sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Tuulen pieksemä juhannuskokko v. 2018.


Onneksi tuuli ei temmannut kokkotarvikkeita Tehille.

 

 Näin hieno se oli alkujaan. Ei tarvinnut kokkoa pitkään viritellä syttymään, tuuli määräsi liekkien suunnan.




Janojuomaa taivaan täydeltä.





Vihdoinkin saatiin vettä taivaalta.



Juhannusyö 2018.


Juhannusmetsän kuningatar.

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Juhannus


Sateesta huolimatta, nautitaan juhlasta.

maanantai 18. kesäkuuta 2018

" Kaskisavuun laaksot verhouu"


Runoili Eino Leino.

Täällä on tänään poltettu Suomen 100-vuotis juhlakaski, viime kesän sateet siirsivät tapahtuman tälle kesälle. Metsä onkin nyt ihan rutikuiva.


Me vähän myöhästyimme kun kaskenpoltto Vesijaolla olikin edennyt ennakoitua nopeammin tähän viertämisvaiheeseen. Uusi sanakin opittiin "viertäminen".


Lämmintä hommaa, vettä tarvitaan.


Paljon vettä tällä kelillä.


Näin hienosti vaativa homma pysyy hallinnassa.



Kaskenpolttajan perinnejalkineet lötöt. Jalkaan ensin kastellut villasukat ja pohjaksi tuohiset löttöset pauloilla kiinni.


Tämä kaskenpoltto on  Metsähallituksen tutkimustyö.


Juhannuksen jälkeen kaskimaan tuhkaan sylkäistään kaskinauriin siemenet ja syksyllä kylvetään ruis. Olisi mukava päästä katsomaan näitäkin tapahtumia.

Mahtava kaskisavun tuoksu viipyilee vielä paidassa. Nuuhkaisen onnellisena, että sain vielä tämänkin kokea.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Annoin sukututkimukselle pikkusormeni ja kuinkas sitten kävikään.





Hetken ne kestivät, upeina loistivat ja sitten helle uuvutti.







Ystävälle kasasin torkkupeiton isoäidin neliöistä, näitähän virkkasin Fb-kaverien kanssa lapun päivässä. Sitten väliin tuli Mandalat ja Suomi 100 Kalevalapeitot, pikkulaput jäivät odottamaan. Olisi vieläkin lappuja yhteen peittoon. Odotan inspiraatiota niiden yhdistämiseen.

*

Nyt pääsen varsinaiseen asiaani. Helteisinä päivinä ei ulkona jaksanut mitään tehdä ja nyt on taas liian kylmä. Onneksi on netti. En olisi uskonut, että vielä minäkin istun nenä kiinni ruudussa tavailemassa kaikkia mahdollisia tiedostoja, joita ikinä onkaan keksitty digitalisoida. "Ennenvanhoja" tilastoja syntymistä, kuolemista ja avioonvihkimisistä.

Kaikki alkoi siitä kun me teetimme Family Tree dna-testit, tästä olenkin jo maininnut aikaisemmin. Jutun piti olla sillä selvä, mutta nyt on tullut sähköpostiin kirjeitä. Moni muukin on Suomessa teettänyt ko. testin ja saanut pitkän listan nimiä henkilöistä joilla on samaa geeniperimää.

Nyt rouva keskisestä Suomesta haluaisi löytää biologisen isänsä sukulaisia, no geeniperimän mukaan minä olen hänen sukulaisensa. Rouvan asiaa hoitava henkilö on pyytänyt minultakin apua näiden sukuselvitysten avaamisessa.

Olen selvitellyt isäni sukuhistoriaa, ei ole ihan helppoa kun isäni perhe hajosi vanhempien kuoltua, ja silloin lapset joutuivat eroon toisistaan. Yhteyttä ei juurikaan ole pidetty, nyt kaikki sen sukupolven henkilöt ovat jo kuolleet. Tiedän että minulla on kolme serkkua, isäni veljen lapsia, joita en ole aikuisena koskaan tavannut.

Viime päivinä olen  tutustunut sukuni tarinaan koneen ja paperisten muistioiden välityksellä.

Tällä hetkellä vanhin tiedossaoleva on Jöran Tuomaanpoika ja hänen vaimonsa Margetha, syntymäikaa en löytänyt, mutta heidän pojastaan Jaakob Jöraninpojasta s. 1660  kaikki alkaa.



Suonpään torpantytär Iita Sofia Juhontytär ja Löyttymäen torpanpojan Erland Nehemiaanpojan  vihkimisestä on tässä merkintä, vihkipappina oli J. Hammarin. Vihitty 30.12.1877
Isoäitini vanhemmat, he saivat 13 lasta, joista Lahja Elisabeth eli vain 17 päivää.


Tätä lukiessani tunsin jotain liikutusta sydänalassani. Tässä kerrotaan isäni äidin syntymästä. Kummeina olivat Kaarlo ja Eeva-Stina.

En koskaan päässyt tuntemaan isoäitiäni, hän kuoli jo isäni ollessa pieni poika. Toinen isoäitini, äitini äiti tunsi Amandan ja kertoi hänen olleen ahkera ja lempeä ihminen. Ikävää, että hänen kuusi lastaan menettivät äitinsä liian varhain.



Huhtikuun seitsemäntenä vuonna 1816 syntyi tytär Anna Justina rusthollari Carl Christerinpoika Isoperheelle ja hänen vaimolleen Margaretha Andersintyttärelle.

Anna Justiina oli Iida Sofian isoäiti, Annalla oli yksitoista lasta.

Kun olen selannut monta päivää näitä syntymä- ja rippikirjoja, niin olen huomannut että paljon on syntynyt oägta eli äpärälapsia. Näiden lasten sukupuusta ei ilman dna-tutkimusta ota kukaan selvää. Kirjoja on vaikea lukea kun käsialoja on monia ja usein vanhalla ruotsinkielellä kirjoitettuja.  Suomenkieliset kirjurit vaihtoivat d:n t-kirjaimeksi, g:n j-kirjaimeksi.

Mukavaa on lukea lapsen syntymisestä, usein kuitenkin kerrottiin vauvan tai äidin kuolemasta samassa ilmoituksessa, surullista. Lapset kuolivat punarokkoon ja hinkuyskään. Olisikohan tuo punarokko ollut tulirokkoa? Keuhkotauti oli myös tuolloin ankara. Mammani kaksi nuorta veljeäkin kuolivat rintatautiin, löysin ilmoituksen heidän syntymistään, mutta kuolinpäivää en löytänyt, toistaiseksi on uskottava mamman kertomukseen.


.
Tätä ihanuutta saa taas odotella kokonaisen vuoden. Onneksi on kuvat.