Pihalla oli niin kaunista aamulla kun kuuden jälkeen lähdin rollan kanssa uimahallille. Oli pirteä viiden asteen pakkanen ja täysikuu paistoi pilviverhon läpi, oli ihanan tyyntä. Lumivallit pihalla kasvavat, eilenkin kolasin kymmenen sentin lumikerroksen. Nyt pääsi hyvin "ferrarini" kanssa liikkeelle kun ajotiekin oli hyvin aurattu.
Valaistu kirkontorni näkyy pihalleni kauniina. Tulen usein kuistille kuuntelemaan kellojen soittoa. Kirkonkellojen kumahtelu kiirii yli kylän, siitä tulee niin hyvä ja turvallinen olo.
Kyläläisten suosittu ulkoilutie. Nyt on hiljaista kun on jouluaaton iltapäivä, hetki ennen pimeän tuloa. Lukan oli vielä päästävä lenkille.
Jouluna sain käydä lenkillä lapsenlapsen ja Lukan kanssa. Tälle reitille Lukalle oli jätetty paljon "kirjeitä", kuten kuvastakin näkee.
Kirkkojoki
Tapanina aurinkokin näyttäytyi, sen kiertorata on vielä niin alhaalla, että vaivoin näkyy omenapuun takaa. Tuntui, että päivä todellakin oli kukonaskelen aattoa pidempi.
Taas päästään lumitöihin. Vielä kolme päivää tätä vuotta.
G
M
T
Y
Text-to-speech function is limited to 200 characters
Se oli silloin kun minunkin elämässäni vielä tapahtui jotakin. Nyt nautitaan takkatulen lämmössä kauniista muistoista. Yksin.
Huomasin viikolla Tv-ohjelmia selatessani, että tulossa on elokuva "Christmas in Vienna". Olen katsonut sen aikaisemminkin, ehkä pari kertaa. Minun tämänhetkinen mielentilani ei oikeastaan kestäkään vakavia ja kantaa ottavia ohjelmia, otan siis ilolla vastaan Hallmarkin kauniit ja värikkäät jouluelokuvat.
Tämä "Joulu Wienissä" on nyt päässyt minulla tuon koko maailman rakastaman "Ihmeellinen on elämä" elokuvan rinnalle, pakko katsoa kategoriaan. Wien ja varsinkin sen joulunaika on jotenkin kiehtovaa, tällaiselle vanhalle romanttiselle sielulle. Toivoinkin näkeväni elokuvassa tuttuja paikkoja kaupungista ja paljon jouluvaloja. Tokihan on mukava katsella nuoria kauniita ihmisiäkin, varsinkin lapsia joulutarinoissa, jotka tunnetusti päättyvät onnellisesti.
Pitkän esipuheen jälkeen varsinaiseen asiaan, markkinoille. Oli hyytävän kylmä ilma kun laskeuduimme Wienin lentokentälle, pakkanen paukkui ja jäätävä viima tunkeutui luihin ja ytimiin. Ensi töiksemme jouduimme etsimään pipokaupan, ja kohmeisille käsillekin piti löytyä kunnolliset hansikkaat. Eihän me nyt arvattu Wieniin lähteä tumput käsissä.
Ostimme turistiliput ja kiersimme koko kierroksen raitiovaunulla, samalla merkitsimme kartalle paikkoja jotka vaikuttivat "ehdottomasti nähtävä" jutuilta. Aika loppui kesken, ei ehditty kokea kuin pieni ripaus satumaisen kauniista joulukaupungista.
Joulumarkkinat olivat elämys, nyt on ihana muistella. Markkinkojut pursuivat kaikkea mahdollista turhaa ja tarpeellista. Sydämeni löi ylimääräisiä kierroksia katsellessani värikkäitä ohuenohuita lasipalloja, olisi tehnyt mieli ostaa koju tyhjäksi. No, siihen lentolaukkuun ei paljoa mahdu, rikki olisivat menneet.
Puoliso kaipasi lämmintä juotavaa ja sitähän sieltä löytyi, kuumaa oli, puna nousi poskille. Oli ihanaa kulkea rakkaan ihmisen kanssa käsi kädessä jouluvalojen loisteessa. Nyt hän on tähtenä taivaallani.
Tänä vuonna katselen lisää jouluelokuvia. Kaakaot, vaahtokarkit ja karkkikepit on jo hankittu.
Hyvää adventtiaikaa kaikille.
P.S. Mukit jäivät meille muistoksi nimelliseen hintaan.
G
M
T
Y
Text-to-speech function is limited to 200 characters
Säät ovat niin marraskuiset kun vain olla voi. Vettä ja räntää sataa vuorotellen ja yöt pitenevät.
Tammi ei tänä syksynä malta luopua lehdistään, ruskan värejäkään ei ole näkynyt.
Tammi ja metsälehmus vierekkäin, toinen jo siirtynyt talvilepoon.
Koivunlehdet putosivat katolle ja pihalle suoraan puusta, tuuli ei nyt ollut asialla. Tilasin Toimelasta miehen puhaltamaan räystäskourut puhtaiksi, siellä jo muhivat alimmaisina koivujen siemenet. Tänä kesänä koivuissa olikin siemeniä harvinaisen paljon.
Nyt saa talvi tulla. Sain vihdoin tyhjennettyä loputkin kesäkukkaruukut ja perennapenkit siivottua. Apua sain Toimelasta, ei voinut jättää talventörröttäjiä paikoilleen kun ne olisivat liian hyviä piilopaikkoja lehtokotiloille talvella.
Pihakalusteet ovat taas muovien ja pressujen suojassa. Olipahan homma saada kylmänkohmeat suuret pressut levitettyä paikoilleen. Sitä hommaa ei Veijokaan joutunut yksin tekemään, olin hänellä apuna. Tämä on nyt elämäni.
Löysin pakastimesta takavasemmalle unohtuneen juureskeittorasian. Sulattelin sen jääkaapissa yön yli. Muistui mieleeni se päivä kun yhdessä keittoa valmistimme, Veijo halkaisi suurta lanttua ja minä kuullotin sipulia ja valkosipulia pannulla. Mainio keitto siitä tuli, kun kaikki mahdolliset kylmiöstä löytyneet juuret laitettiin kattilaan. Hyvää se keitto vielä oli näin muutaman jääkausi kuukauden jälkeenkin. Muutama kyynel vaan kostutti silmän nurkkaa, kun kukaan ei enää istunutkaan pöydän toisella puolella keittoa lusikoimassa.
En enää itke jokaisena päivänä, vaikka ikävä ei vielä olekaan helittänyt. Kaikki täällä kodissa muistuttavat erilaisista yhteisistä tapahtumista ja hetkistä. Joskus kuitenkin se surunvaippa oikein kietoutuu ympärilleni ja tuntuu, että tätä en jaksa. En jaksa.
On tapahtunut hyviäkin asioita. Fyysinen kuntoni on nyt parempi kuin viime talvena. Olen olosuhteiden pakosta liikkunut paljon omin jaloin, kun autoa ei enää ole. Toivottavasti talvesta ei tule kovin lumista, että pystyisin "ferrarillani" liikkumaan edes jonkin verran ulkona.
Päivä kerrallaan ja voimien mukaan mennään, siinä minulle ohjetta elämään.
Pihalla kaikki perennat ovat vielä vaiheessa, valmistautuminen talveen on pahasti kesken.
***
Minullakin on talveen ja yksinäiseen elämääni valmistautuminen kesken. Tässä kohdassa kirjoitin pitkän vuodatuksen puolisoni ja minun viimeisestä yhteisestä vuodesta. Siitä tuli niin surullinen henkilökohtainen, että deletoin sen pois, enhän voi enää kysyä hänen mielipidettään asiasta.
Hain kaupalta callunoita, hyvin kulkivat ferrarini kyydissä. Kesäkukat ruukuista olen jo kärrännyt lehtikompostiin. En säästellyt talven yli säilytettäviä, ainoastaan jorinin mukulat ja muutaman vanhan pelakuun pelastin sisälle turvaan pakkaselta.
Uusi jätelaki, joka astuu voimaan vuoden alussa vaatii biojätteiden kompostointia. Meillä niin on tehtykin jo vuosikaudet, mutta tuollaista lämpökompostoria ei aikaisemmin ollut.
Antonovkapuu tuotti tänä syksynä runsaan sadon. Ensi vuonna tuskin satoa tulee. Tilasin Toimelasta puutarhurin leikkaamaan suurimman osan oksista pois, kun ne jo pahasti ulottuivat naapurinkin tontille.
Tässä omenapuu ennen leikkausta. En löytänyt parempaa kuvaa tältä kesältä.
21.10.2023 oli niin kaunis aurinkoinen päivä, kävelin katsomaan lehtikuusien syysväritystä.
Olen tänä syksynä paljon paremmassa fyysisessä kunnossa kuin pitkään aikaan. Kiitos ferrarini. Jos haluan lähteä uimaan, kauppaan, kirkkoon tai lenkille, niin tossua toisen eteen vaan. Askelmittariin tulee hienoja lukuja ihan huomaamatta. Raittiissa ilmassa kävellessä ajatuskin kulkee virkeämmin. Nähtäväksi jää miten ajopelini selviää talven lumilla, kovimmilla pakkasilla toki on jäätävä kotiin. Turha surra etukäteen.
Annus horribilis ei minulla ole vieläkään päättynyt. Ikävä ja kaipaus seuraavat elämäni loppuun asti.
G
M
T
Y
Text-to-speech function is limited to 200 characters
Tammikuun lopulla kylvin ensimmäiset samettikukan siemenet ruukkuihin. Siemenet itivät hyvin, sain valtavasti erilaisia taimia. En arvannutkaan, että samettikukkaa on niin useita muunnelmia tai lajikkeita.
Istutin taimia kasvilavojen päihin ja vähän joka puolelle, luulin niiden karkottavan tuoksullaan lehtokotilot kauemmaksi. Ei tehonnut, lehtokotilot eivät syö samettikukkia, mutta naapurikasvit kelpaavat kyllä. Jätin lavaan muutaman pavun kasvattamaan siemeniä, nyt niiden lehdet ovat ihan pitsiä. Papujen palkoihin eivät ole koskeneet.
Tämä valmu eli unikko oli ilmestynyt porkkanapenkkiin, kaunis vaaleanpunainen.
Kello herätti minut tänään aamulla varhain jalkeille. Olisi reipasta kävelyä ferraria työnnellen kohti uimahallia, reppu koriin ja menoksi. Voi, että, oli pimeää kuuden aikaan, kotimatkalla oli jo valoa enemmän. Vesijuoksu on niin mukavaa, ei minun juoksussani vauhti huimaa, mutta vedessä on mukava lillutella ihan muuten vaan. Järvessä tai altaassa ei tunne olevansa köyhä eikä kipeä. Vesi kantaa.
Torstaina sain saaresta sisarukset auttamaan omenien keruuseen, syysomena antonovka antoi valtavasti hillottavaa tänä vuonna. Omput olivat niin ylhäällä etten niitä yksin olisi alas saanut ja niistä riitti toisillekin jakaa.
Lopuksi lähdin sisälle keittelemään kahvit vieraille. Katoin pöydän totutusti kuudelle. Siinä sitten kahvia kuppeihin kaadellessa minulle varovaisesti huomautettiin, että siinä on yksi kuppi liikaa. Voihan nolo, no eihän se mitään. Sattuuhan sitä. Tuli vaan mieleeni vanha Malin veljesten laulama laulu, jossa emäntä käskee piikaa "kattamaan myös Paavolle".
Koskahan minäkin sen sisäistän, että "meitä" on vain yksi?
G
M
T
Y
Text-to-speech function is limited to 200 characters
Ennätyslämmin syyskuu, monet kukat jatkavat vielä kukintaa.
Jorini on vanha pihaperenna, jonka juurimukulat on nostettava talveksi kellariin.
Basilikan kukkia en muista ennen nähneeni, ei ainakaan meidän pihassa. Basilikaruukku on ostettu keväällä keittiön ikkunalle, siirsin harvaksi napsitun ruukun kasvihuoneeseen, siellä se innostui uudelleen kasvamaan ja nyt kukkii näin kauniisti.Vieläkin tunnen sen tuoksun, kun vähän ravistelin oksia.
Vielä yksi keltainen.
Neilikkaruusu halusi tehdä kesän viimeisen kukkatertun.
Syysleimu, tämä siniliila ei tuoksu niin hienosti kuin valkoinen lajike.
Palavanrakkauden siemenet ovat kasvaneet noissa kauniissa ruukuissa. Tänä syksynä kukaan ei ole näitä siemeniä kerännyt talteen. Ehkä linnut voivat käyttää niitä ravinnokseen?
Tätä hernekasvia olen pitkin kesää repinyt kukkapenkeistä pois, joku sitkeä yksilö vielä sinnittelee ennen pakkasten tuloa.
Monia, monia vuosia olen kasvattanut tätä pelakuuta ikkunalaudoilla. Tuskin raskiin niitä tänäkään syksynä kompostiin heittää.
Karjalanneito häikäisee punaisuudellaan, on kukkinut runsaana koko kesän.
Tästä on mennyt lehtokotilo. Tänä kesänä menetin taistelun kotiloita vastaan, Näitä ei pysäytä mikään. Ankat, kuulemani mukaan, tykkäävät näistä nilviäisistä. Lainaisikohan joku ankkojaan tänne muutamaksi päiväksi? Kallionauhus on kotilon erityistä herkkua, samoin kuunliljat.
Hiljalleen tässä yritän valmistella pihaa talvikuntoon, vielä ei ole kiire kun lehdet ovat vihreinä puissa ja pensaissa. Näissä pihatöissä ei mitään hohtoa enää ole kun yksin yritän jotain puuhailla. Totunkohan ollenkaan tähän yksin olemiseen? En istuta lisää kukkasipuleita, ostanko tammikuussa siemeniä, tuskinpa vaan, tällä hetkellä ei kiinnosta.
Vanhusten viikko alkaa huomenna, katson löytyykö jotain kiinnostavaa ohjelmaa, ikää ainakin on tarpeeksi. Keskiviikkona olisi arkilounas, se järjestetäänkin leirikeskuksessa kun seurakuntatalo on suljettu homeongelman takia. Sinne Särsjärvelle en omalla "ferrarillani" voi lähteä, liian pitkä matka kävellä.
Huomenna on messu kymmeneltä kirkossa, sinne on lyhyt matka ja tuttu tie.
Pradaxat loppuvat sunnuntaina, niitä on nieltävä aamuin illoin. On työnnettävä ferrari pihalle ja menoksi.
Kassi, Kela-kortti, pankkikortti, avaimet, kamera ja vesipullo. Lämmin päivä, tähän reissuun menee ainakin se tunti, ellei sitten kaksi.
Nyt iski paniikki, saankohan kutsua menopeliäni ferrariksi? Vai tuleeko Maranellosta nootti? No, minkäs teet kun tämän punaisen aparaatin ensimmäisen kerran näin, niin "ferrari", se minulle oli. Eihän omassani muuta yhteistä oikean Ferrarin kanssa ole kuin neljä pyörää, kaunis punainen väri ja vauhti, tietenkin.😉
Ferrari nyt vaan on suosikkini. Olemmehan puolison kanssa katsoneet F1-kisoja yhdessä jo vuosikymmeniä. Kisojen katsominen loppui nyt minulta, kun en voi itselleni maksukanavia kustantaa. Toivottavasti puoliso siellä toisessa ulottuvuudessa vieläkin pystyy F1-kisoja seuraamaan.
Miten joku näin kaunis voi olla myrkyllinen. Täällä tien poskessa näitä kasvaa oikein sukukunnittain.
Näin se matka sujuu, pysähdyn välillä kuvaamaan, vedän ferrarissa jarrut kiinni ja istun nauttimaan pari hörppyä vettä pullosta.
Tästä kun kirkon luota käännyimme oikealle olimme jo melkein kotona. Puistolehmusten tuttu muoto on painunut alitajuntaan, se on kuin sokeritoppa, suippo latva. Ropsahti pieni sade, on kiiruhdettava kotiin. Tossua toisen eteen, hopi, hopi.
Ihme, ettei minun ferrariini ole kehitetty avatun sateenvarjon telinettä, pitäisi olla kolme kättä. Annan ilmaisen vinkin suunnitteluinsinööreille.
Aikaisemmin mies aina katsoi uudet blogipostaukseni. Hän toivoi, että kuvien lisäksi kirjoittaisin enemmän tekstiä. Päiväni vaan ovat niin toistensa kaltaisia, että mistä ihmeestä voisi jutun juurta keksiä. Omia hassuja sattumuksia tosin tapahtuu harva se päivä, hukkaan tavaroita, unohdun lukemaan nettiuutisia pitkäksi toviksi vaikka olin suunnitellut tekeväni jotain hyödyllistä. Illalla sitten saatan nukahtaa TV:n äärelle, ja ihmettelen mihin se tämäkin päivä on minulta kadonnut, vastahan oli aamu.
Huomenna tyhjennetään talviomenapuun viimeiset omput, onneksi apua on tulossa.
Olen tullut ulos talosta, kiitos punaisen "ferrarini", uskallan jo vähän kirkkoa kauemmaksi lähteä.
Tien varret ovat pellon reunaan asti täynnä voitatteja. Huikea tattivuosi.
Vakio kuvauspaikkani, puna-keltainen talo vaan on piiloutunut rantapusikon suojaan.
Olen kuitenkin näkeväni tuossa joen peilissä pienen enkelin, joka työntää suurta pilveä edellään. Päivä silloin oli hyvä ja seesteinen, menetyksen tuska ei tuntunut enää niin pahalta kuin muutamaa päivä aikaisemmin.
Toinen kuukausi yksinäistä eloa oli jo alkanut, mutta sopeutuminen ja asiantilan hyväksyminen oli vielä kaukana edessä, ei näköpiirissä ollenkaan. Kotiaskareiden ja virallisten asioiden selvittely on vienyt useina päivinä ajatukset todellisuuteen, mutta sellaisiakin päiviä on ollut, etten olisi halunnut tai jaksanut ollenkaan nousta uuteen päivään.
Oli sekin päivä jolloin kuuntelin ja kelasin uudestaan ja uudestaan Anki Lindqvistin laulua kuolleesta rakastetusta. Laulussa on niin paljon sanoja, joihin voin samastua. Itkin ja tunsin olevani suruni syvimmässä alhossa, mutta tästäkin on selvittävä. Päätin keskittyä niihin hyviin ja rakkaisiin muistoihin, joita minulla on runsaasti sydämeeni tallennettuna.
Surua ja kaipausta tunnen kuolemaani asti, mutta tämä minulle määrätty elämä on elettävä loppuun asti kunnioittaen kohtaloa, joka on osakseni tullut.
Me olimme Veijon kanssa perhe, johon kuuluivat lapseni ja lastenlapset. Meille kaikille suru on yhteinen, saamme tukea toisistamme. Elämä kuitenkin jatkuu, maaliskuussa perheeseen on tulossa uusi pienokainen, ensimmäinen neljättä sukupolvea. Täällä kohta isomammalle "junasukat" puikoille.
Uskomattoman lämmin syyskuu on ollut.
G
M
T
Y
Text-to-speech function is limited to 200 characters
