Musiikkitestamentti

 Pitäisikö sellainen tehdä?

Eilen katselin televisiosta ohjelmaa, "Kun muisti pettää". Aihe kiinnosti kun tuota ikääkin on jo niin paljon, että pian en enää kehtaa postauksen tunnisteena käyttää "Noin kahdeksankymppinen".

Ohjelman vierailija, muistiasiantuntija Marko Mustiala, esitti kiinnostavan ehdotuksen.  Pitäisi laatia lista sellaisista musiikkikappaleista, joista on aikoinaan pitänyt. Jos sitten myöhemmin niin surullisesti tapahtuu, että muisti alkaa pätkiä, niin mieluisan musiikin kuunteleminen voi virkistää muistia tai ainakin auttaa kestämään. Tuossa on varmasti vinha perä, olen sellaista nähnytkin palvelutalossa.

Kun aloitin vapaaehtoisena ystävänä käydä Linda-palvelutalossa tapaamassa Anjaa kerran viikossa, hän sairasti alzheimerin tautia ja oli unohtanut lähes kaiken entisen. Anja rakasti laulamista, lauloimme yhdessä. Hämmästelin miten ihmeessä hän voi muistaa laulujen sanoja niin hyvin. Annoin vain ensimmäiset sanat laulujen alusta ja hän jatkoi onnellinen ilme kasvoillaan. Anja nukkui pois 93-vuotiaana.

Mitenkähän tätä listaa nyt pitäisi rakentaa? Voisi ehkä valita yhden tai kaksi jokaiselta eletyltä vuosikymmeneltä. Tuleekohan tästä vaikeaa? Päätän ottaa rennosti, listahan voi elää ja muuttua mielialojen mukaan, nyt kun vielä osaan deletoida ja näpytellä.

Ensimmäiseen kymmenvuotiskauteeni liittyy vahvana mielikuvana Markus-setä ja Malmstenin Mikki-hiiret. Ehkä kuitenkin sota-ajan lapsena valitsen "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie". Siitähän lapsonen sai turvaa ja lohdutusta.

Turun kaupungin lahja koululaisille 1950-luvun alussa oli nuorisokonsertit uudessa konserttitalossa, vieläkin tätä kirjoittaessani muistan sen haltioitumisen, jota silloin tunsin. Siihen maailman aikaan köyhälle lapselle ei mitään suurempaa voinut olla kuin edulliset konserttiliput ja oikea sinfoniaorkesteri.

Kirjoitin tästä  blogissani joskus kauan sitten, täältä se juttu löytyy. https://mammanmaailma.blogspot.com/2010/09/aika-antaa-muistoille-kultakehykset.html

Näitä samoja haluaisin kuunnella edelleenkin. Tähän lisäisin vielä ensimmäisestä näkemästäni baletista, Joutsenlampi, "Pienten joutsenten tanssi"     Satumaisen kaunista. Tämä oli nuoruuteni vuosikymmen, ei ollut televisiota eikä levysoittimia meillä.

Oikeastaan voisinkin lopettaa jo tähän, näistä 50-luvun suosikeistani saisi jo sellaisen pitkäsoiton, että ei paremmasta väliä.

Kolmas vuosikymmeneni osui 60-luvulle, syntyi kaksi pienokaista ja musiikki vaihtui tuutulauluihin tai tämän kaltaisiin, " Keitä te ootte pienet veitikat, kun en mä tunne teitä, piupali, paupali...piupali paupali

kun en mä tunne teitä".

Taloon tuli televisio ja pikku kakkonen.  Löytyi kuitenkin äidillekin jotain uutta ja ihmeellistä. pakko oli Googlata, että löysin tämän,      Elvis ja "Muss i denn".  Myönnän, olin aivan myyty, tätä haluaisin kuunnella dementoituneena jos elämä sellaisen kohtalon antaa. ( Mieluummin näin kuvan kanssa ). Edit Piaf , Maria Callas, en osaa valita.

70-luvulla meillä oli sellainen järjestys, että minulle tuli kirjakerhosta joka kuukausi uusi kirja ja exälle Fazerilta uusi levy. Nansy Sinatra, Simon and Garfunkel, Johnny Cash ja Roger Whittaker vihelsi.  Aina soi ja lasten huoneissa "piupali paupalit" olivat vaihtuneet Michael Jacksoniin ym. , en minä tiedä mitä niitä silloin oli.

 

 Oho, nythän onkin jo puoli yö. On löydettävä piste.

80- luku, Barbara Streisand lauloi Woman in love.💕

Mitä ihmettä, fonttikin vaihtui. Tämä oli tässä. Olen liian vanha, ei kukaan jaksaisi tehdä näin pitkää soittonauhaa.

 Ehkä jo huomenna teen uuden listan, kun tästä puuttuu se tärkein lauluni "Pauhatkoonpa elon meri, purten kestää sen..."

 

 

Vanha opettelee uusia temppuja

 Tästä harjoittelu nyt alkaa, mistä löydän uuden fontin? Tarpeeksi suuren, että näen itsekin lukea.  Olisiko Dancing Script  mukava fontti? Kauniilta näyttää. mutta tuo Arbutus Slab taitaa kuitenkin olla enemmän minulle sopiva, vielä kun saisin kirjaimet sopivan kokoisiksi.

Olisikohan kirjainkoko "suuri" hyvä, tai "keskikokoinen". Valitsen keskikokoisen. Käynpä klikkaamassa esikatselun. 

Nyt tämä sepustus juuttui paikoilleen, ei liikahda nuolella, eikä harmaata palkkia pysty liikuttamaan alaspäin.

Kokeilen laittaa tähän väliin kuvan.

Onnistui ja tänne kuvan alle pystyy kirjoittamaan tekstiäkin ilman ylimääräistä temppuilua. Hyvä muutos ohjelmassa ja nuo hymiötkin ovat nyt mahdollisia, ehkä ne kuitenkin sopivat paremmin tekstareihin. 

Todellisuudessa noita tekstareita lähettelen mahdollisimman vähän, yritän vältellä kaikin keinoin. En tykkää niitä pieniä näppäimiä käyttää. Yleensäkin  tuo uusi puhelin on ollut varsinainen "murheenkryyni", pakko se oli hankkia kun pankin kautta on tunnistauduttava Omakantaan, Verotoimistoon ym. ym.

Mitähän seuraavaksi keksitään mummelin harmiksi?

Laitanpa vielä yhden kuvan.

Olen kokeillut rohkeasti klikata kaikki ylärivin härpäkkeet ja huomaan etten tarvitse kaikkia tai en ehkä tiedä tarvitsevani.😊 Mihin käytetään tuota maapallon kuvaa Input Tools?  Onneksi en pysty kaatamaan koko systeemiä klikkailuillani.  Oli ihan pakko kokeilla vielä tätä kaunista fonttia.

Pitkin kesää olen valokuvannut pihan kukkia ja pörriäisiä, ehkä olisi viisasta lisäillä niitä blogiin pienin annoksin ja samalla opetella näitä uusia käytäntöjä. 

Tällaista räpellystä tänään. Jotain tuli taas opittua ja myönnettävä on, että kivaa on ollut. Koska sanotaan harjoituksen tekevän mestarin, niin voisin tässä hankkia rutiinia postailemalla kesän kukkasatoa kuvina vähän tiheämmin kuin kahden kuukauden välein.

🦋🌸🌺🌻Löysin vielä lisää hymiöitä kun piirsin itse mallin, aika jännää.

Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu, sanoo vanha turkulainen.

Hyvää viikonloppua! 

Vielä tänään

on vuosi 2019 kalenteriin merkittynä.  Ehdinkin jo eilen blogiin hölväistä ohjeita uudelle vuodelle, nyt otan vähän takapakkia ja katson taustapeiliin. Voisi vielä palata jouluun, kun se on muistoissa lähellä.

Meillä ei enää valmistauduta jouluun entiseen malliin. Muutamat jouluvalot ja kynttilät, ne tuovat hyvää mieltä pitkän pimeän syksyn jälkeen. Aikaisemmin voi laulaa "on äiti laittanut kystä kyllä..", niin nytkin, Saarioisten äidit meillä ja valmiiksi paistettua kinkkua.

Suomen Turussa julistettiin joulurauha, sitä 700-vuotiasta perinnettä voi nykyään seurata televisiosta ympäri maailman. Lapsena siellä vanhalla suurtorilla joskus seisoimme lumi- tai räntäsateessa, toisinaan paukkupakkasessa varpaat palellen. Mukaan oli kuitenkin päästävä. Tänä vuonna kun istuin mukavasti omassa tuolissani lämpimän shaalin alla ajatukset lensivät satojen vuosien päähän. Tulikohan esiäitini Karin Hakolakin puolisonsa Jakobin kanssa 1500-luvun lopulla katsomaan Tuomiokirkolle joulurauhan julistamista? Näiden esiäitien ja -isien kanssa on syksyni vierähtänyt kuin siivillä, ei ihme, että he nyt muistuivat mieleeni.

Aattona kuuntelimme joululauluja televisiosta. Yritin hyräillä mukana, nuo kaikki vanhat rakkaat laulut on osattu ulkoa, osataan vieläkin. Hämmennystä herättää uudet sanat ja sovitukset. Miksi ihmeessä meilläkin joululauluista on uusin sovituksin tehty lähes tunnistamattomia. Sallitaan nekin, jos näin paremmin koskettavat ihmisten sydämiä. Joulun sanoma oli muutettu joulunsaduksi, "Tuikkikaa oi joulun tähtöset" iki-ihanassa laulussa. En tiedä kumpaa sanaa Elsa Koponen on runossaan käyttänyt, minulle joulun sanoma on tärkeä. Mahtuuhan juoluun satuakin tonttuineen ja pukkeineen, kaikki kunnia  iloisille tonttu-ukoille.

Joulupäivänä en jaksanut lähteä kirkkoon, asetuin TV:n ääreen katsomaan ja kuulemaan joulun sanomaa. Jumalanpalvelus eli kirkonmenot, tai messuhan se nykyään on, lähettiin entisen kotipaikkamme uudesta kirkosta, mukava yllätys. Messu on aikaisemmin tullut sanana tutuksi kun lähdetään huonekalu- tai kirjamessuille.

Uusi kirkko oli hyvin pelkistetty ja vaatimaton, kun sieltä viedään joulukuusi ja seimiasetelma pois, niin aika karulta näyttää. No, sanaa kuulemaanhan tähän on istuttu, eipä häikäise kirkon kulta ja prameus.

Vanhaa seurakuntalaista hämmentää uudet tavat ja tekstit. Eipä tuntunut paikalla ollut kirkkokansakaan aina olevan tilanteen tasalla. Omituiselta tuntui kun laulettiin "Enkeli taivaan lausui..", ennen viimeistä säkeistöä kirkkohenkilö luki tuttua tekstiä Luukkaan mukaan uusin sanoin. Kansa nousi seisomaan ja sanomakin vaikutti ihan entiseltä. Lukemisen lopuksi ihmisiä kehoitettiin istumaan, nopeimmat jo ehtivät istuakin kun säestäjä saman tien jatkoi laulun viimeistä säkeistöä, "nyt Jumalalle kunniaa.." ( Näitä  sanoja jo ruudussa väläytettiinkin ennen tekstin lukua ).  Kirkkokansa pomppasi ylös  seisomaan, aivan kuten ennenkin on tehty viimeisen värssyn aikana. Epäselväksi jäi kirkkohenkilön tarkoitus, olisiko pitänyt istua?

Aika muuttuu ja ihmiset, mutta onneksi näin iäkkäänä saa jo pitää omat elämänarvonsa eikä tarvitse yrittää mennä uusien muotivirtauksien mukaan.

Hyvää ja arvokasta tänäkin jouluna oli se, että Suomen kirkoissa saatiin rauhassa ja pelkäämättä käydä kuulemassa joulun sanomaa.

Laitan tämän vanhan tekstin 1800-luvun Raamatusta ihan vaan vertailun vuoksi. Uskon, että menneinä vuosisatoinakin ihmiset ovat hämmestelleet ja kummastelleet uusia aikansa mukaisia sanankäännöksiä. En muista  kuinka mones käännös nykyinen käytössä oleva onkaan.

Kiitos lapsille kun tulitte välipäivinä käymään.

Tämä joulusta ja vielä muutama kuva tästä vuodesta.

 Vuoden alku oli yhtä juhlaa kun vietimme syntymäpäiviä täällä kotona.

Ei se sitten yhtään sattunut vaikka tulikin 80 täyteen. Ihan hyvä näin, kiitollinen tästä vuodesta.
 

Kesällä kukat ilahduttivat pihalla ja pientareilla.
 


 

Luonto on  täällä lähellä.



Valkoinen heinäsorsa uiskenteli joella tyttöheinäsorsan kanssa, loppukesällä pariskuntaa ei enää näkynyt.

Liekö tällä upeaturkkisella ketulla osuutta asiaan. Harakka häiriköi ketun päiväunia aurinkoisella ruohikolla.



Näitä säihkysääriä pihalla näkee melkein päivittäin.

Pari kertaa on tullut luntakin tänä talvena, nyt on maa melkein paljaana. Kettu on hyvässä kunnossa, upea häntä repolaisella.

Korkeimman kädessä on seuraavakin vuotemme. Toivomme rauhaa ja ihmisille hyvää tahtoa lähimmäisiään kohtaan. Yritetään jatkaa positiivisella mielellä uuteen vuoteen. On tuntunut hyvältä kun Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on toivottanut kansalaisille uutena vuotena "Jumalan siunausta!"

Onnea ja menestystä uudelle vuodelle!

Tulevalle vuodelle

Kälyni Teksasissa on hyvä tyyppi, hän löytää aina jotain hauskaa tilanteeseen sopivaa kuvaa tai tarinaa mieltä virkistämään. Näin nytkin, minullahan on jos jonninmoista kremppaa ollut jo vuosikausia, tämä 1786-luvun ohje pelasti eilisen päiväni.

Juttu on niin hassun hauska, että epäilin ensin vitsiksi. Onko tosiaankin niin, että 1700-luvulla aivojen liiat höyryt pääsivät ulos tukkaa kampaamalla? No, minulta ainakin pääsi turhat höyryt aivoista jo tätä  lehtileikettä lukiessa.

Google on meikämamman tietopankki ja -säilö, kun omat älylliset resurssit ovat rajalliset ja muistokin joskus pätkii. Googlasin C.W. Loindieriä ja sieltähän löytyikin lähdetietoa ja uskonvahvistusta tälle "terweyden warjelemisohjeelle",  Hyviä vinkkejä on vielä lisääkin linkin takana.

 Olkoon tämä pieni loppukevennys tälle vuodelle, ei nyt irronnut mitään syvällisempää tänään, mutta huomenna on taas uusi päivä.

"Uni eli nukkuminen on sangen hywä...", siispä  nyt pikku nokosille.

Ne ihanat helteiset päivät Turussa.

Kävelysillalla  rakastavaiset ovat vannoneet ikuista rakkautta ja siitä merkiksi lukko siltakaiteeseen.

Täällähän on kuin Pariisissa, ravintolat ovat muuttaneet vesille.

Jakke-jokilautta seilaa Auran aalloilla ja pysähtyy välillä ottamaan lisää matkustajia tai päästämään jo janonsa sammuttaneet laiturille.

Vanhat ikäkulut paatit on hinattu jokirantaan turkulaisten ja turistien lepo- ja ruokapaikoiksi. Täällä maistuvat paistetut silakat ja muusi.

Hotellin aulasta olisi voinut vuokrata muksubussin. Kiva idea.

Potkulaudatkin kulkevat nykyään sähköllä. Näitä hirmuja joutui oikein varomaan, sujahtivat hiljaisina yllättäen ohi melkoisella vauhdilla. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän missä kiidetään, ajotiellä autojen seassa, jalkakäytävillä mummoja pelottamassa vai pyöräteillä hämmentämässä  jalkaratasta vanhaan tyyliin veivaavia kulkijoita.

Puhelimella tuollaisen rakkineen sai käyttöönsä maksettua ja saldon loputtua ajopelin voi jättää niille sijoilleen seuraavan huruttelijan käytettäväksi.

Voi hyväntähden sentään, on minun Turkuni muuttunut. Kaukana vuosikymmenten takana ovat ne kauniit kesäiset päivät kun itse olen polkenut näitä silloisia mukulakivikatuja kellohameenhelmat tuulessa liehuen.

Jotain pysyvääkin sentään, nyt ei tiebitumi tuoksu. Tämä on Tuomiokirkon sivuovi. Kauniisti ja taitavasti on ratkaistu vasemmalla näkyvä invakaista pyörätuoleille.

Syy miksi käytimme sivuovea kirkossa vierailuumme oli minun flimmerini, en olisi jaksanut kävellä pääoven portaita ylös kun sääkin oli niin tukalan lämmin.

Näin se minulla nykyään menee, aamulla hotellissa heräsin flimmeriin. Ai, ai äkkiä lisää lääkettä. Olimme sopineet, Teksasista lomalle tulleen veljeni ja hänen vaimonsa kanssa, yhteisestä Turku- nostalgiakierroksesta.

Melkoisen hullulta tuntuu lähteä turistihommiin vuoden kuumimpana viikkona flimmeri riesana. No., hullu mikä hullu, en halunnut hotelliinkaan jäädä ja sähköllä minua ei enää uskalleta  tahtiin yrittää. Ei siis kannata lähteä sairaalaankaan. - Näillä mennään, pysytään suunnitelmassa, ei auta itku markkinoilla.

Nyt tätä kirjoittaessani hoksasin sellaisenkin seikan, että olisi ollut komiaa jos mummeli olisi Tuomiokirkossa vetäissyt viimeisen henkäisyn. Ehkä sitten esiäitini kirkon lattian alta olisivat johdattaneet minut sille tielle josta paluuta ei ole.

Sain oppaalta kartan kirkon lattian alla viimeisen leposijan saaneista henkilöistä.

Turun Tuomiokirkon urut ja lasimaalauksia.

Kaarina Maununtytär lapsineen.

Luterilaiset pyhäköt ovat koruttomia jos vertaamme koristeellisiin katollisiin kirkkorakennuksiin.

                                                                                   *

Kauppatorin Kauppiaskadun puoleisella reunalla on Wicklundin tavaratalo. "Wicke" on nyt laajentunut ylöspäin. Yhdeksäs, eli ylin kerros näyttää lasiterassilta, sieltä on hyvät näkymät yli kaupungin. Hissillä pääsee ylös, kannattaa käydä jos Turussa liikkuu.

Kuvassa on heijastumia, nappasin sen ikkunan läpi.

Kun näitä kulkupelejä tässä olen kuvaillut, niin menköön vielä tämäkin.

Torikauppiaat ovat ahtautuneet pieneen nurkkaan entisen yliopiston eteen Aurakadun kulmaukseen. Aamulla aikaisin maalaisten paikat vielä odottivat tuotteidensa myyjiä.

Koskaan en ole tässä kirkossa sisällä käynyt. Nyt  torikauppiaat ovat tulleet jo ihan liki kun toriparkin rakennustöiden takia Yliopistonkatu on suljettu liikenteeltä.

                                                                                  *

Kukkaloistoa Paraisilla. Pieni koukkaus ulos kaupungista.

Näin kauniissa maisemissa lounas Kaarinassa.

Herkullisen näköinen kalalautanen saa veden nousemaan kielelle.

Turun linnassa on 08.03.2019 - 08.03.2020 esillä näyttely, joka kertoo turkulasista naisista. Minulle tämä olisi ollut mieluisa kohde, mutta sattuneesta syystä käynti näyttelyssä ei toteutunut. En olisi pystynyt kiipeämään jyrkkiä portaita. Linnan turistimyymälästä kuitenkin ostin esittelylehden ja Veli Pekka Toropaisen kirjoittaman kirjan.

Yksi sivunäkymä Veli Pekka Toropaisen kirjasta. En ole vielä kirjaa ehtinyt lukea, mutta se tieto on netistä saatu, että Karin Hakola on esiäitini ja haudattu Turun Tuomiokirkkoon. Palaan aiheeseen luettuani kirjan.

Omat sukututkijankykyni eivät riitä kovinkaan pitkälle, on turvauduttava ammatti-ihmisten tutkimuksiin ja julkaisuihin.


                                                                                   *

Saippuakukkana olen tämän oppinut tuntemaan. Virallinen nimi rohtosuopayrtti Saponaria officinalis.

Tilasin muutama vuosi sitten nettikaupasta vaaleanpunaisia liljan mukuloita. Ensimmäisenä kesänä ne olivatkin tilatun värisiä, mutta muuttuivat talven aikana valkoisiksi. Hyvin lähtivät kasvamaan, eikä värinmuutoskaan haittaa. Ehkä jonain kesänä ovat taas muuttuneet vaaleanpunaisiksi. Mikähän värinmuutoksen on aiheuttanut?

Siitä flimmeristä vielä senverran, että sydän löysi oman tahtinsa Turun hautausmaalla kun kävimme etsimässä setäni muistokiveä. Hauta löytyikin hyvien koordinaattien ansiosta.

Turkuun pitäisi päästä pyörimään vähintään viikoksi, eikä silloinkaan ehtisi kaikkea kiinnostavaa tutkia. Siispä, älkää lentäkö etelään, matkustakaa Turkuun jos haluatte kokea elämyksiä.

Pihan öttiäisiä.

 

 Kimalaiskuoriainen.

 Lehtokotilo

Kultakuoriainen

Tähän keskeneräiseen luonnokseen on jäänyt blogini päivitys viime kesänä. Kolme kuvaa, ei muuta.

Sitten tuli uupumus ja sellainen väsy, että tekstiä ei vaan irronnut. Muitakin kuvia on kesällä otettu, ehkä niitä  joskus vielä blogiini siirtelen.

Kiitos kaikille, jotka olette kuulumisia kyselleet. Hengissä siis vielä ollaan, sydäntä on tahdisteltu ja elokuun lopulla sairaalassa saivat vielä virkoamaan kuumehoureisen mummelin. Olihan sekin kokemus, koskaan aikaisemmin en ole joutunut selviytymään 39,9 asteen kuumeesta.

Syksy on sujahtanut ohi kuin varkain, ei oikein voi tajuta kuinka nopeasti päivät kuluvat.

Kiitos Anjalle kun havahdutit minut todellisuuteen taas. Avasin blogin ja löysin vanhoja viestejä, joita en ollut huomannut aikaisemmin. Yritän taas kerran parantaa tapani ja poiketa edes kerran viikossa blogistaniassa. Yksi kommentti oli niin kiinnostava, että teen kohta uuden postauksen löytääkseni tuntemattoman verisukulaiseni.

Oli laitettava ensin tämä ötökkäjuttu bittitaivaalle,
 kun nuo kuvat olivat luonnoksena odottamassa.

Keväisiä päiviä.

Katsellaan nyt ensin näitä pihamme kukkia ja lopussa sitten lätisen mitä lätisen, jos nyt jotain mieleen juolahtaa. Jospa kirjaimet sormenpäistä hyvinkin  haluavat ruudulle lennähtää.

Tänään jo kuulin käen kukkuvan kesää, niin riemullisesti kukkui, että luvunlaskukin unohtui. 

Hän pörräsi ympärilläni, olkapäälle istahti. V S kuvasi.

Tämän orvokinalun pyysin Sipoossa naapurilta lähtiessäni kohti uusia kokemuksia jokivarressa. Luulin kukan jo menehtyneen, mutta pieni alku oli onneksi jäänyt elämään kasvimaan reunalle.

Täällä meidän pitäjässä valkovuokkoa ei juurikaan metsässä näe, joissakin pihapiireissä näkee etelästä tuotuja . Etelästä mekin omamme toimme ja hyvin ovat viihtyneet.

Aurinko on jo kadonnut Kullasvuoren taakse, päivällä on satamassa toimintaa kun veneitä lasketaan vesille.

Pussukoiden ompelu on jäänyt kun pihatyöt ovat tärkeämpiä näinä kauniina poutapäivinä.

On tässä ollut vähän pientä irtiottoakin arkirutiineista. Viime viikonloppuna miehellä oli Santahaminassa kurssihommia, hän lähti jo perjantaina ajelemaan pääkaupunkia kohti, jäin kotimieheksi, ei kun nykyään täytyykin sanoa kotihenkilöksi. Lähdin sitten suurten jahkailujen jälkeen sunnuntaiaamuna Helsinkiin linja-autolla.

Tuntui hassulta, että olin matkustanut viimeksi maantien ässällä neljä vuotta sitten Sipoosta Helsinkiin. Kaikki on muuttunut linja-automatkailussa sitten pienten rahastajatyttöjen eli bussiemäntien aikojen. Niin ja, minähän muistan ne häkäpönttölinjuritkin, joita ylämäessä matkustajat joutuivat työntämään ylös.

Nykyään vaan avataan kotona netissä matkahuollon sivut ja tarkistetaan aikataulut ja maksetaan tiketti. Matkan hinta vaihtelee saman päivän aikanakin, sitäkään en ole ennen  tietänyt. Onnekseni päivän halvin taksa sinä päivänä oli juuri minun valitsemani lähtöaika. Seuraava vuoro oli jo kahdeksan €uroa kalliimpi.
 Kätevää, matka on jo maksettu ja mummeli on vielä kotona.

Matkan arveluttavin osuus olikin se kävely ison tien varteen. En ole koko talvena kävellyt niin pitkää matkaa kaupunkivermeissä ja vielä ilman kävelysauvoja. Varasin runsaasti aikaa patikoimiseen, että voisin välillä istahtaa hengähtämään jos tarvetta ilmenee. Hyvin selvisin pysäkille, tosin ensimmäisen satametrisen jälkeen olin jo melko kypsä soittamaan mittariauton hakemaan. Tarvittiin vaan lisää askeleita, siinä kulkiessa "ruostuneet" nivelet norjistuivat. Ei huimannut eikä uhannut flimmeri, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Olin iloinen, että rohkaistuin lähtemään yksin matkaan, tytär oli Kampissa vastassa.

Matkanteko bussissa oli kivaa, vessakin takaosassa ja turvavyöt kaikille. Kuljettajan ei paljoa tarvinnut rahaa käsitellä, ihmiset vaan tullessaan sanoivat nimensä ja listalta selvisi maksu kuitatuksi. Yhteys matkahuoltoon pelasi.
Maanantaina sitten köröttelimme omalla autolla takaisin kotiin.


Meni vähän pitkäksi tuo matkakertomus, joten niistä pihatöistä ei nyt sitten enempää tähän juttuun. Sanonpa vaan sen verran, että mikä lafka keksisi myydä oikean käden puutarhakäsineitä, meillä on tuolla varastossa vaan vasemman käden hanskoja. Mihin ne oikean käden hanskat aina häviävät?