tiistai 14. huhtikuuta 2009

Mamman luo Myllykylään



Niin siinä sitten kävi, että äidin oli lähdettävä verkatehtaalle kangasta kutomaan. Kaikki viisitoista vuotta täyttäneet olivat työvelvollisia. Kotirouvat lähtivät tekemään osuuttaan sotaponnisteluissa. Lapsia lähetettiin Ruotsiin, maataloihin ja sukulaisten luo sotaa pakoon. Minä pääsin ensin oman mammani luo Mälläisten Myllykylään.




Mamma eli yksin pienessä harmaassa mökissään ja elätti itseään ompelijana. Ompelutöistä ei silloin pulaa ollutkaan, kun kaikki vanhat vaatteet ratkottiin ja käännettiin eli nykykielellä sanottuna tuunattiin uuteen kuosiin, koska kankaatkin olivat kortilla. Tätä ensimmäistä lähtöäni en kovin kirkkaasti muista, mutta senverran kuitenkin, että häkäpönttölinja-autolla matkustimme. Auto oli tupaten täynnä, monet joutuivat seisomaan käytävällä, se olikin taitolaji senaikuisissa piileissä, jotka olivat paljon nykyisiä matalampia. Pitkä mies siinä joutui taipumaan linkkuveitseksi. Ylämäessä kuljettaja joskus joutui komentamaan matkustajat ulos, kun pönttö ei jaksanut tuottaa tarpeeksi ytyä. Kerran Ketunahteella muistan miesten työntäneen onnikan ylös ja taas matka jatkui.

Ensimmäisellä kerralla, kun minut vietiin mamman luo, niin ikävöin kotiin, varsinkin iltaisin. En silloin tuntenut mammaa kovin hyvin, kun olin harvoin nähnyt ja vain lyhyitä aikoja kerrallaan mamman Turussa käydessä. Pian kuitenkin totuin, mamma piti minusta hyvää huolta ja yöt saimme nukkua rauhassa ilman sireenien ulvontaa.

Olin hyvin yksinäinen lapsi. Mamma ei uskaltanut päästää minua silloin alussa pihapiiristä pois, kun pitäjällä oli liikkellä vaarallisia lastentauteja tulirokkoa, hinkuyskää, sikotautia ja tuhkarokkoa. Kävelimme joskus kulkutautisairaalan ohi ja näimme kuinka vanhemmat olivat lapsiaan katsomassa ikkunoiden takana laudasta kyhätyillä korokkeilla seisten. Mamman tarmokkaiden ponnistelujen ansiosta säästyin tartunnoilta ja siitä hän olikin ylpeä. Muistan kuinka mamma myöhemmin kertoi äidilleni, että kaikilla kylän lapsilla roikkui "varsankontti" nenästä, mutta Unelma on terve ja punaposkinen.

Päiväni kuluivat lukuharjoituksissa ja piirtäminen oli mielipuuhaani. Vaihtelua päivän kulkuun toivat mamman asiakkaat. Kuuntelin korva tarkkana naisten raportit kylän asioista. Minua oli kielletty osallistumasta aikuisten keskusteluihin. Vastata sai jos kysyttiin ja kohtelias oli oltava. Mamma uhkasi luunapilla, jos en tottelisi. Minähän olin niin kiltti ja arka, en koskaan muista saaneeni luunappia kallooni.

Mamma ei koskaan omistanut radiota, mutta gramofoni hänellä oli ja sitä joskus soitettiin, jos tuli mieluisia vieraita. Mamman nuorin poika oli lähtenyt 15 vuotiaana merille, hän oli väärentänyt äitinsä nimen lupalappuun ja lähti merille. Äitinsä kaipasi kuopustaan ja odotti aina kirjeitä. Enoni oli työssä Norjalaisessa laivassa silloin, kun Saksa miehitti Norjan. Enon laiva sattui silloin olemaan Trinidadin saarella, joka oli Englannin aluetta. Laiva internoitiin miehistöineen Englannin toimesta. Miehet kirjoittivat koteihinsa, mutta yhtään kirjettä ei koskaan Myllykylään saapunut. Vasta aikojen kuluttua Suomen Punainen Risti ilmoitti mammalle, että poikanne on internoituna Trinidadilla, kirjoittakaa hänelle. Niitäkään kirjeitä ei toimitettu perille. Mamma oli kuitenkin iloinen siitäkin tiedonjyvästä, että poika oli elossa.

Palataan taas siihen gramofooniin. Mamma kuunteli aina sellaista "Vanha merimies muistelee" levyä. Minäkin opin sen laulun sanat ja muistan ne vieläkin.


"Hän oli maata monta nähnyt,
Oli itää ja etelää,
Oli synnyinmaa unhoon jo jäänyt,
Ei tuntenut ikävää.
Hän oli kaikissa laivoissa tuttu,
Oli niissä kuin kotonaan,
Hän oli seilannut tyynet ja tuuliset veet
Niin kuin mies konsanaan.

Mut sitten sattui laiva kerran
Idän satamaan saapumaan,
Sitä katseli hän hetken verran
Oli tuttu se muodoltaan.
Syömmessä silloin niin kummasti liikkui,
Lipun oman kun nähdä hän sai,
Oli värit sen vaalenneet,

Tässä kohdassa oli savikiekossa vaurio, Malmsten toisti; vaalenneet, vaalenneet.... ja mamma riensi nostamaan neulaa. Ja tas jatkettiin.


Harmaat ja haalenneet,
Vaan tutut kai.

Tervehdys saapui sieltä kaukaa,
Hänen rakkailta rannoiltaan.
Hän muisti taas pitkästä aikaa
Tuon armahan syntymämaan.
Siell' oli rannalla mökki niin harmaa
Alla tuuhean petäjäpuun.
Silloin kyyneleet poskille vierimään sai
Ja hän unhoitti kaiken muun".

Tässä laulussa oli varmaankin jotain sellaista, joka kosketti mammaa, vaikka hänen nuorukaisensa ei vielä vanha ollutkaan.

Ylimmäisessä kuvassa on äitini sota-aikaisessa passikuvassa ja toinen on isoäitini nuoruuden kuva. Mamma oli syntynyt 1881 ja tämä kuva on ehkä vuodelta 1910.

15 kommenttia:

  1. Siinä sitten on rivissä äitini äiti ja äitini äitin äiti. Meitä on paljon jo naisia noista naisista tullut. Sinä mamma, minä ja minun pieni tyttö.Oikein viisi polvea harmony sisterssejä! On siinä laulua raikunut. Muistan pienenä kun mummi eli sinun äitisi lauloi melkein aina....Mikki-hiirtä merihädässä ja kaikki Piafit meni puhtaasti vaikkei se ihan ranskaa aina ollut....Padam Padam Padam, korkeelta ja kovaa!

    VastaaPoista
  2. Oikein sydämestä sykähti tuo otsikkosi! Aikaisemmin puhuit Nautelankoskesta ja nyt Myllykylästä. Aloin ihmetellä, että olemmeko sukulaisia lopulta, mutta kyllä sinun Myllykyläsi on eri kuin minun mammani Myllykylä.

    Hienosti taas kerrot menneistä. Sujuvaa on kulkea mukana ja samalla muistaa väkisin omia vastaavia kokemuksia.

    Hyvin on kuvaus lähtenyt käyntiin. Katsoin aiemmat kuvat ja bloggaukset.

    VastaaPoista
  3. Uunalle, elämänpolkuuni tuli sellainen pieni sivuloikka jossain vaiheessa ja siihen liittyy Nautelankoski. Lapsena olin lumoutunut sen kauneudesta. Näistä asioista kerron sitten kun saan sotani muisteltua. Välillä on kerrottava jotain hauskoja asioita. Nuo ensimmäiset sodan muistelemiset olivatkin yllättävän raskaita, näin useana yönä unta hyökkäävistä lentokoneista. Uskon, että muisteleminen vapauttaa.

    VastaaPoista
  4. Suurella mielenkiinnolla luin tätä Unelma. Vanhin siskoni, joka on minua 20 vuotta vanhempi, joutui myös sotalapseksi tänne Ruotsiin ja täällä on edelleen ! Saimme yhteyden toisiimme 13 vuotta, kun aloin etsimään sisaruksiani isäni ensimmäisestä avioliitosta ja niinpä löytyi tämä Mirjam-sisko, ajattele, vajaan 100 kilometrin päästä ! Sitten pari veljeä suomesta ja kaikkien kanssa yhteyttä pidetään.
    Isäni oli haavoittunut sodassa pahasti ja hän menehtyi minun ollessani vain 5-vuotias. Kovaa aikaa on ollut sota-aika ja siitä ajasta kasvatti-isäni kertoi paljon, itse sotiemme veteraani.

    VastaaPoista
  5. Hienosti osaat kertoa menneistä asioista, ihan siinä sun kanssasi kuljin mamman vierellä kulkutautisairaalan ohitse.
    Niin elävästi osaat kirjoittaa, että mielellään lukeekin.
    Sotaaikoja on varmaan raskas muistella.

    VastaaPoista
  6. Hieno kertomus, sellaistahan se elämä on sota-aikana varmasti ollut. tuota laulua olen laulanut monet monet kerrat, kun iltaa on nuotiolla saaressa istuttu.

    VastaaPoista
  7. Hellumarja, oli varmaankin hieno asia löytää sisko ja veljet vuosien takaa.

    Harakka, kiitos rohkaisevista sanoistasi. Vaikeinta tässä muistelemisessa on tiivistäminen, kun pitäisi asioita kertoa lyhyesti, ei ole tarkoitus uuvuttaa lukijaa tyhjän larputtamisella. Ehkä nuo painajaisunetkin johtuvat siitä, että mummelin aivot ovat nyt käyneet täydellä teholla. Kun vanhoja asioita kaivelee muistin lokeroista, niin väkisinkin tulee "tunnelatauksen" hetkiä.

    Amalia, kiitos, kun tulit. Hieno laulu tuo onkin. Eugen Malmsten sen oli levyttänyt, mahtaisikohan sellaisen vielä jostain löytää?

    VastaaPoista
  8. Onneksi itse ei ole joutunut kokemaan noita aikoja, mutta mielenkiintoista niistä on lukea. Sinulla on tuo kirjoittamisen taito, jota taas minulla ei ole nimeksikään, siksikin näitä taidolla kirjoitettuja juttuja lukee mielellään!

    VastaaPoista
  9. Muistan kyllä, kun se häkäpönttöauto pysähtyi aina siinä samassa vähän jyrkemmässä mäessä. Matkustajat työnsivät se sitten mäen päälle, ja taas mentiin pönttö savuten.
    Salaa ne pojat täälläkin päin merille lähtivät, kun ei kotoa lupaa annettu.
    Kirjoitat mielenkiintoisia muistelmia!

    VastaaPoista
  10. Marjukka, kiitos ystävällisyydestäsi. Minä kirjoitan sydämellä, toivon, että silloin syntyy aitoa inhimillistä tekstiä.


    Famu, mukavaa, että tulit. Mieluusti haluaisin sinun poikkeavan toistekin.
    Laitoin blogilleni uudet merelliset verhotkin enoni muiston kunniaksi.

    VastaaPoista
  11. Kolme setääni Ruotsiin, sain 11 ruotsalasita serkkua. Isäni oli liian vanha, hän Ruotsiin aikuisena, opin tuntemaan nämä serkut vasta kun oma poikani luokkakaveri pikkuserkkunsa kanssa..

    VastaaPoista
  12. Hannele. Mukavaa, kun sukulaiset löytävät toisensa, näin Hellumarjakin kertoi.

    VastaaPoista
  13. Hei Unelma! Olet hienosti alkanut kirjoittaa muistiin (blogiin)sitä historiaa, josta on iloa ja hyötyä seuraavalle ja -ville sukupolville. Nuotti muistelemaasi lauluun kyllä löytyy Jussin nuotistoista. Olen iloinnut myös sivuillasi vierailleiden kommenteista ja itsekin juuriani etsineenä kokenut yhteisyyttä. Jatka ystäväni kirjoittamista, tekstisi on mielenkiintoista ja sujuvaa. Terkuin Anja

    VastaaPoista
  14. Kiitos, Anja ystäväni vierailustasi. Kauniit sanasi lämmittivät sydäntäni.

    Ystävät ovat siivettömiä enkeleitä, jotka kulkevat kanssamme elämässämme.

    VastaaPoista