sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Ensilumi


Joka syksy se aina tulee , nyt  tuli Mantan päivänä niinkuin viisi vuotta sitten, sen muisti Fb. Aina  lumi vaan yllättää, vaikka hyvin tiedetään sen tulevan. Säätieteilijät antavat hyvät ennusteet jo monta päivää aikaisemmin.


Ei täällä vielä valmiita oltu, lehti puussa ja omenoitakin vielä. Edellisenä päivänä kuitenkin talvirenkaat vaihdettu.


Siellä niitä vielä on yläoksilla, piirakkatarvikkeita.




Ympäristö muuttui valoisammaksi, maassa oli puhdasta valkoista lunta. Sopivan kosteaa lumiukon tai onko jo sanottava  lumihenkilön tekemiseen. En minä nyt enää, vanha ihminen, kun ei ole noita pikkuisiakaan pihassa pyörimässä. Lastenlapset jo kaikki mammaa pitempiä.


Kolmen bambin ryhmässä oli yksi utelias, suostui kuvattavaksi. Lavassa on vielä lehtikaalia tai oli.


Eilen satoi vettä, olisi tarvittu poutasäätä kun rannassa oli tapahtumia. Kylä on jo hiljentynyt ja rauhoittunut, veneilijät ovat vieneet kalliit paattinsa talviteloille.

Ruoho on vihreää kuin juhannuksena ja lehtikuusissakin vielä neulaset tallella.


 

 Kullasmarinan Hiekkarannan Helmessä vieraili vihreiden kansanedustaja Touko Aalto, hän kertoi ajatuksiaan luonnonsuojelusta ja erityisesti soiden suojelusta ja soiden entisöimisestä alkuperäiseen kuntoon.


Kullasmarinan lomakylän käyttöön on syksyllä rakennettu Hiekkarannan Helmeen muinaissauna kivikautiseen tyyliin. Saunan vihkijäiset olivat  eilen ja ensimmäisiä kylpijöitä opasti muinaistekniikkaan perehtynyt Miika Vanhapiha.

 
Kivikaden sauna.


Saunan oviaukko on peitetty taljalla.


Rakentamiseen on osallistunut perinnetaitaja Reino Halin, hänet olenkin esitellyt blogissani jo aikaisemmin. Tässä kuvassa ei vielä ole päästy tositoimiin, silloin ei kuvaajaa olisi ehkä päästetty enää sisälle.😊  Kiukaan kiviä vasta lämmitettiin ulkona nuotiossa.


Miika Vanhapiha luki kylpijöille ensin vanhan saunarunon.


Lämmintä vettä padassa ja kylmää järvessä.


Tällaiset saunat ovat seilanneet kesällä Päijänteellä.


Ihmeen kestäviä ovat nuo krassin kukat, tämä taitaa kuitenkin olla jo viimeinen tänä vuonna. Siemeniä on otettu talteen ensi kesää varten.


Kokeilin tällaista kahdella kuteella virkkausta, tuli tosi napakka kori.


Muutama pipokin vielä.


Syyslomalla saimme nauttia rakkaiden  seurasta, kiitos kun tulitte.

*
Koko päivän on satanut. En ole ulkona käynyt, masentaa tuo räntäsade. Aamupäivällä  tuli puhelu Jyväskylästä, että mikä on kun mamman maailmassa ei ole mitään elonmerkkiä ollut moniin aikoihin. Hiljaiselon merkeissä on menty päivä kerrallaan, mitään inspiraatiota ei vaan ole kirjoittamiseen tullut.

 Sairaalasta on tullut kirje, kuudentena marraskuuta pääsen sydänosastolle tutkimuksiin.

Kalevala peiton virkkaus edistyy aikataulun mukaisesti, laitan kuvia myöhemmin.

Länsi-Päijänteellä ei siis mitään uutta.

8 kommenttia:

  1. Upean näköistä;kaunista on kun tulee ensilumi,,mutta harmi että se suli jo pois ja on vain räntää. Onpas jännä tuo seilaava sauna:)
    Ja hieno tuo virkkaamasi kori,samoin kun pipot,sinä osaat:)
    Tsemppiä sydäntutkimuksiin Unelma, ja hyvää lokakuun loppua.

    VastaaPoista
  2. Upeita lumikuvia ❤ Hyvä tuo fb kun muistuttelee vanhoista asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että mitä tänne bittitaivaalle kirjoittelet, ikinä eivät sanat ja kuvat katoa minnekään.

      Poista
  3. Oli hauskan näköistä kun joissakin koivuissa vielä lehti ja samalla oksalla paksu kerros lunta. Nyt alkaa olla lumet jo vähissä. Pakkanen yllätti aamulla, -9 C. Kyllä marraskuu on talvikuukausi, oli lunta tai ei. Hyvää tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puiden ja pensaiden vuodenkierto on häiriintynyt, talvilepoon siirtyminen on myöhässä. Nähtäväksi jää miten selviävät talvesta. Meillä aamulla miinusta kymmenen astetta.

      Poista
  4. Lehtikuuseen ei vielä edes ennättäyt ruskavärit, kun tupsahti lumet! Joskus näin. Saitte ensilumen tätä maankolkkaa aiemmin, vaan nyt on täälläkin jo.
    Kiinnostava tuo saunajuttu. Ihmisen täytyy kokeilla, miltä se tuntuu niin kuin ennen vanhaan.
    Aina sinun käsissäsi näyttää syntyvän uutta ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo saunajuttu on melko erikoinen, toivottavasti sillä saadaan tänne turisteja houkuteltua.

      Poista