Vuoden ensimmäinen yö ja päivä.

 

Yöllä satoi lunta suurina pehmeinä lumitähtinä.

 

Jouluvalot omenapuun alla.

 

Päivä valkeni tyynenä ja kostean sumuisena, lumipallot pysyivät oksilla.

 

Pihan tuija on kasvanut valtavaksi puuksi, siellä on tirpoilla suojaisat pesätilat kesällä.

 

 Toinen kamera antaa sinisiä kuvia. Ehkä olin pihalla sinisellä hetkellä. Yön ja aamun kuvat näyttävät musta-valkoisilta.

 

Vuosi alkaa puhtaan valkoisena, talvisen aamun kauneutta.

Marjakuusessa oli vain muutama marja, onneksi joku jäi kuvattavaksi. Nuo marjat ovat myrkyllisiä.

 

Historiallinen näkymä. Koskaan aikaisemmin ei tällaista ole nähty. Korona tyhjensi uudenvuoden konserttisalin Wienissä. Filharmonikot soittivat ilman elävää yleisöä. Kuva tv-ruudusta Yle 1.

Salamalla kuvattu oksa.

Runsaat pyhät ovat saaneet meikäläisen päivä- tai yörytmin ihan sekaisin. On valvottu myöhään ja nukuttu pitkään aamulla ja lisäksi päikkärit ja pikku torkut television äärellä. Näitä kuviakin tässä olen selaillut  vuoden toisena yönä. Yhtään ei nukuta vaikka kello on neljä aamulla, kahdelta heräsin ihan pirteänä. Kiinnostavaa katsella päivällä näitä öisiä puuhiani, ehkä ei sitten ihan skarppina olla oltu.😊
 

Uskallan kuitenkin painaa "enteriä" ja lähden nukkumaan. Tervetuloa vuoden toinen päivä,

MMXX

Hyvää alkanutta vuotta!

Nyt on taas helppo kirjoittaa vuosiluku roomalaisilla numeroilla, kiva luku. Eipä näitä numeroita enää juurikaan käytetä muutoin kuin järjestyslukuina, joissakin elokuvien tai televisiosarjojen lopputekstien perässä valmistusvuosi on merkitty roomalaisilla numeroilla. Minä tykkään niitä käännellä nykynumeroille. Vieläköhän koululuokat ilmaistaan vanhaan tapaan, vai ollaanko vain ekalla, tokalla tai vikalla luokalla?

Tällä viikolla minulla on LXXXI syntymäpäivä, tuo näyttää ihan vaatekokoni numerolta takaperin käännettynä.  Nuttuni niskaan on ommeltu lappu jossa on XL, hei, tuohan onkin 40. Ihan hoikkiahan tässä ollaan, hahaa. No, kirjaimiahan nuo vain, kymmenen kertaa large, sanoo hän, joka aina hassuttelee.

Miksi muuten Suomessa ei voisi sanoa "erikoisen iso", vaan kun ei, pitää olla XL.  Ennen täällä oli kyläkauppakin, mutta nyt on City Market. Laulettiin yhdessä "linjuriauto maantien ässä", joka pysähtyi matkahuollon eteen. Nykyään Onni Bussi köröttelee kaukaa taajaman ohi ja jättää matkustajat huoltikan pihaan lipan alle. ABC.

Silloin kun LXXXI- vuotias oli lapsi niin matkustavaiset asuivat majataloissa tai matkustajakodeissa, nykyään majoitutaan mukavasti B & B eli bed and breakfast:iin. Hienoa, ei olla enää mikään tuppukylä.

Meillä ei täällä ole kahvilaa, sanan varsinaisessa merkityksessä, ruokapaikkoja tosin löytyy ja  kahviakin keittävät. Kesällä sentään toimii torikahvila, anteeksi etten heti muistanut. Olemme täällä paljolti suomenkielisiä, ei siis löydy Bar-Baaria tästä kylästä.

Suloisia vikkeliä pyrstötiaisia ikkunan takana. Ei näitä saa pysymään paikoillaan.

Tämä oli taas näitä yöjuttuja.  Tuokoon alkanut vuosi mukanaan paljon iloisia ja valoisia päiväjuttuja. Innokkaana ja uteliaana aloittelen uutta vuotta, mitähän hienoa ja ihmeellistä onkaan tulossa.

XIII.I.MMXX

Early bird.

Nyt ihmetellään onko hän aikainen tulija vai myöhäinen lähtijä.

Katseltiin ikkunasta kummallista liikkuvaa jäälohkaretta uimassa vastavirtaan. Selvisihän se arvoitus kun lounasta pinnan alta etsinyt  " jäälohkare " nousi välillä haukkaamaan happea.

Jokemme on sulana talvellakin. Viimeviikolla ihastelimme  koskikaraa Saksalan sillan luona, kuva ei onnistunut kun lintu oli liian kaukana.

Mitähän joutsenet syövät? Luulin niitä kalaruoan ystäviksi, mutta tämä on löytänyt joen pohjalta jotain ruohoa.

Tänä vuonna joen vesi on matalalla, hyvin riittää joutsenen kaula ruokaa pohjalta hakemaan.


Onneksi luonto on lähellä, krempoista huolimatta saa seurata ikkunasta vuodenaikojen vaihtumista ja seurata eläinten touhuja ihan pihapiirissä.

Erämaahan on ilo palata.

Kuvitelkaa mielessänne kaunis aurinkoinen päivä,
On tyyntä,
Linnut laulavat riemuissaan, ovat jälleen kotona.
Ilmassa väreilee kevät.

Pienen erämaajärven vesi on kristallin kirkasta.

Järven toisella rannalla tapahtuu jotakin, minun kamerani ei kerro kaikkea.

Rantatörmällä on jykevä hirsisauna. Tuoksuu savulle.

Portaat ja laituri. Sitten tunnelma saa särön. Melkein käämit palavat kun huomaan, että joku on kehdannut heittää järveen oluttölkin. Minkälainen ihminen voi tehdä tällaista?

Turha tässä on sauhuta. Löytyisiköhän saunan kuistilta jotain kättä pidempää?

Luontoretken saldo oli kolme tyhjää oluttölkkiä.

*
Tämä kuvan sauna kuuluu yhden maksullisen mökin pihapiiriin. Huomasimme majan grillipaikalta tulevan savua ja huoltoauton portin luona. Miehet olivat tulleet tarkistamaan mökkiä talven jäljiltä. Nyt heillä oli ruokatunti ja nuotiossa tulet. Kerroimme etsivämme sopivia laavupaikkoja kesän vierailuille. Miehet antoivat  ystävällisiä vinkkejä ja
saimme luvan käydä katselemassa mökin ympäristön luontoa. Tänne emme enää voi palata jos emme maksa vuokraa, yöpyminen ei meillä olekaan tarkoituksena, ainoastaan retkeily ja loppukesällä marjastus ja sienestys. Kaikkea voimiemme mukaan.

Nyt olen tavallaan sairauslomalla ja pidänkin pienen tauon. Jouduin taas hakemaan Akuutista sydämeen uutta tahdistusta. Sain määräyksen ottaa murusen beetasalpaajaa aamuisin.

Eipä tällä kremppalistalla olekaan mitään isompaa ollut moneen kuukauteen, edellisestä flimmeristäkin on jo seitsemän kuukautta. Pitäisi vaan muistaa kohtuus kaikessa. Liikunta on välttämätöntä, mutta lepoakaan ei sovi unohtaa. Pihalla olisi vaan niin paljon mukavaa tekemistä.

Eilen minua ilahdutti yksi puhelinkeskustelu, moni asia on pienestä kiinni.
Kiitollisena tästä päivästä ja keväästä näpäytän taas tuota "julkaise" nappia.

Yritin vielä oikolukea tätä sepustusta ja karahdin tuohon "pidempää"- sanaan. Kielikorvani ei erottanut muotoa pidempää/pitempää, kumpi on oikein? Onneksi on google, sain tietää kielitoimiston hyväksyvän molemmat muodot.

 Sen  pitemmittä puheitta, hyvää yötä. 😊

Taas äimän käkenä ihmettelen.

Dropsin pääsiäiskalenteri avautui tänään 29.03.  Ensimmäisestä luukusta paljastui soman sukkaparin ohje. Videolla näytettiin kantapään kutominen. Voihan herttinen sentään, olenko kutonut seitsemänkymmentä vuotta  satoja kantapäitä ihan väärin? 😕

Olen kantalappua kutoessani nostanut aina ensimmäisen silmukan kutomatta, samoin kantalapun pohjaa kutoessani. Ohjeessa kudottiin kaikki silmukat, kantalapun reuna näytti suhmuraiselta. Ihmettelin myös miten voidaankaan kaksi nurjaa silmukkaa kutoa yhteen niin konstikkaasti, se toimenpide kun on helpointa kantalapun tuotantoprosessissa.😊

"Kukin taaplaa tyylillään", sanoo sananlasku. Toki jokainen saa sukkansa vääntää miten parhaaksi näkee, mutta sääli jos aloitteleva sukankutoja eksyy katsomaan vaikeimman jälkeen tehtyihin ohjeisiin.

Ei olisi kannattanut tuota ohjelinkkiä ollenkaan avata, utelias olin. Päätin kuitenkin jatkaa vanhaan malliin, sillä tyylillä jonka lapsena opin. Äiti opetti silmukat, mamma kantapään ja käsityönopettaja sukan kärjen.

Niinhän se on, että "vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia". Tässä maailman tilanteessa on aivan yks lysti miten kukin sukkansa kantapään puikoilla väkertää. Kutominen on kivaa ja lämmin villasukka vilujalan ystävä.

Lisäys 30.03.2017. 
Paras löytämäni sukan kantapään  teko-ohje on Suvikummun Marjalla. Tästä otin itsekin yhden vinkin käyttööni, sen silmukoiden poimimisen kantalapun reunoilta.

Yöjuttuja

Minulla on päiväjärjestys mennyt ihan sekaisin, en saa unta illalla. On varmaankin jätettävä päikkärit vetämättä, varsinkin ne kaksi-kolmetuntiset. Aamulla reippaasti ylös vaikka kuinka kirpaisisi.

Siitä yövalvomisesta en sen isompaa stressiä ota, tunnit kuluvat valvoenkin. Viime yönä viihdytin itseäni miettimällä kaunista suomenkieltämme ihan vaan tämän 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Uskomatonta, että näin pienellä kansalla on oma rikas hyvin kehittynyt kielemme ja vielä murteet bonuksena.

Suomenkieli on hyvin tasa-arvoinen, kun täällä syntyy pienokainen niin vauva on heti HÄN, ei mitään erottelua sukupuoliin ( han eller hon ). Nythän sukupuoliakin kuuluu olevan kolme, näin kertoi tv:ssä yksi kaunis nuori ihminen. Onneksi meillä kaikki Jumalan luomat ihmiset sopivat hän-sanan ryhmään.

Aikanaan minulle tuotti suuren hämmennyksen kun pronominien lisäksi myös asiat ja esineet ovat joissakin kielissä feminiinisiä tai maskuliinisia. Suomenkielen opiskelijan ei tarvitse tietää onko "tuoli"  f tai m. Ihan niinkuin sillä tiedolla olisi mitään virkaa, riittää että saat pyllysi alle tuolin jos jalkojasi väsyttää.

Entä sitten ne epämääräiset artikkelit, miksi ihmeessä sanan eteen on laitettava epämääräinen artikkeli kertomaan, että tästä asiasta puhutaan nyt ensimmäistä kertaa? Tottahan valistunut kuulija sen huomaa itsekin ilman a tai an, lisäksi tässäkin asiassa tarvitaan kaksi merkkiä (vokaali/konsonantti) ja toiset kaksi kun asiasta puhutaan uudellen.

Prepositiot aiheuttavat minulle tuskaa vieläkin ja niiden vastineet suomea opiskeleville. Sijamuodoista ei nyt sen enempää, niistä saisi jo yksinään romaanin aikaiseksi. Sijamuodot ym. kieliopin termit opitaan koulussa yleensä vieraskielisinä, koska se auttaa muiden kielten opiskelua. Sijamuotojen suomenkielisiä nimiä tuskin enää osataan, tosin ne ovat hyvin kuvaavia ja havainnollistavia.  Laitanpa yhden yöllä keksimäni esimerkin, joka on mielestäni hauska.  Adessiivi on suomeksi ulko-olento ( pääte -lla, -llä )
"Pihalla on lumiukko".  (Ulko-olento)  😉

Kun lapsi tai kielen opiskelija ensimmäiseksi oppii suomenkielen aakkoset ja öökköset, niin samalla hän jo onkin oppinut ääntämään sanat, niin lausutaan kuin kirjoitetaan. Meillä home on home ja made on kala.😊

Nyt tämä inessiivi/sisäolento lähtee juomaan isännän keittämät päiväkahvit.

Aamuun on vielä aikaa.

On hyvä hetki ajatella uuden päivän alkua. Näin se suunnilleen menee. Kello hälyttää yhdeksältä, on nielaistava ensimmäinen kapseli rotanmyrkkyä, seuraava sitten illalla yhdeksältä. Olisi hyvä ottaa aina samaan aikaan. Ilman hälyytystä en muistaisi ryhtyä vertani ohentamaan säälliseen aikaan. Onhan sitä ihmisellä muutakin ajateltavaa kun lääkkeen otto.

Valvon usein illalla myöhään, niinkuin nytkin. Silloin voi aamulla käydä niin, että kuvittelen olevani teatterin lämpiössä ja kello soi kutsuen seuraavaan näytökseen. Jäi toinen näytös näkemättä kun kello pärähti soimaan. Näytelmän loppu on taas sepitettävä itse, nih.

Ennen ylös nousua on vähän venyteltävä, tarkistettava, että kaikki neljä rajaa jotenkin toimivat. Onneksi tuo mieshenkilön sisäinen kello käy vielä työajassa, kuudelta jo lähtee kolistelemaan aamulehden hakuun ja kahvin keittoon. Aamuvirkku, sanoisin.

Kesällä minäkin herään aikaisin lintujen lauluun ja suloiseen valoon. Silloin ajattelen kuten Marian Andersson; "Oi Herra, mikä aamu".  Joskus voisin ihan lauleskella iloisena "aamulla varhain kun aurinko nousi.....".  Se surumielinen jatko-osa saakin jäädä ja ryhdytään toimeen. Näin talvella kuitenkin haluaisin nukkua kuin nalle pesässä, ei tee mieli nousta kylmään maailmaan. Onni onkin lämmin pesä.

 Onneksi oikeat runoilijat ovat tehneet aamuihin sopivia lauluja. "Joka aamu on armo uus", tämä laulu on niin usein mieltäni lohduttanut vaikeina aikoina.

Olen tuurikahvittelija, on aikoja jolloin voisin hehkuttaa vihreän teen ylivertaisuutta. Nyt on menossa kahvikausi, käytännöllistä, koska keitin jo korisee viimeisiä tippoja pannuun herätessäni. Kiitos armaani.

Aamun lehdestä saan käteeni sen osaston jossa on sudoku. Lauantain lehdessä niitä on kaksi ja sunnuntai on yhtä juhlaa, silloin julkaistaan viisi sudokua. Siinäpä se, aivojeni aamuverryttely.

Vielä pieni nostalgiatuokio. Viisikymmenluvulla, silloin ennen televisiota herättiin sunnuntaiaamuisin Niilo Tarvajärven iloiseen tervehdykseen radion välityksellä; "Aamujen aamua, hyvät radion kuulijat". Vai oliko se kuuntelijat. Samapa tuo, aamujen aamuja ne kuitenkin olivat ja lopuksi lähdettiin ylös ulos ja lenkille. Osattiin arvostaa pyhäaamua, viikon ainoaa vapaapäivää.

Mukavaa joulun odotusta kaikille. Pian saammekin taas laulaa: "Kello löi jo viisi....", mennään joulukirkkoon.