keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Yöjuttuja


Minulla on päiväjärjestys mennyt ihan sekaisin, en saa unta illalla. On varmaankin jätettävä päikkärit vetämättä, varsinkin ne kaksi-kolmetuntiset. Aamulla reippaasti ylös vaikka kuinka kirpaisisi.

Siitä yövalvomisesta en sen isompaa stressiä ota, tunnit kuluvat valvoenkin. Viime yönä viihdytin itseäni miettimällä kaunista suomenkieltämme ihan vaan tämän 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Uskomatonta, että näin pienellä kansalla on oma rikas hyvin kehittynyt kielemme ja vielä murteet bonuksena.

Suomenkieli on hyvin tasa-arvoinen, kun täällä syntyy pienokainen niin vauva on heti HÄN, ei mitään erottelua sukupuoliin ( han eller hon ). Nythän sukupuoliakin kuuluu olevan kolme, näin kertoi tv:ssä yksi kaunis nuori ihminen. Onneksi meillä kaikki Jumalan luomat ihmiset sopivat hän-sanan ryhmään.

Aikanaan minulle tuotti suuren hämmennyksen kun pronominien lisäksi myös asiat ja esineet ovat joissakin kielissä feminiinisiä tai maskuliinisia. Suomenkielen opiskelijan ei tarvitse tietää onko "tuoli"  f tai m. Ihan niinkuin sillä tiedolla olisi mitään virkaa, riittää että saat pyllysi alle tuolin jos jalkojasi väsyttää.

Entä sitten ne epämääräiset artikkelit, miksi ihmeessä sanan eteen on laitettava epämääräinen artikkeli kertomaan, että tästä asiasta puhutaan nyt ensimmäistä kertaa? Tottahan valistunut kuulija sen huomaa itsekin ilman a tai an, lisäksi tässäkin asiassa tarvitaan kaksi merkkiä (vokaali/konsonantti) ja toiset kaksi kun asiasta puhutaan uudellen.

Prepositiot aiheuttavat minulle tuskaa vieläkin ja niiden vastineet suomea opiskeleville. Sijamuodoista ei nyt sen enempää, niistä saisi jo yksinään romaanin aikaiseksi. Sijamuodot ym. kieliopin termit opitaan koulussa yleensä vieraskielisinä, koska se auttaa muiden kielten opiskelua. Sijamuotojen suomenkielisiä nimiä tuskin enää osataan, tosin ne ovat hyvin kuvaavia ja havainnollistavia.  Laitanpa yhden yöllä keksimäni esimerkin, joka on mielestäni hauska.  Adessiivi on suomeksi ulko-olento ( pääte -lla, -llä )
"Pihalla on lumiukko".  (Ulko-olento)  😉

Kun lapsi tai kielen opiskelija ensimmäiseksi oppii suomenkielen aakkoset ja öökköset, niin samalla hän jo onkin oppinut ääntämään sanat, niin lausutaan kuin kirjoitetaan. Meillä home on home ja made on kala.😊

Nyt tämä inessiivi/sisäolento lähtee juomaan isännän keittämät päiväkahvit.



30 kommenttia:

  1. Niin kovin toivoisi että tämä kaunis kielemme saisi säilyä, turhan paljon siihen nyt on vain yritetty ympätä ihan vierasperäisiä sanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli kehittyy jatkuvasti, maailma muuttuu. Saamme niin paljon vaikutteita muualta.

      Poista
  2. Päivunista luopuminen kuulostaa kyllä harmilta, koska ne ovat vaan niin ihana tapa viettää iltapäivää :D

    Monipuolinen on kielemme, moninaiset murteet, lainasanoja ruotsista, englannista saksasta jne, omaksemme kehittynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, eilen en käynyt päikkäreillä ja yö meni nukkuen. Yhtään kielioppiknoppia ei käynyt mielessä.

      Poista
  3. Kyllä ne päiväunet vaan on niin ihania syönnin jälkeen kunhan malttaisi vain nukkua pienen hetken.
    Suomen kieli on todella ja se ilmaisee oikein asian.
    Ruotsalaiset eivät itsekään osaa kirjoittaa omaa kieltänsä oikein kun pitää olla niin kronkeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kronkeli-sana on tuttu turkulaisille. Täytyypä muistaa kysyä velipojalta onko sana jo hänen ja vaimonsa murresanakirjassa.

      Poista
  4. Voi, minulla on ollut vähän samaa vikaa. Päivällä nukuttaa ja yöllä taas ei. Voisiko kuulla olla osuutta asiaan, huomenna on täysikuu! Osaksi se minulla kyllä johtuu tästä kuuden viikon flunssasta, jossa viides viikko on jo puolivälissä, joten voiton puolella ollaan :) Alussa tämä tauti vei voimat niin, että oli pakko päivälläkin nukkua ja niin se rytmi muuttui...pitänee palata ihmisten tavoille taas ;D
    Onneksi en ole suomen kielioppia alkanut vielä yöllä pohtimaan, minusta se oli koulussakin niin vaikeaa, ne kaikki lauseenjäsennysharjoitukset!
    Toivotaan kuitenkin, että suomen kieli pärjää kaikkien lainasanojen paineessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kuujuttua itsekin mietin, tosin kuu ei ole aikaisemmin uniani häirinnyt.

      Toivottavasti nyt voimaannut ja jaksat selättää tuon ilkeän flunssan.

      Poista
  5. Suomen kieli on tosiaankin hyvä kun ei ole erottelua ,eli maskuliini-tai feminiinimuotoon.Tosin se voi kyllä aiheuttaa joskus erehdyksiäkin;D
    Tsemppiä yönukkumisen kanssa,toivottavasti rytmisi palaa normaaliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tämä tästä, viime yönä nukuin taas ihan normaalisti.

      Poista
  6. Kyllähän sitä kaikenlaista tulee öisin mietittyä, jos uni ei tahdo tulla. Hauskoja juttuja olit yöllä suomen kielestä keksinyt. Toivottavasti kuitenkin tulevat yöt saisit nukuttua hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöllä valvoessa onkin turvallista ajatella mukavia asioita. Olen huomannut, että murheet muuttuvat yöllä aina mustemmiksi.

      Poista
  7. Tunnustan olevani jonkun sortin kuuhullu, koska aina ennen täysikuuta vähintään pari yötä menee valvoessa.
    Siitä olen huolissani ja surullinenkin, että niin usein varsinkin kotimaisissa TV-ohjelmissa käytetään turhan rumaa ja alatyylistä kieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen muutamien rumista sananvalinnoista TV:ssä, alatyyliä todellakin ja vielä kehtaavat nauraa kovaäänisen naurun lopuksi.

      Poista
  8. Miten nuo muut onkin tehneet kielestään niin hankalan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, millään ei meikäläisen kielitaito kartu, vaikka kuinka yrittäisi.

      Poista
  9. Yöllä, jos nukkumatti on unohtanut heittää unihiekkaa, tulee pohdittua kaikenlaista. Täytyisi olla päässä hyvä kovalevy, että voisi yölliset ajatukset tallentaa, kun niitä ei oikein enää aamusti muista:)
    Ihana pohdinta kauniista kielöestämme ja niin oikein.
    Olen asunut osan lapsuutta ja nuoruuteni Porissa ja vaikka itse Porin murre ei kuulosta kovin kauniilta, niin porilaiset käyttävät AINA ihmisestä puhuttaessa "hän" ja eläimistä "se". Näin ei valitettavasti tapahdu kaikkialla Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähintään pitäisi olla muistivihko vieressä, että tärkeimmät oivallukset olisi muistiin tallennettuna. Tosin ne yölliset älyn väläykset eivät sitten aamulla enää ihan niin hienoilta tunnu. :-)

      Poista
  10. Vieläkin naurattaa... sijamuodot on tuttuja, mutta niiden suomalaiset nimet, niitä en ole koskaan tullut ajatelleeksi. Täälläkin siis yksi sisä-olento :)
    Minusta tosi hieno juttu tuo sukupuolettomuus, mutta puolikieliset lapseni eivät ollenkaan ymmärrä miksi kaikki mahdollinen pitää taivuttaa poikkeuksen poikkeuksineen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella lastesi hämmennyksen. On tuo suomenkielen kielioppi melkoista salatiedettä meille täällä syntyneillekin. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  11. Suomen kieli on maailman kaunein kieli. <3

    VastaaPoista
  12. ulkona päivänvalon nauttiminen auttaa iltaunissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmaankin totta. Liian vähän on oltu ulkona nyt kun on liukasta tai liian kova pakkanen.

      Poista
  13. Parempi on yön pitkinä tunteina miettiäkkin jotain kivaa, uni voikin tulla ihan yllättäenkin sitten.
    Mutta jos alkaa miettiä jotain synkkiä ajatuksia, niin valvoo aamuun asti, ihan taatusti!
    Mulla on päänsärky vaivannut viimeaikoina ja aina vain kovenee.
    Olen kaksi kertaa jo ollut lääkärissäkin siittä, mutta apua en vielä ole saanut.Maanantaina lääkäri soittaa mulle ja soitten taas katsotaan, mitä tehdään, mutta alkaa viemnään jo voimatkin, ei oikein innosta blogissakaan olo.
    Mutta kiitos hienoista korteista ja teillekkin sinne oikein hyvää tätä vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka ystäväni, olen todella pahoillani tuosta sinun päänsärystäsi. Toivottavasti pian saat apua ja olosi helpottuu. Toivon sinulle voimia koko sydämestäni.

      Haliterveisin, Unelma

      Poista
  14. Mainioita ajatuksia pohdiskelet unen kadottua. Silleen sitä minäkin, en ole vain päässyt noin pitkälle, kun noihin ulko-olentohin sun muuhun kielioppiin, vaikka suomenkielen kieliopista tykkäänkin.
    Itse tein viimeksi valvoessani kaikkien tietämieni syntymäajankohtien numerologiaa j apohdinmiten saatu tulos kuvastaa kutakin henkilöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Numerologiasta en tiedä mitään. Löytyisiköhän netistä jotain osviittaa?

      Poista
  15. Hyvä asenne yövalvomiseen on sinullakin. Sama minulla, kun lepää ja ajattelee, niin "luut ja lihatkin" lepää. Jos lähtee yöllä touhuamaan niitä - näitä, on aamulla väsynyt. Lyhennä päikkärit, 20 min. on itselleni sopiva. Aamulla aina samaan aikaan ylös, aamuhartauskin alkaa aina ajallaan! Hyviä öitä! Ali

    VastaaPoista