Tammikuun lopulla kylvin ensimmäiset samettikukan siemenet ruukkuihin. Siemenet itivät hyvin, sain valtavasti erilaisia taimia. En arvannutkaan, että samettikukkaa on niin useita muunnelmia tai lajikkeita.
Istutin taimia kasvilavojen päihin ja vähän joka puolelle, luulin niiden karkottavan tuoksullaan lehtokotilot kauemmaksi. Ei tehonnut, lehtokotilot eivät syö samettikukkia, mutta naapurikasvit kelpaavat kyllä. Jätin lavaan muutaman pavun kasvattamaan siemeniä, nyt niiden lehdet ovat ihan pitsiä. Papujen palkoihin eivät ole koskeneet.
Tämä valmu eli unikko oli ilmestynyt porkkanapenkkiin, kaunis vaaleanpunainen.
Kello herätti minut tänään aamulla varhain jalkeille. Olisi reipasta kävelyä ferraria työnnellen kohti uimahallia, reppu koriin ja menoksi. Voi, että, oli pimeää kuuden aikaan, kotimatkalla oli jo valoa enemmän. Vesijuoksu on niin mukavaa, ei minun juoksussani vauhti huimaa, mutta vedessä on mukava lillutella ihan muuten vaan. Järvessä tai altaassa ei tunne olevansa köyhä eikä kipeä. Vesi kantaa.
Torstaina sain saaresta sisarukset auttamaan omenien keruuseen, syysomena antonovka antoi valtavasti hillottavaa tänä vuonna. Omput olivat niin ylhäällä etten niitä yksin olisi alas saanut ja niistä riitti toisillekin jakaa.
Lopuksi lähdin sisälle keittelemään kahvit vieraille. Katoin pöydän totutusti kuudelle. Siinä sitten kahvia kuppeihin kaadellessa minulle varovaisesti huomautettiin, että siinä on yksi kuppi liikaa. Voihan nolo, no eihän se mitään. Sattuuhan sitä. Tuli vaan mieleeni vanha Malin veljesten laulama laulu, jossa emäntä käskee piikaa "kattamaan myös Paavolle".
Koskahan minäkin sen sisäistän, että "meitä" on vain yksi?
G
M
T
Y
Text-to-speech function is limited to 200 characters
