Siunaus

 Puolisoni on siunattu läheisten läsnä ollessa.

Olen nyt luovuttanut rakkaan Veijo-puolisoni Jumalan haltuun.

Toiveeni oli, että siunaustilaisuudessa kanttori Marjaana Turunen laulaisi tämän Anna-Mari Kaskisen kirjoittaman laulun, ja näin tapahtuikin.

Lainaan tämän laulun sanoja, koska Anna-Mari Kaskinen on niin hyvin osannut sanoittaa sen hetkisiä tunteitani.

"Ota hänet vastaan
Suuri, pyhä Jumala
Ota hänet vastaan
Kaipaavia lohduta
Ota hänet vastaan
Taivaan kotiin avaraan
Ota hänet vastaan
Iloon loppumattomaan

Ota hänet vastaan
Tuuli hiljaa puhaltaa
Ota hänet vastaan
Virta kantaa kulkijaa
Ota hänet vastaan
Rantaan suuren rauhan maan
Ota hänet vastaan
Kotisatamaan

Ota hänet vastaan
Meillä on niin ikävä
Ota hänet vastaan
Murheellisten ystävä
Ota hänet vastaan
Silta yli pimeyden
Ota hänet vastaan
Syli rakkauden"

 

 

 

                                                              ***

 

Veijon siunaustilaisuudesta on jo kulunut kuukausi ja vuosi siitä kun hän sai sen pysäyttävän syöpädiagnoosin, en ole jaksanut blogia päivittää.

 

 Ensimmäinen viikko Veijon kuoleman jälkeen oli tähänastisen elämäni kauhein, monena päivänä ajattelin, että tätä  en kestä, en jaksa. Voiko suruun kuolla? 

Päivä kerrallaan on menty, suru on takertunut tähän taloon. Kaikki täällä kotona muistuttaa hänestä, on niin paljon sellaisia asioita joista haluaisin vielä kysyä, mutta en enää saa vastausta. Vielä keväällä meillä oli toiveita paranemisesta, kylvimme siemenet ja istutimme kukat. Sato on jäänyt minun huolekseni ja ilokseni. Miten ihmeessä osaan iloita yksin, kun puolet minua on pois.

Tapasin tänään seurakuntakodin arkilounaalla henkilön, joka tuli esittämään osanottonsa suruuni. Hän on ollut blogini lukija aikaisemmin. Hänen kohtaamisensa antoi minulle uutta voimaa ja rohkeutta kertoa tuntemuksiani täällä blogissa. Olen varmaankin kadottanut lähes kaikki entiset blogiystäväni tämän vaikean vuoden aikana. Blogi taitaa jo ollakin vanhanaikainen, kun on nuo uudet "Instrat" ym. joissa ihmiset jakavat kuviaan ja mielipiteitään.

No, ei se mitään. Ehkä huomenna kerron millä keinolla tänään pääsin sinne seurakuntatalolle.

 

Retkellä

Punaisten pilvien ilta.

Myrskyn jälkeen.

Ufoja liikkeellä. Tällainen teltta näytti leijuvan nuotiopaikan vieressä. En ole ennen nähnyt.  Aika kätevää, eipä tunnu kävyt selän alla. Neljästä nurkasta tukevasti kiinni puissa.

Kaipasin jo metsälammen ja suon tuoksua. Olimme tänä kesänä ensimmäistä kertaa metsäretkellä.

Nuoret retkeilijät kertoivat lisävarusteena olevan myös sadesuojan, se olikin tänä juhannuksena tarpeellinen.

Olen sellainen arkajalka, että tuolla korvessa en uskaltaisi yötäni viettää. Ainakin istuisin teltan oviaukossa tähystämässä mahdollisia karhuja ja susia, yön hämyssä jokainen pensas näyttäisi hiipivän telttaani kohti.

Tosin faktaa on sekin, että tuonne korkeuksiin tuskin onnistuisin kiipeämään, "hiiappia" tarvittaisiin.

Ihania nuoria kun osaavat arvostaa Suomen kaunista luontoa. Harmi vaan, että tällä kerralla eivät saaneet tulia sytyttää, jäivät nokipannukahvit keittämättä.

Yritin kuvata karpalon kukkia, mutta en onnistunut. Olisi pitänyt taipua vähän lähemmäksi mättäitä.

Lakat olivat vielä liian raakoja poimittavaksi.

Vielä kurkistus kotipihalle.

Tällainen ihana vaalea ruusu on ilmestynyt kukkimaan vuorimäntyjen sekaan, kukat ovat ihan pieniä ja suloisia.

Luulin jo, että kurtturuusumme on hävitettävä, mutta onneksi ei tarvitse, tämä onkin kerrottua laatua. Tuoksu on ihana, eikä se ole mihinkään levinnytkään.

Helteisen päivän kukkia.

Juoruissa on vain kolme terälehteä, riittää hyvinkin kun ovat näin kauniita.

Tämän kukan sain sipoolaiselta ystävältäni, hän toi taimen laukussaan Ruotsista. Terveisiä Sipooseen.

Harjaneilikkaa tässä pihassa kasvoi jo entisen emännän aikoina.

Tämä on hauska kun samassa tertussa on kahden värisiä kukkia.

Myskimalva, valkoinen - Malva moschata `Alba`, tuli pienenä alkuna entisen kodin pihasta.
 

Puistoruusu 'Robusta' – Rosa 'Robusta' (modern buskros), avasi tänään ensimmäisen kukkansa.

Neilikkaruusu kukkii alkuun päästyään koko kesän.

Ison hirvenjuuren ja harmaamalvikin taimet olen saanut ystävältäni Anjalta Porvoosta.

Harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca), ei tykkää siirtelystä. Täälläkin se voi ensin huonosti, mutta nyt näyttää kotiutuneen. Ensi kesänä tällä paikalla kasvaakin jo hieno ja vahva malvikki. Uskoo tämä.

Terveisiä vaan Porvooseen, hengissä ollaan.

Kellot ovat ihania, niitä meillä onkin montaa sorttia, sinisiä ja valkoisia.

Satama-altaan soutajia. Poikasia oli viisi,  aina oli joku sukeltamassa.

Luulisin näissä kuvissa olevan isokoskeloperheen, äiti ja lapset.

Ruusun tuoksua.

Piha on  tulvillaan sulotuoksuja ja lisää on tulossa, ainakin kolme ruusupuskaa vasta kehittelee nuppujaan.

Juhannusruusut avautuivat eilen. Vähän myöhästyivät, mutta hyvää kannatti odottaa.

Sykähdyttävä valkoinen pilvi talon takana.

Hempeästi aloitin näpyttelyn tuoksussa ruusujen. On aika palata todellisuuteen.

Viikonloppuna oli oikein "pöhinää pöntössä"-tunnelmaa kylillä, kun pitäjällä oli sahtimarkkinat. Laitan kuvia seuraavaan postaukseen, samoin Johannan näyttelystä.

Muutamana päivänä on tapahtunut niin paljon asioita, että olen sekaisin kuvieni ja juttujeni kanssa. On kai palattava lähtöruutuun tai laittaisinko vaan pakin päälle ja etenisin takaperin kuin rapu.

Ehkä onkin viisainta kirjata muistiin ensin tämän maanantain tapahtumia, ne kun nyt vielä kutakuinkin muistan. Olimme jo maaliskuussa varanneet kirppispöydän tälle viikolle. Meillä olisi siis ollut hyvää aikaa kerätä ja laputtaa ylimääräistä rompetta myyntipöydälle. Vaan koskapa me jotain rauhassa ja hyvällä ajalla tekisimme, ei sinne päinkään, aina olemme hyppäämässä jälkijunan kyytiin. Eilen siis illalla raahasimme varastosta laatikoita ja valitsimme tavaraa myyntiin. Tai siis mies keräsi piuhaa ja nippelin näppeleitä, sellaista rompetta jota en osaisi kuvitella kenenkään tarvitsevan, saati sitten maksavan niistä apparaateista jotakin. 😊

Vaatekaapin tangolla on  mummelin garderobia monilta vuosikymmeniltä, kokoja on 38 - 54 välillä. Aina olen kuvitella että tuohon hyvään ja kauniiseen vaatteeseen vielä joskus mahdun, kunhan hieman panttaan ja kevennän olemustani. En ole kaventunut. Tänäkin talvena paisunut kuin pullataikina. Selityksiä kyllä löytyy, keppien kanssa en ole voinut lenkkeillä enkä reikä jalassa voinut vedessäkään juoksennella. Olen istunut omalla valtaistuimellani kuin pata ässä. Toki tiedätte mikä vartalonosa siinä leviää.

Saatiin puoleenpäivään mennessä jotain raavittua kasseihin ja vietiin tyrkylle. Niitä minun vaatteitani ei kannata kaupitella, armotta ovat toiselta aikakaudelta, mennyttä maailmaa. Lumppuri kutsuu. Astioita olisi, mutta kun viisikymmenluvulta asti olen nuuka ollut ja kaiken pannut talteen, niin eihän niistä nyt noin kylmiltään voi luopua. Myyntihyllymme jäi pahasti vajaaksi, niistä taatan piuhoista huolimatta. Huomiseksi olisi keksittävä täydennystä.

Vähän myynti-into lauhtui kun kuulimme, että lähikaupungissa oli yksi kirppiksen vuokraloosi tyhjennetty viimeistä kakkutassia myöden. Härski rikollinen oli pokkana tyhjentänyt hyllyt omiin kasseihinsa, esiintynyt kuin tavarat olisivat hänen koti-irtaimistoaan. Kukaan ei ollut epäillyt mitään. Jos olisin yhtä härski kuin mammani oli, niin noituisin sen voron ahterin rupia täyteen, nih. Tällä konstilla mammani pääsi monen harmituksen yli.

Maanantaipäivän kohokohta oli kun saimme iltapäivällä mieluisia vieraita Turusta. Eivät he vieraita, omia sukulaisia ovat. Kiitos kun tulitte. 💓

Tätä juttua tulee taas kuin turkinhihaasta, mutta yritän päästä ajan tasalle kuviani selaillen.

Mukavaa alkanutta viikkoa.

Mökiltä ja pihalta.

Sanaton postaus, jossa siis onkin muutama sana. Kuvat puhuvat puolestaan ilman minun hörinöitäni. On vähän kiireitä tässä.

Muutamat kasvit elävät ja voivat hyvin pelkän kiven päällä.

Kirkkojoki, rehevä ja kaunis.

Alkukesällä joessa oli vettä liian vähän uimista ajatellen. Nyt runsaat sateet ovat saaneet veden nousemaan, laiturikin on jo paremmassa asennossa. Uimaportaiden ruuvit kiinni ja sorsien käyntikortit harjattu pois.