Viikon niljake.

Etelä-Suomen Sanomat julkaisee aina keskiviikkoisin lukijoiden kuvia. Lehti valitsee aiheet, tällä viikolla kuvattiin lehtokotiloita.

Minäkin osallistuin, kun  tässä tapauksessa kuvausmateriaalista ei meidän pihalla ole puutetta. Sopivasti osuivat sateetkin näille päiville.

Kostean ja lämpimän lehtikompostin päällä köllötteli tämä pariskunta.

Pihakadun varrelta löytyi erikoinen vaalea yksilö.

Kauheita ahmatteja nämä kotilot. Tielle tallottun lajitoverin jäännöksiä riennettiin popsimaan.

Täältä tullaan, kolmea erilaista väriä.

Tämä pieni kiipesi tukilankoja pitkin ylemmäksi.

Vielä siitä viikonkuvasta. Minun lähettämääni otosta ei lehteen kelpuutettu, mutta ESS:n kuvagalleriassa se on. Jos teitä ei vielä tarpeeksi ällötä niin käykää täällä katsomassa lisää.

Se mitä näille valokuvamalleille seuraavaksi tapahtui onkin sitten toinen juttu.  Voin kuitenkin mainita, että heillä oli tässä kaksi kuvaussessiota elämänsä ensimmäinen ja viimeinen.

Lopuksi vähän kukkien kauneutta.

Tänään minut yllätettiin aamulla iloisesti, saatiin yllätysvieraita Turusta. Onneksi on pakastin.

Ja sitten jyrähti yllättäen ukkonen

Innostuin leipomaan Wilhelmiinoja ( gluten free ), kuten kuvasta näkyy mikään ei mennytkään niin hyvin kuin siinä kuuluisassa Pohjanmaan kylässä, jossa kaikki onnistuu etthundra prosenttisesti.

Ohjeessa luki että siirappia tarvitaan. No, sitähän minulla on ollut aina kaapissa koko sen aikusen elämäni ajan kun ruokaa olen keitellyt, vaan eipä ollut nyt. Niinhän se olikin, viimeiset lurutin sen kaalilaatikon pinnalle. Siispä sävelletään, laitoin osan sokerista ruokosokeria, saatiin tummaa sävyä taikinaan. Munia olisi ollut, mutta en halunnut ährätä sen ainokaisen munankeltuaisen takia, korvasin sen  kahdella ruokalusikallisella kookoskermaa.

Juuri kun olin saanut voin vaahdotettua räjähti ukkonen. Nyt tuli kiire, jos tulee pitkäkin sählökatko. Laitoin uunin lämpenemään ja sekoitin taikinan valmiiksi. Tässä vaiheessa kulho olisi pitänyt siirtää kylmiöön kovettumaan vähintäin tunniksi.

Uuni oli valmiina 200 asteessa. En onnistunut pyörittämään taikinaa kunnolla pötköksi kun se oli liian pehmeää. Lusikoin tuotoksen uunipellille ja toivoin parasta. 

Teekeksini ovat nyt hyvin persoonallisen näköisiä, mutta hyvältä maistuvat.

Ukkonenkin palasi taas otettuaan välillä uutta puhtia, vettä satoi hetken ihan kaatamalla.

Ihana turkki hänellä on ja siivet somasti pepun päällä järjestyksessä.

Ukonkellot ilta-auringossa.

Heinäkuun viimeinen ilta, piha märkänä ja kukat kaatuilleet rankkasateessa. Taas on lähdettävä kotiloratsiaa pitämään.

Tilauksessa olisi lämmin elokuu.

Päijänne.

Jaakko heittää kylmän kiven järveen. Olisi kivampi tänä kesänä jos lämpimän heittäisi. Kuva on Urajärven kartanon puistosta, teoksen nimestä ei ole tietoa.



Pihan ruusu.

Satamassa valmistaudutaan Päijännepurjehdukseen.

Iltakuvia perjantailta 21.07.

Varsinainen lähtö tapahti lauantaina. En silloin käynyt satamassa, mutta taata toi kuvalliset terveiset tapahtumasta.

 Joki on piiloutunut kasvillisuuden suojiin, veneellä siellä kuitenkin sytkytellään, kuva ikkunasta.

Alkukesästä meille tuli alivuokralaiseksi västäräkki. Nuorin lapsenlapsi kiipesi katolle tarkistamaan, että  ilmastointi-imurin moottorin kotelo oli valloitettu. Onneksi kesällä voi pitää ikkunoita auki tuuletukseen, ei voitu laittaa virtaa koneimuriin.

Ensimmäinen lapsenlapsi ja  tyttöystävänsä kävivät tarkistamassa tilannetta. Pesä oli jo tyhjä, asukkaat lähteneet.

Hienosti rakennettu, lämmin ja pehmoinen on västäräkin pesä. Hyvää matkaa pikkuisille linnuille syksyn muuttoreissuun ja tervetuloa takaisin. Katsotaan sitten ensi vuonna turvallisempi pesäpaikka.

Pihan kukkia. Sunnuntaina oli kaunis aurinkoinen päivä. Minulla se meni taas Akuutissa, kun sydän veteli taas saksanpolkkaa tai olisiko se ollut peräti Vesivehmaan jenkkaa. Nyt on sydän viritetty tasatahtiin. Toivottavasti pysyisi vähän kauemmin. Ei ole kaikkein mukavin tilanne jännittää siellä sairaalan piuhoissa onnistuuko.

Kamalalta tuntuu tuhota näitä luontokappaleita, mutta pakko on jotain tehdä kun nämä ahmatit syövät kaikki eteen tulevat kukat.

Olisi kuitenkin kiva tietää olisiko mitään sellaista kasvia, joka näille ei kelpaa.

Olen kerännyt yhteen kohtaan isoja lehtiä syötiksi, tästä sitten joutuvat kotilot surman suuhun. Onkohan lehtokotilokin jokin vieraslaji? En muista lapsuudessani näistä koskaan puhutun.

Täytyy myöntää, että tuo kierteinen rakennelma kotilon suojana on ihmeen kaunis. Yök, siitäkin huolimatta.

Kotipaikan päivitystä.

Olen yrittänyt selvittää löytyisikö sellaisia perennoja joita lehtokotilot eivät halua syödä.

Päivi Korpivaara on tutkinut kotiloasiaa ja kirjoittanut oikein kirjan, "Piha puhtaaksi lehtokotiloista".  Rautafosfaatti taitaa olla ainoa tehokas aine kotiloita tuhoamaan. Ainakin meillä on ongelmana miten saisi kotilon syömään niitä sinisiä fosfaattirakeita. Olutansakin on turha, koska lehtokotilo on Korpivaaran mukaan absolutisti.

Illan tullen kotilot ryömivät koloistaan yösyöpöttelemään. Kauheat ahmatit. Erityisesti ne vainoavat kuunliljoja, vuorenkilpiä, daalioita, joriinia ja orvokkeja. Kotiloita tosin löytyy melkein kasvista kuin kasvista, meillä omenapuustakin. Ruusu saattaa olla turvassa piikkiensä suojassa, samoin saniaisen lehden alapinnalta en ole kotiloa tavannut.

Kauheaa, että  tuollaisen nilviäisen keskimääräinen elinikä on kahdeksan vuotta. Yhden kesän aikana se munii n. 400 munaa. Voi, kääk.

Lainaan vielä Korpivaaraa. Hänen mukaansa kotilot välttelevät ahkeraliisaa, akileijaa, krassia, laventelia, sammalleimua, neilikkaa, pelargoniaa  ( ei meidän pelakuita ), pionia, pähkämöä, sormustinkukkaa, ja taponlehteä.  y.m.

Tämä sisämaan kanta on peräisin ulkomailta. Nykyään tuodaan paljon kukkia etelästä juurineen ruukuissa, siinä on helppo kotilonmunien muuttaa uuteen maahan, jossa paikalliset linnutkaan  ei ymmärrä niiden ravintoarvoa.

Karttaperhonen 2. kuoriutuminen.

Meidän pitäjällä on oma Fb- sivusto tai pitäisikö sanoa se jotenkin muutoin. Minä tietenkin liityin. On mukava lukea lähiympäristön tapahtumista. On tarpeellista tietoa ja hassunkivoja juttuja.

Tässä jonain päivänä oli mummo paniikissa kun karhu oli nähty. Kova haloo missä, missä? Uskaltaako mennä marjaan ja sieneen? Joku vääräleuka sitten muisteli vanhaa neuvoa, että nainen jos karhulle pyllistää (luukku alhaalla) niin karhu pelästyy.  Karhusta ei uutta tiedotusta ole tullut. Tuoreempi uutinen oli se, että pitäjällä oli nähty tiellä strutsi. Myöhemmin selvisi, että kas, kurkihan se siinä.

Jotenkin huvittava sieni.

Ensimmäiset gladiolukset. Näiden kukkien mukulat säilyivät hyvin talven yli varastossa ja nyt ilahduttavat uusilla kukilla kasvihuoneen seinustalla.

Kimalaisen lentoa. Asioista jotain tietävät tahot ovat kertoneet kimalaisia olevan tänä vuonna normaalia enemmän. Siitä en tiedä, mutta hyttysiä ainakin tuntui olevan viime kesää enemmän.

Neitoperho on niin kaunis. Otin monta kuvaa enkä osannut valita blogiin laitettavaa, oli tehtävä kollaasi.

Ropsaisi tuossa vähän vettä, onkin lähdettävä pitämään kotiloratsiaa.

Onneksi on virkkaus.

Silloin kun sataa ja koipi on kipeänä, nyt se on jo paljon parempi. Onneksi nivelsiteet eivät pahemmin vaurioituneet.

Niin ja tietenkin kukat. Sipoolainen ystäväni, Sirkka, on tuonut tämän tarhajuorun Ruotsista. Pelkäsin kukan jo kuolleen talven pakkasissa kun se vähän viivytteli keväällä kasvuun lähtöä. Lehtokotilot tykkäävät tästä hienommalta nimeltään virginiankolmiokukka erityisesti. Kotiloratsia on tehtävä päivittäin, samoin on daalian ja joriinin kanssa.

Onkohan mitään sellaista perennaa olemassa jota lehtokotilot eivät halua syödä. Laitoin samettikukkaakin lavaan ötököitä torjumaan, mutta kotiloita eivät nekään pelottele voimakkaalla hajullaan.

Palavarakkaus ei ole talven pakkasista välittänyt, kukkii niin hehkuvan punaisena, eikä sadekaan tunnu haittaavan.

Kohta alkaa kilpajuoksu rastaiden kanssa.

Anemonet talvehtivat varastossa, hyvin selvisivät.

Unikko on kylvänyt itsensä viimekesän siemenillä.

Tässä punaisessa värissä on jotain erityistä lumoa. Näistä kukista ja harjaneilikoista muistan aina oman mammani, hänen villiintyneellä pihallaan heinien joukossa sinnitteleivät nämä kukat. Siitä on nyt jo yli seitsemänkymmentä vuotta aikaa, mutta kuva pihasta sellaisenaan on syöpynyt mieleeni ikiajaksi.

Lehtokotilot kiipeävät omenapuuhun. Niiden kotikolot täyttyvät vedellä, maa on todella märkää tuolla pusikossa.

Tänään saamme Mandalan viimeisen viikon ohjeet, sitten onkin tämä projeksti valmis. Näinä sateisina päivinä ei ulkotyöt onnistu, eikä haluta mihinkään lähteä retkeilemäänkään, silloin tartutaan koukkuun. Mustikat ja sienet odottavat metsissä poimijoita. Kohta lähden, koipi tiukasti idealsiteeseen ja sitten metsään, ehkä jo viikonloppuna uskallan.

Eilen näin seurakunnan parkkipaikalla paljon kanttarellin alkuja. Uskaltaakohan kukaan niitä kerätä, kun alueella ulkoilutetaan koiria. Voipi sienissä maistua ylimääräinen aroomi.

Otin kuvan Enni Idin taulusta, kun siellä mökillä on sahtitapahtuma sunnuntaina. Linkki kuvan alla.


" Sahtin tekijä "  Enni Id   v. 1963


Enni Idillä tapahtuu 17.07.2016   

Ennin mökki on näkemisen arvoinen, kannattaa poiketa vaikka sahti ei kiinnostaisikaan.