Kymmenen pisteen kauppakassi.

Tällä viikolla on taas mediassa kauhisteltu valtamerillä lilluvia jättisuuria jätelauttoja, jotka koostuvat pääasiassa muoviesineistä esim, kasseista. Asiaa on tutkittu Suomessakin, suositus olisi päästä muovisten kertakäyttökassien kulutuksessa 40 kassia per henkilö vuodessa. Tähän lukuun ei lasketa niitä pieniä rullasta revittäviä hedelmäpusseja.

Meidän perheessä marketeista ostetaan kassi ainoastaan poikkeustilanteessa, ei taatusti tule kahdeksaakymmentä kassia vuodessa. Olen kokeillut erilaisia kangaskasseja ja joskus ostanut paperikassinkin, mutta mielestäni paras on tällainen reilun kokoinen tukeva laukku, joka pysyy tavaroita pakatessa hyvin pystyssä ja avoimena. Kestää ehjänä pienen perheen käytössä ties kuinka pitkään. Pidän huolen, että meillä on näitä aina autossa valmiina heräteostoksienkin varalle.

Teksasin tuliaisina sain mm. tällaisen oikein mieluisan Downton Abbey kassin. Tätä olen mieluusti kanniskellut markkinoilla ja marketeissa. Kiitos veli ja vaimonsa, joka aina keksii jotain kivaa tuliaista, persoona kohtaista siis.

 Mietinkin tuossa, että minkälaisen kassin voisi valmistaa suomalaisista tv-sarjoista tai elokuvista. Salkkareita en voisi suositella kun en ole katsonut sarjaa ollenkaan, olisiko Kotikatu tarpeeksi vanha? Suomalaiskansallisen kassin voisi saada Tukkijoella elokuvasta tai ihan omaa luokkaansa olisi Uuno - leffat.  Hauskan kassin saisi myös Pekka-puupää ja Justiina elokuvista. Minulle passaisi oikein hyvin joku Kulkurin valssi tai Rosvo Roope kassi.

Tässäpä ilmainen vinkki  suomalaisille kassintekijöille. Olisi vähän vaihtelua Ikean sinisille kestokasseille.



Tyttäreni kanssa vietimme eilen mukavan päivän ihan vaan tyttöjen kesken. Saimme hienon sään, Päijänteellä oli ihan tyyntä. Kävimme keräämässä vähän mustikoita, uimme saunarannassa ja lähdimme vielä vähän retkeilemään saaren ihmeitä ihastelemaan.

Kaunis pieni vene kiitää kohti maantietä.

Sinne se venho hävisi tienpenkkaan ja sieltä se putkahti esiin tien toiselta puolelta.

Näin hieno fillari oli talutettu kahvilan pihaan Lahdessa.

Pieni pyörähdys vielä pihalle kotiloratsiaan.

Mukavaa elokuuta kaikille.

Vetoketjusta asiantynkää.

Onko teillä joskus käynyt takin tai puseron vetoketjun kanssa sellaista harmitusta että vetäessänne vetoketjun kiinni takki horottaakin auki? Hammasrivi näyttää pettäneen, siinä vaiheessa olette jo harkinneet hyvän takkinne loppusijoituspaikaksi roskalavaa.

Kaikki vähänkään ompelukonetta käyttäneet tiedämme kuinka hankalaa vetoketjun vaihtaminen on. Ketjuthan yleensä sijoitetaan niin konstikkaisiin upotuksiin, että niiden ratkominenkin on jo melko mahdotonta kun haittana ovat vielä napit ja nepit. Oma lukunsa on uuden ketjun hankkiminen. Mistä löytyisi oikeaa väriä, vahvuutta tai mittaa, hinnatkin hipovat kipurajaa. Tässä vaiheessa yleensä luovutan, okay, okay, anti mennä.

Kauhea ajatus luopua rakkaasta rotsista, sellaisesta jonka aina mieluusti vedät niskaasi huolettomasti. Takkiin johon voi aina luottaa, se pitää hyvin tuulta ja sadettakin jonkun verran, peittää armeliaasti michelininrenkaat ja pullean perän. On autoa ajaessakin passelin pituinen, helmat eivät sotkeennu polkimiin. Olisi siinä naulakossa tarjolla kunnon takkikin, olisi fleeseä ja viittaa, mutta tämä se on paras, se napakymppi.

Takin hankintamatkakin oli niin mukava, että sen muisteleminen saa hymyn naamalle. Ostokseen sijoitetut rahat eivät ole menneet hukkaan. Vuonna 2009 Berliinistä löydettiin ystäväni Anjan kanssa tavaratalon tarjousrekistä samanlaiset , oltiin kuin kaksi marjaa.

Netistä löytyi tärkeää vetoketjutietoutta, huhuilin taatan katsomaan, hän hallitsee nuo tongit minua paremmin. Takki on taas kunnossa ja kestää varmasti toiset kahdeksan vuotta lisää.  Samalla systeemillä tuli korjatuksi toinenkin pusero.

Katsokaa tekin vinkkivideo, sen linkki on alla. Luultavasti kaipaan tätä linkkiä itsekin joskus seuraavien ketjuongelmien yllättäen iskiessä.
Video täällä

 

Markkinaväkeä eilen Keinuhongan tilalla.

Kuunnelkaa vielä tämä 80 vuotta vanha hauska laulu vetoketjusta. 😊
Georg Malmsten ja Dallape´

 Luulin ostaneeni keltaisia tulppaaneja kun pienet nuput olivat keltaisia. Yllätys, yllätys. Tätä kimppua en olisi valinnut jos olisin tietänyt oikean värin, en pääsiäisenä.

Voihan se olla niinkin...

Vielä yksi pöllökuva, tähän kantoon on siis veistetty kolme pöllöä.

Kannoista ja veistämisistä tuli mieleeni klapipinot, niitä täällä maalla on melkein jokaisen talon seinustalla. Uutisten mukaan isännät rikkovat lakia, voihan kääk! Minulla on sellainen käsitys, että aina on kautta maailman sivun klapit pinottu torpan seinustalle kuivumaan, varsinkin saunan taakse
tai liiterin seinälle.  Täällä opastetaan suomalaisia klapin pinoamisen saloihin. Koskahan viskaalit ovat tuommosenkin lakipykälän keksineet ja missä vaiheessa alkavat sakkolappuja kirjoitella? En silti väitä lainlaatijan olleen väärässä. Tehdään vaan pinot kahdeksan metrin päähän talosta, täällä keskustassa saattaapi kuitenkin tulla tontin raja vastaan ennen sitä.




Kävimme tänään Lahdessa ostamassa uuden puhelimen. Kotimatkalla Vääksyssä köröttelimme vaalean pakettiauton perässä ja sitten pöntössä räpsähti. Nappasi meistä perhekuvan. Aika näyttää paljonko potretti maksaa ja tuo samalla  lisähintaa kännylle. Isosti ei hurjasteltu auton mittari näytti noin 5 km/h ylinopeutta.

 Toivoa sopii että tuo vempain nyt tulee käyttökuntoon kun sen hankinnallekin oli jotenkin miesmäinen syy. Oli hankittava uusi puhelin kun kameraan on tullut jokin vika. ☺ No, onhan tuo vanha Nokia jo antiikkinen eikä siinä kameraa ole ollutkaan.

Vanha minunkin Nokiani on, mutta se on niin kaunis, en millään hennoisi siitä luopua. Pienikin se on näihin uusiin tietohirmuihin verrattuna. Onneksi nyt on tilaisuus kokeilla tuota uutta täällä kotona. Osaanko ollenkaan hiplata noita ohjelmia esille ja onnistunko soittamaan ihan tavallista puhelua tuollaisella?  Haasteita riittää, aina jotain uutta pitäisi osata. En kuitenkaan kaipaile niitä aikoja kun seinäpuhelimesta veivattiin sentraalisantraa valitsemaan haluttua numeroa. "Haloo, haloo, yhdistän".

Ennen ja jälkeen.

Koko talven hän on aina torstaisin hävinnyt joku esine kainalossaan  Wellamo - opiston vanhojen huonekalujen entisöimis- ja korjauskurssille. Tätä vanhaa viehättävää lasten kalustoa muistan ihailleeni jo viisikymmenluvulla. Ajan hammas oli päässyt lohkaisemaan siitä maalia ja paloja vähän sieltä ja täältä.

 

Nyt pienille tarkoitettu kalusto on taas kuin uusi. Entisöiminen on suoritettu tarkoin vanhaa kunnioittaen.

Tästä tuli tosi hieno. Sanonpa vaan ylpeyttä tuntien, että taata on taitava sormistaan. Nyt jäädään vaan odottelemaan seuraavan sukupolven syntymistä, kun nuorinkin lapsenlapsi on jo 15 - vuotias.

Kelpaisi tuohon taas pikku pyllyn istahtaa tuolille  pöydän ääreen kuvia taiteilemaan.

 Vanha ompelulipasto.  Tälläkin on oma tarinansa. Kerrotaan, että talvisodassa miehensä menettäneelle Sylvialle tämän lipaston valmisti sankarivainajan nuorempi veli, joka  seuraavassa sodassa kaatui itsekin.
 On hienoa, että tämä kaunis muistoja herättävä esine on taas esittelyyn kunnostettu.
 Samalla se on kunnianosoitus sankarivainajille.

 Valitettavasti tästä ei huomattu ottaa "ennen"  kuvaa. Lipasto oli kuitenkin huonossa kunnossa; kansi oli irti ja siitä puuttui palanen, toinen sarana ja ketju. Olen kauhean iloinen, ettei käsityölipastoa  kuitenkaan oltu heitetty takkapuiksi.

Ehkä jossakin toisessa yhteydessä laitan vielä kuvan kivasta jakkarasta ja paremman kuvan ompelulipaston kauniista visakoivukannesta, joka nyt ei kuvasta hyvin näy.

Yllätyin ihan itsekin, kun tässä postauksessa ei olekaan yhtään virkattua lappua ( lappu tosin on tällekin päivälle valmiina ).

Kirpputorilöytöjä ja mandalaa

Osa III valmiina, torstaisin saadaan uudet ohjeet.

Poikkesimme Keinuhongan tilakaupassa Auttoisilla. Näillä kurakeleillä ei syrjäkylille tällä kaunottarella uskaltaisi lähteä.

Eilen tapahtui sellainen ihme, että mies ehdotti kirppariretkeä. Hänellä oli jotain erityistä mielessä, eikä minua tarvinnut sen enempää suostutella. Olin heti valmis kuin lukkari sotaan. Mistähän tuokin sanonta on peräisin?

Oikeita kunnon löytöjäkin saimme rahdata auton perään.  Löysin upean vanhan pärekorin, se on niin taitavaa työtä. Lastu on ohuen ohutta ja kiinnitysnauloina on puutikut. Hienoa käsityötä.

Tekijästä tai korin iästä ei löytynyt mitään osviittaa.

Tässä toinen tarpeellinen löytöni, olisin monet kerrat tarvinnut tällaista vyyhdinpitäjää. Tässä ne nyt ovat uusi laite ja tähänastinen rakas kärsivällinen avustajani. Hän saa nyt vapautuksen vyyhdinpitäjän hommista kirppislöydön ansiosta.  Laitteen pinnat vähän repsottivat, mutta taatan taitavat sormet saivat pellavalangan avulla härpäkkeen kasattua käyttökuntoon.

Hienoa käsityötä tämäkin on , yritin kuvata näitä kauniita sorvattuja puuosia.

Löytyi vielä pieni laatikko käsityökaluja. Tuota punospistoreikien tekoon käytettävää puutikkua tarvitsen, ostin koko rasian, kun myyjätyttö minulle sitä tarjosi.

Ei ollut aavistustakaan mikä vekotin olikaan tuo punavartinen laite.  Netissähän kaikki selviää alle aikayksikön. Laitoin kyselyn käsityöläisille ja vastauksia tuli linkkien kera useita. Tuo painava metallinen piikki on muurarien käyttämä linjapiikki.  Ylin laite on ryijyn valmistukseen käytetty tuftauslaite. Ikinä en ollut edes kuullut tuollaisesta.

Pieni kaunis lasikorkki löytää varmaan pullonsa myöhemmin.

Tämä on toinen mandala, tätä projektia aion jatkaa sinne heinäkuulle asti.

Kesäasukkaat saapuvat synnyinseuduilleen. Ihastelimme näitä tulokkaita ja naureskelimme kotimatkalla miehen löytämille aarteille, vanhalle kellolle  ( hänellä on jo monta ), josta puuttui toinen viisarikin ja muutoinkin se vaikutti kuolleelta. Kun siinä teimme pientä kotiseutukierrosta kelirikkoisella tiellä, niin yks´äkkiä autonperällä kello alkoi soida. Varsinainen urikelleri tuo meidän taata.  Hän teki toisenkin löydön, vanhan radion ( hänellä on jo monta ) . Sitä rakkinetta en olisi ollenkaan radioksi mieltänyt, mutta mies oli tyytyväisen näköinen, ilmeisesti laite sitten on radio. Jos saan luvan, niin laitan seuraavaan postaukseen kuvia mieshenkilön löydöistä.

Pieni hiljainen hetki.

Aurinkopullon luoja Helena Tynell kuoli 97-vuotiaana 18.tammikuuta 2016.

Elämäntyötään kunnioittaen.

Tuliainen Teksasista.

Kummityttöni oli nähnyt kirjakaupassa tämän kirjan, oli siinä muistanut minun luulasikokoelmani ja ostanut kirjan. Tämä olikin oikein mieluinen tuliainen. Kirjasta löytyi muutamien esineiden kuvia, jotka löytyvät minunkin kaapistani.  Kiitos rakas kummityttöni.

Ameriikassa näistä lasiesineistä käytetään maitolasi nimeä, samoin Ruotsissa. Täällä Suomessa puhutaan luulasista.  Aikaisemmin valkoisen lasin valmistuksessa on lasimassaan lisätty luujauhoa, nykyään sitä ei enää käytetä. Aitoja luulasiesineitä löytyy vain keräilijöiden kaapeista  ja antiikkikaupoista.

Minulla ei ole tietoa onko Ameriikassa käytetty luujauhoa valkoisen lasin valmistuksessa. Oikeastaan tekisi mieli asiaa selvittää.

Tässä kirjassa ei ole yhtään suomalaista esinettä. Olisi mukavaa jos suomalaisista luulasiesineistäkin löytyisi kirja. Riihimäellä ja Wiialassa näitä kauniita puristelasiesineitä on valmistettu, ehkä muuallakin. Wiialan lasitehtaan toiminta loppui jo vuonna 1938, muotit siirtyivät Riihimäen lasitehtaalle.

Tämän kukon olen löytänyt Tukholmasta kirpputorilta.

Valtterin kirppislöytö.

Tämä sokeri- ja kermakko on matkustanut meille velipojan matkalaukussa Teksasista.

 Näitä maitolasiesineitä on ollut mukava kerätä. Esineet ovat kauniita ja kirppareilla hinnatkaan eivät ole päätä huimanneet. Kirppareita kierrellessä on ollut ihanaa tehdä "löytöjä".  Ihana ystäväni avusti minut alkuun tähän keräilyharrastukseen.

Nyt on vaan tullut muistelmien aika, enää en jaksa suihkia Tukholmassa kuutta tuntia tukka putkella reppu selässä kirpparilta toiselle.  Ei kestä polvet, ei selkä, hauskaa on kuitenkin ollut. Ilman ystävääni nuokin retket olisivat jääneet kokematta. Suurella ilolla muistan noita reissujamme, oli hienoa, että reppuun tuli kerättyä myös kokemuksia, ei pelkkiä esineitä. Iso hali sinulle, Anja, ystäväni.

Oli hienoa käydä " miljoonakaupungissa " kanssasi, niin ja olihan meillä joskus puolisotkin mukana reppua kantamassa.

Tuo "miljoonakaupunki" nimi jäi meille käyttöön eräänä aamuna Tukholmassa, kun huvittuneena seurasimme Viikkarin bussissa kahta suomalaista nuorukaista. Toinen poika oli varmaankin juhlitun yön jälkeen vähän väsynyt, mutta intoa riitti eväsjuomista huolimatta. Kaverinsa yritti vähän toppuutella nuorta matkamiestä, joka kuulutti isolla äänellä kuinka hienoa on matkustaa MILJOONAKAUPUNKIIN.

Näinhän minulle nykyään aina vaan käy, asiasta kolmanteen. Menneitä muistelemaan päädyn, jos aidasta piti puhua, niin juttu kääntyy aidanseipäisiin. Tämäkö on nyt sitä vanhuutta?

Lousiananniemi 09.07.1829

Eilen etsin erästä vanhaa valokuvaa, mutta sitä ei löytynyt. Käteeni osui joskus huolellisesti tallettamani iso kirjekuori. Aarrekartta, luulisin.

Gillan selkä

Kuoresta löytyi myös Amatsooni-laivan lokikirja.

Lokikirjan merkintä paljastaa, että kartta ja kirja on tehty poikani ollessa yksitoista vuotias. Kesät sähköttömässä kesämökissä olivat hienoa luovuuden aikaa.

Punaiset steariinitahrat paljastavat työtavan, jolla kartta on saatu aidon aarrekartan näköiseksi. Ai, ai, onneksi ei koko mökki palanut.

Luin muutaman sivun ja innostuin seuraamaan kapteeni Jason Montelin ja hänen miehistönsä seikkailuita.

Suljin taas vanhan kellastuneen kartan ja hauskan lokikirjan muistojen arkistoon. Ehkäpä poikani tästä lokikirjasta joskus innostuu kirjoittamaan pikkupojille seikkailukertomuksen.

Kuvat ja yhden aukeaman tekstin on julkaissut tekijän luvalla Kapteeni Jason Montelin äiti.

Käteviä kotituliaisia.

Aloitin matkalaukun purkamisen. Ihmeen paljon sain mahtumaan tavaraa siihen sallittuun kilomäärään. Yritin tuliaisiksi valita mahdollisimman kevyitä tavaroita.

Tällaiset "hengittävät" kasvistensäilytyspussit vaikuttavat käteviltä. Pesun jälkeen tämän pussin voi käyttää uudelleenkin.

Tämä suomalaisen kelmun ameriikkalainen vastine on minulle tuttu jo ennestään, veljen perheeltä olen saanut näitä tuliaisiksi aikaisemmin ja olen tykännyt.

Minulla tahtoo meikäläinen Elmu mennä sen tuhanteen ryppyyn jo rasiasta repimisen yhteydessä. Ameriikkalainen versio pysyy hyvin suorana, mutta asettuu kuitenkin tiiviisti ruukun ympärille suojaamaan ruokia jääkaapissa. Kukahan tällaista alkaisi valmistaa Suomessa?

Tällaisia värisieppareita taitaa löytyä Suomestakin, mutta minä en ole niitä huomannut.

Jos epäilee pyykkikoneeseen menevän vaatekasan värinpitävyyttä, niin joukkoon heitetään tällainen pikkuinen sieppari, irronnut väri tarttuu liinaan. En ole vielä kokeillut tätä tuotetta.

Näitä silikonivuokia tai yleensäkin näitä silikonituotteita olen vierastanut. Tuntuu omituiselta, että tuollainen muovilta näyttävä vuoka ei sula uunin pohjalle samantien.

Kiinnostavalta näyttää tuo uunin ritilälle laitettava silikonimatto suojaamaan uunin pohjaa likaantumiselta. Jos tämä homma todella toimii, niin olisin erittäin tyytyväinen. Aluksi on kuitenkin yritettävä selvittää noiden käyttöohjeiden sisältöä.

Nytpä onkin ensin puhdistettava uunin pohja kunnolla. Inhoan sitä hommaa. Toivottavasti tämä silikoniliina toimii luvatulla tavalla.

Keittiökaupat Ameriikassa olivat kovin kiinnostavia. Löytyi jos jonniin moista tilpehööriä, kaikille en keksinyt mitään käyttöäkään, mutta mukava oli kuitenkin katsella.