Viikon niljake.

Etelä-Suomen Sanomat julkaisee aina keskiviikkoisin lukijoiden kuvia. Lehti valitsee aiheet, tällä viikolla kuvattiin lehtokotiloita.

Minäkin osallistuin, kun  tässä tapauksessa kuvausmateriaalista ei meidän pihalla ole puutetta. Sopivasti osuivat sateetkin näille päiville.

Kostean ja lämpimän lehtikompostin päällä köllötteli tämä pariskunta.

Pihakadun varrelta löytyi erikoinen vaalea yksilö.

Kauheita ahmatteja nämä kotilot. Tielle tallottun lajitoverin jäännöksiä riennettiin popsimaan.

Täältä tullaan, kolmea erilaista väriä.

Tämä pieni kiipesi tukilankoja pitkin ylemmäksi.

Vielä siitä viikonkuvasta. Minun lähettämääni otosta ei lehteen kelpuutettu, mutta ESS:n kuvagalleriassa se on. Jos teitä ei vielä tarpeeksi ällötä niin käykää täällä katsomassa lisää.

Se mitä näille valokuvamalleille seuraavaksi tapahtui onkin sitten toinen juttu.  Voin kuitenkin mainita, että heillä oli tässä kaksi kuvaussessiota elämänsä ensimmäinen ja viimeinen.

Lopuksi vähän kukkien kauneutta.

Tänään minut yllätettiin aamulla iloisesti, saatiin yllätysvieraita Turusta. Onneksi on pakastin.

Luumupuut kukkivat

Pölyttäjä ilman siipiä. Pihassa pörräsi tänään kimalaisia, mutta ne olivat kiinnostuneita vain karviaismarjan kukista. Toivottavasti joku  eksyy luumujakin pölyttämään. Nyt on onneksi aurinkoista ja lämpöäkin on luvattu muutamaksi päiväksi.

Tämä luumu on nimeltään Pietarin lahja, valkoisia kukkia on valtavasti.

Bellikset palaavat hiljalleen meidän pihalle, lähes lumeton pakkastalvi vei melkein kaikki bellikset. Iloksemme nyt taas palailevat nurmikkoa kaunistamaan.

Kevätesikko on yksi kevään keltaisista, keltainen onkin pääväri päivän postauksessa. Viime keväänä näitä on  istutettu, toivottavsti selviytyvät seuraavistakin talvista yhtä hyvin. Täällä Päijät- Hämeessä esikkoja ei luonnossa näy, onneksi viihtyvät myös pihoilla.

Luumu on Punainen parooni. Toinen vuosi alkaa tässä pihassa. Toivottavasti nyt saamme jo maistiaisiakin. Kukkia on paljon, mutta kylmä ja tuulinen sää on karkoittanut öttiäiset.

Keltavuokko

Ensimmäiset lemmikit avatuivat tänään.

Helteisen päivän kukkia.

Juoruissa on vain kolme terälehteä, riittää hyvinkin kun ovat näin kauniita.

Tämän kukan sain sipoolaiselta ystävältäni, hän toi taimen laukussaan Ruotsista. Terveisiä Sipooseen.

Harjaneilikkaa tässä pihassa kasvoi jo entisen emännän aikoina.

Tämä on hauska kun samassa tertussa on kahden värisiä kukkia.

Myskimalva, valkoinen - Malva moschata `Alba`, tuli pienenä alkuna entisen kodin pihasta.
 

Puistoruusu 'Robusta' – Rosa 'Robusta' (modern buskros), avasi tänään ensimmäisen kukkansa.

Neilikkaruusu kukkii alkuun päästyään koko kesän.

Ison hirvenjuuren ja harmaamalvikin taimet olen saanut ystävältäni Anjalta Porvoosta.

Harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca), ei tykkää siirtelystä. Täälläkin se voi ensin huonosti, mutta nyt näyttää kotiutuneen. Ensi kesänä tällä paikalla kasvaakin jo hieno ja vahva malvikki. Uskoo tämä.

Terveisiä vaan Porvooseen, hengissä ollaan.

Kellot ovat ihania, niitä meillä onkin montaa sorttia, sinisiä ja valkoisia.

Satama-altaan soutajia. Poikasia oli viisi,  aina oli joku sukeltamassa.

Luulisin näissä kuvissa olevan isokoskeloperheen, äiti ja lapset.

Mökiltä ja pihalta.

Sanaton postaus, jossa siis onkin muutama sana. Kuvat puhuvat puolestaan ilman minun hörinöitäni. On vähän kiireitä tässä.

Muutamat kasvit elävät ja voivat hyvin pelkän kiven päällä.

Kirkkojoki, rehevä ja kaunis.

Alkukesällä joessa oli vettä liian vähän uimista ajatellen. Nyt runsaat sateet ovat saaneet veden nousemaan, laiturikin on jo paremmassa asennossa. Uimaportaiden ruuvit kiinni ja sorsien käyntikortit harjattu pois.

Omenapuiden kukkiessa

Oli mukava päästä vierailemaan viehättävän omenatarhan pihapiirissä.

Kyynärsauvat haittasivat kuvaamista ja kulkemista, mutta pienestä teknisestä haitasta huolimatta nautin retkestä ja ulkona olosta täysin sydämin. Sääkin oli suosiollinen, aurinko paistoi.

Lampaat huolehtivat ruohonleikkuusta.

Mehiläisillä on nyt oikein sesonkiaika kun 200 omenapuuta on täydessä kukassa.

Näin hauskaa pihakalustetta en ole aikaisemmin nähnytkään.

Kaikkia vanhoja käyttöesineitä  ei kannata kaatopaikalle viedä, niistä saa mukavia somisteita pihoille.

Vanha riukuaita on vaan niin kaunis maalaismaisemassa.

Yritän suojella tilan yksityisyyttä, siksi näitä kuvia en julkaise enempää. Tässä on vain pieni murto-osa pihapiirin erikoisuuksista.

Oli mukava käydä ihastelemassa kaunista pihaa, kiitos isäntäväelle.

Emme kääntyneet tälle tielle, vaan päätiestä oikealle. Otin kuvia vähän kauempaa, ei hennottu häiritä laulujoutsenten lepohetkeä.

Tavallisesti joutsenten taustalla on vettä, mutta täällä voikukkapeltokin kelpaa.

Muutama kuva omalta pihalta. Olemme säästäneet osan nurmikkoa kedon kukille, leikataan ruohoa vasta myöhemmin.



Viime kesänä kylvin tähän "ketooni" niittykukkien siemeniä, itse keräsin pientareilta. Uusia lajikkeita ei vielä näy, mutta monet luontokukat ovatkin kaksivuotisia. Toivotaan runsasta kukkaniittyä ensi kesäksi.

Tulikellukka

Pelakuita ei koskaan ole liikaa.

Pitäisiköhän kokeilla tämänkin kukan kasvattamista, siemeniä näkyy valmistuvan.

Tillipioni on ensimmäisenä ehtinyt kukkaan, toiset vasta kasvattavat nuppujaan.

Sataa jo toista päivää, kukat ovat kaatuneet maahan, sade on tullut todella tarpeeseen. Tällä aluella on toukokuussa satanut määrällisesti tosi vähän ja sekin on tullut räntänä tai rakeina.

Onkohan tuo öttiäinen käynyt jo maistamassa beetasalpaajaani?

Täällä kylällä on tänään illalla kokous jossa keskustellaan parempien nettiyhteyksien hankkimisesta. Tarjolla olisi valokuitua suolaiseen hintaan. Miettimään pistää kun joskus tuon mokkulan kanssa menee rauhallisemmankin mamman hermo. Tekisi mieli lyödä pillit pussiin ja lopettaa koko blogi ja heittää aparaatit pihalle. No, ei sentään. Onhan tässä aikaa odotella sivun latautumista ja katsella sinisen pylpyrän pyörimistä siinä kohdassa missä jo pitäisi olla uusi sivu. Useimmiten jätän kommentoimisen kun kuvien katselun ja lukemisen jälkeen en enää jaksa odottaa kommenttikentän avautumista.

Tässä tämän sateisen päivän urputus täällä erää. Vielä täytyy gookkelissa käydä katsomassa tuon oranssin kukan nimi, joudun sen katsomaan joka kevät. Talvi vie sen nimen muistista, mikä ihme, että se on niin hankala muistaa. Joku halvatun rauta-  tai ruoste-  se oli, haen sen vielä.

No just, ruosteessa on meikä itse, se mikään rauta-   ollut vaan tulikellukka. Jospa nyt tulikirjaimin painaisin sen nimen mieleeni TULIKELLUKKA.