tiistai 11. tammikuuta 2011

Kukkakaalia riisin tilalle


Pilkoin kukkakaalin vihreine suojuslehtineen yleiskoneeseen ja jauhoin muruiksi.

Mukana silppusin myös yhden sipulin ja kolme kevätsipulia varsineen.

Tämä on normaali porkkanalaatikko muutoin, vain riisin tilalla on kukkakaalia ja siemeniä. Laitoin vuokaan leivinpaperin, koska inhoan raapia laatikonjämiä vuoan reunoilta. Tämän paperin avulla tätä ruokaa on myös helppo siirtää pakastinrasioihin seuraavaa käyttöä varten.

Syksyllä aloittamani ruokaremontti suositteli välttämään perunan, riisin ja pastan syömistä, ainakin toistaiseksi. Perunaa voisi syödä, ei kuitenkaan samalla aterialla lihan kanssa.


Valmis kasvilounas näyttää tältä. Salaattia, kurkkua, paprikaa, kirsikkatomaattia ja kastikkeena Lidlin partaäijää (kreikkalaistajogurttia 10 prosenttista), maustettu kevyesti sinapilla ja ruohosipulisilpulla. Porkkana-kukkakaalilaatikkoa ja paistettua tofua. Tofupaloja uittelin ensin marinadissa, jossa oli soijasoosia ja kotona kuivattuja yrttejä. Jos taata olisi ollut kotona, hän olisi saanut lisukkeeksi paistetun munan tai muutaman pekonisiivun.

Koska en voi ruokaani laittaa normaalia suolamäärää, niin kaipasin miedon makuiseen laatikkooni vähän enemmän ytyä. Seuraavalla kerralla sitten reilusti yrttejä lisää.
Posted by Picasa

15 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä!
    Minä karppaan, peruna ei sovi silloin, mutta kukkismuussia teen paljon ja tämä sinun juttu näyttää syötävän hyvältä, nams!
    Tuo valmis lounas kuva ei näy minulla, mutta kysysin mitä siemeniä käyttä porkkanalaatikossa, kiinnostaa?

    VastaaPoista
  2. seijastiina,
    tänään laitoin auringonkukan ja sesamin siemeniä.
    Minunkin täytyy käydä katsomassa karppaajien reseptisivuilla, ehkä löydän sieltä jotain minulle sopivaa.

    VastaaPoista
  3. Näyttää herkulliselta.
    Lidlin partaäijäjugurtti on herkullista!

    VastaaPoista
  4. Ihminen "syö" myös silmillään ja tämä esimerkkiannos näyttää kyllä syötävän hyvälle. Hyvät vinkit kasvisruokavalion noudattajille ja muille myös.

    VastaaPoista
  5. SusuPetal,
    Lidlin partaäijä on parasta. Sitä voi käyttää niin moniin ruokiin ja leivonnaisiin. :)

    Minttuli,
    hyvältä maistuikin. Sopii kenelle vaan ja lihansyöjät voivat lisätä kalaa, kalkkunaa, broileria tai lihaa annokseensa.
    Seuraavaksi minäkin harkitsen kalkkunaa. En ole varsinaisesti kasvisyöjä, mutta lihaa ei kovinkaan paljoa tee mieli syödä. Hyviä vaihtoehtoja löytyy.

    VastaaPoista
  6. Näyttää syötävän hyvältä. Kiitos myös vinkistä leivinpaperin suhteen! Juuri eilen tein lasagnen ja astia on likoamassa.

    Herkullisia tofuohjeita kaipailen.

    Ja meille on vasta hiljan (viimeiset pari kolme vuotta) tullut kreikkalainen jogurtti kauppoihin. Olen siitä tavattoman hyvilläni, sillä pidän jogurtista muutenkin.

    VastaaPoista
  7. Hyvä idea! Pyörittelinkin just kukkakaalia käsissäni ja mietin mitä siitä tekisin, nyt tiedän. Riisiporkkanalaatikosta en tykkääkään, mutta kukkakaalin kanssa kuulostaa hyvältä. Heti huomenna, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Oi, ihanan näköistä. Itsekin yritän välttää vilja- ja tärkkelystuotteita. Soija ei myöskään ole niin terveellinen elintarvike kuin väitetään, joten sitä ei ainakaan runsaasti kannata käyttää.

    VastaaPoista
  9. Johanna,
    minulla ei paljon tofuideoita ole, mutta googlettamalla olen jotain löytänyt.
    Yaelianin ruokablogissa on myös ohjeita. Karppaajien keittokirjaan en ole vielä tutustunut.
    kreikkalainen jogurtti on tosi hyvää, niin ja kaikki hapanmaitotuotteet sopivat monien vatsoille hyvin.

    Sirokko,
    käytä reippaasti yrttejä, kukkakaali ja porkkana ovat melko miedon makuisia.
    Tykästyin tähän itse, laatikko on hyvä korvike perunalle ja riisille.

    Helena,
    hyvä tietää tuosta soijasta, yritän selvittää lisää. :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis annos Unelma,tuo kelpaisi minullekin juuri nyt,Minä teen usein "riisiä" kukkakaalista,ja joskus se on ollut minullakin blogissa reseptinä. Olen vältellyt viljaisia juttuja elokuusta lähtien,ja aika hyvin on siihen sopeutunut.Pasta-annoskin (täysjyvää)saa olla vain puoli kupillista....

    VastaaPoista
  11. Yaelian,
    minun on varmaankin selattava sinun ruokablogisi uudelleen. Olen ehkä nähnytkin kukkakaaliriisisi siellä. Nyt sain virikkeen tähän jostakin lehtijutusta.

    Minä en voisi kuvitella syöväni pastaa vain puoli kupillista. :) Mieluummin olen kokonaan ilman.

    VastaaPoista
  12. Terveellinen ja kaunis ateria. Turkkilaista jogurttia 10%:sta minäkin käytän sekä salaatin ja kalan kastikkeena ja jälkiruokiin.
    Tänään tein mustikkakauraherkkua, jossa oli juuri tuota jogurttia.

    VastaaPoista
  13. Herkulliselta näyttää ja varmasti myös maistuu, kuten olen usein todennut ihan käytännössä. Hienoa, että keksit aina kokeilla uutta. Nam.

    VastaaPoista
  14. arleena,
    tuo jogurtti on oiva keksintö, monipuolinen ruoanlaitossa.

    anja,
    kasvisten kanssa kun innostuu kokeilemaan, niin mahdollisuudet ovat rajattomat.

    VastaaPoista