Tattien kutsu 01.09.2021

Kärpässienet ovat niin hienoja, että joka syksy niitä on kuvattava.

Tatti olisi kokonsa puolesta sopinut vaikkapa lypsyjakkaraksi.

 Tällaiset "hattivatit" ilahduttavat aina.

Tästä alkaa syyskuu, illat pimenevät.

Marraskuinen metsäretki

Eilen aurinko yllätti meidät iloisesti, marraskuisesta harmaudesta ei ollut tietoakaan. Ehdottoman ihana sää lähteä Tarukselle retkelle. Nopea lounas edellisen päivän kaalilaatikkoa ja nopeasti tien päälle. Auringon rata on matala ja lyhyt tähän aikaan vuodesata, ei kannata vitkastella. Kumisaappaat jalkaan ja päälle punaiset takit, ei olisi terveellistä saada metsämiesten  hauleja takamuksiinsa. Todellisuudessa minulla ei ole mitään tietoa koska metsästäjät aluella liikkuvat. On pysyttävä virallisilla reiteillä ettei vahingossa eksy armeijan harjoitusalueelle, siitä voisi tulla pientä sanomista.

Löysimme taas uuden helppokulkuisen polun, se seurailee mukavasti metsäjärven rantaviivaa. Vesi näytti niin kirkkaalta ja kutsuvalta, teki mieli pulahtaa. No, eihän sitä näin flunssa-aikoina voi, kun ei ollut kuivia vaatteitakaan varalla. Ensi kesänä sitten, jos koronalta säästytään.

Metsäretkeltä meillä on melkein aina jotain kotiin tuotavaakin, niin oli nytkin, korillinen suppelovahveroita. Muutama karpalokin löytyi, ne söin saman tien.

Retken jälkeen en enää jaksanut leipoa, piirakan teko jäikin tälle päivälle. Suurin osa sienisaaliista on nyt kuivattuna talven varalle.

Vielä siitä kaalilaatikosta, se nyt vaan on niin hyvää. Meillä tehdään kerralla iso annos, kokonainen kaali ja tilpehöörit lisäksi, saadaan omalta pihalta mäkimeirarit ja kesällä myös sipulit. Onnekseni minulla on nykyään myös "tekninen avustaja" hommassa mukana. Hän pärjää isolle kaalinpäälle minua paremmin, saan rauhassa keskittyä jauhelihan ruskistamiseen. Aikaa tässä tuhraantuu kun kaaliakin pitää vähän kuullotella ennen vuokaan laittoa, ohuena norona vielä tummaa siirappia pintaan ja vuoat tunniksi uuniin.

Vesi kielellä nuuhkin sitä ihanaa tuoksua joka leijailee ympäri taloa uunissa muhivasta kaaliruoasta. Joku voisi väittää kaalin hajua pahaksi, mutta ei minun kaalilaatikkoni.

Vihdoinkin kuuluu munakellon vapauttava kilahdus, se on valmista nyt. Annetaan laatikon vielä hetki  levähtää ja vedetään piiiiitkä henkäys tuoksua varmistamaan makunautintoa.

Nyt tulee se vaikea hetki, on osattava annostella järkevästi. On tultu siihen ikään, että enää ruokaa ei ahdeta naamariin ähkyyn asti. Pikkuisen tässä voi lipsua lautasmallista, niinkö, kaalihan on kasvis.😊 Santsikierroksesta on kuitenkin luovuttava, ehdottomasti. 

Voi, oli se niin hyvää. Pohdimme siinä ruokapöydässä, että siinä tapauksessa jos pitäisi valita yksi ruoka jota joutuisi syömään elämänsä loppuun asti, niin kaalilaatikko olisi yksi vahva suosikki.

Vai unohtuiko lanttulaatikko? Ei hätää, lanttulaatikon sesonkiaika on juuri alkamassa. Sitä odotellessa, pysykää terveinä.

 

Suota ja sumua.

Aamusumu ei olekaan hälvennyt tällä viikolla ennen iltapäivää. Uimalaiturinvaltaajatkin ihmettelevät, ollaanko sitä jo Lontoon sumussa.

Kaislikossa suhisee, isolle järvelle ei nyt ole menemistä. Onkohan sorsanmetsästys jo alkanut?
 

Suuri osa muuttolinnuista on jo lähtenyt, varsinkin pikkuiset hyönteisillä elävät. Isommat linnut löytävät vielä pelloilta siemenaterioita.

Miten tuollaisessa sumussa nyt osaavat muuttolinnutkaan suunnistaa. Jotenkin haikeana aina syksyllä katselen kurkiaurojen lentoa. Eilen ihastelimme pihalla valtavan hanhiparven ylilentoa, aikamoinen kaakatus siinä kävi. Taisivat neuvotella sopivasta laskeutumispaikasta.

Iltapäivällä vähän kirkastui, suuntasimme metsäretkelle. Onneksi on auto ja autotie erämaahan, muutoin jäisi nämäkin ihanat retket tekemättä.

Kesällä luin lehdestä, että tämän metsän kätköissä kasvaa Suomen korkein puu. Sen tarkkaa sijaintia ei paljasteta ilkivallan pelosta. Olen melko varma, että keväisellä retkellämme sen puun luona kävimme, siellä oli muitakin huisin korkeita kuusia.

Mitähän tuossa lukee? Moy sinä vanha mummeli. 😊 Sanoi kärpänen.

Ensimmäiset karpalot löytyivät ja oli ihana nuuhkia suon väkeviä tuoksuja.

Täällä lammen rannalla kävimme aikaisin keväälläkin, maisema on muuttunut väreiltään, mutta sama tyyni rauha ja hiljaisuus täällä vallitsee. Sumuisen aamun ankeus vaihtui kirkkaaseen ja kuulaaseen syyspäivään.

Maanviljelystä en mitään tiedä, siksi ihmettelin näitä porkkanan ja perunan jämiä pellolla. Miksi ne on tänne hyljätty? Onko perunat liian pieniä, porkkanat katkenneita? Eivätkö täytä EU-direktiivejä?

Yhtään en tiedä mitä näille elintarvikkeille tapahtui myöhemmin. Toivottavasti päätyivät peurojen ravinnoksi.

*

Eilen sain kirjeen sairaalasta, pääsen kolmen kuukauden sisällä lisätutkimuksiin sydänosastolle.

No nythän se myrkyn lykkäsi

Kasvilavaan ilmestyi tällainen outo ihmetys kehäkukkien joukkoon. Kyselin luonnonkasvien asiantuntijoilta tunnistaisiko kukaan. Vastaus tuli tuotapikaa, se on myrkyllinen mustakoiso.

Olemme pohtineet kasvin alkuperää, mistä siemen tullut? Tuliko ostosiementen mukana tai ulkomaista alkuperää olevien kukantaimien mukana, niiden vanhat mullat on laitettu kompostiin. Yksi hyvä vaihtoehto on vielä lintujen talviruokintasiemenet, linnut tai hiirulaiset ovat niitä voineet kuljetella talvella mukanaan.

Kiinnostaisi vielä katsoa minkälainen marjasta tulee, mutta silloin olisikin oltava tarkkana ettei siemeniä pääsisi multaan. Kuka tietää miten siinä kävisi. Lähtisikö mamman pihasta leviämään valtakuntaan uusi haittakasvi jättipalsamin tapaan.

Seuraavaksi mietitään mitä kasville pitää tehdä. Haudataanko maahan, nouseeko juuriversoista? Kaatopaikkaroskiin ei uskalla heittää, ties mihin siellä päätyy. Jospa kuivataan tiiviissä paperipussissa ja poltetaan omassa takassa. Heitetäänkö omaan biokompostipönttöön, no ei helkkari. Tulipa nyt yhdestä yrtistä ongelma.

Onko joku jo tässä vaiheessa ihmetellyt miksi meillä kehäkukka kukkii kasvilavassa. Kukat on kylvetty sinne hämäämään lehtokotiloita. Salaatit ovat saaneet kasvaa rauhassa kehäkukkien suojissa.

Lehtokuusama kasvaa mökin takana pöpelikössä sulassa sovussa taikinamarjan kanssa. Marjat ovat niin samanlaisia, että niitä ei toisistaan erota, on tarkkailtava pensaiden lehtiä.

Tätäkin komeaa mustaa marjaa kasvaa mökin takana. Myrkyllinen mustakonnanmarja.

Sieltä samasta paikasta löytyi tämäkin myrkyllinen kärpässieni lukuisten pienten seuralaisten kanssa.
Yritin löytää tälle sienelle myös nimen, mutta vaihtoehtoja oli ihan liikaa. Olisiko rusko-, pantteri-, ruso- tai savukärpässieni.😊 Komea se on, mutta sinne jäi saunan taakse ja minulle kuva muistoksi.

Lokakuun kauneutta.

Matkalla saareen voi nyt ihailla järviluonnon kauneutta, kun kyläyhdistys talkootyönä perkasi tienvarren pöpelikön siistiksi ja avoimeksi.

Järven joutsenpari oli kai jo lähtenyt, koska yhtään valkoista hahmoa ei näkynyt rannan kaislikossa eikä selällä melomassa.

Metsäretkellä Päijänteen kansallispuiston aluella, kuljimme tällaista metsätietä jalkaisin, autolla saavat mennä vain metsähallituksen herrat. Sieniäkin oli, mutta ne olivat niitä valkoisia. Luonto itse oli asetellut puomejakin tien yli.

Näimme ensin vain myrkyllisiä sieniä tien varrella. Olimme jo lähellä auton parkkipaikkaa kun koppaan kuitenkin löytyi rouskuja yhden pienen sienisalaatin verran, pari isoa tattia, muutama kanttarelli ja pivollinen suppilovahveroita. Luulin jo, että saaressa ei enää suppilovahveroita kasvakaan. Nyt ei taida olla  niiden vuosi, ainakaan täällä meillä päin.

Tätä sientä luulin ensin matsutakeksi,  en oikein muistanut miltä se herkullinen tuoksuvalmuska näyttää tai tuoksuu. Sinne jäivät. Sienikorissa saa olla ainoastaan tunnettuja sieniä,  "mustatuntuu" juttuja on varottava, on oltava varma tunnistus.

Tässä olisi ensi kesäksi hieno tehtävä, opetella uusi sienilajike. Olen tänä kesänä yrittänyt tarkkailla mahdollista punavahakasta, sitä joka Suomessa viimeksi nähty 140 vuotta sitten. Olisi hienoa jos sellaisen harvinaisuuden vielä kohtaisi. Näitä vahakkaita tuntuu olevan erilaisia pilvin pimein, ehkä sitä oikeaa en pystyisi edes tunnistamaan.  Mustavahakas on tuttu, mutta sitä kyseessä olevaa punaista en muista koskaan nähneeni.

Seitikkejä nämäkin.

Vaikka korissa ei tällä kerralla paljon saalista ollutkaan, niin  edelleenkin olen sitä mieltä, että metsäpolulla kulkeminen on parasta liikuntaa mitä ikäihmiselle ikuna olla voi. On niin helppo hengittää, ylämäessä vähän tahtia hidastaa niin hyvin menee.

Ainoa harmitus tähän aikaan vuodesta ovat hirvikärpäset, hyttysetkin olivat jo hävinneet. Kuka hyötyy hirvikärpäsistä? Syövätköhän linnut niitä? Monet pikkulinnut ovat jo tulleet metsien kätköistä pihoille tutuille ruokintapaikoilleen. Kaksi punatulkkuakin kävi jo tuossa ikkunan takana jasmiinipensaassa meitä tervehtimässä.

Marja-aronian ruskaväritys on kaunis.

Palasimme mökin pihalle juomaan eväskahvimme ja taata leikkasi vielä nurmikon.




Punainen mansikka sinnittelee vielä syksyisessä auringon paisteessa.

Pikkuinen muurahainen on nakertanut terälehdistä paloja, maistuvatkohan ne mansikalle?

Yöksi on luvattu pakkasta, keräsimme loput pavut ja kurpitsat talteen. Sääli käy ihania kukkia, jotka vielä niin kauniina kukkivat ruukuissa ja kukkapenkissä.

Ihanan päivän iltana tyytyväinen ja kiitollinen olo, eli nykykielellä; "mahtava fiilis".

Metsään kannattaa vielä mennä.

On ollut oikea lampaankääpä vuosi. Tätä herkkua on löytynyt korikaupalla kuusimetsistä. Uusi sato on vielä ehtinyt valmistua ennen pakkasten tuloa. Sienet ovat puhtaita ja toukattomia. Kannattaa käydä tarkistamassa tietopaikat vielä kerran. Kuiva lämmin syksy on kasvattanut lisää herkullisia sieniä.

Tänään keräsimme suon reunoilta puolukoita, juolukoita, variksenmarjoja ja mustikoita.

Ihan hyviä ja kovia vielä. Makeutta ei kuitenkaan ole enää tallella kesäisiin verrattuina, hyvää piirakkaa ja keittoa näistä tulee.

Suometsän rauhaa häiritsivät kovalla äänellään hornetit, harjoittelevat, tiesi taata. Sota-ajan lapselle tuollaiset lennot tuottavat pelkoa ja ahdistusta. Miksi ihmiset eivät koskaan opi elämään sovussa ja rauhassa? 

"Kultaisen joen" sorsat.

Kymmeniä lintuja on saapunut järviltä meidän iloksemme tai harmiksemme. Uimalaituri on hurjan näköinen. Mietimme jo hyödyntävämme kukkapenkkejä sorsien tuotoksilla.

Täällä käy välillä senpäiväinen kaakatus ja vesi loiskuu kun reviiristä tulee riitaa tai joku kalaparvi nousee joelle.

Elämä sykkii vielä joella täydesti. Talvella meno rauhoittuu, osa sorsista jää tänne  talvehtimaan, joki ei kokonaan jäädy. Joessa on pyörteitä eli patoja, kerrotaan niistä pitäjän nimensäkin saaneen.

Viikko alkoi matkalla Lahteen.

Pelto täynnä auringonkukkia. Tällaisesta näkymästä tulee valoisa olo,  auton ikkunasta kuvaaminen pitäisi tapahtua salaman nopeasti.

Hämäläinen maalaismaisema melkein kuin silloin ennen. Lehmiä vielä näkyy joillakin pelloilla nostalgisia mielikuvia herättämässä.
.

Lahden pääkatu oli sekasortoisen näköinen. Ymmärrän nyt lahtelaisten närkästyksen. ESS:n näppisten mukaan näistä mullistuksista ei oikein pidetä. Toivottavasti lopputulos on hyvä.

Samaisen Näppiksen mukaan Lahden torilla ei juurikaan myyjiä ole entiseen malliin. No nyt oli.

Herkkuja oli jos jonkinlaista. Tämä ranskalainen pyörillä liikkuva leipomo oli kiinnostava. Uunit ovat ylhäällä ja puoti alhaalla. Näin on kierretty koko kesä valtakuntaa.

Tästä nimenomaisesta kärrystä en ole varma, mutta eräs kauppias kertoi, että yli kolmekymmentä paikkaa kierretään.

Englantilaisia ei nyt ollut mukana namuja kauppaamassa. Ero EU:sta saattaa viedä englantilaiset torikauppiaat kokonaan pois kansainvälisiltä markkinoilta. Aika näyttää.

*
 


Kyselimme muuraria, lupasi ilmoittaa kunhan pääsee tulemaan. Eipä ole päässyt, mies kiipesi itse katolle. Yritin vähän ohjeistaa piipuntekijää, mutta ei kuulemma tarvinnut työnjohtajaa. Lähetti minut koreineni metsään.

Upea syyspäivä, kyllä kelpaa metsään lähteä. Aina on  koriin jotain kotiin tuomisiakin löytynyt.

Kaikkea ihanaa löytyy. Näitä kaunottaria vain ihastelin ja kuvasin.

Saisiko olla vähän erilainen koristelu hatun reunassa?

Vielä hehkuvat kesän värit.

No niin, ja taas kuoppia kaivamaan. Keväällä kukkia ei voi olla liikaa.

Nyt on kohta painettava entteriä ja löydettävä loppupiste. Toisinaan juttua tulee kuin turkin hihasta, mutta tänään ei vaan irtoa mitään järjellistä sanottavaa.