Olen tullut ulos talosta, kiitos punaisen "ferrarini", uskallan jo vähän kirkkoa kauemmaksi lähteä.
Tien varret ovat pellon reunaan asti täynnä voitatteja. Huikea tattivuosi.
Vakio kuvauspaikkani, puna-keltainen talo vaan on piiloutunut rantapusikon suojaan.
Olen kuitenkin näkeväni tuossa joen peilissä pienen enkelin, joka työntää suurta pilveä edellään. Päivä silloin oli hyvä ja seesteinen, menetyksen tuska ei tuntunut enää niin pahalta kuin muutamaa päivä aikaisemmin.
Toinen kuukausi yksinäistä eloa oli jo alkanut, mutta sopeutuminen ja asiantilan hyväksyminen oli vielä kaukana edessä, ei näköpiirissä ollenkaan. Kotiaskareiden ja virallisten asioiden selvittely on vienyt useina päivinä ajatukset todellisuuteen, mutta sellaisiakin päiviä on ollut, etten olisi halunnut tai jaksanut ollenkaan nousta uuteen päivään.
Oli sekin päivä jolloin kuuntelin ja kelasin uudestaan ja uudestaan Anki Lindqvistin laulua kuolleesta rakastetusta. Laulussa on niin paljon sanoja, joihin voin samastua. Itkin ja tunsin olevani suruni syvimmässä alhossa, mutta tästäkin on selvittävä. Päätin keskittyä niihin hyviin ja rakkaisiin muistoihin, joita minulla on runsaasti sydämeeni tallennettuna.
Surua ja kaipausta tunnen kuolemaani asti, mutta tämä minulle määrätty elämä on elettävä loppuun asti kunnioittaen kohtaloa, joka on osakseni tullut.
Me olimme Veijon kanssa perhe, johon kuuluivat lapseni ja lastenlapset. Meille kaikille suru on yhteinen, saamme tukea toisistamme. Elämä kuitenkin jatkuu, maaliskuussa perheeseen on tulossa uusi pienokainen, ensimmäinen neljättä sukupolvea. Täällä kohta isomammalle "junasukat" puikoille.
Uskomattoman lämmin syyskuu on ollut.
G
M
T
Y
Text-to-speech function is limited to 200 characters
Sellaista ihmisen elämä on - päivä vain ja hetki kerrallaan. Muuta selviämiskeinoa ei ole. Suuremman murhen koetteluksestakin noustaan, joku helpommin, toisella se vie aikaa enemmän. Aika on surulla, mutta hetkittäin siihen liitty jo iloakin. Tattipaljoudesta koit ison ilon. Myös lapset ja lastenlapset ovat ilosi lähde. Hyvää syksyä sinulle edelleen.
Kiitos, aimarii. Sieniä on tänä vuonna paljon, metsään en enää voi mennä, mutta tytär on tuonut kastike- ja piirakkasienet kotiin. Omassa pihassakin kasvoi herkkutatteja. Hyvää syksyä myös sinulle.
näin se vaihtelee, hetken jo saa olla tunteemassa iloa mutta vain silmänräpäys kun suru taas täyttää mielen. raskain aikaa hellittää vähitellen tuoden useimmin ne iloiset, hyvät muistot mieleen. Niistä saa voimaa taas uuteen päivään Kiitollisuude ntuntee sittä mitä on oollut. Ihanaa kun saat uuden vauvan sukuun, ensimmäisen uutta polvea. Ilonpisara surun keskelle on uusi elämä. uusi, jo neljäs sukuolvi. Siitä iso onnittelu! Minulla tuota polvea on jo 12 isompaa ja pienempää. Toivon kaikkea hyvää sinulle tähän pimeään syksyyn. Voimia jokaiseen päivään!
Sellaista ihmisen elämä on - päivä vain ja hetki kerrallaan. Muuta selviämiskeinoa ei ole. Suuremman murhen koetteluksestakin noustaan, joku helpommin, toisella se vie aikaa enemmän. Aika on surulla, mutta hetkittäin siihen liitty jo iloakin.
VastaaPoistaTattipaljoudesta koit ison ilon. Myös lapset ja lastenlapset ovat ilosi lähde.
Hyvää syksyä sinulle edelleen.
Kiitos, aimarii. Sieniä on tänä vuonna paljon, metsään en enää voi mennä, mutta tytär on tuonut kastike- ja piirakkasienet kotiin. Omassa pihassakin kasvoi herkkutatteja.
PoistaHyvää syksyä myös sinulle.
näin se vaihtelee, hetken jo saa olla tunteemassa iloa mutta vain silmänräpäys kun suru taas täyttää mielen. raskain aikaa hellittää vähitellen tuoden useimmin ne iloiset, hyvät muistot mieleen. Niistä saa voimaa taas uuteen päivään Kiitollisuude ntuntee sittä mitä on oollut.
VastaaPoistaIhanaa kun saat uuden vauvan sukuun, ensimmäisen uutta polvea. Ilonpisara surun keskelle on uusi elämä. uusi, jo neljäs sukuolvi. Siitä iso onnittelu! Minulla tuota polvea on jo 12 isompaa ja pienempää.
Toivon kaikkea hyvää sinulle tähän pimeään syksyyn. Voimia jokaiseen päivään!
Mummeli, kiitos kun olet osallistunut suruuni. Olet rohkaissut ja neuvonut omien kokemustesi kautta. Voimia sinulle myös ja hyvää syksyä.
Poista