tiistai 14. huhtikuuta 2009

Vallun viimeisen vuoden kuvia.

Ehdin jo kirjoittaa Vallun tarinan, mutta nyt laitan vielä vähän kuviakin. Eilen oppimaani taitoa haluan nyt hyödyntää. Vallu oli niin siisti koira, hän ei koskaan kakannut jalkakäytävälle, vaan kiipesi aina metsikön puolelle. vaikka luntakin oli paljon.



Täällä kuntoradalla lenkkeilimme joka päivä, tässä syksyinen kuva. Pääsiäisenä kiersimme taatan kanssa saman lenkin, tuli niin ikävä pientä ystävää. Tuntui jotenkin turhalta lähteä liikkeelle, kun ketään ei ollutkaan remmin päässä.



Tämä kuva on muistoksi kesälaiturista. Täällä Vallu huomasi sisiliskon aurinkoa ottamassa. Vallu meni uteliaana katsomaan, että mikä tuo on. Sisilisko pelästyi valtavasti ja pudotti häntänsä laiturille sätkimään ja itse livahti laiturin rakoon. Vallu ihmetteli, että mites tässä nyt näin kävi, enhän edes koskenut siihen.



Tässä Vallu viettää siestaa ihan rentona poikana. Taata sai rauhassa kuvata Vallu oli ihan EVVK.



Laiturilta piti tulla alas auringon noustessa korkeammalla. Silloin oli mukava köllötellä viileässä hiekassa veden rajassa.



Tällaisena haluaisin muistaa Vallun nukkumassa eläinlääkärin korissa, kun viimeinen piikki oli annettu. Tässä Vallu kuitenkin vielä nukkuu luottavaisena omassa päiväkopassaan. Mukavia muistoja jäi yhteisiltä metsäretkiltä. Hyvästi, Vallu.

4 kommenttia:

  1. Lemmikeistä on vaikea luopua, ja varsinkin koirasta.
    Koira on kuin perheenjäsen.
    Olen kokenut noi hyvästi jätöt jo moneen kertaan, mulla on ollut kanejakin, ja tytöllä marsu, jota sitten hoidin sen loppuajan.
    Mutta ikävä niitä väkisinkin tulee, ei niitä unohda koskaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Unelma vierailustasi blogillani :)
    Ja nyt olen täällä oikein ajan kanssa itse ihailemassa tätä sinun kaunista blogiasi ja mielenkiintoisia asioita lukemassa.
    Tämä sivupohjasi on aivan uskomattoman kaunis !!

    Niin kyllä se on aina niin tuskallista luopua rakkaista lemmikeistään, olen sen itsekin kokenut niin monet kerrat, kun noita lemmikkejä on niin paljon vuosien varrella ollut. Niihin kiintyy niin syvästi ja varsinkin vielä enemmän koiriin ja kissoihin.
    Mutta onneksi ne muistot jokaisesta jää ja nuo kaikki kauniit kuvat, jotka teidänkin Vallusta on. Antavat edes vähän lohtua ikävässä :(

    Hyvää päivän-ja viikon jatkoa sinulle Unelma ja tulehan toistekin "kyläilemään" minun luo ! :)

    VastaaPoista
  3. Minunkin on ikävä meidän koiruuttamme, jonka kuolemasta tulee jo kaksi vuotta. Koira on ihmisen paras ystävä, niinhän se on!

    VastaaPoista
  4. Harakka, Hellumarja ja Marjukka. Kiitos kun viivähditte hetken kanssani Vallu-koirulia muistelemassa.

    Tuossa kuvassa, jossa olemme Vallun kanssa metsäretkellä oikein näkyy hänen uskollisuutensa ja luottamuksensa mammaan. Siinä hän ihan selvästi kysyy, että joko jatketaan matkaa, vai vieläkö se taata tahtoo kuvata. Pitäisikö korjata poseerausasentoa?

    VastaaPoista