perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kesäisiä päiviä.


Onnistuin sentään kuvaamaan tuon kimalaisen tällä kerralla. Valokuvaus ei öttiäistä isommin kiinnostanut. Asento on luokkaa "EVVK" .


ESS:n viikon lukijakuvaan ehdotettiin vastavalokuvaa. Halusin myös kokeilla. Tällainen siitä tuli, en kuitenkaan rohjennut kuvaa lehteen lähettää.


Pioni






 Juoru, Tradescantia virginiana


Vanha joriini


Palavarakkaus ja päivänkakkara


Tämä kimalainen näytti voivan jotenkin huonosti, ei lähtenyt lentämään. Pätkääkään ei välittänyt vaikka siinä huolestuneena yritin selvittää mikä olisi kohmelon syynä. Luultavasti liian kylmä ilma, on ollut melkein koko kesän. Olisi kohtuullista, että tuo kohuttu ilmaston lämpeneminen olisi meidänkin pihaamme vähän lämpöä antanut edes näin heinäkuussa.


Ei hassumpi tuo takiaisen kukka. Kamalat muistot siitä pallerosta on kouluajoilta, pojanviikarit heittelivät niitä tyttöjen tukkaan. Minullakin alakouluaikoina tukka oli sellaista ohutta hiirenhäntää, siitä kun takiaista yritti pois, niin loputkin haivenet olivat vaarassa.

Sitten asiaan.


Lentokentältä ajelimme seuraavaan kohteeseemme, Urajärven kartanoon.


Ukonilma ajoi meidät maantielle, muutamia kuvia ehdittiin ottaa.


Kaunista luontoa kartanon puistossa.


Mustat pilvet uhkaavat.


Kartanon kesäteatteri.
 

Rankkasade kasteli tienoon, onneksi istuimme jo autossa. Ajelimme Kalkkisten kanavalle. Tätä tienpätkää emme olleet aikaisemmin kulkeneetkaan. Hienoa vaihtelevaa harjumaisemaa, yhtä mäkeä ylös ja toista alas.


Kalkkisissa paistoi jo aurinko, poikkesimme juomaan kupposet kahvia.


Vähän on muuten hienot kasvimaat täällä.



Matka jatkuu kohti uusia seikkailuita. Pian kypsyvät marjat pihassa ja metsässä silloin loppuvat kulttuuriretkeilyt toistaiseksi.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Osuimme katselemaan lentonäytöstä.


Ensin näitä kukkakuvia.


Jasmiini



Miljoonakellot


Siniset ja valkoiset kurjenkellot.


Koska tässä kesän mittaan on kotimuseoissa tutkittu kiulut ja kirnut, puukot ja puntarit, päätimme vähän laajentaa kokemuskenttäämme ja suuntasimme taas Asikkalaan. Mieshenkilöllä oli mielessä tietty kohde, Vesivehmaan lentokenttä.

Sää oli sillä hetkellä mitä parhain. Sadekuuroilta ei nytkään vältytty.



Katselimme lentokoneita, pieniä pörriäisiä. Sysmässä päin näytti satavan ja ukkonenkin jyrähteli.


Sitten alkoi tapahtua. Pikkuinen kone lähti liikkeelle. Nousi pilvien tasolle ja katosikin välillä näkyvistä.


Lentäjä oli taitava taitolentäjä, niin hurjan näköisiä temppuja saimme ihastella. Minulla ei ole mitään käsitystä lentotermeistä, en siis osaa selostaa tarkemmin mutta hurjalta ne näyttivät.





Ylösalaisin ja kohtisuoraan alas, kieputusta ja siivenkärki maatakohti. Olisi siinä kieputuksessa mennyt mammalta maha sekaisin.


Olisi tarvittu videokameraa, tällä meidän kalustolla ei kuvat ole kummoisiakaan, omaksi iloksemme ja muistin virkistämiseksi haluan näitä tallentaa. Oli hieno lentonäytös, meitä oli kentän laidalla yleisöä kuusi tai seitsemän henkilöä.


Suomi 100-vuotta kukat, sinistä ja valkoista.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kesäkierrokset jatkuvat.


Oranssi keltano on vähän keltaista lajitoveriaan harvinaisempi.


Kesä on kotimuseoiden kulta-aikaa. Saamme tutustua vanhoissa aitoissa, riihissä, myllyissä tai vilja-aitoissa  näytteille asetettuun  talonpoikaiskulttuurin työ- ja kotitalousesineistön historiaan. Mekin päätimme tänä kesänä kierrellä lähiseudun museoissa, se tämän kesän kulttuurista.

Pienellä tavaramäärällä ihmiset ovat aikaisemmin pärjänneet. Suurin osa tarvekaluista on kotona puusta tehtyjä. Usein taidokasta käsityötä.


Esinemuseoihin on kerätty paikkakunnan historiaa rakkaudella ja vanhaa kunnioittaen useiden vuosien aikana.


Tässä mansikkatilan museossa oli myös kahvila ja eteisessä oli myynnissä käsin kudottuja sukkia.


Miesväkeä kiinnostaa vanhat työkalut. Justeerikin on siellä väännetty orrelle mutkalle, siinä pysyy.


Tähän museoon osuimme sattumalta, kun poikkesimme ostamaan perunoita tilalta.


Kuva-arvoitus, Mitä hyvää tässä maljassa on tarjolla? - Puna-ailakin siemeniä.

*
 Ei koskaan enää vuokrata kirpputoripöytää. Tai eihän niin saa sanoa, koskaanhan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo mukanaan.

Parempi tapa myydä vanhaa olisi ns. takakonttikirppis. Siellä voisi itse myydä tai antaa ilmaiseksi sellaista mitä itse ei enää tarvitse. Voisi myös neuvotella hinnasta eli tinkiä, sehän se on kaupanteon suola. Tuo vuokrapöytä on vähän persoonaton ja isommilla paikkakunnilla myös hävikkiä tulee. Meidän kokeilussamme oli vain yksi myönteinen asia, saimme auttaa kirpparinpitäjää liikehuoneuston vuokranmaksussa. On se niin hienoa kun kylällä on yksi kirppari ja mukavat toimihenkilöt. Oli tämäkin myyntipaikka pitkään tyhjänä muiden samanlaisten entisten kauppojen tapaan, hyvä kun tuli kirppis.

Myyntihommissa Huutonetti ja Tori olisivat ehkä hyviä, mutta nykyisillä postimaksuilla kipot ja kupit tulisivat ostajille niin kalliiksi, että huutohalut siinä menevät.

 Ostajana oli paljon mukavampaa, oli hienoa tehdä löytöjä. Joskus onnistui törmäämään oikeaan aarteeseen ja joskus erehtyi maksamaan maltaita feikistä. Onneksi määrärahat eli käyttövarat ovat olleet hyvinkin rajalliset, isoja mokia ei onnistunut tekemään. Yksi jälkiruoka-astiasto kirvelee vieläkin. 😢

Iloiset muistot kirppisretkiltä ovat kuitenkin kultaakin arvokkaampia. 😊

Kierrätyskeskus on seuraava osoite, siellä on roskalavat eri materiaaleille, kipataan sinne.

Romu on romua, eihän sitä kukaan halua. Valtakunta on rompetta pullollaan. Pitäisi vaan ottaa oppia menneestä maailmasta ja tulla toimeen vähemmällä.

Tämän postauksen piti valmistua jo eilen, mutta ukonilma katkaisi yhteyden. Onneksi automaattinen tallennus on toiminut ja säästänyt  sepustukseni joutumasta bittitaivaalle ennen aikojaan.


sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Hämäläisiä kuvia


Autossa apukuskin paikalla on hyvä seurata näkymien kauneutta ja vuodenaikojen vaihtumista. Aavistus kesän kääntymisestä jo syksyä kohti tiedostaa näiden "kuukunamunien" ilmestymisestä vainioille. Selvä merkki. Jotenkin tykkään näistä mollukoista maisemassa. Ne kertovat valmistautumisesta pitkään kylmään kauteen, pimeään ja pakkaseen.
 

Eletään kesän puoliväliä almanakan mukaan, mutta säät laahaavat tänä vuonna vähän jälkijunassa. Vielä on vehreää kuin juhannusviikolla normaalikesänä. Jäävätköhän heinäkuun helteet tulematta?


Avaruuden tuntua on täällä peltomaisemassa ja järvi jatkaa esteetöntä näkymää Salpausselän harjanteille.




Hevosille heiniä. Huikea kuorma, yhtään paalia tuskin olisi lisää mahtunut. Onneksi konevoima vetää, eipä tarvitse enää Pollen kiskoa itselleen apetta heinäkärryillä, mahtavia nekin kuormat olivat. Olen nähnyt.


Vanha romahtamaisillaan oleva navetta saa mielikuvituksen liikkeelle. Ihan vapaasti voi kuvitella omettaan suuren sarvipäisen rotukarjan tai vanhan nupopäisen  kyytön. Vastaakohan mielikuva todellisuutta? Kyyttöjä taisi ollakin enemmän Itä-Suomessa, ehkä täällä Hämeessä on ollut oma maatiaisrotunsa. Ainakin Länsi-Suomessa on ollut, muistan lapsena vertailleeni naapurin lehmiä ja Karjalasta tulleiden evakkojen ammuja, erilaisia olivat. Kyytön maidosta sai hyvää juustoa, tuo nyt ei ole mitään mututietoa vaan paremminkin mutumuisteloa.

Sitä se on, vanhat rähjäiset rakennuksetkin saavat muistisolut hyrräämään.


Muutama nykylehmäkin sentään vietti heinäkuista iltapäivää vihreällä vainiolla.



Montakohan erilaista kukkaa tässäkin on?  Niittynätkelmä, hiirenvirna, harakankello, käenkukka, huopaohdake, apilannuppuja ja maitohorsma etualalla.