Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linnut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linnut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. maaliskuuta 2024

Yksin, sinäkin.

Useana päivänä joella on soudellut yksinäinen joutsen. Olemme aina maaliskuussa monena keväänä seuranneet joutsenparin puuhia tuolla joella. Mitä nyt onkaan tapahtunut? Onko linnun puoliso kuollut tai onko tämä edellisvuosien nuori jälkeläinen?

Hyvin tuo tuntuu tietävän missä kohdassa eniten kasvaa lumpeita ja ulpukoita, siellä kaivelee itselleen ravintoa, pyrstö vaan näkyy pinnalla.

Tuota katsellessa tulee lohduton olo. Tänä keväänä on ollut paljon harmaita päiviä, aurinkoa jo kaipailen.

Viime kesänä pariskunta toi ylpeänä näytille viisi lapsukaista. Olipa ihana näkymä joella.

Kuvat napattu parvekkeelta ilman "putkia".
 

tiistai 31. toukokuuta 2022

Ihana


 

Talvimuistoja













 12.04.2022 olen yrittänyt julkaista blogissa tämän jutun. No, muistellaan vielä menneen talven lumia.

Lunta tulikin paljon, mutta niin se kesä vaan tänäkin vuonna näyttää tulevan. Kevään kukista olen ottanut paljon kuvia, blogiin ne ehtivät toivottavasti ennen syksyä. Ensimmäinen kärpänen ja etujoukoissa saapuneet joutsenet toivat iloa pitkään pimeään talveen.

perjantai 8. huhtikuuta 2022

Kohtaamisia jasmiinipensaalla.

Kas, uusi makkara tuotu oksalle.
Joku siitä on jo vähän maistellut, kokeillaanko?
Nyt meni hermot. Mustarastas ei tykkää tarkkailijoista.
 
Uusi lähestymissuunta. Maltti kannattaa säilyttää.

Oli mukava nähdä taas kottaraisia, moneen vuoteen niitä ei ole täällä näkynytkään.

tiistai 22. helmikuuta 2022

Palindromipäivämäärä 22.02.2022

Tämä kukka oli tarkoitus laittaa ystävänpäivänä.  En vaan saanut aikaiseksi blogia päivitellä.

Onnea Tuulille💝

Harmaapäätikka tulee meille aterialle, yleensä sen näkee tuolla Saksalan kujalla.

Pitäisi raivata polkua postilaatikolle.

 Seuraavana päivänä kauppaankin pitäisi lähteä. Ehkä tuosta jo jotain näkyisi😓😊

maanantai 13. joulukuuta 2021

Talven tuntua.

Ruusuorapihlajan marjat säilyttävät hyvin värinsä talvella.
Tänä syksynä on ollut paljon aurinkoisia päiviä, marraskuu ei ollutkaan tavanomaisen synkkä ja loskainen.
Sakea pyry sai maiseman muuttumaan talviseksi.

Pian paistoi taas aurinko ja timantit loistivat kuin maaliskuun hangilla.

Ruusunmarjat odottavat tilhiparvea.
Sorsat tulevat joelta etsimään murua lintulaudan alta maasta. Räpylöitä palelee, on laskeuduttava heti alas niitä suojaamaan.

Kovilla pakkasilla olen usein ihmetellyt miten pienet tintit yleensä ollenkaan pysyvät hengissä talven yli. Mistä saa tarvittavan lämmön muutaman gramman painoinen tirppa tai nuori peura pitkine siroine koipineen kun talvella ruokakin on pakastettua. Luonto on ihmeellinen.


Rouva Heinäsorsan kantti ei kestänyt kuvaamista, oli noustava siiville.


 Nimipäivänä 02.12.2021.

Tämän postauksen kuvat voisivat hyvin olla tältä päivältä, aamulla paistoi aurinko ja nyt jo sateleekin hiljalleen lunta. Kuulumisia on vaikea kirjoitella, kun ei ole mitään kerrottavaa. Kremppatilannekin on pysynyt lähes vakiona, ei siitäkään ole mitään päivittelemistä. Onneksi. 

Onni on tuo puoliso, jonka kanssa kohta ryhdymme valmistamaan kala-ateriaa kahdelle, joululauluja kuunnellen.

tiistai 14. syyskuuta 2021

Syysretkellä.

Meillä on ollut monena syksynä ystävätapaaminen Hartolan markkinoilla. Nyt markkinat ovat koronan takia peruuntuneet jo kahtena syksynä. Viime syksynä emme antaneet pandemian estää tapaamista ja näin tapahtui tänäkin vuonna. Kohtasimme Anjan ja Juhanin naamarit kasvoilla Jari Pekan pihalla. Simo-koiruli odotteli autossa, kävimme vähän rapsuttelemassa korvan takaa.

Vaihdoimme kuulumisia, paljon olisikin päivitettävää ollut, mutta tärkeintä oli tapaaminen. Yhteisiä muistoja on paljon vuosien saatossa muisteluvakkaan kertynytkin. Nyt ei enää jakseta tukka putkella rientää keräilymatkoille. Niitä muistoja onkin kertynyt koti- ja ulkomaalaisilta kirppareilta. Kuusi maata, Englanti, Espanja, Saksa, Ruotsi, Viro ja tietenkin Suomi. Voi meitä, hassut mummelit.😊

Nyt keräillään vain muistoja, kipot ja kupit ovat katoavaisia, mutta muistot ovat meille lahja elämältä.

Anja-ystäväni on kirjoittanut elämänsä muistot talteen kirjaksi. Hieno saavutus, arvostan ja onnittelen.

Minulla oli eilen oikein jouluinen tunnelma kun sain lahjaksi ystäväni kirjoittaman kirjan. Olen niin iloinen ja kiitollinen. Kiitos, Anja.
 

Syksy on jo meillä, kesävieraamme ovat lähdössä suurin äänekkäin parvin kohti lämpöä ja aurinkoa.

Hyvää matkaa ja tervetuloa taas keväällä!

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Hyvää juhannusta.



 Tämä kuva unohtui eilen. Kaikki neljä turkoosia munaa selvisi näin hyvin eläviksi poikasiksi.

torstai 24. kesäkuuta 2021

Myrskyn jälkeen...., alkaa risusavotta.

 Aikamoinen myräkkä eilen 23.06.2021. Koristeomenapuusta repesi iso haara maahan ja terassin aurikovarjosta katkesi varsi. Pihan kukat tässä rytinässä vähän kärsivät, mutta toivotaan että toipuvat taas syksyyn mennessä.
Hyvää on se, että talitintin pönttö säästyi. Nyt on poikasilla vapaa lentoreitti. Toivottavasti linnut eivät joudu vaaraan, kun suojaava puunhaara on palasina tantereella.

 Tätä sahaa ei voitu käyttää. 

Tämä ei ole sama kuin edellinen linnunpesän postaus, sielläkin selvittiin hyvin. Seuraavassa lisää kuvaa niistä.

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Sukuja selvittelen ja huhtikuun kuvia lisäilen muistoksi.

 

Onnenpensas ja kallion jäkälät.

Västäräkki on kuvattu Päijänteen jäällä 18.04.2021. Iloisena se siellä hyppelehti ja näytti löytävän jotain syötävääkin nokkaansa.

Sinivuokot ovat aina sykähdyttävän kauniita, joka vuosi niitä on kuvattava. 18.04.2021.


 

Lumipyry yllätti.


Tuttu pariskunta saapui huhtikuun puolivälissä, kylmää oli eikä pörriäisiä löytynyt. Onneksi tirpat pudottelivat siemeniä maahan.Voi sitä kujerrusta ja kuhertelua.💚


Nämäkin krookukset päätyivät ns. parempiin suihin.



Kanadanhanhet ovat kotiutuneet joelle.

Nyt jolkattiin kirkolle päin, Veijo ehti napata kuvan.😊

 

 01.04.2021 joella oli vilinää vilskettä, telkät riitelivät reviirajoista ja yksi kanadanhanhipari saapui mukaan.

*****

Tästä alkaakin juttua maaliskuun viimeiseltä päivältä. Kesken se jäi silloin ja kesken se on vieläkin. Tämä kuvastaa minun tilannettani näinä aikoina, mitään valmista ei enää synny. Päivällä vähän pihatöitä ja sitten iskee väsy.

 Netti on hyvänä apuna penkoessani sukuni vaiheita 1800-luvullta. Monien seurakuntien kirkonkirjat löytyvät jo valokuvattuina ja digitoituina tietokoneelta. Vanhimmat tiedot ovat lähes kaikki vanhalla ruotsin- tai latinankielellä. Suomihan oli silloin Ruotsin valtakuntaa ja papisto ruotsinkielistä.

Omat esi-isäni tai esiäitini ovat sotilaita, piikoja tai renkejä, toisten palvelijoita. Kruunu antoi sotilaille sukunimen ja he asuivat isäntiensä maatiloilla sotilastorpissa. Jos sotilas kaatui sotatantereelle, niin isäntä joutui pestaamaan uuden miehen tilalle ja edellisen sotilaan leski sai kolme armokuukautta ja senjälkeen oli lähdettävä torpasta lapsineen. Uusi sotilas sai torpan, sukunimen ja joskus myös lesken lapsineen.

Almanakan nimilista oli paljon nykyistä lyhyempi. Etunimet pohjautuivat lähes aina raamatunhistoriaan. Nimet periytyivät isiltä ja äideiltä ainakin vanhimmalle lapselle. Johanin poika kastettiin Johan Johanssoniksi. Tästä alkaakin renkipojan vaiheiden selvittelyn vaikeus. Jos poika Johan on onnekas ja saa pitää isänsä rippikouluikään asti, niin hän pysyy kirjoilla perheen mukana. Nimenä Johan on ollut hankala tutkijalle, usein se kastekirjassa on muodossa, Johannes. Viisitoista vuotiaana Johan pääsee ripille ja lähtee renkipojaksi naapuripitäjään. Siellä onkin sitten suomenkielinen kirjuri joka merkkaa Johanin Juho Juhonpojaksi. Syksyn pestuumarkkinoilla Johan päätyykin uuteen työpaikkaan ja rippikirjan uudelle sivulle isäntänsä palveluskunnan rivistöön ja kas Johan onkin kirjattu taas uudella nimellä Juha Juhanpoika. Seuraavan vuonna kirjuri keksii merkata Johanin Juhaniksi tai Jussiksi. Näissä nimissä on oltava tarkkana kun samalla kylällä on monta Jussia ja myöhemmin myös Hannes ja Hannu muotoisena. Kustaa Vilkuna  erotti Johanneksen ja Hanneksen omille nimipäivilleen allakkaan.

Lähes yhtä kauhea on Carl, hänen nimensä vaihtelee Karl, Kaarlo, Kaarle ja hautakivessä sitten lukeekin Kalle. Naisten nimissä on ykköshankalana Christina, Kristiina, Kristina, Stiina, Stina, Tina, Tiina. Tietokoneella jotain henkilöä etsiessä tuo yhden i:n puuttuminen tai lisääminen saattaa aiheutta hankaluuksia.

Rippikirjat kirjoitettiin uusiksi aina kymmen vuoden välein. Jos kirkkoherra silloin löytää tarkan ja hyvän käsialan omaavan henkilön urakkaa hoitamaan, niin sukututkijat kiittävät.

 Johanin kotitorpassa on neljätoista lasta, kaikille ei riitä elintilaa pienessä torpassa. Marraskuussa rippikoulun käynyt Johan pestautuu naapuritilalle rengiksi. Pappilassa Johan kirjataan uudelle sivulle isäntätilan renkien rivistöön. Joskus renkejä ja piikoja joutuu kymmenen vuoden rippikirjasta etsimään kymmenestä eri talosta ja usein vielä naapuripitäjästäkin. Hidasta ja mielenkiintoista puuhaa sukututkijalle.
Oikein hyvin jos käy, niin renkipoika Johan löytää itselleen morsiamen ja saa isännältä luvan perustaa torpan. Siihen loppuvat Johanin vaeltelut, hän jää paikalleen kasvattamaan ruista ja perhettä.

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon ja monet ovat niin tehneetkin. En olisi ikinä uskonut kuinka koukuttavaa sukututkimus voikaan olla. Nyt korona-aikana se on auttanut pitämään aivot jonkinlaisessa toiminnassa kun kotoa ei paljoa ole voinut poistua elämälle virikkeitä hankkimaan.

Pihalla puuhastelu on ihan super ihanaa, nautitaan keväästä. Toukokuusta sitten myöhemmin.

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Pääsiäinen


 Aurinko on tehnyt ihmeitä. Viime viikolla tällä paikalla oli vielä puoli metriä lunta. Tässä jouluruusussa oli jo tammikuussa nuppuja, sitten tulivat pakkaset ja paljon lunta.

Toivon pääsiäiseenne paljon onnea ja iloa.


Voi tätä suloisuutta.

Sulkien ja höyhenten huoltoa.



Näitä upeita lintuja olemme saaneet ihastella maaliskuun 18. päivästä lähtien, nyt lintujen kotijärvellä löytyy jo sulaa vettä, meidät on jätetty toistaiseksi. Hyvää kesää hienoille linnuille.

Tämä siemenrohmu ei saapunutkaan lentäen paikalle.

Ruudun takaa kuvatessa näitä heijastumia tulee, mutta kuvia on vaan pakko napsia laadusta tinkien.

 
Siinä taisi mennä ensimmäiset sinivuokon nuput.


Sorsien populassa kaakatus on kiirinyt hyvästä ruokapaikasta. Sieltä tullaan tällä kerralla räpyläpatikkaa kun on hyvä hankikanto ( 23. 03.). Talvella kävi pihassa vain yksi pieni sinisorsa, nyt paikalla on usein kuusikin sorsaa samaan aikaan plus lintulaudan varsinaiset vierailijat ja riitaahan siitä tulee. Hupaisaa kuunneltavaa kun sorsat kaakattavat ISOILLA KIRJAIMILLA.

Toivon auringon tuovan minullekin vähän lisää virtaa. Olen ollut pitkin talvea useinkin hyvin väsynyt. Sanotaan, että "vuosi vanhan vanhentaa ja kaksi lapsen kasvattaa", ehkä nyt on ollut se minun vuoteni.

Mustarastaita tuli eilen iso parvi pihaan, kelpasi sitä laulua aamulla kuunnella. Tänään näkyi siemenbaarissa punarintoja ja joella meloi telkkä, mahtoi siinä lintuherra hämmästellä maiseman muuttumista.

Pitäisi kai viritellä jotain verkkoa tähän, jos bambit osuvat kierrokselle niin valkoiset kukat menevät ensimmäisinä.

No nih, johan tässä tätä lätinää tulikin, taidanpa nyt ottaa päälle päätteeksi pienet nokoset.

ps. Muutin isokoskelon telkäksi 01.04. kun tänään onnistuin saamaan linnun valokuvaan. Täältä kaukaa ikkunasta katsoen lintuja on vaikea tunnistaa kun molemmat ovat mustavalkoisia (urokset ).