Sanaton suru

 Rakas puolisoni on menehtynyt syöpäsairauden uuvuttamana. 

Kiitollinen jokaisesta yhdessä eletystä päivästä.

Meidän lauseemme oli: "Tänään rakastan sinua enemmän kuin eilen ja vähemmän kuin huomenna."

On niin hiljaista.

Unelman nimipäiväksi Clivian terttuun avautui useita kukkia, nyt niitä on avoinna kymmenen ja nuppujakin on vielä kaksi. Kukka oli koko kesän omenapuun alla ulkona, siellä sen juurelle ilmestyi myös "poikasia", nyt on uusikin Clivia kasvamassa omassa ruukussaan. 

Meillä kukkia hoitaa mies. Oli tehtävä selvä työnjako kun joskus kävi niin, että kukat olivat hukkumisen partaalla kun molemmat hölväsimme vettä samana päivänä. Toisaalta, välillä kävi niin ettei kumpikaan kastellut kun luuli toisen sen jo tehneen ja kukat itkivät vettä. 

Tämä yhden kastelijan taktiikka tuntuu toimivan hyvin.

Itsenäisyyspäivänä veimme kynttilän sankarihaudalle.

Vielä muutaman päivän elämme pimenevässä päivässä kunnes valo jälleen voittaa. Tänään olen kuitenkin kiitollinen pimeydestä, luin artikkelin valotutkimuksista. Valokin ahdistaa ihmistä jos sitä on jatkuvasti ja liian paljon. Suurissa kaupungeissa ei koskaan nähdä tähtiä, revontulista puhumattakaan. Olisi onneton ajatus jos koskaan ei olisi nähnyt Linnunrataa, Otavaa ja Pohjantähteä.

Viime yönä valvoin, oli täysin pimeää, katselin kuuta ja tähtiä. Katuvalot olivat jo sammuneet ja joen puolella ei ole naapureita jouluvaloineen. Kuun sirppi oli niin ohut ja terävä, se oli kuin kellahtamassa selälleen kumoon. Pilvetön taivas ja tähdet, sydän lyö, mitä vielä toivoisin tässä hämmentävässä maailmassa.

 Onnellinen on hän, joka on nähnyt Linnunradan.

Kynttilälyhtyyn kuistilla on asettunut pieni orkku orava, sillä on sydämelliset jouluvalot  turvallista valoa antamassa.

Ensimmäiset hyasintit jo avautuivat tuomaan jouluista tunnelmaa taloon. Onneksi kumpikaan meistä ei ole allerginen tälle voimakkaalle tuoksulle.

Ystävien nimipäivätervehdys on avannut ensimmäisen kukkansa. Lämmin kiitos saareen.💗
 

Uteliaalle uutisia.

Näinä aikoina media on tulvillaan koronavirusuutisia, kiinnostuin tästä Yle:n artikkelista.

Voiko veriryhmällä olla vaikutusta koronavirustartuntaan?  Tiedättekö veriryhmänne? Omani on AB+, sen selvitti aikoinaan Suomen Punaisen Ristin veripalvelu. AB+ verta on n. seitsemällä prosentilla väestöstä. Turussa veripalvelu kutsui minut kirjeellä verta luovuttamaan. Joskus kävi niin, että jouduin lähtemään kotiin rautapurkki taskussa. Ei voitukaan ottaa kahden pikkulapsen työläisäidin aneemista verta. Myöhemmin verta luovutettiin työpaikalla kaksi kertaa vuodessa, taas kelpasi. Oli mukava auttaa. Olen myös saanut "lainani" takaisin, en edes tiedä kuinka monta pulloa sain lahjaverta isompien leikkausteni jälkeen.

Nyt lähti rönsyilemään, näin käy kuulemma vanhoille ihmisille. Palataan asiaan kuvan alla.

En ryhdy selvittelemään Yle:n juttua enempää koska sen voi kukin lukea itsekin, ehkä joku muukin uutislehti asiaa käsittelee.  Kiinnostavaa.

Artikkeli palautti mieleeni vuosien takaisen pohdiskelun serkkuni kanssa. Hän oli Floridassa asuessaan törmännyt tällaiseen veriryhmäkeskusteluun. Silloin vuosituhannen vaihteessa kehiteltiin USA:ssa sellaista teoriaa, että tulevaisuuden ruokakaupat myisivät elintarvikkeita asiakkaille veriryhmän mukaisesti. Henkilön pitäisi tietää vain veriryhmänsä ja kauppias kertoisi mitä ruokaa kannattaa hankkia.  Esim. AB+:lle  lammasta, kania, kalkkunaa ja meren antimia. Ananasta.

Uteliaisuuteni asiaa kohtaan heräsi, aloin tutkia lisää. Netistä löysin ameriikkalaisten Peter J. D´Adamo - Catherine Whitney :n  kirjoittaman kirjan, joka oli myös käännetty suomeksi.

Luin kirjan, erityisesti ne osat jotka koskivat AB+ henkilöitä.  En koskaan ottanut kirjan ohjeita käyttööni. Ehkä olisi pitänyt. Moni asia kuitenkin hämmästyttää vieläkin. Olen nimittäin ihan luontaisen vaiston varaisesti suosinut sellaisia ruoka-aineita, joita kirjakin suosittelee. Tykkään erityisesti lehtikaalista, parsakaalista, kukkakaalista, kurkusta ja bataatista y.m., näitä suositellaan veriryhmälleni. Haitalliseksi mainitaan appelsiini. No, siitä saankin usein kieleeni aftoja.

Se mikä sopii USA:ssa ei välttämättä sovi Suomessa, kaikenlaisia teorioita on kiinnostavaa tutkia. Voisihan tätäkin systeemiä näin koronakaranteenin aikana uteliaisuuttaan kokeilla. Valitsisi lautaselleen vaikkapa kahden viikon aikana vain suositeltuja ruoka-aineita. Mikä ettei.

Lähdenkin  valmistamaan lounaaksi juuresmuusia ( runsaasti bataattia ) ja lammaspaistia. Minttukin on neutraalina sallittu mauste.

Tästä nyt puuttuu se muusi, mutta se on vasta vaiheessa.

Kuvan tulppaanit kukkivat kasvuhuoneessa, ylimääräisenä lahjana tulleet sipulit kuopattiin myöhään syksyllä lasin taakse. Hyvin ovat säilyneet kuivilla lehdillä peitettyinä kylmässä lasitalossaan talven yli. Tämä kukkakokeilu kannatti.

PS. Se utelias olen siis minä.

Totta kai karanteenissa.

  

 Hassu sana tuo tottakai, onko se siis totta? Kai se on totta. Totta kai.  Hallituksen johtohenkilöt ovat olosuhteiden näin ollessa esiintyneet päivittäin Tv:ssä ja vakuuttaneet asioiden totta kai olevan niin tai näin.

Tietenkin minä olen karanteenissa, tottakai. Yhteen vain erikseen? Tottelen annettuja määräyksiä, totta, kailla tai ilman.

Tulkaa mukaan kuvakierrokselle ruudun taakse.

Kuka katala kanalja on napannut pyrstötiaisen pyrstön?

Kyllä voikin pikkuinen olla soma.  

 Yöllä vielä on ollut pakkasta, mutta aurinko lämmittää jo suloisesti.

Kuvat ovat vähän epätasaisia kun ikkunan takaa olen kuvia napsinut.

He ovat taas täällä.

Joki ei jäädy, ruokaa löytyy pohjalta.

Naapurin pihassa kaadettiin vanha koivu.  Silmut ovat makeita, ei tästä ole kiire minnekään. Pienet päivätorkut ovat aina paikallaan.

Kuviteltiin tuon verkon estävän isojen lintujen ruokailun pienille tarkoitetulla makkaralla. No, saahan sitä toivoa kaikenlaista. Nälkä se tikanpojan atrialle lennättää. Olen koko talven odotellut valkoselkätikkaa ikkunani alle. Eipä ole näkynyt.

Pikkutikka on käynyt, mutta käänsi minulle selkänsä.

Keräsin tähän kollaasiin tänään pihalla kuvaamiani kukkia ja jokirannan pajuja.