perjantai 29. lokakuuta 2010

"Eila, Rampe ja....

ja huonot keenit". Tähän näytelmään kävimme lunastamassa taatan varaamat liput maanantaina päivällä.

Maanantai ei ilmeisesti ole paras mahdollinen päivä teatteritarjonnan kannalta, mutta meille sopi tämä kevyt hassuttelu ihan hyvin. Eila ja Esko Rinne ovat kuitenkin saaneet aivan mahdottoman hyvät geenit tuota näyttelemistä ajatellen.

Mekin jatkoimme mielihyvin tätä tamperelaista teemaa katsomon puolella.

Pidän tästä "Sata vuotta uutisia" patsaasta, siinä on vekkulia huumoriakin.

Aukeama Eila, Rampe ja huonot keenit näytelmän käsiohjelmasta.

Oikein siinä noinseitsemänkymppinen joutui ihmettelemään ja ihailemaan miten Eila saattoikin muistaa kaikki vuorosanansa, hän oli esillä melkein koko ajan. Luultavasti se rautainen ammattitaito pitää aivotkin toimivina.

Näytelmää esitettiin Tampereen vanhassa työväenteatterissa, siellä en ole aikaisemmin käynytkään. Hienoa menneen maailman tunnelmaa. Kuvaaminen oli teatterisalissa lielletty, mutta pyysin taataa nappaamman kuvan ala-aulassa olevista hienoista tuoleista.

Tampereella on kaunista myös iltavalaistuksen aikoina. Tulevana viikonloppuna Tampereella syttyvät valot oikein loistoonsa, kun valoviikot avautuvat. Näimme näitä valmisteluja ja harmittelimme, että olimme liian aikaisin liikkeellä tässä asiassa.

Nyt on taas Manse nähty ja tyytyväisiä ollaan.

Uusi ruokasysteemikin onnistui hyvin, en pillastunut runsaan aamiaistarjonnan houkutuksissa. Yksi pieni lipsahdus sattui hotellissa viimeisenä aamuna, en voinut vastustaa mustaamakkaraa ja puolukkahilloa. Ei se makkara niinkään, vaan se sokeroitu hillo. :)

Posted by Picasa

13 kommenttia:

  1. Tampere on kyllä mukava ja kaunis kaupunki ja sopivan kokoinen. Elämäni ensimmäinen teatterikäynti 16-vuotiaana oli juuri tuossa vanhassa työväen teatterissa . Näytelmänkin muistan Seitsemän veljestä.Se jäi mieleen elämyksenä..
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Te olettekin saaneet paljon irti Tampereesta :)
    Oikein hengästyttävän monipuolinen oli teidän kulttuurimatkanne.

    Siellä TTT:ssa yritämme mekin ainakin kerran vuodessa käydä jonkun näytelmän katsomassa.

    Muuten sujuvat Tampereen reissumme Ikea-Verkkokauppa-Bauhaus-Tallipiha-akselilla.
    Ja tietysti käydään Teekkarin teekkarikämpässä jääkaappia täydentämässä ;)
    Rattoisaa viikonloppua sinulle ja taatalle
    t. Marja

    VastaaPoista
  3. Unelma, oletko lukenut Sinikka Nopolan kirjoja? Ihania. Saa nauraa kippurassa.

    VastaaPoista
  4. On ollut hieno Tampere-reissu. Teatteria, konserttia, näyttelyä.
    Eikä sokeroitu hillo makkaran kanssa mitenkään kaada sinun ruokaohjelmaasi, sitä en uskokaan.

    VastaaPoista
  5. Minttuli,
    tuollaisia ihania elämyksiä kannattaa keräillä ja vaalia niiden muistoa. Ensimmäistä teatterikäyntiäni en muista, mutta ensimmäinen oopperakokemus on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. :)

    Risusydän,
    Tampere on hieno teatterikaupunki aina ollut. :)
    Mukavaa viikonloppua myös sinulle.

    Päivi,
    en muista lukeneeni yhtään Nopolan kirjaa. Tuon näkemäni perusteella voin uskoa, että hauskoja ovat. Täytyykin laittaa listalle. :)

    aimarii,
    reissu oli mieluisa alusta loppuun.
    Akupunktiohoitajakin sanoi, että kovin ehdoton ei suuhunpantavansa kanssa kannata olla. Yritän nyt kuitenkin alussa olla tarkempi, että tottuisin nopeammin uuteen systeemiin. Isoja vaikeuksia ei ole ollut ja vointikin on ihan hyvä.

    VastaaPoista
  6. Voi mikä kulttuuritarjonta, melkein jo kateudesta vihreänä täällä lueskelen! Olen asunut Tampereella jonkin aikaa, mutta niin nuorena että lähinnä tuli juostua toisenlaisissa riennoissa. Sen jälkeen kaupunki onkin muuttunut niin ettei samaksi tunnistaisi.

    VastaaPoista
  7. Roineen sisarukset paranevat vaan ikääntyessään. Kovasti on kehuja saanut tämä Nopolan sarja. Ja onhan Tampere sinällään jo kulttuurikaupunki. Retkenne Manseen oli onnistunut ja makusteltavaa jäi sieltä pitkäksi aikaa. Kiva juttu.

    VastaaPoista
  8. Sirokko,
    suuret kaupungit tarjoavat asukkailleen runsaasti virikkeitä.
    Täältä syrjäkylältä ei useinkaan tule lähdettyä minnekään, varsinkaan pimeään aikaan iltaisin.
    Elokuvissakin käymme harvoin. Television katsomenen ei vastaa oikeaa elävää teatteria.

    anja,
    innostuimme onnistuneesta retkestämme niin, että taata jo tutkii seuravaa kohdetta. Hotellien senioritarjonnat ovat kohtuullisia eläkeläisten kukkarolle. :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kivasti raportoit reissustanne. Näin sitä saa kotimaanmatkailusta paljon iloa ja tietoa tänne ruudun taaksekin, kiitos.

    VastaaPoista
  10. Mukava ohjelmatarjonta teillä oli konserttia ja kepeää teatteria taitavien näyttelijöiden tarjoamana.
    Tampereella on tullut suht harvoin käytyä, Saara Hildenin museossa, Särkänniemessä, ja kerran teatterissa.

    VastaaPoista
  11. KristinaS,
    mukavaa on kotimaassakin matkailla, paljon hienoa nähtävää ja kuultavaa löytyy.

    arleena,
    usein ei olla mekään käyty, ehkä kolme kertaa kymmenessä vuodessa. Nyt on sellainen tunne, että käydään pian uudelleenkin.

    VastaaPoista
  12. Te olettekin ehtineet käydä ja katsomassa montakin asiaa Tampere käynnillänne!
    Ja Teatterinäytös oli varmaan tosi kiva!
    Kyllä se sun Taata tietää, mistä sä tykkäät,saat olla onnellinen, kun sulla sellanen kultakaivos on miehenäsi!
    Olet onnellinen nainen!
    ja kyllä sitä kotimaassakin on tosiaan paljon hienoja paikkoja ja kaikkia juttuja, ei aina tarvi lähteä merta edemmäksi, jos aina ei edes pysty lähtemäänkään.
    Niinkuin mä ja mun mies ei varmaankaan edes niin mielellään saataiskaan lentokoneella edes enää mennäkkään,sairauksiemme vuoksi.

    VastaaPoista
  13. Harakka,
    taata on minun elämäni valo, nyt, kun lapset eivät minua enää tarvitse.

    Kotimaassa on niin mutkatonat ja mukavva reissata. Ei tarvitse ponnistella huonolla kielitaidolla asioita selviksi. Apua saa tarvittaessa, oma asenne auttaa matkojen onnistumisessa.

    Tähän aikaan vuodesta hotellit mainostavat edullisia senioritarjouksia. Bisnesten on hyvä pyöriä hiljaisinakin aikoina. Silloin on meidän eläkeläisten vuoro päästä nauttimaan kotimaan nähtävyyksistä ja taide-elämyksistä.

    VastaaPoista