perjantai 29. lokakuuta 2010

Iltamusiikkia Tuomiokirkossa.

Kun taata viime perjantaina kyseli, että olisiko minulla mitään maanantaina ja tiistaina. No ei ollut mitään ennen keskiviikkoa. En yhtään arvannut mitä ihanaa oli tulossa. Olin puhunut Inkamarian näyttelystä ja haikaillut sitä pitkää matkaa.

Taata sitten ilmoitti, että hän on varannut meille sunnuntaista alkaen Tampereelta hotellihuoneen, teatteriliput ja ennakkotiedot sunnuntain konsertista. Paluumatkalla tiistaina poikkeamme Vesilahdelle näyttelyyn. Ihana rakas taata.

Tässä ohjelmalehtisessä esitellään illan taiteilijat.

Täällä ylhäällä urkuparvella nuori tamperelainen Waltteri Torikka lauloi itsensä salintäyteisen yleisön sydämiin. Aivan mahtavalta kuulosti laulu kirkon graniittiseinien suojissa.

Tämä konsertti oli taas yksi niitä elämän taivashetkiä, joita joskus osuu pienen ihmisen elämään. Tuskin minullekaan tulee toista tilaisuutta kuulla tätä lahjakasta baritonia näin henkilökohtaisesti. Maailma kutsuu lahjakkaat nuoret laulajat suuremmille saleille laulamaan, myös Waltteri esiintyy nykyään Köpenhaminassa. Konsertin ohjelma on tässä alla, jos kuvaa klikkaa, niin ehkä pystytte lukemaan tekstin.

Ohjelmasta puuttuu yllätysnumerona esitetty ylimääräinen, joka sai kuulijoiden silmänurkat kostumaan. Se oli Oskar Merikannon sävellys Eino Leinon runoon.

Oi, muistatko vielä sen virren,
jota lapsena laulettiin,
kun yö liki ikkunan liikkui,
se virsi se viihdytti niin.
Se antoi rintahan rauhaa,
se uskoa unehen loi.
Jos muistat vielä sen virren,
nyt laula, laula se, oi!

Oi, muistatko vielä sen virren,
jota äitini lauleli,
kun pienoista helmahan unten
hän hellästi tuuditteli.
Se rauhan enkelit taivaan
luo lapsosen vuotehen toi.
Oi, muistanhan vielä sen virren,
mut laulaa, laulaa en voi.

Oi, muistatko vielä sen virren,
vaikka sointu sen himmeni,
kun eksyin syntien teille,
se vienosti väreili.
Se katkoi kahlehet valheen,
se rintahan taistelon toi.
Niin, muistanhan vielä sen virren,
vaan laulaa, laulaa en voi.

Oi, vielä mä kerran sen virren
sun kanssasi laulelen,
kun siivin puhtahin tullen
saan luoksesi taivaaseen.
Saan uuden kirkkahan hengen,
min Luojani lahjaksi soi.
Ja silloin, silloin sen virren
taas laulan, laulan mä, oi!

Siellä upeassa vanhassa kirkossa tätä laulua kuunnellessani mieleeni tulivat ne kolmekymmentätuhatta seurakunnan jäsentä, jotka nyt ovat luopuneet isiensä kirkosta. Toivon, että heidän uskonsa kuitenkin säilyy ja he voivat vielä joskus laulaa tätäkin virttä ja "saada rintaansa rauhaa".

Siellä sateessa hotellille tarpoessani toivottelin nuorelle laulajalle onnea ja menestystä elämässä, hän antoi kotikaupunkinsa yleisölle suuren lahjan, josta me vierailijatkin saimme nauttia.
Posted by Picasa

5 kommenttia:

  1. Sinulla oli antoisa retki ja hienoa ohjelmaa perillä. Musiikki koskettaa todellakin.

    VastaaPoista
  2. On teillä ollut antoisa kokemus! Tuomiokirkossa on upeat urut!

    VastaaPoista
  3. Tuli kyllä ihan kyynel silmäkulmaan minullekin tekstiäsi lukiessa, niin kauniisti ja koskettavasti kirjoitit tuosta konserttielämyksestä.

    VastaaPoista
  4. Ihana taata järjesti sinulle elämysmatkan. Yllättäen se sykähdyttää vielä enemmän. Hienoa, että nautit täysillä konsertista.

    VastaaPoista
  5. arleena,
    näistä retkistä syntyy muistoja. On mukava tallentaa niitä blogiin.

    suloensio,
    Tuomiokirkko on hieno nähtävyys kokonaisuudessaan ja ihanaa ohjelmaa siellä tarjotaan kaupunkilaisille, luin esitteen tulevista tapahtumista.

    inkamaria,
    konsertti olikin todellinen elämys. :)

    anja,
    olin riemuissani konsertin jälkeen, taputin niin innokkasti, että ihmiset taisivat luulla minua vähintään laulajan isoäidiksi. :)

    VastaaPoista