torstai 14. lokakuuta 2010

Simon 3. lomapäivä.

Aamulla sain taatan kuuden jälkeen liikkeelle, jätettiin varamamma vielä nukkumaan. Käytiin pienellä lenkillä ja haettiin lehdet laatikosta. Taata keitti itselleen kahvit ja antoi minullekin pientä hiukopalaa. Lopulta se puuronkeittäjäkin sieltä heräili, voi että oli muori räjähtäneen näköinen, silmät vasta puoliksi auki ja tukka sekaisin. Heti oli kameraa etsimässä. Tässä me jo taatan kanssa päivitämme netistä aamun uutistarjontaa. Onneksi tänään oli hyviäkin uutisia, olivat saaneet kaivosmiehet maanpinnalle.

Huomasi sentään keittäjäkin käydä vähän kaunistautumassa ja lopulta se puurokin valmistui, hirssipuuroa, ei kuulosta herkulta. Halusin kuitenkin maistaa, no ei maistunut. Varamamma sitten terästi sitä mömmöä vähän parilla lihapullalla, ja johan herahtikin vesi kielelle.

Tässä talossa osataan arvostaa pieniä päikkäreitä. Tätä poropeittoa on mukava itsekin petailla.

Lähdimme varamamman kanssa taas yhdessä metsälenkille ja jätimme taatan ahertamaan pensasaidan kaatoon.

Heti siellä metsän laidalla varamamma jo mielensä pahoitti, ei, ei minun takiani. Kuntopolun vierustat olivat joutuneet metsurien armoille. Risusavottaa oli tehty rankemman jälkeen. Hyvä se kai on ojia raivata, mutta siinä rytäkässä olivat menneet hienot pähkinäpuut mukana. Pähkinäpuissa oli jo urpujen aihiot valmiina ensi kevättä varten. Nyt eivät kuki, ei.

Taata on siitä mukava, että hän pysyy paremmin paikoillaan, eikä pörrää ympäri taloa niinkuin tuo mamma. Voi, että tuolla taatan selän takana on mukavan lämmin paikka leputtaa tassujaan metsälenkin jälkeen.

Varamamma teki taas epäilyttävän näköistä ruokaa, siinä hän itketti mustasta möykystä vuolemiaan lastuja, munakoisoa kuulemma. En muista olenko tuollaista ennen syönytkään. Uunista levisi taloon herkullinen tuoksu, kävin monta kertaa nuuhkimassa. Moussakka osoittautui maukkaaksi ja suunmukaiseksi, pyysin lisääkin.

Illalla taata lämmitti saunan, oli siellä pensasaidan kimpussa hääriessään hikoillut. Minä poika loikkasin myös lauteille ja taata huuteli kuvaajaa paikalle. Suostuin nyt noiden mieliksi poseeraamaan, ajattelin, että saavat sitten myöhemmin muistella mukavia yhteisiä hetkiämme, kun taas olen kotona oman perheeni luona.

Harmittaa vieläkin ne pähkinäpensaat, varamamma oli niistä niin murheellinen.
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Unelma! Tää on niin ihanaa. Len taas Lumimiehelle ääneen...Tuo toka kuva on niin ylittämätön, että Simon omamamma ilahtuu siitä kovin. Me nauroimme ihan hulluina, enkä tajua mille, sillä meillä Olga on valloittanut olkkarin sohvan, kirjaston runkopatjan, kolme omaa fleecehuopaa hänellä on ja vielä tilasin kaksi uutta nivelrikkoisen koiran petiäikin...

    Mites te ollenkaan Taatan kanssa siellä selviätte ilman Simoa? Teille tulee eroahdistusta!

    VastaaPoista
  2. Kyllä Simon on hyvä olla varamamman luona kun on vielä lasagneakin saanut:-) Bambikin tulee usein sohvalla ollessani selkäni taakses lämmittelemään.On kyllä suloinen koiraherra tuo Simo!Muutenkin teillä on kivoja koiravieraita aina käymässä...

    VastaaPoista
  3. Harmi niitä pähkinäpensaita :( Kyllä on Simolla lokosat oltavat varamamman luona. Oikein oma peittokin varattu, mihin kietoutua.

    VastaaPoista
  4. Simo osaa nauttia lomailustaan ja sinä Taatan kanssa Simosta.
    Kohta alatte pitämään ikävää, kun Simo haetaan omaan kotiinsa. Elämä on kohtaamisia ja eroja, joku viisas on joskus sanonut.
    Ei metsurit ajattele pähkinäpuiden kukkimisia.Nurin vaan, kun on käsky kuulunut.

    VastaaPoista
  5. Simo Saunakoira! Voi että se osaa nautinnollisesti nukkua viltin alla. Tuosta pitäisi ottaa mallia ja nukkua päiväunet aina yhtä hyvällä omalla tunnolla eikä miettiä aina, että tarttis tehdä sitä ja tätä.

    VastaaPoista
  6. Onpa kivoja kuvia ja mukavia juttuja suloisesta koirasta. Tuleekohan Simolle eroahdistus, kun noin hyvää huolta pidetään.

    VastaaPoista
  7. Leena Lumi,
    kokemuksesta jo tiedän, että koirulin lähdettyä on ensin tyhjä olo.
    Jäämme sitten odottelemaan uutta kohtaamista.

    Yaelian,
    meidän koirulivieraamme ovat kaikki olleet hienoja ystäviä.

    Hannele,
    juu, aina sinne missä jotain tapahtuu.

    Amalia,
    on Simolla kotoa tuotu omakin peitto mukana, mutta vaihtelu virkistää.

    aimarii,
    tänään metsälenkillä en viitsinyt edes katsoa sinne savotalle päin.

    Johanna,
    pikkuisen ne Simon päikkärit häiriytyivät kuvauksen ajaksi, koska hieman silmää yritti raottaa. Uni kuitenkin voitti jälleen.

    tanssiva harmaa pantteri,
    tuskin Simo jää meitä kaipaamaan, mutta ystävyys säilyy ja hän ei meitä unohda.

    VastaaPoista