perjantai 8. lokakuuta 2010

Vielä on hakusessa

Teehetken kruunaaja. Nyt pääsin jo aika lähelle.

Tämä kuvan versio on taatalle. Siinä on päällä omenahilloa ja kotona kuivattuja omenasipsejä.

Tuotekehittely jatkuu kuitenkin vielä. Tämän teeleivän kehittelin "omasta päästä". Ensin uuni päälle 225 asteeseen.

3 dl spelttijauhoja
1 dl maissijauhoja
ripsaus ruususuolaa
2 tl leivinjauhetta
öljyä omantunnon mukaan (n. puoli desiä)
1 tölkki kermaviiliä 3,5 prosenttista. Tähän aion käyttää seuraavalla kerralla partaäijäjogurttia, nyt olisi viilin päiväys mennyt vanhaksi, siksi päätyi teeleipään

Näistä aineksista pyöräytin taikinan ja lätkäisin kaksi möykkyä leivinpaperille ja niistä taputtelin kuvan näköiset leipäset, voisivat olla kauniimpiakin :) . Päälle ripottelin vielä seesamin siemeniä. Uunissa ensin 10 minuuttia tavallisessa lämmössä ja sitten 5 min kiertoilmaa, saa nopeasti hyvän värin leiville.

Tarkoitus oli syödä yksi pala, mutta kummasti niitä olikin kadonnut myös yksi ylimääräinen.

Nyt onkin huudettava taatalle keittiöön. Tuleeko pisteitä? Tulee, taatakin ottaa juuri toisen palan.

Olihan se meksikolainen maissikakkukin syötävää, mutta mieluummin pidän uunissa paistetusta leivästä, se on jotenkin laheampaa.

Jatkuu ensi viikolla, tuotekehittely siis.

Näitä pieniä kivikovia kamalan happamia omenoita on taas pihan puu täynnä. Yleensä vain tilhet niitä syövät ja viime talvena harakkakin isompaan nälkäänsä. Kauniita omput ovat katsella.
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Olet sinä aikamoinen kokki. Nauratti tuo "omasta päästä" kun muistin vitsin Kyllikki Virolaisen omasta päästä keitetystä kalasopasta, hih, Mutta mitä sinä laitat leipäsen päälle itsellesi, kun taata saa omenahillolla ja omenasipseillä? Vaiko vaan ylähuulta, kysyy epätietoinen ystäväsi itäpuolelta.

    VastaaPoista
  2. ONpa kaunis annos,ja osaat kuvata annoksesi tosi hyvin!
    Ja kuulostaakin hyvältä:-)

    Nuo happamet omenat näyttävät tosi näteiltä,jos ei hyviä,niin ainakin silmänruokaa;D

    VastaaPoista
  3. anja,
    nyt on sitä silakkamarkkinoilta ostettua sokeritonta tyrnihyytelöä, oi, se on nam.

    Yaelian,
    uskon, että vielä löydän sen minulle sopivan iltapäiväpullan korvikkeen. :)

    VastaaPoista
  4. Varmastikkin on hyvää leipää!
    Ja pitui munkin sanoa, että sä osaat tosi kauniisti kuvata kaikki nää ruokajuttusi, ihan kuin olisit ruokakirjan kuvittaja!

    VastaaPoista
  5. Oih, teeleipiä! Tänään ei ehdi, kun uuni on muussa käytössä, mutta josko huomiselle aamupalalle käyttäisi lämmintä. Kiitos vinkistä! Lämmin leipänen teekupillisen kera maistuu varsin valloittavalta! Ja kauniisti kuvattunakin vielä! :)

    Reipasta viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Harakka,
    leipä on ihan hyvää, sen on tarkoitus korvata pulla ja piirakat iltapäiväteellä.

    Minz,
    näitä teeleipiä on mukava tehdä, kun valmista tulee nopeasti. :)

    VastaaPoista
  7. Sitte on talvalla kiva katsella, kun tilhet tulee syömään noita ompuja. Ne kun on kunnolla pakkasen puremia, niin ne ovat vähän käyneitä ja tilhet ovat kännissä :)

    VastaaPoista
  8. Amalia,
    tänään jo kävivät tilhet, mutta ne putsasivatkin naapurin pihlajapuun. :)

    VastaaPoista