Tapaus 24

 Kun henkilö kirjataan Akuutin päivystyspotilaaksi niin hän muutuu numeroksi, mutta vain käytännössä. Kokemukseni mukaan potilasta kohdellaan ihmisenä ja yksilönä, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Eilen illalla jouduin soittamaan 112:n, sieltä lähettivät ensihoitoyksikön kotiin arvioimaan tilannetta. Virka-ajan ulkopuolella ambulanssin tulo kestää melko pitkään, meillä  odoteltiin tunti, ehkä hätätapauksessa olisi tultu pii-paat päällä. Ensihoitajat ovat ammattilaisia, nopeasti otettiin sydänfilmit ja haastattelut. Kerrottiin mitä potilaalle otetaan matkalle mukaan. Matkan aikana kirjataan tilannekuvaus, siitä jo selviää potilaan tärkeimmät tiedot akuutin henkilökunnalle, uutta haastattelua ei heti tarvitse tehdä. Siinä tunnin matkalla minäkin ehdin tehdä muutamia kysymyksiä, mutta ei niistä sen enempää, kunnioitukseni tätä ammattikuntaa kohtaan nousi sfääreihin. Kiitos Heinolan ensihoitoyksikölle, jonka toimesta pääsin ihan perille asti, petille loosiin 24.

Tuon numeron käyttäminen on kätevää ensiavussa, jossa isossa salissa hoitoja odottelee monia henkilöitä, kaikki keskustelut siellä kuuluvat potilaiden korville. Monista hoitotoimenpiteistänikin kuulin jo etukäteen, 24:lle sitä ja tätä. Ei olisi tuntunut hyvältä kuulla Unelma S.lle sitä ja tätä.
Tuntui hyvältä olla 24.

Aikaisemmin sydämen tahdistus eli sinusrytmin siirto on onnistunut lääkkeen avulla, mutta tällä kerralla voin niin pahoin, että lääkkeen tiputus keskeytettiin. Aamuyön tunnit odottelin seurantalaitteisiin kytkettynä, hyvähän siinä oli köllötellessä, välillä vedin pieniä uniakin. Osasto h
iljeni yöllä kolmen jälkeen, kunnes aamulla seitemän tienoilla säpinä taas alkoi.

Tuotiin uusia potilaita ja meitä illalla tulleita valmisteltiin hoitoihin, odoteltiin nukkumattia. Sähköinen rytminsiirto vaatii nukutuksen,  anestesialääkäriä siis tarvitaan. Ensimmäinen kerta kuulemma vähän jännittää, niin minuakin. Vähän siinä hoitajan kanssa vitsailtiinkin, että miten se lääkäri löytää sydämen sieltä minun "kansallispuvuntaskun" alta.

Löytyihän  se sydän ja minä heräsin hyvin hövelinä mummelina. Kerrotaan että heräävät potilaat puhuvat usein ihan höpöjä, niin minäkin. En sentään ihan höpöjä. Hiplasin innokkaasti päälläni ollutta froteepeittoa ja kuvittelin virkkaavani. Ehdin siinä herätessäni selvittää henkilökunnalle facebookin Kalevala CAL Suomi 100 -projektin toiminnan, kielivalikoiman, osallistujien lukumäärän ja ties mitä muuta.

"Sydämen kyllyydestä suu puhuu." Tykkään niin näistä Kalevala-lapuista, onneksi niitä julkaistaan vain kaksi per viikko.

Kätevä mies rakensi tarpeellisen apuvälineen.

Kotiin palasin iltapäivällä Kelataksilla. Tämä Kuva ei liity kotimatkaani.

Kela on keksinyt taas uuden kikan millä voi säästää rahaa suomalaisten potilaiden kustannuksella. Säästäminen sinäänsä on ihan ok., mutta kun se osuu omalle kohdalle niin pahalta tuntuu, varsinkin jos potilas on kovin sairas tai kuumeinen.

Kelataksin tilaa sairaalan henkilökunta, potilas siirtyy Akuutin tuloaulaan odottamaan taksikuskin nimihuutoa. Taksikeskus saa lähettää taksin paikalle vasta tunnin kuluttua tilauksesta. Kerätään samaan kyytiin mahdolliset saman ilmansuunnan potilaat. Olisi kiva tietää onko näihin tuppukyliin tulossa samaan aikaan yhtä asiakasta enempää? Tänään ei ollut.

Minulla ei ollut tietoa uudesta käytännöstä, ryntäsin ulos heti ensimmäisen taksin tultua paikalle. Kuski sanoi, että mielellään veisi minut kotiin, mutta hän ei voi sotkea systeemiä.  Epäilin jo sairaanhoitajan kiiressä unohtaneen taksitilauksen ja soitin taksikeskukseen tarkistuksen, sieltä sain sitten lisää tietoa ja siirryin kiltisti aulaan odottelemman nimeäni huudettavan. Olin jo ehtinyt soittaa kotiin, että tunnin kuluttua olen kotona, uusi soitto lähden tästä aulasta vasta tunnin kuluttua.😕

Olin ollut sairaalan ensiapuosastolla ilman ruokaa ja juomaa 16 tuntia, voinut pahoin, nukutettu, tahdistettu, nukkunut pieniä levottomia pätkiä. Syödä ja juoda ei voinut kun odotettiin tahdistusta. Kotiusvaiheessa sain banaanin, jogurtin ja suklaajuoman, voitte kuvitella kuinka hyvältä ne maistuivat.

Huolimatta siitä, että  kaikesta tapahtuneesta uupuneena meinasi käämi palaa kyytiä odotellessa olen kiitollinen saamastani avusta. Olen nyt saanut vastinetta vuosikymmeniä maksamilleni verorahoille.😊

Akuutin henkilökunta on osaavaa ja empaattista väkeä. Sydämellinen kiitos, tuskin kukaan heistä näkee tätä sepustustani, mutta siitäkin huolimatta iso kiitos kaikille.
Terveisin, mummeli 24.

Hämäläinen kiertoajelu

Innostuin taas liikaa tuolla pihahommissa ja rytmihän siinä sekosi. Eilinen siinä kuluikin huilatessa ja verenpainetta mittailessa. Aamu oli ihmeen kuulas ja aurinkoinen kävelin jo ennen kahdeksaa terveyskeskukselle labrakokeisiin, aika oli sovittu edellisellä viikolla kontrollikäynnille. kotona sitten huomasin, että taas se flimmeri alkaa. Toivoin rytmin palaavan normaaliksi, mutta eipä se palautunut vielä iltapäivälläkään.

Ei minulla oikeastaan ole mitään käsitystä kuinka kauan sitä kuuluisi kotona odotella rytmin tasaantumista vai pitäisikö heti lähteä akuuttiin. Mies sitten päätti, että nyt lähdetään. Pakkasin pieneen pussukkaan tarvittavat asiat ja pari välipalapatukkaa. En ollut syönyt koko päivänä mitään kun aamullakaan ei ennen labrakokeita saanut syödä kahteentoista tuntiin.

Oli niin kaunis tyyni ilta, ajelimme kaikessa rauhassa, sydän vaan oli melkoisessa vauhdissa. Olimme juuri lähestymässä Lahtea kun olo yks´äkkiä parani. Ensimmäisissä liikennevaloissa tunnustelin valtimoa ja pääsin jo laskuissa kahteenkymmeneen, ihan tasaisesti pompotteli pulssi, tai siis sydän.

Lähestyimme jo sairaalaa ja käskin taatan ajaa vaan eteenpäin, turhaan sinne sairaalaan menemme, kotiin kuitenkin lähettävät. Ajelimme Salpakankaalle päin ja odottelimme varmuuden vuoksi Lidlin parkkipaikalla tilanteen kehittymistä. Hyvinhän tässä tällä kerralla kävi, ei tarvittu sairaalaan tahdistusta. Palasimme kotiin toista reittiä, ihailimme keväistä maaseutua. Se siemenpatukkakin maistui ihanalta.

Tämä päivä onkin ollut lepopäivä, ainoastaan pihan kukkia kävin nyt illalla kuvaamassa.

Televisiosta seurasin presidentti Mauno Koiviston hautajaisia. Kauniit hautajaiset hän sai ja kaikista muistosanoista tuli esille vilpittömyys ja suuri arvostus entistä presidenttiämme kohtaan. Hän oli esimerkillinen valtiomies, olisipa hänen kaltaisiaan viisaita naisia ja miehiä enemmän. Osanottoni Mauno Koiviston omaisille.

Huomenna olisi tiedossa jotain kivaa, jospa vaan pysyisin rytmissä.

Onneksi maanantaille on jo lääkäriaikakin varattuna, katsotaan miltä labrakokeet näyttävät

Musta silmä.

Toisenkin kerran jouduin aamulla katsomaan peiliin, jaa, totta se on. Silmä mustana. Paistaisi nyt edes aurinko, että voisi laittaa mustat lasit nokalle. 

Nukuin ihan hyvin ja normaalisti , yöllä vaan oli verisuoni katkennut nenän viereltä. Onneksi sentään pääkopan ulkopuolelta. Tätä se nyt on tuon verenohennuslääkkeen kanssa. Hankala tilanne jos et ota, uhkaamassa on tulppa, tosin flimmeristä ei nyt ole haittaa ollut viimeisen tahdistuksen jälkeen. Pradasan on mummelilla päivän nimi. Pradasta sen muistan, minulla oli edelliset silmälasit Pradalta.

Kaikesta huolimatta, hyvää viikonloppua!  Ehkä jo huomenna olen löytänyt huumorintajuni takaisin.

Yksin kotona

Torstaina hän lähti saattamaan viimeiselle matkalle serkkuaan. Samalla aikoo viettää muutaman päivän veljensä tyttöjen perheiden luona. Minä jäin kotinaiseksi, eihän sitä nyt kotia voi näin keväällä yksin jättää. Varsinkin kun joka aamu on tarkistettava  kukkapenkit,  sinnehän on voinut karikkeen sekaan nousta uusia ihanuuksia.

Ensimmäinen päivä meni yksinolon totutteluun, sitä vaan kiertelee ympäri taloa ja on kuin eksyksissä. Normaalit päivärutiinit menevät auttamattomasti sekaisin.  Ei voi neuvotella kauppareissun tarpeellisuudesta tai lenkille lähtemisestä. Enhän minä enää osaa yksin olla. Tässähän on nyt jo monta vuotta vietetty yhteiseloa 24 tuntia vuorokaudessa.

Päätin valvoa illalla pitkään, odottaisin nettiin neljännen osan ohjeita mandalaan, ne annetaan aina torstaisin yhdeksältä. Viisi uutta kerrosta ympyrään. En jaksanutkaan virkata kaikkea, no, huomenna on uusi päivä.

Kiertelin taloa tarkistellen ovet ja ikkunat, kaikki kunnolla kiinni ja valot pois.  Ei hetkinen, enhän voi taloa pimeäksi laittaa, kun autokaan ei ole pihalla. Luulevat rosvot talon olevan tyhjä. Voi kääk! Kaikkea sitä tuleekin mieleen myöhään illalla, kun on yksin kotona.

Jätän valon eteiseen.

Perjantaina aamulla herään suunnilleen samaan aikaan kuin tavallisestikin, siitäkin huolimatta, että kahvin tuoksua ei nenuun tule. Päivän lehtikin on vielä postilaatikossa. Huomaa, että aamuvirkku mies ei ole kotona.

Pitäisinköhän tänään pyjamapäivän kun eilistä ruokaakin on vielä kylmiössä. Ei ole mitään syytä vetää farkkuja jalkaan. Arvon  mielessäni teetä vai kahvia? Laitanpa vesipannun tökkeliin,  vihreä teehän on niin terveellistä. Voi hitsi, on sittenkin vedettävä vermeet niskaan, kun se päivän sudoku on vielä postilaatikossa. Aamusudoku on sellainen aivojen aamunavaus, muutoin ei saa päivää alkamaan.

Kannatti hinata luunsa pihalle aamulla, sai kuulla suloisen lintujen aamukonsertin.

Kalkkunarulla uunista ulos. Oli pakko ottaa siitä kuva kun tuo paistovahti kerrankin pomppasi ylös lihamöykystä. Olen lukuisia kertoja paistanut uunissa kinkku- tai kalkkunarullia eikä koskaan tuo vahti ole ollut tehtävänsä tasalla. Nyt se ihme tapahtui, pakkohan tuo oli dokumentoida. Ei meillä kuitenkaan koskaan ole raakaa lihaa syöty, paistoaika on tarkistettu varmuuden vuoksi munakellon avulla.

Leivoin siemensämpylöitä ja kaurakeksejä. Kauranryynejä saa nyt myös gluteenittomina.

Hyvin on selvitty näistä päivistä, tästäkin, joka alkoi flimmerillä. Alan jo tottua, en enää hötkyile ja ryntää samantien taksia tilaamaan.

Tein tarpeellisia valmisteluja kaikessa rauhassa. Varasin puhelimen kaulapussiin, siitä se löytyisi tarvittaessa heti.  Laitoin ulko-oven avattavaan kuntoon, niin ettei ensihoitajien tarvitsisi ikkunaa rikkoa, jos en itse pystyisi enää ovea avaamaan. Otin aamulääkkeen ja pelkkää vettä. Aamupalaa en uskaltanut syödä kun kuusi tuntia pitää olla ravinnotta ennen sydämen sähköistä tahdistusta. Varauduin lähtöön, tukka oli pestävä.   Laukkuun Kelakortti ja  taksirahaa omavastuun verran.  Väsytti ja huimasi, oli mentävä takaisin petiin. Lepäilin ja päätin odottaa iltapäivään asti. Niin tässä taas kävi,  kahden jälkeen sydän löysi oman rytminsä. Ei tarvinnut lähteä sairaalaan.  Kyllä maistui hyvälle eilen keittämäni linssikeitto, oli jo kova nälkä.

En soittanut kenellekään. En kertonut entiselle työtoverillenikaan, joka soitti kertoakseen yhden työtoverimme kuolemasta. Siinä me vaan surimme ystävämme pois menoa ja minulla sydän laukkasi tuhatta ja sataa. Kerron sitten seuraavalla kerralla.