Hyvää ja rauhallista vuotta 2026!

Tilasin Positiivareista kalenterin omien kuvieni kanssa. Valitsin vuoden 2019, sieltä poimin kuvan jokaiselle kuukaudelle.

 

En ihan tarkkaan osannut arvioida,  minkälaisella  leikkurilla painokone kuvani rajailee. Ihan tyytyväinen olen, vaikka tuo vadelma nyt vähän ylhäällä roikkuukin.

Veijo ja Leo lumitöissä v. 2019. Silloin lunta oli enemmän, nyt olen vasta kahdet lumityöt pihalla tehnyt.

Tämä kuva löytyi kesäkuulta 2019.

Tämä löytyi täältä 

 

** 

Kun oravat juoksevat edestakaisin tammesta lehmukseen kymmenen vuotta, niin tällaista jälkeä syntyy.

Alempana olevasta kuvasta näkee, että metsälehmuksen kuori on paljon kovempaa ja kestävämpää, pienet terävät varpaat eivät ole  saaneet oksia lehdettömiksi ja alas tippumaan.

Tänään oravat käyttävät seuraavaa ylempänä olevaa isoa oksaa tammenterhovarastoaan etsiessään.

Kuvat tässä postauksessa ovat huonoja, luonnonvalo ei ole suosinut kuvaajaa.

Ihmiset tekevät vuoden vaihtuessa kaikenlaisia lupauksia, henkilökohtaisesti en ole  muistini mukaan koskaan lupauksia tehnyt tai sitten ne ovat unohtuneet jo ennen loppiaista.

Tänä vuonna ajattelin kuitenkin yrittää elää elämää, enkä vain olla olemassa. Odotan mielenkiinnolla mitä vuosi 2026 tuo tullessaan.
 

Eilen pihalla.

 Tästä en ole selvinnyt vieläkään. Lapioin rollan levyisen väylän portille ja sitten soitin apua. Eipä jaksanut nuorikaan ilman konevoimia. Konetta ei ole, siis piha on jäänyt vaiheeseen. Tehdään jouluna tästä yhdessä iglu. 😊

Nyt on lapioitu pihalle tilaa yhdelle autolle. Pääsee roska-auto käymään jos kääntyy kadulta perä edellä tontille. Kertaakaan aikaisemmin tämän yhdentoista vuoden aikana ei ole yhtenä yönä tällaista lumimäärää satanut. 

Miltähän minun talven ihmemaani näyttää maalis-huhtikuussa, jos tämä meno jatkuu?

 

Marraskuu

Säät ovat niin marraskuiset kun vain olla voi. Vettä ja räntää sataa vuorotellen ja yöt pitenevät.

Tammi ei tänä syksynä malta luopua lehdistään, ruskan värejäkään ei ole näkynyt.

Tammi ja metsälehmus vierekkäin, toinen jo siirtynyt talvilepoon.

Koivunlehdet putosivat katolle ja pihalle suoraan puusta, tuuli ei nyt ollut asialla. Tilasin Toimelasta miehen puhaltamaan räystäskourut puhtaiksi, siellä jo muhivat alimmaisina koivujen siemenet. Tänä kesänä koivuissa olikin siemeniä harvinaisen paljon.

Nyt saa talvi tulla. Sain vihdoin tyhjennettyä loputkin kesäkukkaruukut ja perennapenkit siivottua. Apua sain Toimelasta, ei voinut jättää talventörröttäjiä paikoilleen kun ne olisivat liian hyviä piilopaikkoja lehtokotiloille talvella.

 Pihakalusteet ovat taas muovien ja pressujen suojassa. Olipahan homma saada kylmänkohmeat suuret pressut levitettyä paikoilleen. Sitä hommaa ei Veijokaan joutunut yksin tekemään, olin hänellä apuna. Tämä on nyt elämäni. 

Löysin pakastimesta takavasemmalle unohtuneen juureskeittorasian. Sulattelin sen jääkaapissa yön yli. Muistui mieleeni se päivä kun yhdessä keittoa valmistimme, Veijo halkaisi suurta lanttua ja minä kuullotin sipulia ja valkosipulia pannulla. Mainio keitto siitä tuli, kun kaikki mahdolliset  kylmiöstä löytyneet juuret laitettiin kattilaan. Hyvää se keitto vielä oli näin muutaman jääkausi kuukauden jälkeenkin. Muutama kyynel vaan kostutti silmän nurkkaa, kun kukaan ei enää istunutkaan pöydän toisella puolella keittoa lusikoimassa.

En enää itke jokaisena päivänä, vaikka ikävä ei vielä olekaan helittänyt. Kaikki täällä kodissa muistuttavat erilaisista yhteisistä tapahtumista ja hetkistä. Joskus kuitenkin se surunvaippa oikein kietoutuu ympärilleni ja tuntuu, että tätä en jaksa. En jaksa.

On tapahtunut hyviäkin asioita. Fyysinen kuntoni on nyt parempi kuin viime talvena. Olen olosuhteiden pakosta liikkunut paljon omin jaloin, kun autoa ei enää ole. Toivottavasti talvesta ei tule kovin lumista, että pystyisin "ferrarillani" liikkumaan edes jonkin verran ulkona.

 Päivä kerrallaan ja voimien mukaan mennään, siinä minulle ohjetta elämään.

 

 

Talvimuistoja

 12.04.2022 olen yrittänyt julkaista blogissa tämän jutun. No, muistellaan vielä menneen talven lumia.

Lunta tulikin paljon, mutta niin se kesä vaan tänäkin vuonna näyttää tulevan. Kevään kukista olen ottanut paljon kuvia, blogiin ne ehtivät toivottavasti ennen syksyä. Ensimmäinen kärpänen ja etujoukoissa saapuneet joutsenet toivat iloa pitkään pimeään talveen.

Vuodet eivät ole veljeksiä.

Keväällä 2022 huhtikuun viidentenä olen kuvannut pihalla näitä kukkia.

Nyt keväällä 05.04.2022  näkymät ikkunasta näyttivät tältä.

Koko päivän pyrytti lunta ja räntää.

 Täällä ollaan jo valmiina aloittamaan kesäkukinta parvekkeen kaiteella. Tuo toinen valkoinen lumikasa on isännän auto.

Palindromipäivämäärä 22.02.2022

Tämä kukka oli tarkoitus laittaa ystävänpäivänä.  En vaan saanut aikaiseksi blogia päivitellä.

Onnea Tuulille💝

Harmaapäätikka tulee meille aterialle, yleensä sen näkee tuolla Saksalan kujalla.

Pitäisi raivata polkua postilaatikolle.

 Seuraavana päivänä kauppaankin pitäisi lähteä. Ehkä tuosta jo jotain näkyisi😓😊

Timanttinen talvipäivä.

Kuka piirteli rusetteja taivaalle?

Mukavahan tällaista taitolentoa oli seurata.

Pian on kulunut jo kaksi vuotta siitä kun Suomessa ensimmäisen kerran uutisoitiin tuntemattomasta Covin19 viruksesta. Ensin se tuntui hyvin kaukaiselta, kunnes lapissa löytyi yksi kiinalainen potilas. Ei arvattu silloin mitä täälläkin kohta tapahtuu. Maailma on muuttunut, ihmiset ovat maskien takana koronapassit taskussa ja toivovat pandemian pian loppuvan. Rokotuksia jonotetaan tai boikotoidaan, pelätään mahdollisia seurauksia, kun mitään ennakkokokemuksia rokoteaineista ei vielä ole. Käsittämättömiä juttuja salaliittoteorioista ja foliohattuhörhöistä liikkuu mediassa. Onkohan se pelko, joka ruokkii tuollaisia ilmiöitä tai sitten ihmiset  eivät enää luota omiin johtajiinsa.

Me vanhat täällä kotona istumme tumput suorina ja ihmettelemme, voimme vain toivoa selviytymistä ja totella terveydenhuollon ohjeita.

Jotenkin näihin uutisiinkin turtuu, enää ei tunnu missään viikonlopun tartuntojen lukumäärä, lähes kuusi tuhatta huh, huh. Väärin, kyllä se tuntuu järkyttävältä. Myötätunnolla ajattelen menehtyneiden omaisia ja ystäviä.

Erityisesti tänään ajattelen Il Divo kvartetin laulajia, he menettivät eilen koronalle yhden jäsenensä. Carlos Marin  menehtyi 19.12.2021. Täällä yksi hänen ihailijansa on koonnut Carlosin laulua ja valokuvia  talteen.

Onneksi Il Divon konsertteja ja lauluja on mahdollista kunnella netin ja levyjen kautta.

Meni nyt vähän ihon alle nuo koronamietteet. On turvauduttava tähän takuuvarmaan hyvämielen esitykseen, eli Chopanin Minuuttivalssiin. Tämä ihanuus oli minulla vanhassa puhelimessakin soittoäänenä. Usein annoin puhelimen soida pitempään, että sain kuunnella tuota hyvän olon musiikkia.

Finnair ei piirtele rusetteja.

Aurinko laskee iltapäivällä joulukuun yhdeksäntenä, talviset kuvat olen ottanut matkalla saareen.
 

Talven tuntua.

Ruusuorapihlajan marjat säilyttävät hyvin värinsä talvella.

Tänä syksynä on ollut paljon aurinkoisia päiviä, marraskuu ei ollutkaan tavanomaisen synkkä ja loskainen.

Sakea pyry sai maiseman muuttumaan talviseksi.

Pian paistoi taas aurinko ja timantit loistivat kuin maaliskuun hangilla.

Ruusunmarjat odottavat tilhiparvea.

Sorsat tulevat joelta etsimään murua lintulaudan alta maasta. Räpylöitä palelee, on laskeuduttava heti alas niitä suojaamaan.

Kovilla pakkasilla olen usein ihmetellyt miten pienet tintit yleensä ollenkaan pysyvät hengissä talven yli. Mistä saa tarvittavan lämmön muutaman gramman painoinen tirppa tai nuori peura pitkine siroine koipineen kun talvella ruokakin on pakastettua. Luonto on ihmeellinen.

Rouva Heinäsorsan kantti ei kestänyt kuvaamista, oli noustava siiville.

 Nimipäivänä 02.12.2021.

Tämän postauksen kuvat voisivat hyvin olla tältä päivältä, aamulla paistoi aurinko ja nyt jo sateleekin hiljalleen lunta. Kuulumisia on vaikea kirjoitella, kun ei ole mitään kerrottavaa. Kremppatilannekin on pysynyt lähes vakiona, ei siitäkään ole mitään päivittelemistä. Onneksi. 

Onni on tuo puoliso, jonka kanssa kohta ryhdymme valmistamaan kala-ateriaa kahdelle, joululauluja kuunnellen.