tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kotiseuturetkellä.


Toisen pääsiäispäivän aamu valkeni kirkkaana ja pakkasen huurruttamana. Päätimme lähteä ajelemaan ihan outoja teitä, tarkoitus oli selvittää pitäjän retkeilyreittejä. Olisi kiva viedä joskus nuorisoa laavulle eväsretkelle.

Retkeily- ja patikkareittejä näyttää olevan helppoja ja vaativia, jokaiselle sopivia oman kunnon mukaan. Minulle riittäisi 2 - 3 km:n polkupatikointi vallan hyvin. Tällä kerralla ei vielä patikoitu, katseltiin vasta paikkoja.

Poikkesimme tarkastelemaan lähemmin Koveron levähdyspaikkaa. Puukatoksen vieressä kuvasin minulle oudon jykevän laitoksen. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin turvallisen tuntuista "klapikonetta". Uskoisin, että se on kyläsepän tekemä, hieno oivallus. Pölli asetetaan pystyyn terien päälle ja kumautetaan rautavahvikkeisella lekalla halki. Raudat sivuilla estävät klapin lennon tantereelle ja sivustakatsojan päälle. Vaarallista kirvestä ei tarvita ollenkaan. "Halki, poikki ja pinoon": sanoo hämäläinen.


Tällä kerralla emme polttopuita tarvinneet, mutta täytyihän tuo hieno laite testata.


Metsässä oli vielä luntakin ja järvi melkein kokonaan jäässä.


Pitkospuilla oli mukava kävellä.


Rannassa oli vähän jo sulanutta vettä näkyvissä. Näkki siellä jään alla huokaili ja kolisteli, muutoin olikin ihan hiljaista ja rauhallista.


Turvallisen tuntuinen tulentekopaikka, valmiina vesiämpäri ja rautakoukku nokipannulle tai rantakalan keittoastialle.

Suunnittelimme jo uutta retkeä tänne, silloin otamme eväitä mukaan.

Jatkoimme matkaa vielä Evon retkeilyalueelle, valinnan varaa on ja metsäpolkuja riittää. Voisi yöpyä omassa teltassa, torpassa, laavussa tai palata kylille Onnenmyyrän majataloon lakanoiden väliin nukkumaan. Tämä siis nuoremmille, vanharouva joutuisi palaamaan omaan petiinsä.

Toivottavasti nyt kesä jo kiirehtii, metsä vähän kuivuu, linnut palaavat etelästä laulelemaan ja puut saavat lehtensä. Toivon myös saavani vielä tänä kesänä kertoa blogissa oikeasta eväsretkestä ja polkuvaelluksesta. Mukava olisi kohdata polulla jänö tai peura, karhusta ei niin väliä.


Kartan keskellä punaisella ympyröitynä käyntikohteemme. Mahtavan hienoja marja- ja sienimaastoja näillä seuduilla. Yritin jo tallentaa muistin lokeroihin tasaisempia alueita, ehkä vielä ensi kesänä pääsen metsään korini kanssa. Louhikkoiset paikat eivät enää minulle sovi, sen sain huomata viime syksynä. Vieläkin on tumma läikkä kintussa siinä kohdassa mihin kaatuessani keppi iski.

Hyvä kartta on oltava mukana ja vähän sen lukutaitoakin, metsät ovat valtavan isoja ja asumattomia. Kokematon kulkija voisi helposti eksyä.

Oli hieno päivä, tuli paljon uutta tietoutta kotipitäjästä.


Tämän kevään pashasta on vain muisto jäljellä ja muotti piilotettu kaapin ylimmälle hyllylle odottamaan tulevia pääsiäisiä.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Vetoketjusta asiantynkää.


Onko teillä joskus käynyt takin tai puseron vetoketjun kanssa sellaista harmitusta että vetäessänne vetoketjun kiinni takki horottaakin auki? Hammasrivi näyttää pettäneen, siinä vaiheessa olette jo harkinneet hyvän takkinne loppusijoituspaikaksi roskalavaa.

Kaikki vähänkään ompelukonetta käyttäneet tiedämme kuinka hankalaa vetoketjun vaihtaminen on. Ketjuthan yleensä sijoitetaan niin konstikkaisiin upotuksiin, että niiden ratkominenkin on jo melko mahdotonta kun haittana ovat vielä napit ja nepit. Oma lukunsa on uuden ketjun hankkiminen. Mistä löytyisi oikeaa väriä, vahvuutta tai mittaa, hinnatkin hipovat kipurajaa. Tässä vaiheessa yleensä luovutan, okay, okay, anti mennä.

Kauhea ajatus luopua rakkaasta rotsista, sellaisesta jonka aina mieluusti vedät niskaasi huolettomasti. Takkiin johon voi aina luottaa, se pitää hyvin tuulta ja sadettakin jonkun verran, peittää armeliaasti michelininrenkaat ja pullean perän. On autoa ajaessakin passelin pituinen, helmat eivät sotkeennu polkimiin. Olisi siinä naulakossa tarjolla kunnon takkikin, olisi fleeseä ja viittaa, mutta tämä se on paras, se napakymppi.

Takin hankintamatkakin oli niin mukava, että sen muisteleminen saa hymyn naamalle. Ostokseen sijoitetut rahat eivät ole menneet hukkaan. Vuonna 2009 Berliinistä löydettiin ystäväni Anjan kanssa tavaratalon tarjousrekistä samanlaiset , oltiin kuin kaksi marjaa.

Netistä löytyi tärkeää vetoketjutietoutta, huhuilin taatan katsomaan, hän hallitsee nuo tongit minua paremmin. Takki on taas kunnossa ja kestää varmasti toiset kahdeksan vuotta lisää.  Samalla systeemillä tuli korjatuksi toinenkin pusero.

Katsokaa tekin vinkkivideo, sen linkki on alla. Luultavasti kaipaan tätä linkkiä itsekin joskus seuraavien ketjuongelmien yllättäen iskiessä.
Video täällä

 

Markkinaväkeä eilen Keinuhongan tilalla.

Kuunnelkaa vielä tämä 80 vuotta vanha hauska laulu vetoketjusta. 😊
Georg Malmsten ja Dallape´

 Luulin ostaneeni keltaisia tulppaaneja kun pienet nuput olivat keltaisia. Yllätys, yllätys. Tätä kimppua en olisi valinnut jos olisin tietänyt oikean värin, en pääsiäisenä.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Lankalauantain markkinat.


Tämän iloisen pupujussin näkeminen Hämeenlinnantien varressa sai ohikulkijat hyvälle tuulelle. Hulvattoman ihanaa luovuutta löytyy Keinuhongantilan alueelta. Tällä tilalla kasvatetaan mm.  lihakarjaa, tuollaisia heinäpaaleja tarvitaan runsaasti. Onneksi joitakin oli vielä jäänyt syömättä meidän iloksemme.

 Paljon väkeä oli liikkeellä,  maa on vielä jäässä, parkkitilaa löytyi.
 

Täällä myydään kaikenlaista kivaa, uutta ja vanhaa. Kätevä penkki, keskimmäisen osan voi nostaa pöydäksi, sille on hyvä laskea vaikkapa kahvikupponen.


Mies esitteli moottorisahan ominaisuuksia, myynnissä oli erikoisia linnunpönttöjä. Ulkoalueella oli  myös myyntipaikan vuokranneilla mahdollisuus myydä omia tuotteitaan.


Pihojen ja patioiden sisustukseen löytyy monenlaisia tarvikkeita.


Iloisen värikkäitä pönttöjä, mitähän tirpat noista tuumivat?


Meilläkin on nykyään Ford, ei kuitenkaan tämä.  😊


Kaunis vanha rustiikkinen hylly, tykkäsin, sopisi meillekin nuo värit.


Yläkerran ruokapuolella häärivät iloiset pääsiäisnoidat.  Kivoja tyttöjä kun antoivat luvan kuvaamiseen.


Ensimmäiset krookukset saivat tänään lunta niskaansa, onneksi lumi vielä suli pois. Kylmää ilmaa lupailivat säätiedotukset vielä ensi viikollekin.

No niin, kello on taas paljon. Jaksankohan nousta aamulla katsomaan auringon tanssia?
                                                         Hyvää pääsiäistä!


keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Arkielämää.


Kylälle on avattu uusi kirppis, mekin vuokrasimme sieltä pöydän viikoksi. Ei  osattukaan viedä kiinnostavia tavaroita myyntiin tai hinnoittelu oli pielessä. Saimme raahata romppeemme takaisin varastoon. Vuokra oli 20 € ja meidän myyntimme 9 € 😕 , kirpputorin emäntä kuitenkin osti meiltä kolme lamppua, siksi emme  ihan tappiolle jääneet. Kesällä uudestaan, silloin täällä pitäjässä on väkilukukin tuplaantunut.

Jaa että, mitens tuo kiraffi tähän liittyy? No, se oli vähällä joutua myyntipöydälle. Kiraffi on kuulunut meidän huushollin kalustoon jo yli kolmekymmentä vuotta. Kävin 80-luvun alussa elämäni ensimmäisellä  pihakirppiksellä Porvoossa ja ihastuin tuohon figuriiniin, siinä on jotain hellyttävän huvittavaa. Muutaman markan  maksoin ja kiraffi pääsi uuteen kotiin.

Nyt suunnittelin laittavani kiraffin kirppikselle ja hintaakin mietin ehkä 2 €. En kuitenkaan raskinnut siitä vieläkään luopua ja aloin selvitellä pitkäkaulan alkuperää. Lomonosovia (Giraffe ) se on ja hinta paljon yli kahden euron, onneksi en laittanut myyntiin, ilahduttakoon edelleenkin minun silmääni viehkeällä muodollaan.


Pihan ruokintapaikalla aterioi pikkuinen lintu, luulin ensin pikkuvarpuseksi, mutta huomasin ettei tällä tipillä ollutkaan valkoista väriä poskissa. Kuvassa on rautiainen, olin kyllä tietoinen sen nimisen linnun olemassaolosta, mutta yhtään en olisi osannut kuvailla lintua jos minulle olisi sellainen tietokilpailukysymys esitetty. Lintubongailu on kivaa, oppii tuntemaan nimeltä muitakin kuin pihapiirin lintuja.


Keijukaisten murokupit metsässä? Voiko sieni olla näin kaunis? Metsässä kuulee jo kevään kohinaa, mahla nousee puihin, kyyhkyset kujertelevat ja mustarastas ylimpänä kuusen latvassa hurmaa laulullaan.


Kävimme taas Lahden Karismassa. Päätimme jo kotona että taas käydään syömässä itämaista ruokaa. ajoitus oli tarkka, juuri sopivasti pöytään kannettiin uusi vadillinen sushia. Pyysin kuvauslupaa ja se annettiin, lupasin laittaa blogiini esille.


Se on muuten jännä juttu, että tästä ruoasta ei tule ähkyä oloa vaikka masu onkin täynnä kuin puutiaisella. Auttaakohan soijakastike ja wasabitahna ruoan sulamisessa?


Ruoka täällä on niin hyvää, että suu ottaisi aina vaan lisää. Yritin valita sellaisia aineksia joita ei usein ole kotona tarjolla, bambunversoja, maissia, ananasta ja katkarapusipsejä. Tarjolla toki on erilaisia salaattejakin.

 Nyt se vaan on niin, että Lahdessa käydessä on koukattava Karisman kautta. Sieltä saa hyvää ruokaa edullisesti (eläkeläisille alennusta ), itse saa valita eikä tarvitse odotella.

Näistä itämaisista tunnelmista onkin hyvä siirtyä pashan valmistukseen, ruokablogissani on hyvä ohje, onnistuu varmasti. Kesällä löysin täältä kierrätyksestä oikean pashanuotin ei enää tarvitse käyttää kahvinsuodatinta.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Nykyaikaa


 

 Muistatteko vielä kun ennen vanhaan lähdettiin lomamatkalle, niin osoitekirja pakattiin ehdottomasti  matkalaukkuun, kortteja saivat ystävät, työkaverit, kotiväki, mummit ja kummit. Kirjoitin joskus myös jo kotona koneella osoitteet valmiiksi tarralappuihin, nopeutti postitusurakkaa.  Siitä oli sekin hyöty, että postin oli helpompi lukea konetekstiä, kortit tulivat varmemmin perille.

Nyt on toisin, lomalaiset voivat lähetellä omalla puhelimellaan "suorana lähetyksenä" sellaisia kuvia joista ajattelee kuvien vastaanottajan tykkäävän. Täällä räntäsateessa pihaa rapsuttavan mamman sydäntä lämmittivät pojan lähettämät hehkuvat tulppaanit. Kiitos poikani 💝


 Olen saanut tänä talvena oikeita paperikuviakin ystäviltäni. Toinen kortti on Kanarialta ja toinen Kuubasta. Kiitos teille kun ilahdutitte meitä. On kiva ajatella, että juuri silloin kun korttia on kirjoitettu, meitä on muistettu.  Kiitos rakkaat ystävät.

 Postikortit ovat blogiin skannattuja.


Kaukana menneisyydessä ovat sellaiset ajat kun posti kannettiin kotiin kaksi kertaa päivässä aamu- ja iltapäiväkantona, lauantainakin Kusti polki. Nyt  lupaillaan kirjepostin kantoa vain kahtena päivänä  viikossa. Jäähän siinä sitten postille aikaa käydä haravoimassa pihoja, tehdä lumitöitä ja vaihtaa mummoille vaippoja. Mitähän muuta vielä keksivätkään. Huh huijaa, ihan hengästyttää tämä nykymaailman meno kaikkine muutoksineen, kestääkö mummeli vielä rattailla. 

Laitan vielä nämä kaksi kuvaa Hollannista, en malttanut jättää pois.


Klikatkaa kuvia isommiksi ja kuvitelkaa kulkevanne Hollannissa Keukenhofin puistossa.


Täällä hyasintit tuoksuvat, kasvattavat siellä meille joulukukkien sipuleita.

Kiitos kukkakuvista ja turvallista kotimatkaa.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Huhtikuussa.


Ensimmäiset vuokot ovat niin ihania, näitä olisi paljon enemmän jos mustarastaat tai hiirulaiset eivät olisi napsineet nuppuja suihinsa.

Joka kevät tähän samaan aikaan olen vuokkoja kuvannut jo kahdeksana keväänä. Blogin  syntymäpäivä meni ihan vahingossa kokonaan huomioimatta. Blogivuodet ovat menneet siivillä, välillä en ole pysynyt vauhdissa mukana. Onnellisena olen huomannut, että monet lukijaystävät ovat vieläkin mukana. Sydänlämmin hali kaikille.💝


Kurjet ovat palanneet.


Kiipesimme vuorelle, kuva on otettu näköalatornista sataman suuntaan. Päijänne on vielä jäässä.

Vaalit ovat menossa, me äänestimme jo ennakkoon. Facebookissa olen seurannut pitäjäläisten mietteitä. Monet hankalat asiat ovat pahoittaneet ihmisten mieliä ja aiheuttaneet suurta huolta.

Meitä vanhoja on järkyttänyt tieto terveyskeskuksen vuodeosaston lakkauttamisesta. Ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevat kyyditään nyt Lahteen 52 km:n päähän, syrjäkyliltä matkaa tulee vielä runsaasti enemmän. Vanhukset haluaisivat kuolla omassa pitäjässä, jossa omaiset ja ystävät voisivat käydä heitä tapaamassa. Tosin tänään luin lehdestä, että vanhukset hoidetaankin kotona näköpuhelimen avulla. Kuka hankkii sellaiset vehkeet ja kouluttaa vanhukset käyttämään niitä koneita, täällä kun nettiyhteydetkin ovat paljolti mokkuloiden varassa.

Koululaisten vanhempia huolestuttaa koulujen homeongelmat. Surullista luettavaa nuo uutiset opettajien ja lasten olosuhteista on ollut. Osa keskustan koulusta on jo käyttökiellossa. Kaikki suuri ei aina olekaan ihmisen parhaaksi. Ikävä tulee niitä pieniä kyläkouluja, joita aikoinaan isäntien lahjoittamista hirsistä rakennettiin, niissä ei ollut homeongelmia.

Syyllisiä etsitään myös kirkollisissa piireissä. Kuka on neuvotellut ja päättänyt seurakunnan itsenäisyydestä luopumisesta? Me olemme nyt kappeliseurakunta, liitetty Kuhmoisten seurakunnan kanssa Hollolaan, joka ei ole edes naapuripitäjä. Kirkon työntekijät nyt matkustelevat tästä lähtien ympäri pitäjiä kirkkojen välillä, mitähän säästöä siitäkin tulee. Pitäjän omassa lehdessä ei enää ilmoiteta kirkollisia uutisia, ne saisi lukea Hollolan lehdestä. Onneksi meillä on nettimahdollisuus, sitä ei kaikilla vanhemmilla seurakuntalaisilla ole.

Uudella valtuustolla on paljon pohdittavaa, toivottavasti yhteisymmärrykseen pääsevät ilman riitelyä.



Jouluruusun nuput katosivat parempiin suihin, oliko pupu, peura, hiiri vai rastas asialla? Luultavasti maistui hyvälle.

Jotain hyvääkin tästä vähälumisesta talvesta taitaa olla tiedossa, luultavasti kotilot eivät selvinneet pakkasella. Vähän tuolla pöyhin pahimpia kotilopaikkoja, löysin vain tyhjiä kuoria. Kaikenlaista tämä lähellä luontoa asuminen tuo tullessaan, enemmän kuitenkin hyviä asioita. Lisää laululintuja saapuu päivittäin, tämä on täyttä elämää.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Tiputanssia näin pääsiäisen edellä.


Käsi ylös hän, joka onnistuu aina keittämään täydellisen munan, munankeittoautomaatteja ei lasketa mukaan. Tässä tärkeässä operaatiossa minulla on luovuutta, variaatioita löytyy joka keittoon. Munakellojakin on hyllyssä kolme kappaletta ja kaikki ne pärähtävät soimaan omien mielihalujensa mukaan. Luota niihin sitten.

Olen keittänyt munia noin seitsemän vuosikymmenen aikana ja joskus yltänyt ihan nappisuoritukseenkin. Usein on myös käynyt köpelösti. munat ovat unohtuneet levylle liian pitkäksi aikaa tai olen kipannut poloiset kanantekeleet liian aikaisin hellalta. Erityisesti munan kuoriminen aiheuttaa stressiä, oliko se jäähdytysvesi nyt tarpeeksi kylmää, irtoaako se helkkarin kuori nyt kunnolla, vai tarttuuko puolet valkuaisesta niihin pieniin kuorenmurusiin, jotka onnistun raapimaan munasta irti.

Kananmunan keittäminen vaatii keskittymistä, jos siinä samalla lämmität piirakoita, katat pöytää, siivoat tiskipöytää, vahdit paistinpannua, perunakattilaa tai hoidat muita askareita. Ei ihme jos munasi keltuaiset ovat saaneet surureunat.

Nyt oli lehdessä helppo ohje, ei tullut surureunaa ja kuori irtosi tosi helposti.

Laitoin huoneenlämpöiset munat kattilaan ja vettä n. sentin korkeudelle. Kattila kylmälle levylle, lämpö päälle. Kun vesi kunnolla kiehuu sammutetaan virta, jätetään kattila levylle vielä viideksitoista minuutiksi. Munat siirretään jäähtymään kylmään veteen. Kuori irtosi helposti, eikä sururaitaa näkynyt. Nuo kuvan munat ovat olleet päivän jääkaapissa, nyt niissä jo alkaa raita näkyä.

Muistelen nähneeni samantapaisen ohjeen aikaisemminkin, mutta olin jo unohtanut. Nyt laitan sen tänne blogiin talteen. Linkkikin on, mutta jos se poistetaan, niin täältä löydän apuja.


Älä keitä surumunaa , nyt sen munankeiton jalon taidon osaan minäkin.

Saattapi nyt mennä uusi  kamera hankintaan kun tuli taas sählättyä. Jos munankeitto aamulla onnistui, niin kuvaaminen illalla ei. Yritin ottaa noista munista makrokuvaa ja kuinkas sitten kävikään. Linssi pimeni, voihan tanttelin tuuri. Vahingossa lykkäsin kameran tuohon lohipastanokareeseen. Seuraavista kuvista tulee varmaankin vähän rasvaisia. Kääk.😕

Kukaan ei tänään jekuttanut, en minäkään. Aprillia, kaikille hyvää huhtikuuta.