Kuunnellessani "Rouva C:n" tarinaa laitoin puikot heilumaan.

Joskus kolme tai neljä vuotta sitten innokkaat käsityöläiset kutoivat dominolapasia. Tuo buumi jäi silloin minulta kokematta kun innolla väkersin virkkuukoukulla mandaloita, domino vanttuut jäivät kuitenkin tuonne takaraivoon muhimaan. Nyt tämäkin hauska työtapa tuli testatuksi Minnan tarinan tahdissa.

 Melkoisen herkullinen väri, jäännöslankaa mandaloista. Ehkä nuo kelpaavat seurakunnan myyjäisiin arpajaisvoitoksi tai Pelastusarmeijan joulupataan jos korona ei peru näitä tapahtumia.

Bonuksena jämälangoista villasukkia, eivät liity mitenkään lapasten tarinaan.

 Minna C oli siis Minna Canth, jonka elämänmakuisesta tarinasta Minna Rytisalo on kirjoittanut kauniin kertomuksen faktaa ja fiktiota. Kirjan kuuntelemiseen menee rapiat yhdeksän tuntia. Siinä ajassa kerkiää yhdet lapaset kutoa, seuraavat tulevatkin nopeammin kun ohjeen idea on jo hallussa.

En erityisemmin innostu todellisista henkilöistä  kerrotuista fiktioista, tuntuu häiritsevältä kun välillä tulee miettineeksi, mikä nyt on totta vai tarua. Minna Canth eli kuitenkin niin huikean elämän, että hänestä riittää aineistoa vielä moniin kirjoituksiin. Tämä nuorempi Minna R onnistui kauniilla suomenkielellään luomaan sellaisen kokonaisuuden, että se kuultuna tuntui soljuvan sieluun ja sydämeen.

Tuntuu mukavalta lukea/kuunnella tällaista ihmiselon kuvausta jossa puhuu arkielämän raadollisuus,  hyvyys ja rakkaus, mutta tapahtumat seuraavat toisiaan ilman roisia ja räävitöntä revitystä, ilman v-kirjainta ja kiroilua. Pidin tästä Minna R:n kauniista teoksesta, lukupiirimme lokakuun kirja.

Seuraavaksi luemme Antti Heikkisen "Mummon".

Sekaisin ovat nuo maailmankirjat.

Helmikuussa sataa  vettä, lumesta ei ole tietoakaan. Kukat kukkivat pihalla ja tintit visertelevät kevään riemua.

Sinivuokot pitäkää nyt vaan nuput supussa, pörriäiset nukkuvat vielä.

Aikaisemmin selitettiin, että vuoden keskilämpötila on lähes vakio, noin yhden asteen tarkkuudella. Siis kylmän talven jälkeen saatiin lämmin kesä tai päinvastoin. Sateisia ja pimeitä marraskuita on vuodessa ollut vain yksi, tänä vuonna niitä on ollut jo neljä. Onneksi valo jo voittaa ja päivä pitenee.

Nämä tässä ovat lahjaksi saatuja pannulappuja eli patalappuja. Eivätpä ole enää, EU:n mukaan näitä ei saa kutsua ikiaikaisella nimellään, vaan ovat nyt "käsin tehtyjä koriste-esineitä", varsinkin jos ovat menossa joulumyyjäisiin myyntiin.  Sanonko mitä  xxxxxx, no enhän  minä, yleensä koskaan mitään.

Patalappuhan on perinteisesti ollut se elämän ensimmäinen virkkaustyö. Niin se oli minullakin, ihmettelin mihin ne silmukat katosivat kun lopputulos oli kolmion muotoinen, olisi pitänyt yrittää väkertää pyöreää.

Turhaan minäkin olen ollut huolissani maailman tilasta, kun on nuo koronat, sodat, pakolaiset, vanhusten märät vaipat, tulvat ja metsäpalot. Jos EU:n kallispalkkaisilla virkamiehillä on aikaa näperrellä tuollaisten patalappujen ja käyrien kurkkujen parissa, niin isompia murheita ei näyttäisi olevankaan. Muuten, - nyt niitä kiellettyjä käyriä kurkkuja saa taas syödä direktiivin luvalla.

Päijänteellä on viimeviikolla troolattu muikkuja avovedellä, sellaista ei kukaan muista ennen tapahtuneen helmikuussa.

Kaikkea mahdollista ja mahdotonta tapahtuu. Ehkä minunkin olisi taas aika herätä talviunestani kun valoakin tuntuu jo olevan pitkälle iltaan. Korkeasaaren karhuillekin riitti normaalia lyhyemmät unet tänä vuonna.

Yöllä oli satanut lunta. Päivän se kesti, sitten suli vesisateessa pois.

Vanha vaahtera oli tullut tiensä päähän. Osa oksista oli jo kuollut ja sisus tummunut.

Istutetaan uusi puu jonnekin muualle.

Tilkuttelua

Meikäläisellä nyt jatkuu tilkkubuumi. Edellinen olikin jo vuosia sitten, silloin ompelin tilkkupeittoja. Nyt kaikkien kutileiden ja virkkausten jälkeen on taas mukava palata tilkkukopalle.

Netissä näin tuollaisen kolmen vetoketjun lokeropussukan. Kiinnosti miten se  onkaan tehty. Tuossa se nyt on kaikkine virheineen. Suurin työ oli pussukan päällisen kokoaminen ja tikkaaminen.

Tilkkujen leikkaamisessa kannattaisi olla tarkempi, sentit kohdillaan. En ihan malttanut ja jouduin sitten korjailemaan ja soveltamaan.

Hauska työ, seuraavaa jo suunnittelen vähän hillityimmin värityksin.

Muovikasseja ei enää suositella ostettavaksi. Totta on, että tällainen tukeva kangaskassi onkin paljon mukavampi käytössä kuin lyttyyn menevä muovipussi.

Tarkastajakin tykkäsi.

Taskukin on kassin päällä ja toinen sisäpuolella, voi sujauttaa ostoslistan helppoon säilöön.

Valkoinen sorsakin on taas saapunut iloksemme satamaan.

Kesävieraille mieluisaa kuvattavaa. Linnut ovat  tottuneet ihmisiin, eivät pelkää valokuvaajia.

Mustia pilviä on purjehtinut taivaalla, mutta vettä ei olla saatu juuri nimeksikään. Huolestuttaa jo mustikoiden ja muidenkin marjojen tilanne.  En valita, kurjaa se jatkuva vesisadekin oli viime kesänä.

Mukavia keskikesän päiviä kaikille!

Annoin sukututkimukselle pikkusormeni ja kuinkas sitten kävikään.

Hetken ne kestivät, upeina loistivat ja sitten helle uuvutti.

Ystävälle kasasin torkkupeiton isoäidin neliöistä, näitähän virkkasin Fb-kaverien kanssa lapun päivässä. Sitten väliin tuli Mandalat ja Suomi 100 Kalevalapeitot, pikkulaput jäivät odottamaan. Olisi vieläkin lappuja yhteen peittoon. Odotan inspiraatiota niiden yhdistämiseen.

*

Nyt pääsen varsinaiseen asiaani. Helteisinä päivinä ei ulkona jaksanut mitään tehdä ja nyt on taas liian kylmä. Onneksi on netti. En olisi uskonut, että vielä minäkin istun nenä kiinni ruudussa tavailemassa kaikkia mahdollisia tiedostoja, joita ikinä onkaan keksitty digitalisoida. "Ennenvanhoja" tilastoja syntymistä, kuolemista ja avioonvihkimisistä.

Kaikki alkoi siitä kun me teetimme Family Tree dna-testit, tästä olenkin jo maininnut aikaisemmin. Jutun piti olla sillä selvä, mutta nyt on tullut sähköpostiin kirjeitä. Moni muukin on Suomessa teettänyt ko. testin ja saanut pitkän listan nimiä henkilöistä joilla on samaa geeniperimää.

Nyt rouva keskisestä Suomesta haluaisi löytää biologisen isänsä sukulaisia, no geeniperimän mukaan minä olen hänen sukulaisensa. Rouvan asiaa hoitava henkilö on pyytänyt minultakin apua näiden sukuselvitysten avaamisessa.

Olen selvitellyt isäni sukuhistoriaa, ei ole ihan helppoa kun isäni perhe hajosi vanhempien kuoltua, ja silloin lapset joutuivat eroon toisistaan. Yhteyttä ei juurikaan ole pidetty, nyt kaikki sen sukupolven henkilöt ovat jo kuolleet. Tiedän että minulla on kolme serkkua, isäni veljen lapsia, joita en ole aikuisena koskaan tavannut.

Viime päivinä olen  tutustunut sukuni tarinaan koneen ja paperisten muistioiden välityksellä.

Tällä hetkellä vanhin tiedossaoleva on Jöran Tuomaanpoika ja hänen vaimonsa Margetha, syntymäikaa en löytänyt, mutta heidän pojastaan Jaakob Jöraninpojasta s. 1660  kaikki alkaa.

Suonpään torpantytär Iita Sofia Juhontytär ja Löyttymäen torpanpojan Erland Nehemiaanpojan  vihkimisestä on tässä merkintä, vihkipappina oli J. Hammarin. Vihitty 30.12.1877
Isoäitini vanhemmat, he saivat 13 lasta, joista Lahja Elisabeth eli vain 17 päivää.

Tätä lukiessani tunsin jotain liikutusta sydänalassani. Tässä kerrotaan isäni äidin syntymästä. Kummeina olivat Kaarlo ja Eeva-Stina.

En koskaan päässyt tuntemaan isoäitiäni, hän kuoli jo isäni ollessa pieni poika. Toinen isoäitini, äitini äiti tunsi Amandan ja kertoi hänen olleen ahkera ja lempeä ihminen. Ikävää, että hänen kuusi lastaan menettivät äitinsä liian varhain.



Huhtikuun seitsemäntenä vuonna 1816 syntyi tytär Anna Justina rusthollari Carl Christerinpoika Isoperheelle ja hänen vaimolleen Margaretha Andersintyttärelle.

Anna Justiina oli Iida Sofian isoäiti, Annalla oli yksitoista lasta.

Kun olen selannut monta päivää näitä syntymä- ja rippikirjoja, niin olen huomannut että paljon on syntynyt oägta eli äpärälapsia. Näiden lasten sukupuusta ei ilman dna-tutkimusta ota kukaan selvää. Kirjoja on vaikea lukea kun käsialoja on monia ja usein vanhalla ruotsinkielellä kirjoitettuja.  Suomenkieliset kirjurit vaihtoivat d:n t-kirjaimeksi, g:n j-kirjaimeksi.

Mukavaa on lukea lapsen syntymisestä, usein kuitenkin kerrottiin vauvan tai äidin kuolemasta samassa ilmoituksessa, surullista. Lapset kuolivat punarokkoon ja hinkuyskään. Olisikohan tuo punarokko ollut tulirokkoa? Keuhkotauti oli myös tuolloin ankara. Mammani kaksi nuorta veljeäkin kuolivat rintatautiin, löysin ilmoituksen heidän syntymistään, mutta kuolinpäivää en löytänyt, toistaiseksi on uskottava mamman kertomukseen.


.
Tätä ihanuutta saa taas odotella kokonaisen vuoden. Onneksi on kuvat.

Keväisiä päiviä.

Katsellaan nyt ensin näitä pihamme kukkia ja lopussa sitten lätisen mitä lätisen, jos nyt jotain mieleen juolahtaa. Jospa kirjaimet sormenpäistä hyvinkin  haluavat ruudulle lennähtää.

Tänään jo kuulin käen kukkuvan kesää, niin riemullisesti kukkui, että luvunlaskukin unohtui. 

Hän pörräsi ympärilläni, olkapäälle istahti. V S kuvasi.

Tämän orvokinalun pyysin Sipoossa naapurilta lähtiessäni kohti uusia kokemuksia jokivarressa. Luulin kukan jo menehtyneen, mutta pieni alku oli onneksi jäänyt elämään kasvimaan reunalle.

Täällä meidän pitäjässä valkovuokkoa ei juurikaan metsässä näe, joissakin pihapiireissä näkee etelästä tuotuja . Etelästä mekin omamme toimme ja hyvin ovat viihtyneet.

Aurinko on jo kadonnut Kullasvuoren taakse, päivällä on satamassa toimintaa kun veneitä lasketaan vesille.

Pussukoiden ompelu on jäänyt kun pihatyöt ovat tärkeämpiä näinä kauniina poutapäivinä.

On tässä ollut vähän pientä irtiottoakin arkirutiineista. Viime viikonloppuna miehellä oli Santahaminassa kurssihommia, hän lähti jo perjantaina ajelemaan pääkaupunkia kohti, jäin kotimieheksi, ei kun nykyään täytyykin sanoa kotihenkilöksi. Lähdin sitten suurten jahkailujen jälkeen sunnuntaiaamuna Helsinkiin linja-autolla.

Tuntui hassulta, että olin matkustanut viimeksi maantien ässällä neljä vuotta sitten Sipoosta Helsinkiin. Kaikki on muuttunut linja-automatkailussa sitten pienten rahastajatyttöjen eli bussiemäntien aikojen. Niin ja, minähän muistan ne häkäpönttölinjuritkin, joita ylämäessä matkustajat joutuivat työntämään ylös.

Nykyään vaan avataan kotona netissä matkahuollon sivut ja tarkistetaan aikataulut ja maksetaan tiketti. Matkan hinta vaihtelee saman päivän aikanakin, sitäkään en ole ennen  tietänyt. Onnekseni päivän halvin taksa sinä päivänä oli juuri minun valitsemani lähtöaika. Seuraava vuoro oli jo kahdeksan €uroa kalliimpi.
 Kätevää, matka on jo maksettu ja mummeli on vielä kotona.

Matkan arveluttavin osuus olikin se kävely ison tien varteen. En ole koko talvena kävellyt niin pitkää matkaa kaupunkivermeissä ja vielä ilman kävelysauvoja. Varasin runsaasti aikaa patikoimiseen, että voisin välillä istahtaa hengähtämään jos tarvetta ilmenee. Hyvin selvisin pysäkille, tosin ensimmäisen satametrisen jälkeen olin jo melko kypsä soittamaan mittariauton hakemaan. Tarvittiin vaan lisää askeleita, siinä kulkiessa "ruostuneet" nivelet norjistuivat. Ei huimannut eikä uhannut flimmeri, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Olin iloinen, että rohkaistuin lähtemään yksin matkaan, tytär oli Kampissa vastassa.

Matkanteko bussissa oli kivaa, vessakin takaosassa ja turvavyöt kaikille. Kuljettajan ei paljoa tarvinnut rahaa käsitellä, ihmiset vaan tullessaan sanoivat nimensä ja listalta selvisi maksu kuitatuksi. Yhteys matkahuoltoon pelasi.
Maanantaina sitten köröttelimme omalla autolla takaisin kotiin.


Meni vähän pitkäksi tuo matkakertomus, joten niistä pihatöistä ei nyt sitten enempää tähän juttuun. Sanonpa vaan sen verran, että mikä lafka keksisi myydä oikean käden puutarhakäsineitä, meillä on tuolla varastossa vaan vasemman käden hanskoja. Mihin ne oikean käden hanskat aina häviävät?

Viikonloppuna oli mukavaa.

Saimme vähän vaihtelua elämäämme kun J ja M tulivat Espoosta mökillä käymään. Sää ei suosinut, vettä roikasi.

Päätimme lähteä  naapurikylään antiikin ja kirppistavaran myymälän kesänavajaisiin. Punainen kaunis paloauto oli hyvä maamerkki.

Toimintansa lopettaneen vanhan Hämeen villakehräämön yläkerrassa on vanhaa ja ikivanhaa tavaraa uskomattomia määriä. Uskoisin, että pienemmät kotiseutumuseotkin ovat kateellisia tälle kokoelmalle.

Osoite on KAUKELANTIE 304. 17530 ARRAKOSKI.

Katselkaa ja ihmetelkää tai mieluummin poiketkaa kesällä ostoksille. Liike on avoinna lauantaisin.

Kesäretkelle KAUKELANTIE 304, 17530 ARRAKOSKI ...



Viime viikolla sairaalareissulla opin vielä toisenkin asian. Olisi hyvä pakata "selviytymispussukka" äkkilähtöjen varalle kaappiin  valmiiksi.

Nyt kävi niin, että lähtö kotoa oli niin nopea, että en ehtinyt tai muistanut varustautua ollenkaan, ei olisi onnistunutkaan kun huimasi ja oksennutti.  Ei ollut edes kampaa käytettävissä kun se oli takin taskussa varastokaapissa. Hoitajilta sain kamman ja hammasharjan, kiitos heille.

Kohta talossa on pussukoita joka lähtöön.



Ompelin Lidlin kylmälaukusta paremman version.  Otin muoviset hantaakit pois ja leikkasin kankaasta samankokoiset palat plus saumanvarat.  Vahvistin pohjan kovikekankaalla ja tikkauksilla. Leikkasin kulmat pois alhaalta, kassi vastaavasti lyheni, mutta on nyt helpompi pakata. Huono kuvakulma, pohjan systeemi ei näy. Kassi näyttää litteältä, mutta ei se ole, pohjan leveys on n. 8 cm.

Lidlin kassi toimii hyvin jos pakasteita on vähän tai yksi jäätelöpakkaus, mutta jos yrittää pakata useampia tuotepusseja niin hankalaa on.

Kävisiköhän tuo Lidlin kassi myös thermopussukan ompelemiseen?  Taitaapi mennä kokeiluun.