sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Mandala


Maaliskuussa aloitimme ja nyt 18 viikkoa myöhemmin molemmat mandalani ovat valmiina. Tämä on ollut upea matka. On tuntunut hienolta kun kanssavirkkaajia on valtavat määrät ympäri maailman. Helen Shrimptonin Mandala Madness 2016 ohje on käännetty kahdelletoista kielelle, onneksi tällaiselle kielipuolelle myös suomenkielelle.  Kiitos Pia-Mari, Sari, Heli ja Mervi.

Alussa olin niin innostunut tästä työstä, että torstaita oikein odotti, koska silloin saimme uudet ohjeet ja kuvat. Olen osannut virkata seitsemänkymmentä vuotta, mutta nyt tuli monta kimuranttia koukkua vastaan, en varmaankaan olisi ilman Estherin videota  selvinnyt aina uudelle viikolle niin helposti.

Hankalinta alussa oli pitää silmukkaluku oikeana, olisi tarvittu suljettavia silmukkamerkkejä. Loppua kohti edetessä silmukatkin osuivat kohdalleen, joitain pieniä virheitä tuli, mutta purkamaan en lähtenyt. Pikkufibat ovat käsitöissä sallittuja, emmehän ole koneita. Vaikeinta taisi sittenkin olla värien valinta, varsinkin lopussa kun lankavarat olivat huvenneet pieniksi syttyröiksi.

Sinisessä peitossa oli vaaleansininen lanka sillä hilkulla, että riittääkö. Huomasin virkkaavani täydellä raivolla eteenpäin, kunnes tajusin ettei se lanka riitä yhtään sen pitemmälle vaikka kuinka nopea olen. No, taisi se ripeys sittenkin auttaa koska pieni rusetti vaaleaa sinistä on vieläkin korissa. Hassua tässä jutussa on se, että muovikassillinen sukkalankojen  jämiä on nyt kasvanut lankoja pursuavaksi pyykkikoriksi. Laitan siitä kuvan joskus myöhemmin. En nyt jaksa köpötellä tuonne alas kuvaamaan, kun tuo jalkakin on vielä kipeänä.

Onneksi minulla on vielä menossa tammikuussa alkanut " virkkaa ainakin lappu päivässä" projekti, sinne uppoaa vielä muutamakin keränpohja.
.


Uskomatonta mielikuvituksen lentoa tarvitaan mandalan suunnittelussa. Virkkaushan perustuu muutamaan perusjuttuun, niihin jotka minäkin osasin; ketjusilmukka, kiinteäsilmukka, puolipylväs ja pylväs eli "tolppa", niinkuin äiti opetti. Niitä sitten vaan kieputetaan, venytetään, krympätään yhteen tai käännytään virkkaamaan takaperin. Rapuvirkkauksesta onkin tullut minulle oikein lemppari, eikä se johdu siitä, että rapustelu päätti koko mandalaurakkani.


Johannan taulu saa nyt seurakseen villaisen mandalan, joka on virkattu Seitsemän veljestä langasta ja muutama raita on  Ville - lankaa.  Seiskaveikka on edullista, sopii eläkeläisen kukkarolle ja lankaa on hyvin saatavilla S-kaupoissa, löytyy pienemmilläkin paikkakunnilla.


Nyt ehtii taas paremmin pihallekin kukkia ihastelemaan.


Marjatkin kypsyvät, sopivasti saatiin mandala päätökseen. Tosin ehdin jo ensimmäisellä mustikkaretkelläni teloa koipeni.

Kipeä koipi ja sadekelit vauhdittivat mukavasti mandalan virkkausta.



Helen  Shrimpton esittelee Mandala Madnessin alla olevassa sivustossa.
Linkki     

Tässäpä tämä, sanonpa kuitenkin, että mandalointi on jättikivaa. Blogistaniassakaan en ole paljoa ehtinyt surffailla. Käyn lukemassa ja katselemassa kuvia tuotapikaa, kunhan toivun tästä virkkausurakastani.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Onneksi on virkkaus.



Silloin kun sataa ja koipi on kipeänä, nyt se on jo paljon parempi. Onneksi nivelsiteet eivät pahemmin vaurioituneet.

Niin ja tietenkin kukat. Sipoolainen ystäväni, Sirkka, on tuonut tämän tarhajuorun Ruotsista. Pelkäsin kukan jo kuolleen talven pakkasissa kun se vähän viivytteli keväällä kasvuun lähtöä. Lehtokotilot tykkäävät tästä hienommalta nimeltään virginiankolmiokukka erityisesti. Kotiloratsia on tehtävä päivittäin, samoin on daalian ja joriinin kanssa.

Onkohan mitään sellaista perennaa olemassa jota lehtokotilot eivät halua syödä. Laitoin samettikukkaakin lavaan ötököitä torjumaan, mutta kotiloita eivät nekään pelottele voimakkaalla hajullaan.


Palavarakkaus ei ole talven pakkasista välittänyt, kukkii niin hehkuvan punaisena, eikä sadekaan tunnu haittaavan.


Kohta alkaa kilpajuoksu rastaiden kanssa.


Anemonet talvehtivat varastossa, hyvin selvisivät.


Unikko on kylvänyt itsensä viimekesän siemenillä.


Tässä punaisessa värissä on jotain erityistä lumoa. Näistä kukista ja harjaneilikoista muistan aina oman mammani, hänen villiintyneellä pihallaan heinien joukossa sinnitteleivät nämä kukat. Siitä on nyt jo yli seitsemänkymmentä vuotta aikaa, mutta kuva pihasta sellaisenaan on syöpynyt mieleeni ikiajaksi.


Lehtokotilot kiipeävät omenapuuhun. Niiden kotikolot täyttyvät vedellä, maa on todella märkää tuolla pusikossa.


Tänään saamme Mandalan viimeisen viikon ohjeet, sitten onkin tämä projeksti valmis. Näinä sateisina päivinä ei ulkotyöt onnistu, eikä haluta mihinkään lähteä retkeilemäänkään, silloin tartutaan koukkuun. Mustikat ja sienet odottavat metsissä poimijoita. Kohta lähden, koipi tiukasti idealsiteeseen ja sitten metsään, ehkä jo viikonloppuna uskallan.

Eilen näin seurakunnan parkkipaikalla paljon kanttarellin alkuja. Uskaltaakohan kukaan niitä kerätä, kun alueella ulkoilutetaan koiria. Voipi sienissä maistua ylimääräinen aroomi.

Otin kuvan Enni Idin taulusta, kun siellä mökillä on sahtitapahtuma sunnuntaina. Linkki kuvan alla.


" Sahtin tekijä "  Enni Id   v. 1963


Enni Idillä tapahtuu 17.07.2016   

Ennin mökki on näkemisen arvoinen, kannattaa poiketa vaikka sahti ei kiinnostaisikaan.








maanantai 11. heinäkuuta 2016

Heinäkuun sateinen alku.


Kuukauden alku on ollut melko kylmä täällä Hämeessä, päivälläkin lämpötila on ollut 11 - 12 astetta. Onneksi väliin on mahtunut muutamia lämpimiäkin päiviä.

Kimalaiset tykkäävät näistä komeista kukista, tämä ei ole se partasutia muistuttava ohdake, vaikka väri onkin sama.


Ensimmäinen pikainen marjaretki sujui onnellisesti. Sehän olikin tavallaan tiedusteluhypähdys polulta metsään. Löytyi kuitenkin jotain kotiin viemistäkin.


Kylällä oli taas vuotuinen kesätapahtuma Sahtimarkkinat. Onneksi nyt ei satanut.


Väkeä oli paljon ja soitto soi, Matti Nykänen oli tilattu esiintymään.



Tiistaina oli Vääksyssä vanhojen autojen katselmus. Sateesta huolimatta väkeä oli liikkeellä melko paljon. Vanhojen autojen harrastajat eivät sadetta pelkää.




Mandala-projekti on jo loppusuoralla, torstaina saadaan viimeiset ohjeet. On tässä ollutkin vääntämistä, hauskaa työtä kuitenkin. Paljon olen oppinut uusia niksejäkin.


Eilen taas tapahtui se mitä minulle yleensä joka kesä käy.  Marjametsässä tein komean voltin "kaksikertaakerien", voi kääk.  Siellä taas röhnötin mättäällä reporankana. Taata riensi katsomaan ja tarjoamaan auttavaa kättä. Ei sattunut, eikä kukaan nähnyt.... Tyhjän päälle astuin ja hupsis vaan, pehmeä pudotus.  Ensin luulin päässeeni pelkällä säikähdyksellä, mutta illalla alkoi nilkka turvota ja juilia. Ensin kylmägeeliä ja puhdasta sukkaa, myöhemmin Voltareenia ja idealsidettä.

Saalis on kuvattuna tuossa yläpuolella, mies kerää rohmulla ja minä viispiikkisellä marjan kerrallaan. En osaa poimuria käyttää, aikaisemmin sitä vekotinta suorastaan paheksuttiin, luultiin varpujen rikkoontuvan.

Onneksi sain jogurttitonkan pidettyä pystyssä kuperkeikasta huolimatta. Tällaisen kääkän ei enää pitäisi metsään lähteä kompuroimaan, mutta villit hevosetkaan eivät minua saisi estettyä menemästä metsäretkille niin kaun kun tossu vielä jotenkin nousee. Toivon vielä tänäkin kesänä  pääseväni metsän tuokuja henkäisemään, vaikka vain polun varteen kannonnokkaan istumaan.

Odotellaan tässä nuorinta lapsenlasta tänne taatalle apupojaksi muutamaksi päiväksi, tänään on tulossa. Jää nähtäväksi kuinka monta päivää poika kestää ilman mopoaan.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Luka on täällä.


Rönsyleinikkiä olen saanut ystävältäni Anjalta. Muutamia taimia otin mukaan vanhan kotimme pihasta.


Juhannus olikin tänä vuonna vanhalla paikallaan, monet tutut juhannuksen kukat olivat jo ehtineet kukkia. Kokko poltettiin valoisassa suviyössä.


Luka jäi meidän iloksemme tänne maalle viikoksi.
 

Taatan kanssa on mukava leikkiä.



 Ai, että mamman kanssa uimaan?  Ihan sama, käydään katsomassa.
 



Tuonneko sitä pitäisi mennä?


Taidan jättää väliin.


Uikoon ne jotka siitä nauttivat.


Taatan kanssa leikkiminen on hauskempaa.  Terveisiä vaan Tiitille, hyvin täällä pärjäillään.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kesäkuun valoista vielä .


Ensimmäinen kurpitsankukka avautui juuri ennen sateen tuloa. Tämä on sellainen suuri pallo, halloweenin mallinen. Toivottavasti. Kerran minulle on käynyt niin, että keltaista pallokurpitsaa luulin kasvattavani, mutta tulos olikin pitkä vihreä mollukka. Taimikauppiaalle olin tehnyt väärän kysymyksen. Ovatko taimet pallokurpitsaa?  Ovat, vastasi myyjä. Niinpä tietenkin myyjällä on aina sitä mitä ostaja haluaa.  Hih.. ..Tuon tapauksen jälkeen olen taimia ostaessani kysynyt, että minkälainen kurpitsa näistä kasvaa?

Tänä keväänä olemmekin kasvattaneet itse kesäkurpitsantaimia.  Nyt tarvittaisiin vaan lämpimiä päiviä ja sopivasti sadetta.


Erikoisemmat akileijat ovat menehtyneet, onneksi jotain on jäänyt.


Suviyön ihmeellinen valaistus, kuva on otettu vähän ennen puolta yötä. Linkkimasto ei koskaan aikaisemmin ole näyttänyt noin kauniilta. Tätä kirjoittaessani mastoa ei näy ollenkaan, sadepisarat ovat sen piilottaneet vesiharson taakse.



Ruohonjuuritasolla voi kohdata jotain näin kaunista.


Keltaiset kukat ovat ilo puutarhassa, sanoo Oma Piha- lehti. Tänä keväänä ne ensimmäiset keltaiset kukat jäivät tulematta. Talventähti aina ensimmäisenä ehtii. Ainoastaan yhden kerran istuttamani tähtisipulit kukkivat, mutta talvella pakkaset tai myyrät olivat tuhonneet aikaiset pikkuiset kukat. Syksyllä on istutettava uusia tilalle.

Tuosta keltaisesta väristä oli mukavaa juttua mökillä sähkömiehen kanssa. Hänellä oli uusi keltainen t-paita päällään ja se olikin varsinainen värikoodi öttiäisille, kävivät miehen kimppuun edestä ja takaa.

Sähkömies oli meillä oikein virkansa puolesta. Vaihdettiin uusi peltikaappi mittarivirityksille rakennuksen ulkopuolelle, sähköyhtiölle  vanha antiikkinen peräkamarin seinällä jököttävä rumilus ei enää kelvannut.


Naapurista löytyi näin soma jätekatos. Taitava tekijä, siistiä jälkeä, tykkään.


Turussa Henrik Gabriel Porthanin patsaalla muistan aikojen alussa kukkineen upeita hortensioita. Yritin jostain löytää todistetta muistilleni, mutta ei osunut silmiini sellaista kuvaa. En ollut missään muualla näitä kukkia nähnyt, ne näyttivät suorastaan upeilta. Minulle nämä ovat aina Porthanin kukkia, tosin ne taisivat olla silloin sinisiä.

Ne olivat toisia aikoja silloin, ei rahdattu kukkakimppuja Suomeen rekoilla ja lentokoneilla maailman ääristä. silloin kukkivat kesäisin ikkunoilla pelakuut, verenpisarat ja palsamit.


Paikallislehdessä kerrottiin pienen Aatos- pojan syntymästä. Uudesta perheenjäsenestä iloitsivat äiti, isä ja yhdeksän lapsukaista nimeltä mainiten. Aatos on siis perheen kymmenes lapsi. Onnea ja siunausta vaan pienelle pojalle ja hänen perheelleen. Tällaiset uutiset ovat hienoja koska pitäjän väestö ikääntyy ja nuoret muuttavat työn hakuun kaupunkeihin.


Tuo kasvun ihme aina hämmästyttää. Tämäkin kaunis pensas vetäytyy aina talvilepoon ja nousee taas keväällä mahtavalla kasvun riemulla paljon mummelia korkeammaksi kukkimaan herkän kauniita terttuja. Yksi kukka on hyvin pieni, mutta yhdessä muiden kanssa kokonaisuus on hempeän herkullinen.






Villiruusu hetken hehkuu loistavin värein.


Nyt onkin jo aika virittäytyä juhannussaunan ja kokkovalkean tunnelmiin. Jatketaan taas juhannuksen jälkeen tarinointia.