Lokakuun kauneutta.

Matkalla saareen voi nyt ihailla järviluonnon kauneutta, kun kyläyhdistys talkootyönä perkasi tienvarren pöpelikön siistiksi ja avoimeksi.

Järven joutsenpari oli kai jo lähtenyt, koska yhtään valkoista hahmoa ei näkynyt rannan kaislikossa eikä selällä melomassa.

Metsäretkellä Päijänteen kansallispuiston aluella, kuljimme tällaista metsätietä jalkaisin, autolla saavat mennä vain metsähallituksen herrat. Sieniäkin oli, mutta ne olivat niitä valkoisia. Luonto itse oli asetellut puomejakin tien yli.

Näimme ensin vain myrkyllisiä sieniä tien varrella. Olimme jo lähellä auton parkkipaikkaa kun koppaan kuitenkin löytyi rouskuja yhden pienen sienisalaatin verran, pari isoa tattia, muutama kanttarelli ja pivollinen suppilovahveroita. Luulin jo, että saaressa ei enää suppilovahveroita kasvakaan. Nyt ei taida olla  niiden vuosi, ainakaan täällä meillä päin.

Tätä sientä luulin ensin matsutakeksi,  en oikein muistanut miltä se herkullinen tuoksuvalmuska näyttää tai tuoksuu. Sinne jäivät. Sienikorissa saa olla ainoastaan tunnettuja sieniä,  "mustatuntuu" juttuja on varottava, on oltava varma tunnistus.

Tässä olisi ensi kesäksi hieno tehtävä, opetella uusi sienilajike. Olen tänä kesänä yrittänyt tarkkailla mahdollista punavahakasta, sitä joka Suomessa viimeksi nähty 140 vuotta sitten. Olisi hienoa jos sellaisen harvinaisuuden vielä kohtaisi. Näitä vahakkaita tuntuu olevan erilaisia pilvin pimein, ehkä sitä oikeaa en pystyisi edes tunnistamaan.  Mustavahakas on tuttu, mutta sitä kyseessä olevaa punaista en muista koskaan nähneeni.

Seitikkejä nämäkin.

Vaikka korissa ei tällä kerralla paljon saalista ollutkaan, niin  edelleenkin olen sitä mieltä, että metsäpolulla kulkeminen on parasta liikuntaa mitä ikäihmiselle ikuna olla voi. On niin helppo hengittää, ylämäessä vähän tahtia hidastaa niin hyvin menee.

Ainoa harmitus tähän aikaan vuodesta ovat hirvikärpäset, hyttysetkin olivat jo hävinneet. Kuka hyötyy hirvikärpäsistä? Syövätköhän linnut niitä? Monet pikkulinnut ovat jo tulleet metsien kätköistä pihoille tutuille ruokintapaikoilleen. Kaksi punatulkkuakin kävi jo tuossa ikkunan takana jasmiinipensaassa meitä tervehtimässä.

Marja-aronian ruskaväritys on kaunis.

Palasimme mökin pihalle juomaan eväskahvimme ja taata leikkasi vielä nurmikon.




Punainen mansikka sinnittelee vielä syksyisessä auringon paisteessa.

Pikkuinen muurahainen on nakertanut terälehdistä paloja, maistuvatkohan ne mansikalle?

Yöksi on luvattu pakkasta, keräsimme loput pavut ja kurpitsat talteen. Sääli käy ihania kukkia, jotka vielä niin kauniina kukkivat ruukuissa ja kukkapenkissä.

Ihanan päivän iltana tyytyväinen ja kiitollinen olo, eli nykykielellä; "mahtava fiilis".