiset vuokot jouduin suojaamaan verkolla, olisi kiva saada siemeniä kun taimia on vielä niin vähän. Meillä peurat syövät melkein kaikki kukat keväällä. Nyt peurat ovat muuttaneet jo metsiin kun  sieltäkin löytyy jo ruohoa.


Rentukka


Rantasipi.



Viime viikolla lammikko oli vielä jäässä, mutta nyt kuhisee jo elämää. Ihmeteltiin näitä linssin näköisiä papuja lammikon reunalla. Taitavat kuitenkin olla keltaisen iriksen siemeniä. Joku elollinen on raahannut kukkapenkistä kokonaisen siemenkodan lammikon rantaan. Katsotaan mitä näistä tulee.


Kirjosieppo lensi ikkunaan kärpästä jahdatessaan. Onneksi tällä kerralla selvittiin näin hyvin. Pieni lepotauko männynoksalla ja taas lennettiin.


Valmistelin näitä kuvia jo eilen illalla postauskuntoon, mutta mitään tekstiä en saanut syntymään. Tein sitten niin kuin neuvotaan. Nukutaan yön yli ja annetaan alitajunnan hoitaa hommat. Nyt kävi kuitenkin niin, että ulkona vietetyn päivän jälkeen alitajuntakin nukkui niin hyvin, että mitään kirkasta älynväläystä ei tapahtunut. Näillä mennään. Nautitaan ihanasta keväästä.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Pääsin mukaan valokuvaajien retkelle.


Kukanpäivänä 13.05.2017  kamerakerho  järjesti "Photowalk"- tapahtuman Saksalan kartanon puistoon. En ole kamerakerhon jäsen ( vielä ), mutta miehen siivellä lähdin mukaan. Saksalan puistohan kiinnostaa meitä suuresti, koska se on näköetäisyydellä säännöllisen kävelyreittimme varrella. Puistoalue on kuitenkin yksityisaluetta.
Kartanon lehtikuusenkujilta olen kuvia laittanut aiemmin myös blogiini, näitä lehtipuukujia kartanon alueella on neljä.

Ensimmäisessä kuvassa osa kerholaisista on jo perillä pihapiirissä. Meillä oli kokoontuminen kirjaston edessä ja sieltä kävelimme yhdessä kartanolle.  Minua vähän nolotti katsella osallistujien hienoja kameralaukkuja kun oma kamerani oli piilossa povitaskussa. Tohtiiko sitä ollenkaan esille ottaa.

Kuvattavaa oli kuitenkin niin paljon, että unohdin säälittävän valokuvauskalustoni ja aloin riemulla kuvata luonnon ihmeitä ja vanhan kartanon erityispiirteitä.

Saksalan kartanon nykyinen omistaja kreivi Christian Creutz oli ystävällisesti tullut oppaaksemme.


Peruna- ja juureskellari.


Vierun ruukin padolta paikalle siirretty hirsirakennus Torni on hauskan näköinen hämäläisessä maisemassa.
 

Saksalaan on tuotu Vierun ruukilta muita rakennuksia ja esineitä. Ymmärsin, että kartanon väki asui ja toimi Vierun ruukilla, siitä syystä talossa oli välillä vuokralaisiakin.

 



Leikkimökki on vielä ihan käyttökunnossa, kalusteet, astiat ja oikea tulipesäinen hella piippuineen. Voi vain kuvitella pikkuiset leikkijät sisälle lettuja paistamaan. Oppaamme kertoi että mökin on lapsilleen rakentanut kartanoa vuokrannut  Julian Serlachius, hänen Gerda tyttärestään tuli aikuisena presidentti Rytin puoliso.


Vanha leikkimökki niemenkärjessä pienen harjanteen päällä. Kesällä puistonsiistijälampaat hakeutuvat rakennuksen alle suojaan sateelta ja tuulelta.


Pakurikääpää täällä saa vain ihailla.


Yhdessä ihmettelimme tätä erikoisen näköistä kivilohkaretta, sen säännöllisiä poikkiraitoja ja kuoppaista pintaa. Joku ehdotti lohkaretta meteoriitiksi.



Kartanon puisto läheisine metsineen on nimetty noin 40 hehtaarin kokoiseksi Natura-alueeksi, puisto-osa on n.3 hehtaaria. Kesäisin puistoon tuodaan lampaita pitämään heinäkasvillisuutta kurissa. Aitaa korjataan jo kesävieraiden varalle, pihan kukkialampaat eivät saa maistella.


Ruukilta tuotuja öljykannuja on puistossa somisteena ja muistoina kartanon historiasta. Puiston aluella on ollut paljon harvinaisiakin puita ja pensaita.


Metsähallitus vastaa Natura-alueen hoidosta.


R. M. von Fieandt on perustanut kartanon puiston 1850-luvulla, suku omisti kartanon 1940-luvulle asti.





Oppaamme kertoman mukaan osa alueesta on jätetty koskemattomaksi aarnimetsäksi. Täällä on nähty valkoselkätikankin pesivän.



Kiitos kartanon nykyiselle omistajalle kiinnostavista tarinoista. Kiitos, että saimme tulla kokemaan heräävää kevättä ja historian lehtien havinaa.

Olisi vielä tarvittu muistilehtiökin taskuun, nimet ja vuosiluvut eivät enää tahdo pysyä muistissa.


Tuolla mutkan takana pieni ihana jokemme saavuttaa jylhän Päijänteen vedet.

Retken järjestäjille tämä kylmä myöhäinen kevät teki tepposet, oli tarkoitus nauttia enemmän kevään vehreydestä. Ehkä pääsemme kesällä tekemään uuden retken, silloin puissa ja pensaissa olisi lehtiä, tunnistaminen helpottuisi.

Näimme puistossa tuuheahäntäisen ketun, kuuntelimme taivaanvuohea ja katselimme puukiipijän touhuja. Naakat olivat täydessä keväthuumassa pesäkoloa etsimässä. Päijänteeltä puhalsi kylmä tuuli.

Huomenna sää muuttuu keväisemmäksi, sanoo hän, joka iloisesti nauroi.