Ensilumi

Joka syksy se aina tulee , nyt  tuli Mantan päivänä niinkuin viisi vuotta sitten, sen muisti Fb. Aina  lumi vaan yllättää, vaikka hyvin tiedetään sen tulevan. Säätieteilijät antavat hyvät ennusteet jo monta päivää aikaisemmin.

Ei täällä vielä valmiita oltu, lehti puussa ja omenoitakin vielä. Edellisenä päivänä kuitenkin talvirenkaat vaihdettu.

Siellä niitä vielä on yläoksilla, piirakkatarvikkeita.

Ympäristö muuttui valoisammaksi, maassa oli puhdasta valkoista lunta. Sopivan kosteaa lumiukon tai onko jo sanottava  lumihenkilön tekemiseen. En minä nyt enää, vanha ihminen, kun ei ole noita pikkuisiakaan pihassa pyörimässä. Lastenlapset jo kaikki mammaa pitempiä.

Kolmen bambin ryhmässä oli yksi utelias, suostui kuvattavaksi. Lavassa on vielä lehtikaalia tai oli.

Eilen satoi vettä, olisi tarvittu poutasäätä kun rannassa oli tapahtumia. Kylä on jo hiljentynyt ja rauhoittunut, veneilijät ovat vieneet kalliit paattinsa talviteloille.

Ruoho on vihreää kuin juhannuksena ja lehtikuusissakin vielä neulaset tallella.

 

 Kullasmarinan Hiekkarannan Helmessä vieraili vihreiden kansanedustaja Touko Aalto, hän kertoi ajatuksiaan luonnonsuojelusta ja erityisesti soiden suojelusta ja soiden entisöimisestä alkuperäiseen kuntoon.

Kullasmarinan lomakylän käyttöön on syksyllä rakennettu Hiekkarannan Helmeen muinaissauna kivikautiseen tyyliin. Saunan vihkijäiset olivat  eilen ja ensimmäisiä kylpijöitä opasti muinaistekniikkaan perehtynyt Miika Vanhapiha.

 
Kivikaden sauna.

Saunan oviaukko on peitetty taljalla.

Rakentamiseen on osallistunut perinnetaitaja Reino Halin, hänet olenkin esitellyt blogissani jo aikaisemmin. Tässä kuvassa ei vielä ole päästy tositoimiin, silloin ei kuvaajaa olisi ehkä päästetty enää sisälle.😊  Kiukaan kiviä vasta lämmitettiin ulkona nuotiossa.

Miika Vanhapiha luki kylpijöille ensin vanhan saunarunon.

Lämmintä vettä padassa ja kylmää järvessä.

Tällaiset saunat ovat seilanneet kesällä Päijänteellä.

Ihmeen kestäviä ovat nuo krassin kukat, tämä taitaa kuitenkin olla jo viimeinen tänä vuonna. Siemeniä on otettu talteen ensi kesää varten.

Kokeilin tällaista kahdella kuteella virkkausta, tuli tosi napakka kori.

Muutama pipokin vielä.

Syyslomalla saimme nauttia rakkaiden  seurasta, kiitos kun tulitte.

*
Koko päivän on satanut. En ole ulkona käynyt, masentaa tuo räntäsade. Aamupäivällä  tuli puhelu Jyväskylästä, että mikä on kun mamman maailmassa ei ole mitään elonmerkkiä ollut moniin aikoihin. Hiljaiselon merkeissä on menty päivä kerrallaan, mitään inspiraatiota ei vaan ole kirjoittamiseen tullut.

 Sairaalasta on tullut kirje, kuudentena marraskuuta pääsen sydänosastolle tutkimuksiin.

Kalevala peiton virkkaus edistyy aikataulun mukaisesti, laitan kuvia myöhemmin.

Länsi-Päijänteellä ei siis mitään uutta.

Sammon taonta ja muuta Kalevalaa

Kalevala CAL peiton valmistuminen sujuu suunnitelmien mukaan, yli puolet on jo virkattuna.

                                                      14.OSA – SAMMON TAONTA
                                                         Suunnittelija: Marika Nordling

Lietsoi tuulet löyhytteli:

itä lietsoi, lietsoi länsi, 

etelä enemmän lietsoi,

pohjanen kovin porotti. 

Lietsoi päivän, lietsoi toisen,

lietsoi kohta kolmannenki: 

tuli tuiski ikkunasta,

400   säkehet ovesta säykkyi,

tomu nousi taivahalle,

savu pilvihin sakeni. 

Kalevala 10. runo 393-402

Kasvun ihme

 Suunnittelija Soile Olmari

Kasvoi maahan marjanvarret, 
kukat kultaiset keolle; 
ruohot kasvoi kaikenlaiset, 
monenmuotoiset sikesi 
(Kalevala, 2. runo)

Joukahainen suossa

Suunnittelija Taina Ilvonen

Kysyi vanha Väinämöinen:  
"Kuit' olet sinä sukua,  
kun tulit tuhmasti etehen,  
vastahan varattomasti?  
Säret länget länkäpuiset,  
vesapuiset vempelehet,  
korjani pilastehiksi,  
rämäksi re'en retukan!"  
(Kalevala, kolmas runo) 

Tuo minun Joukahaiseni jotenkin vinksahti tuossa, näyttäisi poika kroolaavan rantaan. Hyvä niin.

Väinölän viljavat vainiot

Suunnittelija Taina Tauschi

Läksi maata kylvämään, 
siementä sirottamahan. 
Itse tuon sanoiksi virkki: 
"Minä kylvän kyyhättelen  
Luojan sormien lomitse, 
käen kautta kaikkivallan 
tälle maalle kasvavalle, 
ahollen ylenevälle." 
(Kalevalan 2. Runo 293–300)

*

Tiistaina matkalla Turkuun yksinäinen koivunlehti oli päättänyt lähteä mukaan. Siinä se vaan sinnitteli peilin nurkassa koko matkan. Yön aikana se oli hävinnyt Birgittasisarten vieraskodin pihassa.

Maisemakuvat apukuskin paikalta olivat näin ankeat.

Vesi seisoi pelloilla, viljaakin oli vielä puimatta. Masentava näky kylväjille.

Näitä omanapuita olen kuvannut keväällä kukkivina ja nyt punaisenaan pikkuisia omenoita. Puiden takana on kierrätyskeskus.

Turussa on aina mieluisaa käydä torilla, ostin karpaloita isoja pulleita.

Hallissa on myös käytävä, tosin halli ei enää ole entisensä. Osaan kuitenkin mielikuvissani nähdä sen sellaisena lapsuuteni hallina edelleenkin.

Paluumatkalla eilen näkyi jo vähän sinistä taivastakin.

Vauhdissa kuvattu sateenkaari oli kaunis näky ruskan värittämän maisemaan yllä.

Taas uhkasivat tummat pilvet, välillä ropsaisivat sadekuuron vettyneille vainioille.

Yhden pipon sain matkan aikana virkattua. Aikaisemmin kudoin  sukkia ja lapasia kuskin vieressä. Kerran joku viisaampi sitten varoitti, että ei etupenkillä turvatyynyn takana kannata puikkoja heilutella, vahingon sattuessa tyyny laukeaa ja puikot tunkevat vatsaan. Kauhea ajatus viisi piikkiä sisuksissa. Virkkuukoukkuja on sentään vaan yksi, no pahaa jälkeä se saisi yksi koukkukin. Kamera vaikuttaa turvallisemmalta, tosin kuvat eivät kaksisia ole liikkuvassa tilassa napsittuina.

Omenapuiden kukkiessa

Oli mukava päästä vierailemaan viehättävän omenatarhan pihapiirissä.

Kyynärsauvat haittasivat kuvaamista ja kulkemista, mutta pienestä teknisestä haitasta huolimatta nautin retkestä ja ulkona olosta täysin sydämin. Sääkin oli suosiollinen, aurinko paistoi.

Lampaat huolehtivat ruohonleikkuusta.

Mehiläisillä on nyt oikein sesonkiaika kun 200 omenapuuta on täydessä kukassa.

Näin hauskaa pihakalustetta en ole aikaisemmin nähnytkään.

Kaikkia vanhoja käyttöesineitä  ei kannata kaatopaikalle viedä, niistä saa mukavia somisteita pihoille.

Vanha riukuaita on vaan niin kaunis maalaismaisemassa.

Yritän suojella tilan yksityisyyttä, siksi näitä kuvia en julkaise enempää. Tässä on vain pieni murto-osa pihapiirin erikoisuuksista.

Oli mukava käydä ihastelemassa kaunista pihaa, kiitos isäntäväelle.

Emme kääntyneet tälle tielle, vaan päätiestä oikealle. Otin kuvia vähän kauempaa, ei hennottu häiritä laulujoutsenten lepohetkeä.

Tavallisesti joutsenten taustalla on vettä, mutta täällä voikukkapeltokin kelpaa.

Muutama kuva omalta pihalta. Olemme säästäneet osan nurmikkoa kedon kukille, leikataan ruohoa vasta myöhemmin.



Viime kesänä kylvin tähän "ketooni" niittykukkien siemeniä, itse keräsin pientareilta. Uusia lajikkeita ei vielä näy, mutta monet luontokukat ovatkin kaksivuotisia. Toivotaan runsasta kukkaniittyä ensi kesäksi.

Tulikellukka

Pelakuita ei koskaan ole liikaa.

Pitäisiköhän kokeilla tämänkin kukan kasvattamista, siemeniä näkyy valmistuvan.

Tillipioni on ensimmäisenä ehtinyt kukkaan, toiset vasta kasvattavat nuppujaan.

Sataa jo toista päivää, kukat ovat kaatuneet maahan, sade on tullut todella tarpeeseen. Tällä aluella on toukokuussa satanut määrällisesti tosi vähän ja sekin on tullut räntänä tai rakeina.

Onkohan tuo öttiäinen käynyt jo maistamassa beetasalpaajaani?

Täällä kylällä on tänään illalla kokous jossa keskustellaan parempien nettiyhteyksien hankkimisesta. Tarjolla olisi valokuitua suolaiseen hintaan. Miettimään pistää kun joskus tuon mokkulan kanssa menee rauhallisemmankin mamman hermo. Tekisi mieli lyödä pillit pussiin ja lopettaa koko blogi ja heittää aparaatit pihalle. No, ei sentään. Onhan tässä aikaa odotella sivun latautumista ja katsella sinisen pylpyrän pyörimistä siinä kohdassa missä jo pitäisi olla uusi sivu. Useimmiten jätän kommentoimisen kun kuvien katselun ja lukemisen jälkeen en enää jaksa odottaa kommenttikentän avautumista.

Tässä tämän sateisen päivän urputus täällä erää. Vielä täytyy gookkelissa käydä katsomassa tuon oranssin kukan nimi, joudun sen katsomaan joka kevät. Talvi vie sen nimen muistista, mikä ihme, että se on niin hankala muistaa. Joku halvatun rauta-  tai ruoste-  se oli, haen sen vielä.

No just, ruosteessa on meikä itse, se mikään rauta-   ollut vaan tulikellukka. Jospa nyt tulikirjaimin painaisin sen nimen mieleeni TULIKELLUKKA.