Mutta hienon kollaasin saittekin Taatan kanssa tehtyä! Siellä näkyy olevan linnunpesäkin, kalliokilpien suojassa. Minkä linnun pesä on, kun on maassa? Hieno kesäisen vihreä kollaasi, onnea!
Hienostihan se onnistui heti! On vettä, on orkideaa, on vihreää ja HEI siellä on linnunpesä. Näyttää ihan aidolta. Hieno kollaasi, siitä se nyt lähti käyntiin, varoitan vain: tähän jää koukkuun :-D
Ystäväni lähetti minulle tällaisen viisauden tänään. Sopii hyvin tähän kevään koleuteen.
Johanna, onnistui se kollaasin teko sittenkin. Oli se varsinainen "rojekti". Siitä saisin oikein hyvin ihan hauskan jutun elävästä elämästä, eikä yhtään tarvitsisi liioitella.
Taata oli tekninen avustaja ja minä taiteellinen johtaja. Taata on kyllä aarre, kertaakaan ei suuttunut, kerran vaan huokaisi. Seuraava kollaasi onkin sitten teknisesti helpompi, mutta itsekritiikki kasvaa.
Harakka, luulen, että se on harmaasiepon pesä. Tosin en ole mikään varsinainen ornitologi, voin erehtyäkin. Se pesä oli entisen kotimme kivijalan vieressä. Kerroin uusille asukkaille, että heillä on jo alivuokralaisiakin valmiina.
Savisuti, se taitaa olla sitä "moukan tuuria", että yleensä saatiin kuvat samalle ruudulle.
Minz, tuli tässä taas opittua jotakin. Sen huomasin, että se meidän hieno lupiinipelto oli tosi mitätön noin pienessä kuvassa.
Famulle sanoisin, että mehän tässä vasta ollaan lentoon lähdössä, jatkamme harjoittelua ilman muuta.
Marjukalle iso hali.
Uuna, kyllä se on ihan aito linnunpesä, valitettavasti en tiedä tarinalle jatkoa, tuliko vielä munia lisää tai pääsivätkö poikaset siivilleen. Varoitin uusia asukkaita menemästä liian lähelle pesää.
Marjut, useimmat kuvat ovat vanhoja. Ne sammalkuvat ovat ihan päiväntuoreita. Täällä lähellä on vanha rämettynyt melko runsasvetinen puro, siellä on kaikenlaisia jänniä patorakennelman jäänteitä. Niitä kävimme kuvaamassa, ehkä laitan niitä kuvia lisääkin blogiini, kunhan tässä kerkiän.
No ei todellakaan näytä aloittelijan työltä. aivan ihania kuvia hienosti aseteltuna, linnunpesä ylltyksenä keskellä, ja nuo sammaloituneet kivet alakulmassa ovat kertakaikkisen upeita.
Eikös olekin kiva tehdä kollaasia... kesäinen maisema saa aikaan ikävän kesää. Raparperi on myös kevään airut, raparperisoppa ja -piirakka ovat herkullisia.
Kiitos kaikille kävijöille ystävällisistä sanoistanne. Tuolla edellisessä kommentissani jo selostinkin jotain kuvien tarinoista. Olen todella iloinen, että tulitte katsomaan. Ystävälliset sananne aiheuttavat nyt hieman paineita seuraavan kollaasini tekemiseen.
Hei jee kollaasi onnistui, hyvä hyvä!!!!
VastaaPoistaSielläpä näkyy olevan yksi tuttu kissukin, voi että.
Miten saisin tämän sinne kollaasilistalle?
VastaaPoistaOnnistui, olen listalla, jeeh
VastaaPoistaMutta hienon kollaasin saittekin Taatan kanssa tehtyä!
VastaaPoistaSiellä näkyy olevan linnunpesäkin, kalliokilpien suojassa.
Minkä linnun pesä on, kun on maassa?
Hieno kesäisen vihreä kollaasi, onnea!
Ihana, raikas kollaasi. Taidat olla salaa harjoitellut tätä koska noin hyvin heti onnistuit!
VastaaPoistaVautsi! Muka eka kollaasi ja näin hyvä? Hetkinen! Taitaa sitten olla luonnollisia taipumuksia tähänkin hommaan. =oD Lisää vaan!
VastaaPoistaHieno kollaasi!
VastaaPoistaJatketaan kollaasintekoharjoituksia. Minäkin menin ensikertaa sille listalle.
... ja loistava kollaasi heti tuloksena! Hyvä sinä ;D
VastaaPoistaHienostihan se onnistui heti! On vettä, on orkideaa, on vihreää ja HEI siellä on linnunpesä. Näyttää ihan aidolta.
VastaaPoistaHieno kollaasi, siitä se nyt lähti käyntiin, varoitan vain: tähän jää koukkuun :-D
Todella kaunista, monia vihreän sävyjä. Sammaleiset puut ja kivet ovat kauniita.
VastaaPoista"Kesällä on huonommat kelkkakelit" Eskimoviisaus.
VastaaPoistaYstäväni lähetti minulle tällaisen viisauden tänään. Sopii hyvin tähän kevään koleuteen.
Johanna, onnistui se kollaasin teko sittenkin. Oli se varsinainen "rojekti". Siitä saisin oikein hyvin ihan hauskan jutun elävästä elämästä, eikä yhtään tarvitsisi liioitella.
Taata oli tekninen avustaja ja minä taiteellinen johtaja. Taata on kyllä aarre, kertaakaan ei suuttunut, kerran vaan huokaisi. Seuraava kollaasi onkin sitten teknisesti helpompi, mutta itsekritiikki kasvaa.
Harakka, luulen, että se on harmaasiepon pesä. Tosin en ole mikään varsinainen ornitologi, voin erehtyäkin. Se pesä oli entisen kotimme kivijalan vieressä. Kerroin uusille asukkaille, että heillä on jo alivuokralaisiakin valmiina.
Savisuti, se taitaa olla sitä "moukan tuuria", että yleensä saatiin kuvat samalle ruudulle.
Minz, tuli tässä taas opittua jotakin. Sen huomasin, että se meidän hieno lupiinipelto oli tosi mitätön noin pienessä kuvassa.
Famulle sanoisin, että mehän tässä vasta ollaan lentoon lähdössä, jatkamme harjoittelua ilman muuta.
Marjukalle iso hali.
Uuna, kyllä se on ihan aito linnunpesä, valitettavasti en tiedä tarinalle jatkoa, tuliko vielä munia lisää tai pääsivätkö poikaset siivilleen. Varoitin uusia asukkaita menemästä liian lähelle pesää.
Marjut, useimmat kuvat ovat vanhoja. Ne sammalkuvat ovat ihan päiväntuoreita. Täällä lähellä on vanha rämettynyt melko runsasvetinen puro, siellä on kaikenlaisia jänniä patorakennelman jäänteitä. Niitä kävimme kuvaamassa, ehkä laitan niitä kuvia lisääkin blogiini, kunhan tässä kerkiän.
Täällähän on hienoja vihreitä, satumaista maisemaa ja yllätyksiäkin (linnunpesä). Kissakin päässyt kuvaan. Kiva kollaasi!
VastaaPoistaHienon kollaasin olet vääntänyt taatan kanssa :)
VastaaPoistaTämä on oikein kaunis ja monimuotoinen kollaasi.
VastaaPoistaEka kollaasiko? Varsin hyvin on kyllä onnistunut. Kivoja kuvia nätisti aseteltuna. Et kaipaa enää yhtään harjoitusta, olet jo ihan mestari.
VastaaPoistaNo ei todellakaan näytä aloittelijan työltä. aivan ihania kuvia hienosti aseteltuna, linnunpesä ylltyksenä keskellä, ja nuo sammaloituneet kivet alakulmassa ovat kertakaikkisen upeita.
VastaaPoistaEikös olekin kiva tehdä kollaasia... kesäinen maisema saa aikaan ikävän kesää. Raparperi on myös kevään airut, raparperisoppa ja -piirakka ovat herkullisia.
VastaaPoistaAivan ihanan kollaasin saittekin aikaiseksi! Siinä se kesä on ja linnullakin pesä vuorenkilven lehtien suojissa:)
VastaaPoistaTosi hyvä luontokollaasi, kauniita paikkoja ja kuvia mukana. Ihanan kesäinen tunnelma tuossa kollaasissasi!
VastaaPoistaKiitos kaikille kävijöille ystävällisistä sanoistanne. Tuolla edellisessä kommentissani jo selostinkin jotain kuvien tarinoista. Olen todella iloinen, että tulitte katsomaan. Ystävälliset sananne aiheuttavat nyt hieman paineita seuraavan kollaasini tekemiseen.
VastaaPoistaIhan mielettömän kaunis ja monipuolinen kollaasi! Sieltä löytyikin paljon yksityiskohtia katseltavaksi.
VastaaPoistaEikä muuten uskoisi, että tämä on ensimmäinen kollaasisi - sen verran taidokasta jälkeä on!