Bonuskuvat

Lähes koko päivän on satanut, maa onkin ollut jo janoinen. Vettä ei ole alkukesällä paljoa tullut, on jouduttu kastelemaan. Pilvisiä päiviä on ollut, mutta vedet ovat virvottaneet muita seutuja.

Nyt on vedettävä saappaat jalkaan ja lähdettävä kotilojahtiin. Edellisen sateen jälkeen sain kukkien ja kasvien lehdiltä maitotölkillisen kotiloita talteen.

Kesäisiä päiviä.

Onnistuin sentään kuvaamaan tuon kimalaisen tällä kerralla. Valokuvaus ei öttiäistä isommin kiinnostanut. Asento on luokkaa "EVVK" .

ESS:n viikon lukijakuvaan ehdotettiin vastavalokuvaa. Halusin myös kokeilla. Tällainen siitä tuli, en kuitenkaan rohjennut kuvaa lehteen lähettää.

Pioni

 Juoru, Tradescantia virginiana

Vanha joriini

Palavarakkaus ja päivänkakkara

Tämä kimalainen näytti voivan jotenkin huonosti, ei lähtenyt lentämään. Pätkääkään ei välittänyt vaikka siinä huolestuneena yritin selvittää mikä olisi kohmelon syynä. Luultavasti liian kylmä ilma, on ollut melkein koko kesän. Olisi kohtuullista, että tuo kohuttu ilmaston lämpeneminen olisi meidänkin pihaamme vähän lämpöä antanut edes näin heinäkuussa.

Ei hassumpi tuo takiaisen kukka. Kamalat muistot siitä pallerosta on kouluajoilta, pojanviikarit heittelivät niitä tyttöjen tukkaan. Minullakin alakouluaikoina tukka oli sellaista ohutta hiirenhäntää, siitä kun takiaista yritti pois, niin loputkin haivenet olivat vaarassa.

Sitten asiaan.

Lentokentältä ajelimme seuraavaan kohteeseemme, Urajärven kartanoon.

Ukonilma ajoi meidät maantielle, muutamia kuvia ehdittiin ottaa.

Kaunista luontoa kartanon puistossa.

Mustat pilvet uhkaavat.

Kartanon kesäteatteri.
 

Rankkasade kasteli tienoon, onneksi istuimme jo autossa. Ajelimme Kalkkisten kanavalle. Tätä tienpätkää emme olleet aikaisemmin kulkeneetkaan. Hienoa vaihtelevaa harjumaisemaa, yhtä mäkeä ylös ja toista alas.

Kalkkisissa paistoi jo aurinko, poikkesimme juomaan kupposet kahvia.

Vähän on muuten hienot kasvimaat täällä.

Matka jatkuu kohti uusia seikkailuita. Pian kypsyvät marjat pihassa ja metsässä silloin loppuvat kulttuuriretkeilyt toistaiseksi.

Omenapuiden kukkiessa

Oli mukava päästä vierailemaan viehättävän omenatarhan pihapiirissä.

Kyynärsauvat haittasivat kuvaamista ja kulkemista, mutta pienestä teknisestä haitasta huolimatta nautin retkestä ja ulkona olosta täysin sydämin. Sääkin oli suosiollinen, aurinko paistoi.

Lampaat huolehtivat ruohonleikkuusta.

Mehiläisillä on nyt oikein sesonkiaika kun 200 omenapuuta on täydessä kukassa.

Näin hauskaa pihakalustetta en ole aikaisemmin nähnytkään.

Kaikkia vanhoja käyttöesineitä  ei kannata kaatopaikalle viedä, niistä saa mukavia somisteita pihoille.

Vanha riukuaita on vaan niin kaunis maalaismaisemassa.

Yritän suojella tilan yksityisyyttä, siksi näitä kuvia en julkaise enempää. Tässä on vain pieni murto-osa pihapiirin erikoisuuksista.

Oli mukava käydä ihastelemassa kaunista pihaa, kiitos isäntäväelle.

Emme kääntyneet tälle tielle, vaan päätiestä oikealle. Otin kuvia vähän kauempaa, ei hennottu häiritä laulujoutsenten lepohetkeä.

Tavallisesti joutsenten taustalla on vettä, mutta täällä voikukkapeltokin kelpaa.

Muutama kuva omalta pihalta. Olemme säästäneet osan nurmikkoa kedon kukille, leikataan ruohoa vasta myöhemmin.



Viime kesänä kylvin tähän "ketooni" niittykukkien siemeniä, itse keräsin pientareilta. Uusia lajikkeita ei vielä näy, mutta monet luontokukat ovatkin kaksivuotisia. Toivotaan runsasta kukkaniittyä ensi kesäksi.

Tulikellukka

Pelakuita ei koskaan ole liikaa.

Pitäisiköhän kokeilla tämänkin kukan kasvattamista, siemeniä näkyy valmistuvan.

Tillipioni on ensimmäisenä ehtinyt kukkaan, toiset vasta kasvattavat nuppujaan.

Sataa jo toista päivää, kukat ovat kaatuneet maahan, sade on tullut todella tarpeeseen. Tällä aluella on toukokuussa satanut määrällisesti tosi vähän ja sekin on tullut räntänä tai rakeina.

Onkohan tuo öttiäinen käynyt jo maistamassa beetasalpaajaani?

Täällä kylällä on tänään illalla kokous jossa keskustellaan parempien nettiyhteyksien hankkimisesta. Tarjolla olisi valokuitua suolaiseen hintaan. Miettimään pistää kun joskus tuon mokkulan kanssa menee rauhallisemmankin mamman hermo. Tekisi mieli lyödä pillit pussiin ja lopettaa koko blogi ja heittää aparaatit pihalle. No, ei sentään. Onhan tässä aikaa odotella sivun latautumista ja katsella sinisen pylpyrän pyörimistä siinä kohdassa missä jo pitäisi olla uusi sivu. Useimmiten jätän kommentoimisen kun kuvien katselun ja lukemisen jälkeen en enää jaksa odottaa kommenttikentän avautumista.

Tässä tämän sateisen päivän urputus täällä erää. Vielä täytyy gookkelissa käydä katsomassa tuon oranssin kukan nimi, joudun sen katsomaan joka kevät. Talvi vie sen nimen muistista, mikä ihme, että se on niin hankala muistaa. Joku halvatun rauta-  tai ruoste-  se oli, haen sen vielä.

No just, ruosteessa on meikä itse, se mikään rauta-   ollut vaan tulikellukka. Jospa nyt tulikirjaimin painaisin sen nimen mieleeni TULIKELLUKKA.

Kesäisiä päiviä.

Joen kesä on kauneimmillaan.

Joki on taas todistamassa uuden elämän syntyä ja kasvua.

Suojaväri auttaa selviytymään paremmin ilmahyökkäyksiltä.

Joen kauneus on vienyt sydämeni kokonaan.

Tämä tyyni rauha ja lempeys sopii niin hyvin minun nykyiselle mielentilalleni, en kaipaa täältä mihinkään.

Joen väki ei enää pelästy aamuista vesijuoksijaa, ovat jo tottuneet. Vähän aikaa polkee verkkaisesti vettä jaloillaan ja lähtee taas pois.
 

 

Saaressa on myös kasvimaalla ollut kuivaa, onneksi Päijänteessä on vettä riittänyt Helsinkiin asti.

Pitkään on ollut poutaaa, on kannettu vettä kasvimaalle saaressa ja täällä kotona. Sitten törähti vettä taivaan täydeltä, hetkessä 34 mm ja seuraavana päivänä vielä enemmän. Mittari oli täyttynyt, yhtään ei tiedä kuinka paljon on mennyt yli.

Tintin poikaset lentelivät kaatosateessa ihmeissään. Yksi lensi ikkunalaudalle sadetta pakoon. Se oli ihan märkä ja tukka sekaisin, nälkä tuntui olevan hirmuinen. Emolintu oli vaikeuksissa löytää syötävää sellaisessa säässä, poikaset piipittivät nälkäänsä jasmiinipensaassa ja tämä yksi minua niin lähellä. En onnistunut kuvaamaan kunnolla lasin läpi. Yritin löytää parempaa kuvakulmaa, mutta heti kun liikahdin tirppa pelästyi ja lensi pois jasmiinin märille oksille.

Mustarastaan pesä on saunan takana. Ihmeellisen kaunis ja taidolla tehty lintukoto, kelpaa siinä pienten laululintusten emojensa hoivissa kasvaa lento- ja laulukuntoon.

Tämä hetki, kun saa kesän ensimmäiset ahomansikat pujotella heinänkorteen, tuo aina lapsuuden mieleen. Mansikkaheinä tuoksuu hurmaavalta, yksi ihana muisto lapsuuden aurinkoisista kesistä.

20.06.2016  saimme kutsun syntymäpäiväkahville saareen. Kakku oli niin kaunis ja erinomaisen herkullisen makuinen. Kiitos päivänsankarille ja talonväelle mukavasta iltapäivästä. Onnea!

Hetken jo näytti siltä, että juhannukseen mennessä kaikki kukat ovat jo kukkineet. Turha pelko, Suomen kesässä kukkia riittää ja lisää kylvetään kukkapenkkeihin ja laatikoihin.

Tässä ruusussa on jotain herkkää kauneutta, tänä kesänä kukkia on tavallista runsaammin.

Talven pakkaset veivät suurimman osan uusista liljoista, mutta onneksi nämä maatiaislajikkeet ovat sitkeää sorttia, tässäkin ruusupensaassa kasvavassa ruskoliljassa on tulossa kymmenen kukkaa. Kävin tuolla lunttaamassa tietoja ruskoliljasta kun toiset kutsuvat sitä keisarinkruunuksi. Sama kukka on kyseessä ja Suomeen tuotu jo 1600- luvulla.

Pihanurmen tälle alueelle henkilökunta ei saa leikkurin kanssa mennä, pihahenkilökuntaa meillä on kaksi persoonaa, mies ja minä. Mies leikkaa, minä valvon ja annan koordinaatit mistä kierretään.

Ojassa kukkii valtavana pehkona ruusua ja vadelmaa, ovat meidän rajan takana. Sitä valtakuntaa hallitsevat lehtokotilot.

Tässä vielä yhteenveto juhannuksena pihalla kukkivista kaunottarista.

Hyvää Juhannusta!

Nauttikaa lomapäivistä.