Elämään suostuminen.

 Lauantaina valmistuivat junasukat ensimmäiselle perheeni neljännen sukupolven edustajalle. Kutileeni jälki ei enää ole tasainen ja kaunis, siitä on tullut epätasaista ja liian pitkät silmukat. Syytän nivelrikkoisia sormiani. Oli kuitenkin ihana kutoa tulevalle pienokaiselle varpaiden lämmikettä. Jokaiseen silmukkaan olen lisännyt paljon rakkautta,  rukousta ja Korkeimman suojelusta toivoen. Olenkohan sitten maaliskuussa isomamma, isoisoäiti tai olisiko ylämummo sopiva arvonimi?

 

 Elämme sellaisia aikoja, että netin uutisissa tuntuu lävähtävän silmille vain huonoja uutisia. Löytyy hyviä ja opettavaisiakin juttuja, pitää vain vähän surffailla, etsiä ja valita oikein.

Omassa elämässäni on tämän puolenvuoden aikana tapahtunut sellaisia asioita, joita on ollut vaikea käsitellä. Usein on tuntunut mahdottomalta hengittää. Tätä en jaksa, tuo lause oli ominta minua monta kertaa. Aika ja ihana kevättalven valo on tehnyt tehtävänsä, olen jaksanut nousta kuilun partaalta elämään jälleen.

Koska kirjalliset kykyni ovat sitä mitä ovat, en osaa ajatuksiani tarpeeksi selkeästi ilmaista niin lainaanpa tähän päivänä muutamana netistä löytämääni tekstiä. Jossakin iltapäivälehdessä oli kerrottu K Väänäsen elämästä. Lainasin pienen otteen tekstistä, siitä sain itselleni hyvän elämänohjeen.

"Kokemuksen ja oppimisen ketju on ihmisillä harvinaisen pitkä. Siinä on eräänlainen ihmiskunnan voimavara. Oma mummini kuoli 95-vuotiaana. Hän sanoi kerran minulle, miten tähän elämään pitää suhtautua: elämää ei pidä pyrkiä hallitsemaan, vaan elämään pitää suostua. Se jäi minulle syvästi mieleen."  Kari Väänänen SEURA- lehti 2020

Tuo lainaus sopii niin minulle. En enää yritä hallita elämääni, vaatimattomasti vaan suostun elämään. Olen kuitenkin valmiina kun kutsu käy ja kirkonkellot kumahtelevat.

**

Palatakseni taas nykyhetken viimaan ja pakkaseen. Kävin kylillä seurakunnan Olkkarissa, siellä oli esitelmöimässä SPR:n edustaja, kahvit ja teetkin tarjottiin. Teemana oli vapaaehtoinen ystäväpalvelu.

Kirkkojoen sorsilla avoveden alue pienenee.

Valokuvaajalta odotettiin pientä aamupalaa. Nyt ei ollut siemeniä mukana, sorry.

Kirkkosilta autoille, tästä eteenpäin vesi virtaakin avoimena Päijänteelle. Kuva on otettu kävelysillalta.

 Tästä polkaistaan menopelit liikkeelle. Kuva on Olkkarin pihalta.

Kävin vielä tilaamassa huomiseksi pizzan ja hain kirjastosta lukupiirin maaliskuun kirjan.

"Etuoikeutettuja ovat he, jotka luulevat muistavansa." Kenen viisaus? En muista.😉

Päivä ja hetki kerrallaan.

Olen tullut ulos talosta, kiitos punaisen "ferrarini", uskallan jo vähän kirkkoa kauemmaksi lähteä.

Tien varret ovat pellon reunaan asti täynnä voitatteja. Huikea tattivuosi.

Vakio kuvauspaikkani, puna-keltainen talo vaan on piiloutunut rantapusikon suojaan.

Olen kuitenkin näkeväni tuossa joen peilissä pienen enkelin, joka työntää suurta pilveä edellään.  Päivä silloin oli hyvä ja seesteinen, menetyksen tuska ei tuntunut enää niin pahalta kuin muutamaa päivä aikaisemmin.

Toinen kuukausi yksinäistä eloa oli jo alkanut, mutta sopeutuminen ja asiantilan hyväksyminen oli vielä kaukana edessä, ei näköpiirissä ollenkaan. Kotiaskareiden ja virallisten asioiden selvittely on vienyt useina päivinä ajatukset todellisuuteen, mutta sellaisiakin päiviä on ollut, etten olisi halunnut tai jaksanut ollenkaan nousta uuteen päivään.

Oli sekin päivä jolloin kuuntelin ja kelasin uudestaan ja uudestaan Anki Lindqvistin laulua kuolleesta rakastetusta. Laulussa on niin paljon sanoja, joihin voin samastua. Itkin ja tunsin olevani suruni syvimmässä alhossa, mutta tästäkin on selvittävä. Päätin keskittyä niihin hyviin ja rakkaisiin muistoihin, joita minulla on runsaasti sydämeeni tallennettuna. 

Surua ja kaipausta tunnen kuolemaani asti, mutta tämä minulle määrätty elämä on elettävä loppuun asti kunnioittaen kohtaloa, joka on osakseni tullut.

Me olimme Veijon kanssa perhe, johon kuuluivat lapseni ja lastenlapset. Meille kaikille suru on yhteinen, saamme tukea toisistamme. Elämä kuitenkin jatkuu, maaliskuussa perheeseen on tulossa uusi pienokainen, ensimmäinen neljättä sukupolvea. Täällä kohta isomammalle "junasukat" puikoille.

Uskomattoman lämmin syyskuu on ollut.
 

G

M

T

Y

Detect languageAfrikaansAlbanianAmharicArabicArmenianAzerbaijaniBasqueBelarusianBengaliBosnianBulgarianCatalanCebuanoChichewaChinese (Simplified)Chinese (Traditional)CorsicanCroatianCzechDanishDutchEnglishEsperantoEstonianFilipinoFinnishFrenchFrisianGalicianGeorgianGermanGreekGujaratiHaitian CreoleHausaHawaiianHebrewHindiHmongHungarianIcelandicIgboIndonesianIrishItalianJapaneseJavaneseKannadaKazakhKhmerKoreanKurdish (Kurmanji)Kurdish (Sorani)KyrgyzLaoLatinLatvianLithuanianLuxembourgishMacedonianMalagasyMalayMalayalamMalteseMaoriMarathiMongolianMyanmar (Burmese)NepaliNorwegianPashtoPersianPolishPortuguesePunjabiRomanianRussianSamoanScots GaelicSerbianSesothoShonaSindhiSinhalaSlovakSlovenianSomaliSpanishSundaneseSwahiliSwedishTajikTamilTatarTeluguThaiTurkishUkrainianUrduUzbekVietnameseWelshXhosaYiddishYorubaZulu

FinnishEnglishUkrainian-------- [ All ] --------AfrikaansAlbanianAmharicArabicArmenianAzerbaijaniBasqueBelarusianBengaliBosnianBulgarianCatalanCebuanoChichewaChinese (Simplified)Chinese (Traditional)CorsicanCroatianCzechDanishDutchEnglishEsperantoEstonianFilipinoFinnishFrenchFrisianGalicianGeorgianGermanGreekGujaratiHaitian CreoleHausaHawaiianHebrewHindiHmongHungarianIcelandicIgboIndonesianIrishItalianJapaneseJavaneseKannadaKazakhKhmerKoreanKurdish (Kurmanji)Kurdish (Sorani)KyrgyzLaoLatinLatvianLithuanianLuxembourgishMacedonianMalagasyMalayMalayalamMalteseMaoriMarathiMongolianMyanmar (Burmese)NepaliNorwegianPashtoPersianPolishPortuguesePunjabiRomanianRussianSamoanScots GaelicSerbianSesothoShonaSindhiSinhalaSlovakSlovenianSomaliSpanishSundaneseSwahiliSwedishTajikTamilTatarTeluguThaiTurkishUkrainianUrduUzbekVietnameseWelshXhosaYiddishYorubaZulu

Text-to-speech function is limited to 200 characters

Options : History : Feedback : DonateClose

Siunaus

 Puolisoni on siunattu läheisten läsnä ollessa.

Olen nyt luovuttanut rakkaan Veijo-puolisoni Jumalan haltuun.

Toiveeni oli, että siunaustilaisuudessa kanttori Marjaana Turunen laulaisi tämän Anna-Mari Kaskisen kirjoittaman laulun, ja näin tapahtuikin.

Lainaan tämän laulun sanoja, koska Anna-Mari Kaskinen on niin hyvin osannut sanoittaa sen hetkisiä tunteitani.

"Ota hänet vastaan
Suuri, pyhä Jumala
Ota hänet vastaan
Kaipaavia lohduta
Ota hänet vastaan
Taivaan kotiin avaraan
Ota hänet vastaan
Iloon loppumattomaan

Ota hänet vastaan
Tuuli hiljaa puhaltaa
Ota hänet vastaan
Virta kantaa kulkijaa
Ota hänet vastaan
Rantaan suuren rauhan maan
Ota hänet vastaan
Kotisatamaan

Ota hänet vastaan
Meillä on niin ikävä
Ota hänet vastaan
Murheellisten ystävä
Ota hänet vastaan
Silta yli pimeyden
Ota hänet vastaan
Syli rakkauden"

 

 

 

                                                              ***

 

Veijon siunaustilaisuudesta on jo kulunut kuukausi ja vuosi siitä kun hän sai sen pysäyttävän syöpädiagnoosin, en ole jaksanut blogia päivittää.

 

 Ensimmäinen viikko Veijon kuoleman jälkeen oli tähänastisen elämäni kauhein, monena päivänä ajattelin, että tätä  en kestä, en jaksa. Voiko suruun kuolla? 

Päivä kerrallaan on menty, suru on takertunut tähän taloon. Kaikki täällä kotona muistuttaa hänestä, on niin paljon sellaisia asioita joista haluaisin vielä kysyä, mutta en enää saa vastausta. Vielä keväällä meillä oli toiveita paranemisesta, kylvimme siemenet ja istutimme kukat. Sato on jäänyt minun huolekseni ja ilokseni. Miten ihmeessä osaan iloita yksin, kun puolet minua on pois.

Tapasin tänään seurakuntakodin arkilounaalla henkilön, joka tuli esittämään osanottonsa suruuni. Hän on ollut blogini lukija aikaisemmin. Hänen kohtaamisensa antoi minulle uutta voimaa ja rohkeutta kertoa tuntemuksiani täällä blogissa. Olen varmaankin kadottanut lähes kaikki entiset blogiystäväni tämän vaikean vuoden aikana. Blogi taitaa jo ollakin vanhanaikainen, kun on nuo uudet "Instrat" ym. joissa ihmiset jakavat kuviaan ja mielipiteitään.

No, ei se mitään. Ehkä huomenna kerron millä keinolla tänään pääsin sinne seurakuntatalolle.

 

Sanaton suru

 Rakas puolisoni on menehtynyt syöpäsairauden uuvuttamana. 

Kiitollinen jokaisesta yhdessä eletystä päivästä.

Meidän lauseemme oli: "Tänään rakastan sinua enemmän kuin eilen ja vähemmän kuin huomenna."