Yöpostaus

Tämä päivä on kylällä ollut yhtä juhlaa. Illan hämärtyessä joulukauden avajaisia juhlistivat värikkäät raketit. Kuva ei tee oikeutta talvisen valojuhlan alkusäkenöinnille.

Kotona istuimme kynttilöiden valoa ihaillen ja omia askareitamme puuhaten. Odotin elokuvaa Mielensä pahoittajasta.  Pidin paljon Tuomas Kyrön ensimmäisestä kirjasta, se oli niin hauska ja mukaansa tempaava. Kirja toi minunkin tietoisuuteeni kyseisen kirjailijan. Ihastelin nuoren miehen oivalluksia ikäihmisen näkökantilta, nerokasta ja nautittavaa.

Elokuva on nyt katsottu ja olen pettynyt, odotin jotain samankaltaista kuin tuo kirja on. Kirjan huumori on sopivan hauskaa, lämmintä, aitoa ja helpon hersyvää. Ehkä onnistunutta hyvää ideaa ei kannattaisi ollenkaan yrittää jatkaa, samaa tunnelmaa ei enää onnistutakaan saavuttamaan. Elokuvayleisö on luultavasti pitänyt näkemästään ja mikä ettei, näyttelijäthän ovat hyviä, varsinkin Antti Litja. Ideakin on edelleen hyvä, mutta toteutus on tällaiselle vanhalle mielensäpahoittajalle pettymys.

Kerronpa nyt omista tunnelmistani elokuvan nähtyäni. Olin pahoillani siitä valtavasta asiatulvasta, jota tuli tuutin täydeltä kovalla kohinalla. Vanhasta miehestä on elokuvassa tehty puolipöhkö, ei sellaista mielikuvaa jäänyt kirjaa lukiessa. Auliisti myönnän elokuvassa olevan hyviä tilanteita useitakin, mutta kokonaisuus jäi sekavaksi.

Tämä elokuva jää minulta varmaankin yhteen katselukertaan. Edelleenkin olen kiinnostunut Tuomas Kyrön kirjoista, ehkä minulle sopiikin lukeminen kuvien katselua paremmin.

Hyvää yötä!

Mielensäpahoittajan miniä.

Kirjan ja ruusun päivänä en päässyt kirjakauppaan, mutta taata laittoi varausviestin kirjastoon "Miniästä". Tänään tuli kännykkään viesti, että kirjan saa käydä noutamassa.

Vappu oli pelastettu, kun mieluisaa lukemista oli haettu lainaksi. Ryntäsin keppeineni tuoliini ja ahmin kirjan siltä istumalta. Minulla olikin mielensäpahoittajan kanssa jotain muutakin yhteistä kuin monet luutuneet mielipiteet, olinhan itsekin satuttanut jalkani viime viikolla.

Olen niin ihastunut Tuomas Kyrön tapaan kirjoittaa lämmöllä ja huumorilla helppolukuista tekstiä, josta ei pientä jännitystäkään puutu.

Hauskasti Tuomas Kyrö saa kymmenestä perunakilosta ja kolmesta päivästä sellaisen kokonaisuuden, että tarinaa ei voi laskea käsistään ennen viimeistä sivua. Mielensäpahoittajalla on hieno miniä, oli mukava lukea hänen maailmastaan. Upean uranaisen elämä ja perhe-elämä voi siis olla onnellistakin.

Haluan juuri tällaista hyvää kirjallisuutta luettavakseni. En halua ahdistua silloin kun otan kirjan käteeni, päivän uutiset hoitavat järkytysaspektin ilman kaunokirjallisuutta. Ei tätä ihmiselämän raadollisuutta pakoon pääse, asiat on kohdattava niinkuin ne eteen tulevat. Kirjojen maailmassa haluan nautiskella mehukkaista tarinoista ja hienoista kielikuvista. Myönnän auliisti, että tämäkin taitaa olla ikäkysymys. Olenhan minäkin aikanani kahlannut läpi "Maailmankirjallisuuden Suurromaanit" ja yrittänyt ymmärtää ihmisten raadollisuuden. Nyt en enää halua menettää yöuniani mieltäni järkyttävillä kirjoilla.

Hyvä mieli jäi tästä lukunautinnosta, sivuja olisi saanut olla tuplasti lisää.

Mielensäpahoittajasta kerroin täällä.

Hauskaa tekstiä kalenterista. :-)

Kerroin kesällä blogissani täällä tästä kirjasta. Nyt on netissä hieno adventtikalenteri täällä
Tulin ihan hyvälle tuulelle, kun kuuntelin ensimmäisen pätkän. Kuunnelkaa tekin.

Älkää pahoittako mieltänne,

vaikka suosittelenkin teille tätä mainiota kirjaa.

Luin Kirjakerhon lehdestä tästä kirjasta, pitäisikö tilata? No, jos saan jonkin kirjan esittelystä hyvän käsityksen, niin kirja on saatava heti, eikä viidestoistapäivä.

Lähdimme Helsinkiin tyhjentämään lomalaisten postilaatikkoa ja kastelemaan janoisia kukkia. Samalla reissulla ostin itselleni kirjan Itäkeskuksesta. Kävimme ensin uimassa ja sitten uuden kirjan kimppuun. Voi vitsi, miten hauska kirja, ahmin sen samantien loppuulauluun asti.

Kirjoittaja on minun mittapuuni mukaan nuori mies (s. 1974), mutta kuinka herkullisesti hän osaakaan kuvailla 80- vuotiaan suomalaisen "tervaskannon" ajatuksia ja toimia.

Lähes kaikki kappaleet alkavat: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin". Ajatus jatkuu hersyvänä kuvauksena rehdin sodan käyneen Suomalaisen ukon (teki mieli oikein laittaa isolla tuo suomalainen ja minähän laitoin) käsityksistä nykypäivästä ja vähän tulevastakin.

Ajo-oikeuden menettäminen oli kirjan päähenkilölle kova pala. Tuli mieleeni oma rakas isäni, hän oli tosin paljon pehmeämpää tyyppiä, mutta jäärää löytyi hänessäkin. Muistuupa vaan mieleeni tuo ajokorttiasia. Isäni kertoi, että oli saanut ylinopeussakot, poliisit olivat vähän naureskelleet läpyskää kirjoittaessaan, kun ukko oli jo 85v. Vaimo no 3 oli istunut vieressä ja yllyttänyt ajamaan jonkun ladan ohi, ja ukkihan oli iskenut nastan lautaan. Kurvin takana olivatkin sitten ilonpilaajat odottamassa. Vasta siinä vaiheessa, kun uutta ajolupaa ei enää tullut, ukki minun suureksi kauhukseni paljasti, että hän on jo pitkään nähnyt kaiken kahtena.

Kiinnostuneena tartuin siihen kappaleeseen, jossa tarinan suoraselkäinen päähenkilö tuli poikansa kanssa Itäkeskukseen. Mikähän hänen mielensä siellä pahoitti? Voisin luetella monta asiaa, jotka ovat korventaneet siellä minunkin sisikuntaani. Niinkuin nyt se juttu, jonka yksi mummo kertoi perjantaikerhossa. Mummolla oli jalat väsyneet kulkemisesta ja hän oli istahtanut yhden penkin päähän, jossa oli hyvin tilaa pikkumummolle. Penkin toisessa päässä istui somalialainen äiti kiikuttaen täpötäysiä (ostospusseja) lastenrattaita, pari muuta pienokaista pyöri siinä lähistöllä. Tuli siihen sitten salskea nuorimies, ehkä lasten isä ja rouvan aviomies. Mies katsoi mummoa ja sanoi selvällä suomenkielellä, että mene mommo pois, tämä minun paikka. Mummo reppana pyyteli anteeksi ja lähti tallustelemaan eteenpäin. Minä en olisi ollut noin kiltti. En viitsi laittaa tähän juttuani pilaamaan omaa mahdollista vastaustani. Somalialaisten kunniaksi on kuitenkin sanottava, että he eivät ole räyhkeästi ryöstelleet vanhoja mummoja. Mummot saavat nyt pelätä Romaniasta tulevia ryöstöretkeilijöitä.

Ettei tarina muuttuisi osaltani synkistelyksi, niin kerronpa vielä yhden maukkaan palan Tuomas Kyrön kirjasta. Näin kertoo päähenkilö, laitan sen nyt tähän, koska aihe on hyvin ajankohtainen. "Tein listaa missä saa imettää, koska haluan tulla hiukan vastaan. Uimarannalla saa, koska siellä kuljetaan jo muutenkin melkein alasti, enkä minä käy siellä koskaan. Navetassa saa, se on imettämisen paikka. Ja jos on yli kaksikymmentäviisi astetta elikkä helle." Lainattu kappale on siitä jutusta, jossa päähenkilö pahoittaa mielensä julki-imettämisestä.

Toivon, että saatte kirjan käteenne, uskon, että tulette kokemaan kivan lukunautinnon.

En yhtään pahoita mieltäni, jos kerrotte täällä mielipiteenne kirjasta. :)

Jalokello on vielä laitettava postausta kaunistamaan.

Ja tämä ruiskukan näköinen kukka, jonka nimeä en tiedä.

Tätä punaista on kahta eri vahvuista väriä, vaaleaa ja tummaa. Näitä kukkia vielä riittää. :)