sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Sukkasadon loppukiri

Perjantaina valmistuivat vielä tonttusukat jouluksi. Kuvan värit eivät onnistuneet, tuo siniseltä näyttävä raita on pinkkiä. On liian pimeä päivä kuvien ottoon.

Punaiset pitsisukat valmistuivat Tampereen matkalla. Niistä toisista jo kerroinkin täällä

Puikot sauhuten tässä olenkin pari kuukautta sukkia tehtaillut, onneksi en vielä omista bambupuikkoja, olisivat vielä kärvähtäneet hyppysissäni sellaiset kevyet uutuudet.

Omassa tuolissani sukkaa kutoen olen mietiskellyt, meditoinut tai selvitellyt päätäni, miten vaan.

Olen pähkäillyt, että olenko kamalan laiska, kun vaan istun ja nautin kutomisesta.

Toisaalta, jos minäkin istuisin jalat ristissä meditoimassa, niin menisi kamalasti hukkaan tehokasta työaikaa ja tulisiko maailma siitä sen paremmaksi. No, eipä minun koipeni lootukseen taipuisikaan. En minä tarkoita pylvään päässä tai luoliin piiloutuneita ajattelijoita arvostella tai vähätellä, en suinkaan. Sellainen nyt ei vaan sovi minulle, sormeni kaipaavat jatkuvasti jotain näpertelyä. Eikä sekään taida olla niin tärkeää. Äitini selvisi elämänkaarensa muutaman pudonneen napin neulomisella, eikä häneltä lähdön hetkellä kyselty kudottujen sukkaparien määrää. :)

Koulussa äiti oli pakotettu kutomaan patalappua. Itse hän kertoi, että opettaja oli lopputulosta katsoessaan sanonut, että tämä työ on semmonen manu, että se ei veny eikä vanu. Silmukat äiti kuitenkin oppi tekemään ja sen taidon myös minulle opetti ollessani kuusi vuotias, mammani sitten opetti sukan kutomisen. Siitä alkoi pestini perheen sukan tekijänä, eipä ollut silloin vielä sormet kangistuneet, tasaista kudinta syntyi. Tylsimmät sukkakokemukset olivat harmaat pässinpökkimät pitkät sukat velipojille. Silloin pikkupojat kulkivat talvellakin lyhytlahkeisissa housuissa, tarvittiin pitkiä sukkia ja flanelliliivit. :)

Tuskin minunkaan glooriani tällä sukankutomisella on yhtään kirkastunut, eipä ole hääviä kerrottavaa itsellänikään Pietarille viimeisellä portilla. "Tässä vaan saapuu perille se höpsö sukantekijä, avautuuko ovi?"


Posted by Picasa

10 kommenttia:

  1. Kutominen tai mikä tahansa käsillä tekeminen on meditaatiota. Sitä keskittyy vaan seuraavaan silmukkaan, seuraavaan sudin vetoon, sulkee ulkomaailman pois, häiritsevät ajatukset eivät ahdistele.

    Kudo Pietarillekin lämpimät sukat!

    VastaaPoista
  2. SusuPetal,
    jaksoit lukea jutun loppuun.:)
    Ihan vielä en sentään Pietarille. Säkissä on paljon lankoja jäljellä.
    Ajattelin sinua eilen kirjamessuilla, olisi ollut mukavaa tavata.

    VastaaPoista
  3. Makeat on nuo joulusukat! Kovasti on puikot suihkineet ja valmista tullut. Ja kun ja jos nautit kutomisesta, niin istu rauhassa ja hyvillä mielin ja tikuta lankaa syttyrälle. Katsos, kun on niitäkin, jotka vaan istuu eikä huono omatunto soimaa laiskuudesta.
    Säästä Pietarille harmaata sukkalankaa, vois pitää pässinpökkimistä, hih.

    VastaaPoista
  4. Äitini oli eläkepäivillään kova virkkaamaan ja kutomaan sukkia. Kaikki lastenlapset saivat sukat ja monetkin. Virkkaamalla syntyi liinoja, verhoja, sängynpeitteitä ja vaikka mitä. Loppuaikoina ei enää jaksanut. Nyt ovat meillä lapsilla muistoina. Itse olen täysin tumpelo käsitöiden suhteen.
    Mukavan näköistä jälkeä sinulta syntyy. Samoja malleja on kudottu äitinikin aikana. Ymmärrän hyvin harrastuksesi, se on kuin intohimoa.

    VastaaPoista
  5. Eka kuva on taas niin kaunis, viis väreistä onko oikein vai ei.
    Parempi se on sukkia kutoa kuin toimettomana vallan masentua tms.
    Kiva kirjoitus. Pietari vois tykätä sinisistä sukista, sellainen taivaan sininen.

    VastaaPoista
  6. Heinälatoon minäkin tässä viimeisiä tikuttelen, vielä pitäs blogiin tehdä postaus.
    Hämärn hyssyä sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Tulin taas ihailemaan mailman parhaan sukkataiturin luomuksia.Kyllä nuo ovat kauniita.PIdän kutomisesta,mutten ole siinä hyvä.Alaluokillakin kudoin sukkaa kokonaisen vuoden.....

    VastaaPoista
  8. Meidänkin suvussa on luotettu siihen, että äiti pitää kaikkien jalat lämpiminä, nyt ei tahdo kädet enää paljoon jaksaa. Vielä olen saanut lahjaksi ystäviltäni, siihen luotan edelleenkin.
    Miten voi edes juolahtaa mieleen, että silkkaa laiskuuttan neuloisi!!! Sehän on työn ja meditaation yhdistelmä ja pitää jalkojen lisäksi monta sydäntäkin lämpimänä.

    VastaaPoista
  9. Jokaiseen silmukkaan sisältyy lämpöisiä ajatuksia, joten ei kutominen siis ole laiskottelua. Joskus toki pelkästään ajatteleminen tai meditoiminen vaatii voimia, eikä siis sekään silloin ole joutenoloa.

    Ihminen ei ole kone, onneksi. Eihän sukankutojanakaan kannata pakolla olla, mutta jos ja kun tuntee siihen intohimoa, se on (ainakin minusta) mitä monipuolisinta työtä ja virkistystä yhtäaikaisesti.

    Jatketaan siis sukankutomista hyvällä omallatunnolla ja ilolla! Niinkuin laiskotteluakin, silloin kun se hyvältä ja tarpeelliselta tuntuu. :)

    VastaaPoista
  10. Minun kommenttini ovat häipyneet taas jonnekin.

    Tulin vastaamaan Ruiskaunokille ja voihan hämmästys eihän täällä ole kuin vastaus SusuPetalilla.

    Kiitos kaikille kivoista kommenteistanne. Sitkeästi olette jaksaneet kaksi kuukautta sukkasatoa kestää. :)))

    VastaaPoista